Armeijamuistoja

Esikuntalähetti

Alokasaikana alus- ja petivaatteet vaihdettiin saunavuoron aikana saunan yhteydessä olevalla vaatevarastolla. Saunaa ja vaatevarastosta vastasi varmaan jo 60-vuotias nainen, joka ei kyllä 19v pojassa herättänyt minkäänlaisia seksuaalisia haluja. Kun jonotimme vaatevaraston tiskille, huomasin heti alussa miten alikessut olivat täysin alasti, me kokemattomat mopot pidimme alushousut jalassa tai pyyhkeen vyötäröllä. Nopeasti kyllä tajusimme, että näin jäi yhdet alushousut vaihtamatta ja kerran sitten minäkin rohkaistuin siinä tiskillä riisumaan housuni ja seison munasillaan. No uudet vaatteet tuli nopeasti enkä luule että tuo nainen juurikaan erikseen jaksoi kenenkään kaluja katsella, mutta itselle siitä jäi sellainen kiva kihelmöinti haaroihin ja saattaa olla, että hiukan vertakin pakkautui paisuvaiseen. Ei mistään stondiksesta ollut kysymys, ei ollenkaan; ei siinä olisi kehdannut muiden alokkaiden kanssa olla. No tätä ei sitten enää jatkossa erikseen huomioinut oikein mitenkään.
Alokasajan jälkeen minusta tehtiin esikunnan lähetti. Siinä oli se hankaluus, että saunavuorojen kanssa alkoi olla tiukkaa. Noin kuukauden päästä saunan edellinen hoitaja - siis tuo kuusikymmppinen nainen - ilmeisesti eläköityi ja tilalle tuli varusvarastolta 40 vuotias Riitta ( nimi muutettu). Tiesin tarkan iän, kun lähettinä vein hänelle esikunnasta onnittelukortin. Lisäksi kun työvuoroja oli säästösyistä muutettu, jouduin saunomaan sen viimeisen tunnin aikaan, joka aikaisemmin oli varattu saunan siivoamiseen. Eli olin nyt saunan ainoa "asiakas".
Saunaan tullessani Riitta kertoi minulle näistä järjestelyistä ja sovimme, että käytän vain yhtä, löylyhuoneen lähintä suihkua, Riitta siivoaa suihkutilan muun alueen siinä samassa kun saunon.
Ensiksi kuitenkin vaihdetaan vaatteet. Menin tavalliseen tapaan munasillani tiskille. Nyt kun olinkin siinä yksin, niin tilanne tuntui yht'äkkiä ihan erillaiselta. Nyt vaatteita oli ojentamassa nuorempi ja ihan OK näköinen ruskeahiuksinen, ryhdikäs nainen.
Jos silloin alokasaikana haaroissa oli kihelmöinyt, niin nyt sinne iski pieni salama. Vaatteiden vaihdossa siinä tiskillä ei kulu varmaan minuuttiakaan, mutta nyt alkoi tuntua pitkältä ajalta. Tunsin, että kalu alkaa hiukan jäykistyä ja 10 sekunnin päästä tunsin, miten esinahka liukui taakse. Siinä tiskillä seisoessani stondis varmasti jäi alle 45 asteen "sallitun" rajan, mutta minua kiihotti se ajatus, että jos Riitta vähääkään olisi katsellut kulliani, hän varmasti olisi nähnyt miten erektio alkoi kehittyä. Tämä ajatus päässä istuin saunassa aina vaan pahemman erektion kanssa. Kuulin suihkuhuoneen puolen äänistä, miten Riitta pesi ja huuhteli suihkutilan lattioita ja väliseiniä.
Purin poskea ja pakotin päähäni muita ajatuksia ja tällä tavoin sain stodiksen laantumaan edes vähän mutta varmaan mentiin siinä 45 asteen riskirajoilla. Päättelin äänistä, että Riitta ei ole aivan lähellä joten päätin lähteä saunasta suihkun puolelle. Yllätys oli melkoinen kun oven avattuani näin Riitan edessäni kuivaamassa lattiaa muovilastalla. "Hyvä kun toit löylyämpärin, anna se minulle", Riitta sanoi ja ojensi kätensä. Nyt oli 100% varma, että Riitta näki kaluni tarttuessaan kädessäni olevaan ämpäriin. Riitta jäi selkäni taa kun kävelin kalu jalkovälissä heiluen naulakolle hakemaan pesupussiani ja pyyhettä. Suihkussa seisten pesin itseäni ja parhaani mukaan yritin asettua aina niin ettei Riitalla olisi suoraa näköyhteyttä minuun ja nyt jo kovaksi kiihottuneeseen kaluuni. Riitta liikkui suihkuhuoneessa omissa askareissaan ja olin varma, että hän oli nähnyt jäykän kaluni vaikka yritin sitä peitellä. Sain itseni valmiiksi, sammutin suihkun ja aloin kuivata itseni pyyhkeellä . Samassa Riitta ilmestyi paikalle ja sanoi, että nyt hän pesee ja kuivaa tämän paikan ja hänen työt on tehty. Tässä kohtaa sain edes vähän peiteltyä kaluani vasemmalla kädellä. Menin suoraa päätä pukuhuoneen puolella olevaan vessaan ja vedin siellä käteen. Spermat lensi viidessä sekunnissa.
Seuraavat saunakerrat meni suunnilleen samaan tapan, mutta pikku hiljaa aloin tottua alastomuuteeni tämän naise edessä. Sain pidettyä erektioni kurissa ja koska tilanteeseen kuitenkin liittyi miellyttävää seksuaalista jännitettä, aloin liikkua niin, että kaluni oli enemmän "esillä". Onnistuneen saunavuoron jälkeen vedin ison mällin pukuhuoneen vesassa. Monen kerran jälkeen olin asian kanssa niin sujut, että saatoin seistä alasti Riitan edessä muina miehinä ja jutella viikon tapahtumista. Tämä ei mitenkään tuntunut Riittaa häiritsevän. Kerran hän jopa hymy huulillaan tarjoutui pesemään selkäni lattiaharjalla kun viivyttelin suihkussa hänen mielestään liian kauan.
Olen aina ajatellut, että Riitta oli ensimmäinen nainen, jonka kanssa olin harjoittanut seksiä vaikkakin vain itseäni masturboiden mutta Riittaa ja saunan tapahtumia ajatellen. 80-luvulla intin käyneillä ei ollut liikaa mahdollisuuksia masturbointiin ja oli hyvä, että minulla oli kiihottavat ajatukset heti valmiina; nopea runkku onnistui kassullakin

0

10011

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

        "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
        Maailman menoa
        247
        45329
      2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

        KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
        Maailman menoa
        30
        11223
      3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

        Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
        Maailman menoa
        197
        10860
      4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

        Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
        Maailman menoa
        36
        9701
      5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

        IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
        Maailman menoa
        85
        8518
      6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

        https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
        Maailman menoa
        223
        6501
      7. Pirjo sanoi Esalle

        Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
        Maailman menoa
        0
        3200
      8. Jos mä joisin

        Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
        Ikävä
        28
        2212
      9. Tänään torille

        Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
        Hyrynsalmi
        36
        1602
      10. Koulu-uhkaus.

        Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
        Hyrynsalmi
        26
        1500
      Aihe