Hyvä otsikko

Ja vielä parempi tekstin sisältö.

Näin kun sain sinut lukemaan tätä aloitusta niin kirjoitankin jotain ajatuksia, onko ne oikeasti omia ajatuksiani vai ei, jää lukijan päätettäväksi.

Olet meri sisimmässäni: olet aalto ja välillä tyyni. Sanonta tyyntä myrskyn edellä pitää paikkansa, sillä mitä pidempään ajatukseni ovat muualla saavut kuin hyökyaalto ajatuksiini.
Palaan taas takaisin rannalle. Katson rannan kallion päällä kohti merta, kunnes tiedän, minun on käännyttävä ympäri, palattava takaisin arkeen.
Arkeen, jossa sade muistuttaa sinusta, tuuli muistuttaa sinusta niin kuin moni muukin asia, kuten auringonsäteet.
Kunnes kohtaan itseni seisomassa yhä uudelleen ja uudelleen kallion päällä, näen sinut sieltä ja otan aina askeleen lähemmäksi reunaa. Kunnes putoan.
Herään ja jään miettimään näkemääni unta.
4208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hieno teksti, kenen sitten olikaan.

Äänestä

Näin minä tulkitsen untasi; Vaikka kuinka yrität, pakoon et pääse. Tunne pysyy sinussa, halusit sitä tai et. Mitä enemmän vastustelet, sitä kovemman otteen se sinusta saa.
Älä välitä. Lukemattomat ihmiset ovat olleet ja tulevat olemaan tuossa tilanteessa. Koita myötäillä, niin voit jopa päästä hieman helpommalla. ;)

Äänestä

Syvällä sisimmässäsi haluat yhteyteen tuon meren kanssa, muuttua mereksi itsekin. Voita pelkosi. Hyppää.

Äänestä

Olin jälleen kalliolla, lähellä reunaa. Tuuli mereltä päin. Järki sanoi, etten selviäisi hengissä tuosta hypystä. Paiskautuisin vasten kallion seinämää ja putoaisin sieltä rantakivikkoon.
Käännyin ympäri, tunsin ja kuulin laineiden lyönnit vasten kallion seinämää. Pauhu kasvoi koko ajan kovemmaksi. Kävelin päättäväisesti maata kohti, äänen jäädessä yhä kauemmaksi, vaieten kokonaan.
Jokin veti pidemmän tauon jälkeen takaisin kalliolle. Tunsin itseni yhtä vahvaksi kuin alla oleva kallio. Oli tyyntä. Katsoin horisonttiin. Otin varmoja, hallittuja, hitaita askelia kohti reunaa katseen ollessa horisontissa. Jäin reunalle, laitoin silmät kiinni, olin nyt tuulen armoilla.
En kuitenkaan tunne tuulen virettä. Mutta kuulen veden pauhun, mikä voimistuu voimistumistaan. On vain ajankysymys, milloin hyökyaalto saavuttaa rantakallion? Samaan aikaan on kolme vaihtoehtoa, joko putoan pohjaan, aalto vetää minut mukaansa tai työntää niin kauaksi rannasta, etten enää löydä reittiä kalliolle.
Herään, jääden paikalleni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Parasnimimerkki kirjoitti:

Ja vielä parempi tekstin sisältö.

Näin kun sain sinut lukemaan tätä aloitusta niin kirjoitankin jotain ajatuksia, onko ne oikeasti omia ajatuksiani vai ei, jää lukijan päätettäväksi.

Olet meri sisimmässäni: olet aalto ja välillä tyyni. Sanonta tyyntä myrskyn edellä pitää paikkansa, sillä mitä pidempään ajatukseni ovat muualla saavut kuin hyökyaalto ajatuksiini.
Palaan taas takaisin rannalle. Katson rannan kallion päällä kohti merta, kunnes tiedän, minun on käännyttävä ympäri, palattava takaisin arkeen.
Arkeen, jossa sade muistuttaa sinusta, tuuli muistuttaa sinusta niin kuin moni muukin asia, kuten auringonsäteet.
Kunnes kohtaan itseni seisomassa yhä uudelleen ja uudelleen kallion päällä, näen sinut sieltä ja otan aina askeleen lähemmäksi reunaa. Kunnes putoan.
Herään ja jään miettimään näkemääni unta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu