28x Tallinnassa.

Menin katsomaan sinne venäläisten rähinää koska heidän muistomerkkiään oltiin siirtämässä syrjemmäksi. Hienot olivat hulinat ja keskustan myymälöiden ikkunat heitettiin paskaksi.

Sunnuntaina ikkunat oli levytetty ja maassa rauha. Filmailin siinä tuhoja kun tuli tyttönen rupattelemaan. Pieni likkanen, musta tukka pyllyyn saakka. Oli venäläinen, nimeltään Julija ja puhui tosi ontuvaa englantia.
Kohta olimmekin jo hotellihuoneessani. Ihana oli tyttönen ja vietimme yhdessä koko seuraavan päivän.

Kerroin että olin matkustanut laajalti. Julija sanoi että ei ole käynyt koskaan yhtään missään. Ehdotin yhteistä matkaa etelän lämpöön. Likkanen innostui. Suomesta lähetin hänelle rahaa passin hankintaan ja sen saatuaan tilasin meille pakettimatkan Kyproksen Limassoliin.

Julija tuli luokseni Helsinkiin ja kohta olimmekin Limassolissa. Tyttö nautti täysin rinnoin ja minä hänen nuoresta vartalostaan (22 vee).

Hotellin uima- altaalla eräs suomalaisjäpikkä kysyi minulta että mistä olet tuollaisen löytänyt?
- Tallinnan kadulta; vastasin totuudenmukaisesti.

Noh mitäs tämä nyt kuuluu Pattaya- palstalle, kysyy nyt moni.
Riemuriettailijan iskupiiriin kuuluvat myös lähialueet.
12458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Arvelen että ei moni kysy koska kirjoittelet ja vastailet itsellesi, mutta katsellaan kysymystulvaa.

Äänestä

Tuleepa minullekin mieleen ne moniaat Tallinnan ratkiriemukkaat reissut, joita -80 luvun lopulta lähtien sinnekin Thaimaan ohella tein, samoin ikimuistoiset Pietarin ja Viipurin pirskeet, joissa ei vodka ja neitoset loppuneet!
Se oli aikaa se, nuoren miehen sopi hyvin lompakon antaa kaikissa paikoissa oppaan, dievuskan tahi plikan huomaan, ei ollut pelkoa, että sinne meni tyttönen ja rahat.
Niin, nykyisin on rahat pidettävä visusti piilossa, muuten saattaa yllätys aamulla olla edessä.
Oi niitä aikoja, ne tahdon elää uudelleen...

1Äänestä

Muistatteko laulun;
- Oi niitä aikoja.... oi niitä aikoja,
- ne tahtoisin niin elää uudelleen......

Tallinnassa selvä ja maalaisjärjen omaava mies tekee vieläkin kaduilta merkittäviä löytöjä.
Pilkettä silmäkulmiin ja kadulle., sieltä ne vapaat ja ihanat tytöt löytyvät.
Älkää helvetti menkö paikallisiin luukkuihin; siellä teidät ryöstetään tai huijataan.

Tallinnan tytöt ovat iloisia ja lähtevät supliikkimiehen mukaan jopa ilmaiseksi.

Äänestä

Olen pitkän aikaa jo ollut siinä käsityksessä että Pattayan matkailijat ja Tallinnan risteilyjä harrastavat ovat samaa ihmisryhmää ja samoja ihmisiä.

Löytävät näin toisensa Pattayan palstalta vaihtamaan ajatuksia ryssän suunnalta, mutta aihe sama.

1Äänestä
  • Osuva kommentti ja yleensä kun osuu, niin paskanjauhanta loppuu.

    Samoin näytti tapahtuvan tuossa pohjoisthaimaan ilmanlaatujutussa koska sama paskanjauhaja eri nimimerkeillään ja välillä sinisellä, mutta nyt maikkarin uutisia katsomassa.

    1Äänestä

Hillotolpalla ne rahat raveissa jaetaan

Äänestä

KELA pummilta rahat loppu.
Pitää mennä Tallinnaan, kun manit ei riitä Pattayn reissuun.
Vituttaako olla persaukinen? Kerro?

1Äänestä
  • Otin 5 selffietä itsestäni.

    😨
    😨
    😨
    😨
    😨
    😨

    Ja kaveristani 4.

    🐒
    🐒
    🐒
    🐒
    🐒

    Myös tytsystä 7.

    🐰🐰🐰👠👠👠

    Äänestä

Nostin ylös yhden täysipäisen kirjoituksen.

Äänestä
  • nouseeko omasi?

    Äänestä

Aviomies Amalialla pissat vaippaan kun tämän aloituksen luki?

Äänestä

mielenkiintoista, perin mielenkiintoista

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


28x kirjoitti:

Menin katsomaan sinne venäläisten rähinää koska heidän muistomerkkiään oltiin siirtämässä syrjemmäksi. Hienot olivat hulinat ja keskustan myymälöiden ikkunat heitettiin paskaksi.

Sunnuntaina ikkunat oli levytetty ja maassa rauha. Filmailin siinä tuhoja kun tuli tyttönen rupattelemaan. Pieni likkanen, musta tukka pyllyyn saakka. Oli venäläinen, nimeltään Julija ja puhui tosi ontuvaa englantia.
Kohta olimmekin jo hotellihuoneessani. Ihana oli tyttönen ja vietimme yhdessä koko seuraavan päivän.

Kerroin että olin matkustanut laajalti. Julija sanoi että ei ole käynyt koskaan yhtään missään. Ehdotin yhteistä matkaa etelän lämpöön. Likkanen innostui. Suomesta lähetin hänelle rahaa passin hankintaan ja sen saatuaan tilasin meille pakettimatkan Kyproksen Limassoliin.

Julija tuli luokseni Helsinkiin ja kohta olimmekin Limassolissa. Tyttö nautti täysin rinnoin ja minä hänen nuoresta vartalostaan (22 vee).

Hotellin uima- altaalla eräs suomalaisjäpikkä kysyi minulta että mistä olet tuollaisen löytänyt?
- Tallinnan kadulta; vastasin totuudenmukaisesti.

Noh mitäs tämä nyt kuuluu Pattaya- palstalle, kysyy nyt moni.
Riemuriettailijan iskupiiriin kuuluvat myös lähialueet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu