Mulla on koko ikäni ollut salainen toive alistetuksi tulemisesta. Piiskatuksi siten, että olisin täysin naisen armoilla. Lapsena en saanut koskaan selkääni, mutta muistan leikkineeni piiskausajatuksella jo hyvin pienenä. Se on seurannut päässäni koko ikäni.
Herra tietää, mistä olen saanut tuollaisen taipumuksen.
Olen ja elän avoliitossa, asumme kuitenkin omissa osoitteissa, näemme joka viikonloppu ja meillä ihan loistavaa seksiä.
Salaa fantasioin piiskaleikeistä. Joskus kännipäissä on tullut asiasta on ollut juttua, mutta asia ei ole edennyt puhetta pidemmälle. Minulla on tunne, että asia avokkia jollakin tapaa kiinnostaa.
Uskaltaisiko tuolle naisystävälle ehdottaa asiaa, haluaisin olla täysin hänen armoillaan.
Syytäkin olisi tulla rangaistuksi. Suhteemme oli muutaman kuukauden jäähyllä, kun juovuspäissäni avauduin haukkuen hänet, hänelle tärkeät asiat yms. Eli olin aivan sikamainen häntä kohtaan ja tuo kännisekoilu varjostaa yhteisoloamme, vaikka onkin jo sovittu.
Nyt kieroontunut mieleni on keksinyt, että sovittaisin hölmöilyni alistumalla hänen piiskattavakseen.
Vähän mietityttää, kehtaako tuollaista pyytää. Ihan petihommien ulkopuolella. Ja miten toinen siihen suhtautuu.
Pelottaa riski, että asia saattaisi pilata em. hyvän seksinkin. Ja jos toinen vaikka nauraa koko asialle ja pitää hölmönä.
Vuosia ollaan oltu yhdessä ja kaikesta puhutaan, tuosta en ole arvannut kertoa.
Onko kokemuksia? Jos joku on .. ja varmasti on kokeillut, miten kävi? Tuliko tyhmä olo, vai toiko se piristystä lisää suhteeseen?
Halu tulla piiskatuksi
8
976
Vastaukset
- Haku-päälle
Mitäs mietit, pistä toteutukseen. Ilmoitusta vaan treffi- ja piiskaussaiteille.
Tai sitten ota ammattilainen avuksi. Ei se on niin yksinkertaista saada piiskaa Suomessa!Minä olen laittanut satoja ilmoituksia sellaista paikkoja!
Ota asia ihmeessä puheeksi, jos yhtään epäilet että toinenkin voisi olla kiinnostunut. Kerro että sinua kiinnostaisi kokeilla. Lämmitä tilannetta esim 50 shades of gray leffalla ja seuraa reaktioita.
- killtimies
Oma toiveeni tulla piiskattavaksi alkoi siitä kun naapuri tyttöjen kanssa leikittiin kotia ja minä tietysti pienempänä olin perheen lapsi ja sain piiskaa kun olin ollut tuhma.
Se jäi mieleen ja tuli puheeksi vaimon kanssa aikuisiällä. Kysyin vaimolta että jos joskus saisin hänen ratsupiiskaa. Sen vain sain kuulla että pitää ensin olla tuhma jotta ansaitsee piiskaa ja siihen ei mikään tavallinen tuhma teko riitä. Kyselin mikä se teko sitten olisi, sain vastaukseksi että jos jää kiinni jostain mistä ei saisi.
Tulihan se eka tilanne kun katselin yksin pornoa ja tyydytin itseäni ja samalla vaimo tulikin yllättäen kotiin matkalta päivää ennemmin. Siinä sitten sain piiskaa sidottuna ja vielä kun lisäsin hänen kiukkua sanomalla ettet sitten osaa lyödä lujempaa. Hän lisäsi vielä sen siihen mukaan etten saanut katsoa häneen päin teki siitä alistavaa.
On uusittu muutaman kerran ja se ettei ihan heti kehtaa mennä uimahalliin yleiseen saunaan koska pakaroissa on punaisia viivoja näkyvillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sebastian Tynkkynen (pers.) ei vastusta raiskauksia
"Sebastian Tynkkynen oli ainoa 14 suomalaismepistä, joka vastusti uutta suostumuksen puuttumiseen perustuvaa raiskauslak453877Purra jäi kiinni valehtelusta, Heinäluoma ei
Ja heti alkoi Purra joukkoineen maalittamaan Heinäluomaa. Niin toimii äärioikeistoa edustava putinistipersulauma, jonka152932- 322490
- 271801
- 441397
Kaunis Martina taas lehtihaastattelussa - kommentoi Stefua
Martina sanoi, että Isabella on käytännössä aina hänen kanssaan. "Minä olen se vanhempi, joka ottaa 100-prosenttisen vas4431391Gallup: Kenet sinä haluaisit nähdä Yökylässä-sarjassa?
Yökylässä Maria Veitola -sarjaa on nähty jo 10 kautta tv:ssä, ja Veitola on yöpynyt satojen suomalaisten julkkisten kode431373- 251189
- 491131
Mitäs mieltä
Hakeekohan pikkunennmies alavuden kaupunginjohtajaksi? Pakkoliitos ähtäri-alavus. Taas olis mieliharmi johtamassa suoho161115