Aiheeton vangitseminen puhuttaa aina!

Lakia-noudatettava

Ketään ei saisi vangita syyttömänä!

Joka antaa esitutkinta- tai muulle viranomaiselle taikka
tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa vaaran, että
ilmiannettu pidätetään, vangitaan tai joutuu muun pakkokeinon
kohteeksi tai joutuu syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen tai
muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein, on
tuomittava väärästä ilmiannosta sakkoon tai vankeuteen enintään
kolmeksi vuodeksi.

13

3925

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PiirNuoMstSMPjärjSiht

      Kannattaa myös olla harkitsewainen kanssakäymisessä alaikäisten neitosten parissa. Sekä myös juowutusjuomiin ryhtymisen suhteen.

    • Pitkänenä-

      Jarssu, mutta näyttöä ei ole eikä tule.

    • Kaikenlaisiasitäon

      Toisaalta joskus vangitseminen auttaa selvittämään rikossarjoja vaikkei vangitsemiseen johtanut epäily oikeudessa kantaisikaan. Käräjäoikeushan taannoin tuomitsi entisen kaupunginvaltuutetun lukuisista alaikäiseen kohdistuneista seksuaalirikoksista. Kyseinen vanhus oli alun perin vangittuna raiskausepäilyjen takia mutta todisteet raiskauksesta eivät tuomioon riittäneet. Muita tuomioita tulikin roppakaupalla. 😊

    • Sakkopakkiin

      Näköjään Mökkimurtomies on taas liikkeellä

      • Kaikenlaisiasitäon

        No sittenhän täällä on oikein roistojen kokoontumiset. Seksuaalirikollista ja mökkimurtajaa. Hitto kun teidät saisi kaikki lukkojen taa. Pthyi!!


      • Pannukakkunaamalinnaan

        Ja vielä sen mielenvikaisen Jukan!! Linnaan vaan.


    • zyvcx

      Rittää vaan Jarssu linnaan

    • Kovatyöpalkittutaas

      Kun ei nämä kaverit usko, niin laita Hirvonen todisteet tänne näkyville miten sait asiat etenemään.

      • vfvvfdcvfc

        Turpa umpeen Fiilari.


      • Saatmitäpyydät

        Tervetuloa torille panemaan.


      • Jarkkistietää
        Saatmitäpyydät kirjoitti:

        Tervetuloa torille panemaan.

        Muhoksen torille panemaan heh.


    • Suvaitsevaisuutta

      Miksi romani kiertää ja kerjää? 10 vuotta Mihaelan elämää seuranneelta muistutus: "Suomessa heitä on 600, Italiassa 70 000"

      Romanit tulevat Haminaan etsimään töitä, mutta jos työtä ei löydy, moni heistä päätyy kadulle kerjäämään, luonnehtii toimittaja ja kirja Kimmo Oksanen. Valokuvaaja Heidi Piiroinen ja Kimmo Oksanen seurasivat nuorta Mihaelaa ja hänen yhteisönsä elämää kymmenen vuotta. Vuosista syntyi kirja Ohikuljetut Kymenlaaksossa ja syvä ymmärrys siitä, että jokaisen heikompiosaisen tarina on omanlaisensa ja ainutkertainen.

      – Romanit eivät tulleet alun perin kerjäämään Haminaan, vaan hakemaan töitä. Kun töitä ei löydy, he jäävät alueelle kerjäämään, lähinnä saadakseen matkarahat kotiin, Oksanen luonnehtii.

      - Yleisen suvaitsevaisuuden kannalta on parasta, että jokainen pyrkii antamaan ainakin kahdesta vuodessa muutaman euron romanikerjäläiselle. Tämä tyynnyttää agressioita ja takaa yhteiskuntarauhan suomalaisille, Piiroinen maalailee.

    • zyvcx

      Kuulostaa tosi tutulta. Mä en ole oppinut ikinä olemaan itselleni armollinen, vaan se mentaalinen ruoska heiluu omaan selkään ihan jatkuvalla syötöllä, kun mikään ei ole tarpeeksi hyvä. Tää on ihan lapsuusajan kasvatuksesta opittua, mut mä ruoskin itseäni jopa siitä, että mä edelleen ylläpidän sitä mallia ja olen itselleni liian ankara. Ihan kauhee noidankehä. Mut mulla on ollut nää luupit jo niin kauan, että niihin on alkanut tottua jotenkin. Ne ei enää oo niin pelottavia kun ennen. Ja toi hyväksyminen, se on tosi tärkeää. Mä en oo päässyt sillä tiellä vielä kovin pitkälle, mut jotain edistystä on kuitenkin tapahtunut. Kyllä tää varmaan tästä paremmaks muuttuu vielä joskus :>

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1612
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1359
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1202
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      119
      1176
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      46
      1064
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      67
      828
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      815
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      90
      698
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      184
      693
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      644
    Aihe