Aiheeton vangitseminen puhuttaa aina!

Kannattaa myös olla harkitsewainen kanssakäymisessä alaikäisten neitosten parissa. Sekä myös juowutusjuomiin ryhtymisen suhteen.

Jarssu, mutta näyttöä ei ole eikä tule.

Toisaalta joskus vangitseminen auttaa selvittämään rikossarjoja vaikkei vangitsemiseen johtanut epäily oikeudessa kantaisikaan. Käräjäoikeushan taannoin tuomitsi entisen kaupunginvaltuutetun lukuisista alaikäiseen kohdistuneista seksuaalirikoksista. Kyseinen vanhus oli alun perin vangittuna raiskausepäilyjen takia mutta todisteet raiskauksesta eivät tuomioon riittäneet. Muita tuomioita tulikin roppakaupalla. 😊

Näköjään Mökkimurtomies on taas liikkeellä

Rittää vaan Jarssu linnaan

Kun ei nämä kaverit usko, niin laita Hirvonen todisteet tänne näkyville miten sait asiat etenemään.

Miksi romani kiertää ja kerjää? 10 vuotta Mihaelan elämää seuranneelta muistutus: "Suomessa heitä on 600, Italiassa 70 000"

Romanit tulevat Haminaan etsimään töitä, mutta jos työtä ei löydy, moni heistä päätyy kadulle kerjäämään, luonnehtii toimittaja ja kirja Kimmo Oksanen. Valokuvaaja Heidi Piiroinen ja Kimmo Oksanen seurasivat nuorta Mihaelaa ja hänen yhteisönsä elämää kymmenen vuotta. Vuosista syntyi kirja Ohikuljetut Kymenlaaksossa ja syvä ymmärrys siitä, että jokaisen heikompiosaisen tarina on omanlaisensa ja ainutkertainen.

– Romanit eivät tulleet alun perin kerjäämään Haminaan, vaan hakemaan töitä. Kun töitä ei löydy, he jäävät alueelle kerjäämään, lähinnä saadakseen matkarahat kotiin, Oksanen luonnehtii.

- Yleisen suvaitsevaisuuden kannalta on parasta, että jokainen pyrkii antamaan ainakin kahdesta vuodessa muutaman euron romanikerjäläiselle. Tämä tyynnyttää agressioita ja takaa yhteiskuntarauhan suomalaisille, Piiroinen maalailee.

Kuulostaa tosi tutulta. Mä en ole oppinut ikinä olemaan itselleni armollinen, vaan se mentaalinen ruoska heiluu omaan selkään ihan jatkuvalla syötöllä, kun mikään ei ole tarpeeksi hyvä. Tää on ihan lapsuusajan kasvatuksesta opittua, mut mä ruoskin itseäni jopa siitä, että mä edelleen ylläpidän sitä mallia ja olen itselleni liian ankara. Ihan kauhee noidankehä. Mut mulla on ollut nää luupit jo niin kauan, että niihin on alkanut tottua jotenkin. Ne ei enää oo niin pelottavia kun ennen. Ja toi hyväksyminen, se on tosi tärkeää. Mä en oo päässyt sillä tiellä vielä kovin pitkälle, mut jotain edistystä on kuitenkin tapahtunut. Kyllä tää varmaan tästä paremmaks muuttuu vielä joskus :>