Jaakko Hämeen-Anttila: Jihád eli pari sanaa islamin "pyhästä sodasta"
Arabian sana jihád tarkoittaa vaivan näkemistä, kamppailua, kilvoittelua. Perusmerkityksessään sanalla ei ole mitään tekemistä sotimisen kanssa.
Kuitenkin jo varhain, islamin valloitussotien yhteydessä 600-luvulla syntyi käsitys taistelemisesta uskonnon puolesta. Jo profeetta Muhammad oli Medinassa ollessaan (622-632) käynyt sotaa Mekan pakanallista kaupunkia vastaan ja lopulta valloittanut kaupungin islamille. Koraanissa sana jihád ei esiinny selkeästi taistelemisen merkityksessä; lähimmäs tätä tulee useissa kohdissa toistuva "kamppaileminen Jumalan tiellä" (esim. 2:218 "àkamppaillakseen Jumalan tiellä").
Koraani tuntee tosin myös taistelemisen uskonnon vuoksi. Monissa kohdissa käytetään yksiselitteistä ilmaisu qátala "taistella"; esim. 2:190 "Taistelkaa Jumalan tiellä (qátil· fÝ sabÝli lláhi) niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan, mutta älkää sortuko tekemään väärin." Kaikki tällaiset kohdat liittyvät Medinan islamilaisen valtion ja sitä vastustaneitten pakanoitten välisiin taisteluihin. Koraanissa taistelua käydään aina uhkaavia tai petollisia uskottomia vastaan; ajatus uskonnon miekkalevityksestä on vieras islamille.
Valloitussotien yhteydessä taistelu Bysantin valtakuntaa vastaan tuli lähes jokavuotiseksi työksi. Taistelua johti kalifi, ja klassisessa teoriassa hänen velvollisuudekseen laskettiin ainakin yhden sotaretken varustaminen vuosittain. Sotaretkeen osallistuminen ei ole jokaisen muslimin henkilökohtainen velvollisuus (fard al-'ain) vaan ainoastaan koko yhteisön yhteinen velvollisuus (fard al-kifáya). Nämä sotaretket hakivat esikuvansa profeetta Muhammadin elämästä: taisteleminen islamin puolesta oli samalla profeetta Muhammadin elämäntavan (sunnan) noudattamista.
Koraanin taistelemista käsittelevät kohdat ovat kuitenkin auki tulkinnalle. Yleisesti katsotaan, että Koraani sallii vain puolustautumisen: kuten kohdasta 2:190 näkyy, taistelukehotus annetaan vain "niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan." Sen lisäksi voidaan katsoa, että nämäkin jakeet liittyvät historialliseen tilanteeseen, joka vallitsi profeetta Muhammadin aikana mutta joka on myöhemmin muuttunut niin, etteivät jakeet enää koske muuttunutta tilannetta.
Tällainen kontekstisidonnaisuus on Koraanin hyvin tuntema ilmiö. Koraanin tiettyjen jakeiden katsotaan myöhemmin menettäneen lainvoimansa (naskh, "abrogatio"): vaikka jakeet kuuluvat yhä Koraanin resitoitavaan tekstiin, ei niiden merkityssisältö enää sido muslimeja.
Kun islamin yhtenäisyys hajosi lopullisesti vuonna 1258, jäi myös kalifin johtama jihád historiaan: islamin yhteisöltä puuttui hallitsija, joka voisi yhteisön nimissä julistaa jihádin. Tämä ei kuitenkaan ole historian aikana estänyt yksittäisiä liikkeitä omaksumasta kalifin valtaoikeuksia ja julistamaan jihádia. Näin esimerkiksi Iranissa oppineisto katsoi 1800-luvun lopussa olevansa oikeutettu yhteisön laillisen hallitsijan poissaollessa julistamaan sodan, mutta vain puolustustarkoituksessa.
Jihád on kuitenkin paljon laajempi käsite kuin vain aseellinen taistelu. Yleisesti jihád jaetaan kahteen osaan: "suurempi jihád" on ihmisen sielussa käytävä taistelu pahaa vastaan, ja tämän taistelun merkitystä korostetaan hyvin vahvasti. Sen rinnalla aseellinen taistelu, "pienempi jihád", on vain helppo ja vähäpätöinen toimi. Varsinainen taistelu hyvän ja pahan välillä käydään sielullisella tasolla.
Toisaalta sanaa käytetään arabiassa myös yleensä kampanjan merkityksessä, siis samoin kuin ù onnettoman kuuluisasti ù Amerikassa käytetään sanaa crusade. Jihádia voidaan käydä huumeita vastaan tai lukutaidon puolesta.
http://www.kepa.fi/uutiset/kulttuuri/2325
Arabian sana jihád tarkoittaa vaivan näkemistä, kamppailua, kilvoittelua. Perusmerkityksessään sanalla ei ole mitään tekemistä sotimisen kanssa.
Kuitenkin jo varhain, islamin valloitussotien yhteydessä 600-luvulla syntyi käsitys taistelemisesta uskonnon puolesta. Jo profeetta Muhammad oli Medinassa ollessaan (622-632) käynyt sotaa Mekan pakanallista kaupunkia vastaan ja lopulta valloittanut kaupungin islamille. Koraanissa sana jihád ei esiinny selkeästi taistelemisen merkityksessä; lähimmäs tätä tulee useissa kohdissa toistuva "kamppaileminen Jumalan tiellä" (esim. 2:218 "àkamppaillakseen Jumalan tiellä").
Koraani tuntee tosin myös taistelemisen uskonnon vuoksi. Monissa kohdissa käytetään yksiselitteistä ilmaisu qátala "taistella"; esim. 2:190 "Taistelkaa Jumalan tiellä (qátil· fÝ sabÝli lláhi) niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan, mutta älkää sortuko tekemään väärin." Kaikki tällaiset kohdat liittyvät Medinan islamilaisen valtion ja sitä vastustaneitten pakanoitten välisiin taisteluihin. Koraanissa taistelua käydään aina uhkaavia tai petollisia uskottomia vastaan; ajatus uskonnon miekkalevityksestä on vieras islamille.
Valloitussotien yhteydessä taistelu Bysantin valtakuntaa vastaan tuli lähes jokavuotiseksi työksi. Taistelua johti kalifi, ja klassisessa teoriassa hänen velvollisuudekseen laskettiin ainakin yhden sotaretken varustaminen vuosittain. Sotaretkeen osallistuminen ei ole jokaisen muslimin henkilökohtainen velvollisuus (fard al-'ain) vaan ainoastaan koko yhteisön yhteinen velvollisuus (fard al-kifáya). Nämä sotaretket hakivat esikuvansa profeetta Muhammadin elämästä: taisteleminen islamin puolesta oli samalla profeetta Muhammadin elämäntavan (sunnan) noudattamista.
Koraanin taistelemista käsittelevät kohdat ovat kuitenkin auki tulkinnalle. Yleisesti katsotaan, että Koraani sallii vain puolustautumisen: kuten kohdasta 2:190 näkyy, taistelukehotus annetaan vain "niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan." Sen lisäksi voidaan katsoa, että nämäkin jakeet liittyvät historialliseen tilanteeseen, joka vallitsi profeetta Muhammadin aikana mutta joka on myöhemmin muuttunut niin, etteivät jakeet enää koske muuttunutta tilannetta.
Tällainen kontekstisidonnaisuus on Koraanin hyvin tuntema ilmiö. Koraanin tiettyjen jakeiden katsotaan myöhemmin menettäneen lainvoimansa (naskh, "abrogatio"): vaikka jakeet kuuluvat yhä Koraanin resitoitavaan tekstiin, ei niiden merkityssisältö enää sido muslimeja.
Kun islamin yhtenäisyys hajosi lopullisesti vuonna 1258, jäi myös kalifin johtama jihád historiaan: islamin yhteisöltä puuttui hallitsija, joka voisi yhteisön nimissä julistaa jihádin. Tämä ei kuitenkaan ole historian aikana estänyt yksittäisiä liikkeitä omaksumasta kalifin valtaoikeuksia ja julistamaan jihádia. Näin esimerkiksi Iranissa oppineisto katsoi 1800-luvun lopussa olevansa oikeutettu yhteisön laillisen hallitsijan poissaollessa julistamaan sodan, mutta vain puolustustarkoituksessa.
Jihád on kuitenkin paljon laajempi käsite kuin vain aseellinen taistelu. Yleisesti jihád jaetaan kahteen osaan: "suurempi jihád" on ihmisen sielussa käytävä taistelu pahaa vastaan, ja tämän taistelun merkitystä korostetaan hyvin vahvasti. Sen rinnalla aseellinen taistelu, "pienempi jihád", on vain helppo ja vähäpätöinen toimi. Varsinainen taistelu hyvän ja pahan välillä käydään sielullisella tasolla.
Toisaalta sanaa käytetään arabiassa myös yleensä kampanjan merkityksessä, siis samoin kuin ù onnettoman kuuluisasti ù Amerikassa käytetään sanaa crusade. Jihádia voidaan käydä huumeita vastaan tai lukutaidon puolesta.
http://www.kepa.fi/uutiset/kulttuuri/2325
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.