CPRS -oireyhtymä

Poikani kuolu maanantaina tämän sairauden sekä siihen liittyvien lääkkeiden vaikutuksesta. Hän oli 40 vuotias ja kaikkea mahdollista oli kokeiltu. Oli mm. stimulaattori joka aiheutti märkivän tulehduksen sekä rinnassa missä se oli että piuhoissa jotka olivat aivoihin yhteydessä.

Epäselvää on vielä kuoleman aiheutanut lopullinen syy siinä mielessä että oliko kyse esim. sydämen loppumisesta vai joko väsyi niin että ei enää jaksanut mutta kaiken taustalla on tuo nimenomainen oireyhtymä.

Minkälaisia lääkkeitä olette saaneet ko. juttuun. Pojalla alkoi ensin kädestä, leikattiin väärin. Nyt ei päässyt jalkojensa vuoksi kävelemään kuin kymmenkunta metriä. Eli se levisi alaraajoihin.

Läkkeitä oli kuin pienen kylän apteekissa. Sairaalassa hoitopäiviä tuon kuuden vuoden ajan enemmän kuin muulla koko suvulla yhteensä ikinä.

Hän oli ihmisraunio.

6

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      CPRS on suurilta osin psyykkinen sairaus. Opiaatteja suurin osa ko. "Oireyhtymää" sairastavista syö joku 200-300mg opiaatteja päivässä

      • Anonyymi

        cprs on kahta tyyppiä. eivät ole psyykkisiä sairauksia.


      • Anonyymi

        crps voi tulla vaikka hampaanpoiston yhteydessä.


    • Anonyymi

      Osanotto pojan poismenosta.

      Lääkäreiden pitäisi kyllä, viestiä paremmin omaisille, että mistä on ollut kyse, pojan sairaudessa ja menehtymisessä. Läheisten ei pitäisi joutua arvailemaan, että mikä on ollut.

      Voimia sinulle ja anna ajan parantaa ja lohduttaa. Elämä jatkuu, pidä huolta itsestäsi.

      Voisin katsoa tuon CPRS:n ja sanoa sitten jotain, jos löytyy tietoa.

    • Anonyymi

      https://www.terve.fi/artikkelit/crps-yleistietoa

      Tuossa kerrotaan, että on kipusairaus.

      Voisitkohan olla yhteydessä, kuntasi sosiaaliasiamieheen ja kertoa hänelle, että et vanhempana, ole saanut tietoa riittävästi, poikasi sairaudesta ja voisit tehdä siitä valituksen ?

      Sosiaaliasiamies- tai henkilö, on sitä varten olemassa, että kerrot hänelle, kuinka sinua on pidetty epätietoisuudessa, eikä ole annettu mahdollisuutta, ymmärtää poikasi sairautta ja mihin se on johtanut, eli hänen kuolemaansa ?

      Kyllä lääkäreillä on oltava velvollisuudet, kertoa lähiomaisille, mistä on kyse, siten että he myös sen ymmärtävät. Osaavat neuvoa, siellä kunnan sosiaaliasiamiehellä, että miten toimia. Ainakin saisit itse selvyyttä asiaan ja se voisi jo helpottaa oloasi.

      Sairastan itse kipuoireyhtymää ja täytyy sanoa, etten nyt yhtäkkiä osaa sanoa, että onko se tuolla nimellä, vai liittyykö "vain" autoimmuunisairauteen, jota poden, mutta siksikin aihe kiinnostaa.

      Pärjäillään.

    • Anonyymi

      Ei ole kyllä psyykkinen sairaus. Yksi maailman kivuliaimmista sairauksista. Jatkuva hermokipu päällä, johon ei edes lääkkeet auta., Ja usein leviää, saattaa levitä koko kroppaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      254
      2566
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      65
      1685
    3. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      74
      1494
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      60
      1333
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      161
      1242
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      95
      1182
    7. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      87
      1076
    8. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      87
      1033
    9. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      57
      952
    10. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      104
      930
    Aihe