28x vuokrasi matkaoppaan Bangkokista.

Aerofotilla olin Moskovasta tullut, "tekninen välilasku" jossain aavikkokentällä ja matkan teko oli venynyt. Lentoemot kiikuttuvat vodkaa ja lämmintä vodaa pahvimukeissa nuutuneille matkustajille.

Perille Bangkokiin kuitenkin tulimme ja otin taksin suuntana Pattaya.
Katselin ohikiitäviä tuhansia vilkkuvaloja ja sanoinkin kuskille että nyt menemmekin saunaan ja heti! Jessöör, sanoi kuski ja kohta kaarsikin jo paikan eteen missä luki aivan suomeksi että sauna!

Isäntä esitteli lasiseinän takana olevia pesijätyttösiä. Pattayan tyttösistä puhutaan oppaista joten tämä oli hieman poikkeavaa mutta asiaan sopivaa. Yhden valitsin ja taksikuskillekin sanoin että siitä vain, minä maksan. Iloisen yllättynyt oli ukkeli ja pyylevän likkasen valitsi.

Aivan erinomaisen saippuapesun tyttöni antoikin ja ihastuin viehkoon neitoon. Kysyin että tulisiko mukaani Pattikselle pienelle lomalle. Jeeeeee!, vinkaisi likka.
Isännän kanssa teimme diilin; 1000 bahtia/ pv vaihto- oikeudella. Palautus 5:n päivän kuluttua. Maksoin käteisellä ja sain kuitin missä luki ym. ehdot.

Vietimme viehkot 5 päivää; minä toimin oppaana tälle maalaistytölle jolle Pattis oli täysin vieras paikka.

12

604

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viro-on-pilalla

      Thaimaassa on kiva tehdä rehtejä diilejä kun he eivät näe ehdottajaa heti potentiaalisena ryöstettävänä kuten Baltiassa, Itä-euroopassa ja Ranskassa. Varmaan monessa muussakin. Venäjälläkin pääset asialliseen diiliin verrattuna edellä mainittuihin. Tallinnassa paineltiin iloiseen taloon viime vuosikymmenellä puvut pykälässä ja parasta viinaa pöytään pullotolkulla mitä löytyi. Ihastuin siinä nuoreen sähäkkään tatuoituun tyttöön. Käytiin neuvotteluita siitä että tyttö lähtee mukaani 1-2 päiväksi. Orjapiiskurir***än kanssa aikani neuvoteltuani havaitsin sen toivottomaksi. Kun en kahta tonnia euroja suostunut maksamaan niin päädyttiin tonniin. Kun olin ojentanut tonnin niin sutikka vaati vielä viittäsataa tytön osuudesta. Sanoin että maksan suoraan tytölle mitä tyttö haluaa. Ei käynyt. Sieppasin sen tonnin takaisin, kävin viemässä tytön rintamukseen 200 euroa tippiä ja marssittiin ulos. Bad business. Tyttö tuijotti vihaisena sutenööriään.
      Tarinan opetus on että älä mene russiaanien paritusmestoihin rikkaan näköisenä.

    • lentoexpertti

      Miksi se Ilyushin ei tipahtanut. Olisimme tältäkin säästyneet.

      • InterbetSukupolviko

        On ainakin mun mielestä otutoa singkranin juhlintaa Pattayalla, kun pitää kesken juhlinnan päivittää facebookia.


      • Jokeri
        InterbetSukupolviko kirjoitti:

        On ainakin mun mielestä otutoa singkranin juhlintaa Pattayalla, kun pitää kesken juhlinnan päivittää facebookia.

        Lerppa missään Pattayalla oo, Suomessa jatkuvasti, kunhan uskottelee puuhiaan.
        Uskokaa lerppaa jos haluatte erehtyä...


    • Tulin juuri Bulgarian Golden Beachilta jossa olin viikon ryhmämatkalomalla.
      Pahoittelen suuresti Pattisfaneille aiheuttamaani pettymystä lomapaikkani valinnasta.

      Noh... Siellä kuitenkin olin ja paikka oli hieman tylsähkö. Varna on kuitenkin historiallisesti merkittävä paikka ja päätin sivistää itseäni tutustumalla sen kulttuuriaarteisiin.

      Jostain syystä löysin itseni kuitenkin vanhan talon huoneistosta joka olikin ilotalo. Kokeneen matkaajan tuomalla varmuudella en tästä kuitenkaan hämmentynyt. Tarjolla oli 3 ihanaa likkasta ja jouduinkin turvautumaan vanhaan hyväksi koettuun entten- tentten- teelika- mentten- valintaan.
      Arvontani osoittautui hyvinkin onnistuneeksi ja ainoaksi manaamisen aiheeksi nousi tapahtumahuoneen ilmastoinnin puute joka aiheutti nihkeän, tosin nautinnollisen jälkitunnelman.

      Rakastuin tähän laihapyllyyn joka oli nauravainen, märkä ja ihana.
      Kysyin että lähtisikö kanssani parin päivän rantalomalle? Likka pakkasi muutaman rätin muovikassiin ja samalla taksilla takaisin rannikolle.
      Ihana oli tyttönen ja kateellisina ryhmämatkamme ukkomiehet meitä seurasivat.
      Yksi kyseli että mistä tuollaisen löysit?
      Vastasin totuudenmukaisesti että kulttuurimatkaltani.

      Miksi tämän kirjoitin; kyselee joku?
      No siksi että sillä on vinkeät yhtymäkohdat aloituksen tapahtumiin joka taasen osoittaa romanttisen puoleni ja sitoutumishaluni voimakkuuden.

    • elämänopettava

      Normituliaiset Golden Beachilta on kuppa, tippuri ja kauhea paskatauti !

      • Tuoppissa

        No mikä saa pistämään tollasen kommentin.


      • kokemusonvalttia

        Kokenut kaiken tietää...
        Kertoisitko muista vaivoistasi, joita haavematkoiltasi tuot tuliaisina?


    • Ajattelin nostaa tämän ylös mielialojen kohentajaksi koska tunnelma on painunut hieman alavireiseksi.

      • Anonyymi

        Nää on niin legendaarisen hyviä.


    • Anonyymi

      Otsikon olisi kuulunut olla:
      28x oppaana Pattayalla.

    • Anonyymi

      Moni nuori alalletulija ei tunne Pattayan Paratiisia. Siksi on hyvä vähän opastaa tyttöjä paikallisiin salaisuuksiin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      14
      2774
    2. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      276
      1216
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1148
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      84
      970
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      863
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      828
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      765
    8. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      72
      765
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      731
    10. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      139
      724
    11. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      142
      691
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      670
    13. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      656
    14. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      634
    15. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      633
    16. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      624
    17. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      618
    18. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      28
      604
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      574
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      558
    Aihe