Ohjusiskut olivat täysi susi!

TunnustakaaTosiasia

Syyrian hallitus ehti tyhjentää ohjusiskujen kohteet. Lisäksi yli puolet ohjuksista ammuttiin alas, vaikka venäläisjoukot eivät edes osallistuneet talkoisiin.

Sota on jo ratkaistu. Assadin hallinto voittaa sen varmasti. Varsinkin kun ovat liittoutuneet kurdien kanssa. Tuollaiset ohjusiskut eivät muuta mitään, vaan päinvastoin lisää syyrialaisten päättäväisyyttä.

Olisiko noiden uhoavien muutaman länsimaan aika tunnustaa fakta ja lopettaa kiukuttelu? Ja yrittää tehdä sovinto Syyrian laillisen johtajan ja hallinnon kanssa?

3

331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juuri näin tapahtui ja länsimaiden johtajat lisäksi valehtelivat väittäessään, että iskujen kohteena oli Syyrian kemiallisten aseiden valmistuslaitokset. Ensinnäkin, tiettävästi Syyrialla ei ole kemiallisia aseita. Toiseksi, suurin osa ohjuksista oli suunnattu lentokenttien tuhoamiseen, mutta todellisuudessa ohjuksista suurin osa tuhottiin, ennen kuin pääsivät maaliinsa. Eri lähteiden mukaan laukaistujen ohjusten lukumäärä oli 100-105.

      - 4 ohjusta suunnattiin Damaskon kans.väliselle lentokentälle. Kaikki ammuttiin alas
      - 12 suunnattiin Al-Dimayr lentokentälle. Kaikki ammuttiin alas
      - 18 suunnattiin Blai lentokentälle. Kaikki ammuttiin alas
      - 12 suunnattiin Shayrat lentokentälle. Kaikki ammuttiin alas
      - 9 suunnattiin miehittämättömälle Mazzeh lentokentälle. 5 ammuttiin alas
      - 16 suunnattiin Homs`n lentokentälle. Näistä 13 ammuttiin alas
      - 30 suunnattiin Barzahiin ja Jaramunaan. Näistä 7 ammuttiin alas.

      Ohjusiskun jälkeen, USA:n presidentti kehui sitä, miten ohjushyökkäys osui nappiin.

      Olisi myös hyvä muistaa, että Venäjä on Syyriassa puolustamassa laillista hallitusta kyseisen maan luvalla, mutta länsimaat ovat maassa kaatamassa laillista hallitusta ilman Syyrian hallituksen lupaa.
      Ei liene vaikeaa arvata, kumpi osapuoli on oikealla asialla.

    • Lisäys

      Kaiken lisäksi syyrialaiset käyttivät vanhaa Neuvostoliiton aikaisia ohjusjärjestelmiä. Oli hyvä, että Venäjä ei avustanut uusilla järjestelmillään, koska sitten kaikki NATO-ohjukset olisi ammuttu alas.

      Pitää näet olla hienotunteinen eikä nöyryyttää vastustajaa totaalisesti. Niin fiksu taho toimii, jotta sota ei eskaloituisi..

    • klkh

      Rajatut kohteet on tuhottu iskussa. Eipä ollut Putlerin uhosta ja aseista muuhun kuin propagandan aiheeksi. Ja kansa kääntyy jo Putinia vastaan - palkkatrollit jaksaa näköjään vielä valehdella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      557
      1848
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      897
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      717
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      695
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      648
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe