Ahdistaa niin pirusti

Onpahaolla

Erään tuttavan puolesta ihan hemmetin paha olo.Ens viikolla tulee tyypit ulosotosta katsomaan taloa ja sen takia ahdistun ja tuttavani stressaa niin että se vaikuttaa aivan kaikkeen.Pankki ja ulosotto ei tunne armoa ei sitten yhtään! !

10

540

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toimintaako

      Tämähän on vsin omaisuuden uusjakoa, "köyhiltä otetaan, rikkaille annetaan" ei kannata stressaantua, tätä ovat äänestäjät halunneetkin.

      Äänestäisitkö seuraavalla kerralla oikein?

      Vaikkapa uutta puoluetta KVP?

      JOKA SEISOO SANOJENSA TAKANA, EI KÄÄNTELE TAKKIA, POISTAISI KOKONAAN KANSANEDUSTAJIEN TURHAT EDUT, KANSANEDUSTAJIENPALKKIOT TODELLISUUTTA VASTAAVIKSI, VÄHENTÄISI KEHITYSAVUT MINIMIIN, PALAUTTAISI MAAN OMAVARAISUUSASTEEN SIIHEN MITÄ KUULUISI OLLA, LISÄISI TYÖPAIKKOJA, TYÖLLISTÄISI TYÖTTÖMÄT, ELI NIILLEKKIN TÖITÄ JOILLA SIIHEN EI OLISI MAHDOLLISUUTTA ASUINSIJAINTINSA VUOKSI ELI TYÖHÖN MAHDOLLISUUS JOKAISELLE, OPISKELUUN MAHDOLLISUUS, KOROTTAISI LAPSILISIÄ JA MUITA ETIUUKSIA, PERHEISTÄ HUOLEHTIMISTA, KANSALAISET TASAVERTAISIA, LISÄISI VEROTUSTA OIKEAN SUUNTAISESTI, YNM YNM. ÄÄNESTÄISITKÖ?

      • Toimintaaa

        "Tämähän on vsin omaisuuden uusjakoa, "köyhiltä otetaan, rikkaille annetaan" ei kannata stressaantua, tätä ovat äänestäjät halunneetkin."

        Miten ihmeessä se on köyhiltä rikkaille ottamista, jos vihdoin ja viimein reilusti myöhässä
        joutuu palauttamaan toisten rahat?

      • IluPosterestante
        Toimintaaa kirjoitti:

        Sinä vässykkä se jaksat.
        Eiköhän se ole kaunistelematta juurikin omaisuuden uusjakoa kun esim 200000 euron talo pakkohuutokaupataan 50000 euron hinnalla kun taustalla on velallisen 100000 euron velat.
        Talo menee rikkaalle joka hyeenan lailla kyttää näitä haaskoja alihinnalla, köyhä menettää talonsa ja lopputulos on se että köyhä on yhä 50000 euroa velkaa joka juoksee korkoa ja kuluja koko ajan!
        Tämä vaan näin tyypillisenä esimerkkinä.
        Joten vedäpä sinä tumppuus vaan ennen kuin alat taas täällä purkamaan pahaa oloas ja turhautumiasi syyttömien ja sulle tuntemattomien ihmisten päälle.
        Olet arvotonta ihmissaastetta.
        Toivottavasti ap:n läheinen saa asiansa kuntoon. Suomen uo:ta saa surutta kusta silmään jos siihen saa tilaisuuden. Paska systeemi, paska maa jossa riittää tuon vittuilijan kaltaista paskasakkia ihan liikaa.

      • Toimintaaaa
        IluPosterestante kirjoitti:

        Öh, olisiko se 200000 euron talo alkujaan täytynyt myydä ihan itse, maksaa se 100000 euron velka ajallaan pois, ja ostaa ihan kelpo asumus sillä 100000 joka vielä jäi? Suuri osa meistä ei asu yli 100000 euron asunnossa.

        Ai mutta kun osa velkaantumista tietysti on ollut se liian kallis asunto? Omaisuuden uusjakoa tosiaan...

      • 8812034
        Toimintaaaa kirjoitti:

        Juuri niin. Näyttää siltä, ettei enää pysty huolehtimaan asioistaan. Oletko se, jonka isäukko uskoo vielä kaiken olevan ok? Ota yhteyttä ensi tilassa, siis 5 min tästä ja soita sille.

    • Veloistaselvinnyt

      Aika pitkään on asiat olleet rempallaan, kun ulosotto uhkaa. Olisiko itse voinut aktivoitua vähän aikaisemmin.

      • IluPosterestante

        Olisitko sinä onnellinen jos joku olisi sulle viisastellut toteuttamallasi tavalla silloin kun itse olit kusessa?
        Siinä taas yksi kokovartalok--pä jonka pitäisi olla onnellinen sen sijaan että jälkiviisastelee.

      • Veloistaselvinnyt
        IluPosterestante kirjoitti:

        Olisitko sinä onnellinen jos joku olisi sulle viisastellut toteuttamallasi tavalla silloin kun itse olit kusessa?
        Siinä taas yksi kokovartalok--pä jonka pitäisi olla onnellinen sen sijaan että jälkiviisastelee.

        En ollut onnellinen, olin nöyryytetty ja häpeissäni, mutta aloin vihdoinkin toimia ja sain asiani kuntoon. Kuusi vuotta kesti. Kokemuksesta tiedän, että ulosotto ei uhkaa ihan heti.

    • yyt5r7
    • ManuMelkoinen

      Kevensitkö tunteitasi, lukemalla takuusäätiön sivustolta hyvin ystävällistä tekstiä velallisille?

      Ole hyvä.

      "Perintä ja ulosotto
      https://www.takuusaatio.fi/tietoa-ja-ratkaisuja/perinta-ja-ulosotto

      Laskujen ja velkojen perintä alkaa eräpäivästä ja päättyy viimeistään niiden lopulliseen vanhentumiseen. Eräpäivän jälkeen saat useita tilaisuuksia maksaa velan tai sopia sen maksusta.

      Perintä kasvattaa väistämättä velan määrää. Joskus perinnän kulut kasvavat mielessä vielä enemmän kuin todellisuudessa. Kulujen kertymisen lisäksi sinua voi ahdistaa myös epätietoisuus siitä, mitä perinnässä tapahtuu ja mitä mikäkin asia tarkoittaa. Perinnästä kerrotaan monlaisia juttuja, mutta se on monen eri lain säätelemää toimintaa. Katso löydätkö näiltä sivuilta kaipaamasi tietoa.

      Älä jää yksin miettimään, jotta et turvautuisi hätäratkaisuihin tai lamaantuisi. Ota yhteyttä Takuusäätiöön tai talous- ja velkaneuvontaan, jos haluat keskustella, mitä perintä sinun kohdallasi tarkoittaa tai, jos et tiedä mitä tekisit.

      Perintä ei ole rangaistus. Se on tilaisuus maksaa, sopia tai löytää jokin uusi ratkaisu maksuongelmiin. "

      "Ratkaisuja velkaongelmiin
      https://www.takuusaatio.fi/tietoa-ja-ratkaisuja/ratkaisuja-velkaongelmiin

      Etsitkö ratkaisua lasku- ja velkakierteeseen? Näillä sivuilla kerrotaan erilaisista velkojen järjestelyistä, neuvotteluista velkojien kanssa sekä ulosotosta.

      --
      Voit selvitellä maksukykyäsi tältä sivustolta löytyvien välineiden avulla ja pohtia voisiko jokin kuvan vaihtoehdoista olla sinulle mahdollinen. Suosittelemme kuitenkin, että käännyt myös ammattilaisen puoleen. Jokaisen tilanne on hyvin yksilöllinen ja näillä sivuilla on voitu kertoa asioista vain pääpiirteissään.

      Katso myös, mistä voit aloittaa avun hakemisen."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6153
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3916
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2299
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1910
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1353
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1030
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe