Kierrä kaukaa Majakan valo säätiö

suojelelapsia

Majakan valo säätiössä työskentelee väkivaltainen nainen. Häneltä on otettu sijoitetut lapset pois väkivallan ja kaltoin kohtelun vuoksi Jyväskylässä. Sitten hän kirjautui toiseen kuntaan ja sai tuon kunnan tekemään itselle toimeksiantosopimuksen Majakan valo säätiöön.

Nyt kukaan ei valvo tuon väkivallantekijän toiminta: Majakan valo säätiön maajohtaja Vierikko horisee omavalvonnasta (ai väkivaltainen valvoo itseään) ja kunta ei välitä, kun työnantaja on Majakan valo säätiö.

Näin niitä lapsia suojellaan Suomen maassa. Väkivaltainen muori on taas jossain käärimässä rahaa lapsista, joita kaltoin kohtelee. Hän nauttii, kun saa halveksia, nöyryyttää, alistaa ja repiä puolustuskyvyttömiä.

Pienen lapsen kuolema tuon henkilön talossa oli aivan turha, samoin lukuisten ihmisten kärsimys, jota tuo henkilö sekä hänen aikuiset lapsensa aiheuttivat.

3

695

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kieroilevahenkilö

      Kierrä kaukaa Majakan valo säätiö!

    • liljaruusukirsikka

      Kaltoin kohteleva henkilö ei päästänyt lapsia varhaiskasvatukseen eikä myöskään peruskouluun. Lasten piti mennä yksityiskouluun, jossa tuo henkilö komensi opettajia ja toisia vanhempia. Oli kuin joku yksityiskoulun omistaja.

      Kierrä kaukaa majakan valo säätiö, koska tuo henkilö huseeraa nyt siellä- Saa paljon pahaa aikaiseksi. nauttii, kun saa alistaa ja käyttää valtaa. Hänen tapansa käyttää valtaa on vääristynyt, koska hänen persoonallisuutensa on tietyn tyyppinen - äärilaidalta!

    • narskutinarskuti

      Hän mm,. eräänä iltana tultuaan kotiin klo 22 jälkeen vaati, että alle kouluikäisten piti alkaa siivota. Tämän kertoi sosiaalityöntekijälle pakolaisnuorukainen, joka lopulta karkasi paskapaikasta. Nainen yritti lahjoa pakolaisnuorukaisen hiljaiseksi mopolla, mutta ei onnistunut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe