Hartola nousuun kerrostaloilla!

Vajakki123

Olinpa yllättynyt lukiessani Itä-Hämeestä, että entisen Tainionvirrankoulun alueelle yksityinen yrittäjä/sijoittaja rakennuttaa kerrostaloja.

Mahtava juttu! Näen jo sieluni silmin kun eri puolilta Suomea raharikkaat saapuvat lomailemaan Hartolaan pilvin pimein täyttäen majoitustilat, kenties jonottaen omaa kerrostaloyksiötään suuren kysynnän vuoksi. Kukapa ei haluaisi viettää ansaittua lomaansa nimenomaisesti Hartolassa! Hittoon Lapin matkailut, kaikenlaiset hömppäleireilyt, kylpylät ja järvenrannalla kököttävät kesämökit. Nyt puhaltavat uudet tuulet! Tämän päivän sana ja elämysmatkailuidea on fiilistellä millaista olisi elää muutama kesäinen viikko konkurssikypsäisen kunnan meluisassa ja likaisessa vuokrayksiössä. Se on jokapäiväistä mannaa monelle kuntalaiselle, mutta elämyksellisen piristävä kokemus esimerkiksi etelän yritysjohtajille ja muille kihoille. Ilmaistahan se ei ole samalla tavalla kuin kunnan vuorka-asunnoissa asuminen (ilmaista siis huumehörhöille ja maksuhäiriöisille), mutta avartava kokemus toki.

Mielenkiinnolla tulen seuraamaan kuka tässä bisneksessä nettoaa. Toivottavasti uusi yrittäjä on onnekkaampi kuin edellinen.

Ja jos yritys ei jostain syystä onnistuisi niin ainahan kerrostalot voi muuttaa pakolaiskeskuksiksi... joten siinä mielessä riskit on minimoitu.

5

330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kjhgfdsdfgj

      painatko linkin tulemaan kiitos

    • Harrikanomistaja
      • vappukeila

        On muuten hyvä kirja!


    • mooiiuttt

      pysytäänpä aiheessa, mikäli taloja aiotaan rakentaa vanha pitää purkaa eli milloin purkutyöt aloitetaan
      käytetäänkö siihen pitkäaikaistyöttömiä, moniosaajia lähinnä niitä insinöörejä mitä maahan tuli laumoittain

      • juuu9801

        Ei siellä mitään pureta vaan talot rakennetaan entisen koulun pihapiiriin.

        Toivottavasti tämä hanke työllistää hartolalaisia pitkäaikaistyöttömiä. Mieluummin varmaan menevät talonrakennushommiin kuin väsäävät ja purkavat linnunpönttöjä. Oikeita töitä! Ja rakennusmiehillähän on aika hyvä palkka.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      231
      4148
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2614
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2345
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1426
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      114
      1394
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      77
      1075
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      943
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      926
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      911
    Aihe