Ikä ja asenteet

Lauantaiaamua viiskymppiset@

Että oli kiva palata lukemaan plus50-palstaa. Aloitin täältä kun olin 56-vuotias.
Täytin viime kesänä 70-vuotta. Kun luin keskustelujanne yllätyin, avioliitto ei toimi, keho ei toimi, elämässä ei mielekkyyttä, se on ohi.

Tästä aasinsillasta asiaan.

Plus 60-palstalle olen muutamien nimimerkkijen mielestä ikäloppu, jonka kanssa ei ole mitään yhteistä kirjoitettavaa. Siis vain muutaman nimimerkin ajojahtia olen kokenut sen jälkeen kun täytin 70-vuotta.

Olen perusterve, mitä nyt juuri toipumassa nivustyräleikkauksesta. Ihmissuhteeni on kunnossa, harrastan monipuolisesti, matkustelen, olen tyytyväinen elämääni.

Moni teistä lähenee kuuttakymppiä ja eläkeikää. Toivottavasti asenteenne iän karttuessa eri ikäisiin pysyy avoimena.

Olemme kaikki sotien jälkeisen nuoren Suomen kasvatteja viis-kuuskytluvulta, ei lapsuutemme, ei aikuiseksi kasvamisemme poikennut radikaalisti toisistamme.

Aikuisten lapsiemme kasvu aikuiseksi poikkeaa paljonkin omastamme jos ajattelemme tietoteknillistä muutosta, mutta en ole omista lapsistani huomannut, että olisin ikäloppu, jonka kanssa ei ole mitään yhteisia asioita, joista keskustella,
päinvastoin.

Onkohan niin, että vanheneminen ei sovi kaikille?

31

1653

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huhuu, eikö täällä olekaan ketään?
      Onko kaikki menneet plus60 palstalle?

      Ikävää, että tämä aikoinaan vilkas palsta on kuin aavelaiva. Muistan kun tein joku vuosi sitten matkan menneisyyteen, yövyin entisessä työpaikassani Seinäjoen Hotelli Sorsanpesässä. Alakerran ravintolassa kylmät väreet menivät kehoni läpi. Ennen niin vilkas, iloinen, täynnä elämää oleva ravintolasali oli tyhjä, pimeä, pelottava aavelaiva.

    • vuosimalli-64

      Oletko varma, että tämä ns. ajojahti on iästäsi kiinni?

      • Vien tilaa nuorilta yrittäjiltä ; ) Katos, aina riittää kunnianhimoisia.

      • vuosimalli-64
        korpikirjailija kirjoitti:

        Vien tilaa nuorilta yrittäjiltä ; ) Katos, aina riittää kunnianhimoisia.

        Sinusta ei pidetä ja nyt, kun olet jo noin iäkäs, että kuulut 70 palstalle, niin täysin ymmärrettävää, että sinua kohtaan on ajojahti. Ymmärrän hyvin näitä, jotka kuluu tähän jahtiporukkaan.

    • Twelvepoints

      Hyvä aloitus, rohkea aloittaja. Se on no. niin, että ikävät ja kulahtaneet asenteet tekevät ihmisestä vanhan ennen aikojaan.

    • Sain 13.4.2018 kello 23.00 kommentin. Rekatulta nimimerkiltä ....siilenämää, joka on alle kuuskymppinen nainen.

      "Sinun seitenkymppinen reikäs ei taija palojo ilimoja pijellä"

      • Juu. Laitas se kommenttis myös mihin tuo mun kommentti oli vastineeksi äläkä irroita asiayhteyksistä kommentteja.

        Ja tottahan se on että ryppynarukin löystyy iän mukana kuten kaikki muukin kehossa.

      • 33ja.ja
        siilenämää kirjoitti:

        Juu. Laitas se kommenttis myös mihin tuo mun kommentti oli vastineeksi äläkä irroita asiayhteyksistä kommentteja.

        Ja tottahan se on että ryppynarukin löystyy iän mukana kuten kaikki muukin kehossa.

        Kiinnostaako sinua kovinkin ihmisten ryppynarut? Sairasta!

      • 33ja.ja kirjoitti:

        Kiinnostaako sinua kovinkin ihmisten ryppynarut? Sairasta!

        Vain kun ilimojen pitelyt otetaan ensinitse puheeksi :DD.

      • korppishuomenta

        kokenut.Hänellä on oikeus yksilöidä henkilöt jotka kykenee nikkien perusteella, puskastahan voi huudella kuka tahansa. Sitä paitsi Korppis on itse kertonut kirjoittavansa myös puskasta.
        KommentoiIlmiannaJaa
        korpikirjailija
        13.4.2018 22:33

        siilenämää kirjoitti:
        Minusta tämän ketjun aloitus koski yleensä solvaamista, jota aloittaja on kokenut.Hänellä on oikeus yksilöidä henkilöt jotka kykenee nikkien perusteella, puskastahan voi huudella kuka tahansa. Sitä paitsi Korppis on itse kertonut kirjoittavansa myös puskasta.
        Näytä lisää
        Voi hyvät hyssykät siili tarkentaa mitä aloittaja ketjullaan tarkoittaa. Se ilimoja pittää.
        Kommentoi2IlmiannaJaa
        siilenämää
        13.4.2018 23:00

        korpikirjailija kirjoitti:
        Voi hyvät hyssykät siili tarkentaa mitä aloittaja ketjullaan tarkoittaa. Se ilimoja pittää.
        Sinun seitenkymppinen reikäs ei taija enää palijo ilimoja pijellä;)
        Kommentoi1IlmiannaJaa
        eikö.hävetä
        14.4.2018 8:49

      • korppishuomenta
        korppishuomenta kirjoitti:

        Tässäpä tämä, aina pitää liittää todiste kun aloittaa kirjoitusten vääristelyn.

        Oijoit PorvoonParonin aloituksen tarkoitusta hänen ketjussaan. No, ainakin mimulle jäänyt epäselväksi kuka on PorvoonParoni.

        Onko nän mieheksi naamioitunut nainen, joka kertoo kirjoitelleensa 15-vuotta palstoilla, mutta ketä kukaan ei muista, ei tunnista ja jolla on naismaisia ilmaisuja kirjoituksissaan, ilmaisuja joita eivät miehet käytä.

      • korppishuomenta kirjoitti:

        kokenut.Hänellä on oikeus yksilöidä henkilöt jotka kykenee nikkien perusteella, puskastahan voi huudella kuka tahansa. Sitä paitsi Korppis on itse kertonut kirjoittavansa myös puskasta.
        KommentoiIlmiannaJaa
        korpikirjailija
        13.4.2018 22:33

        siilenämää kirjoitti:
        Minusta tämän ketjun aloitus koski yleensä solvaamista, jota aloittaja on kokenut.Hänellä on oikeus yksilöidä henkilöt jotka kykenee nikkien perusteella, puskastahan voi huudella kuka tahansa. Sitä paitsi Korppis on itse kertonut kirjoittavansa myös puskasta.
        Näytä lisää
        Voi hyvät hyssykät siili tarkentaa mitä aloittaja ketjullaan tarkoittaa. Se ilimoja pittää.
        Kommentoi2IlmiannaJaa
        siilenämää
        13.4.2018 23:00

        korpikirjailija kirjoitti:
        Voi hyvät hyssykät siili tarkentaa mitä aloittaja ketjullaan tarkoittaa. Se ilimoja pittää.
        Sinun seitenkymppinen reikäs ei taija enää palijo ilimoja pijellä;)
        Kommentoi1IlmiannaJaa
        eikö.hävetä
        14.4.2018 8:49

        Juuri näin:

        Korppis kirjoitti: Se ilimoja pittää.

        Johon vastasin: Sinun seitenkymppinen reikäs ei taija enää palijo ilimoja pijellä;)

    • Kuntäytän70meensinne

      Aloittajan asenne omaan ikäänsä on hänen ongelmansa.
      Ratkaisu siihen on, että hyväksyy ikänsä.
      Nyt aloittaja on 70-vuotias ja pian 71-vuotias.
      Siirtyy 70 palstalle.

      • Mitä ajattelit sanoa heille, jotka ovat alle 60-vuotiaita ja jo vuosia kirjoitelleet 60 palstalla. Minua ei haittaa, ei liioin yli 70-kymppisten kanssa keskustelu.

        On paljon painotettu asian merkitystä keskusteluissa kuitenkin henkilöt ja heidän ikänsä on ylipääsemätön ongelma joillekin kuten sinulle saavuttaa onnistunut keskustelu.

      • Kuntäytän70meensinne
        korpikirjailija kirjoitti:

        Mitä ajattelit sanoa heille, jotka ovat alle 60-vuotiaita ja jo vuosia kirjoitelleet 60 palstalla. Minua ei haittaa, ei liioin yli 70-kymppisten kanssa keskustelu.

        Totutteluahan se vaatii sulta. En nuorru 50-vuotiaaksi, vaikka tänne kirjoittamaan tyrkit.
        Olet 70 halusit tai et. 70 tulee vuosien myötä 80 ja menee 80 palstalle.
        70 palstalta on vielä vaikeampi siirtyä 80 palstalle. So. hyväksyä , että on yli 8-kymppinen.
        Autan sinua aloittaja tottumaan. Ole hyvä!
        70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias

      • Kuntäytän70meensinne kirjoitti:

        On hyvä, että tulit tänne konkreettisesti osoittamaan, että olen aloituksen sanomassa oikeassa.

        Kiitos.

      • Kuntäytän70meensinne
        korpikirjailija kirjoitti:

        On hyvä, että tulit tänne konkreettisesti osoittamaan, että olen aloituksen sanomassa oikeassa.

        Kiitos.

        Lue uudelleen ja uudelleen ja uudelleen kertosäe. Kertaus on opintojen äiti.
        Kyllä se siitä menee kovaankin päähän. Olet 70-vuotias! Pian 71-vuotias!

      • mehetese
        korpikirjailija kirjoitti:

        Mitä ajattelit sanoa heille, jotka ovat alle 60-vuotiaita ja jo vuosia kirjoitelleet 60 palstalla. Minua ei haittaa, ei liioin yli 70-kymppisten kanssa keskustelu.

        On paljon painotettu asian merkitystä keskusteluissa kuitenkin henkilöt ja heidän ikänsä on ylipääsemätön ongelma joillekin kuten sinulle saavuttaa onnistunut keskustelu.

        Tarkoitat varmaan viivatiina, hänhän nyt vasta täytti 60 ja on jo kauan siellä kirjoitellut.

      • leuassa-leuvassa-CW
        korpikirjailija kirjoitti:

        Mitä ajattelit sanoa heille, jotka ovat alle 60-vuotiaita ja jo vuosia kirjoitelleet 60 palstalla. Minua ei haittaa, ei liioin yli 70-kymppisten kanssa keskustelu.

        On paljon painotettu asian merkitystä keskusteluissa kuitenkin henkilöt ja heidän ikänsä on ylipääsemätön ongelma joillekin kuten sinulle saavuttaa onnistunut keskustelu.

        "Mitä ajattelit sanoa heille, jotka ovat alle 60-vuotiaita ja jo vuosia kirjoitelleet 60 palstalla. Minua ei haittaa, ei liioin yli 70-kymppisten kanssa keskustelu."

        Muistele nyt, mitä itse olet sanonut?

        Miksi olit ajamassa esim. minua pois 60 palstalta, vaikka olin vielä 4 kk vaille 70 ja tunnut olevan kuitenkin katkera heille, jotka kirjoittavat mielestäsi väärällä palstalla?

        Miksi viivatiina saa tulla 70 palstalle ilmoista kirjoittelemaan ja aika pian alkoi antamaan ohjeita lääkärille menosta henkilölle, joka hiukan matki hänen kirjoitustaan?

        En minä unohda sinun loukkauksia minulle, mutta omat loukkaukseni helposti unohdan, mitä olen sinulle kirjoittanut! ;)

      • leuassa-leuvassa-CW
        Kuntäytän70meensinne kirjoitti:

        Lue uudelleen ja uudelleen ja uudelleen kertosäe. Kertaus on opintojen äiti.
        Kyllä se siitä menee kovaankin päähän. Olet 70-vuotias! Pian 71-vuotias!
        70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias 70-vuotias

        "Kuntäytän70meensinne "

        Älä helv.....ihmeessä tule, jos viestisi on tuon tasoista.

        Tosi lapsellista, olkoonkin vaikka korppikselle tarkoitettu, mutta silti jotain rotia oman itsesikin vuoksi. Nythän alennut alhaisemmalle tasolle korppiksen kanssa.

      • Korppismökillä
        leuassa-leuvassa-CW kirjoitti:

        "Mitä ajattelit sanoa heille, jotka ovat alle 60-vuotiaita ja jo vuosia kirjoitelleet 60 palstalla. Minua ei haittaa, ei liioin yli 70-kymppisten kanssa keskustelu."

        Muistele nyt, mitä itse olet sanonut?

        Miksi olit ajamassa esim. minua pois 60 palstalta, vaikka olin vielä 4 kk vaille 70 ja tunnut olevan kuitenkin katkera heille, jotka kirjoittavat mielestäsi väärällä palstalla?

        Miksi viivatiina saa tulla 70 palstalle ilmoista kirjoittelemaan ja aika pian alkoi antamaan ohjeita lääkärille menosta henkilölle, joka hiukan matki hänen kirjoitustaan?

        En minä unohda sinun loukkauksia minulle, mutta omat loukkaukseni helposti unohdan, mitä olen sinulle kirjoittanut! ;)

        Minä voisin kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo, mutta en kirjoita koska väitteille pitää löytyä pohja. Joten hop hop suomi24 arkistoihin etsimään. Jään odottamaan todistusaineistoa.

      • Kuntäytän70meensinne
        leuassa-leuvassa-CW kirjoitti:

        "Kuntäytän70meensinne "

        Älä helv.....ihmeessä tule, jos viestisi on tuon tasoista.

        Tosi lapsellista, olkoonkin vaikka korppikselle tarkoitettu, mutta silti jotain rotia oman itsesikin vuoksi. Nythän alennut alhaisemmalle tasolle korppiksen kanssa.

        Mieliksesi alennun sitten sinne ihan alas sinun tasollesi saakka, kun olen 70-vuotias ja tulen 70 palstalle ja keskustelen kanssasi siellä.

      • Kuntäytän70meensinne kirjoitti:

        Mieliksesi alennun sitten sinne ihan alas sinun tasollesi saakka, kun olen 70-vuotias ja tulen 70 palstalle ja keskustelen kanssasi siellä.

        Ei löydy todenperää kirjoituksellesi, joten vaikene, älä levitä väärää tietoa.

      • Kuntäytän70meensinne
        korpikirjailija kirjoitti:

        Ei löydy todenperää kirjoituksellesi, joten vaikene, älä levitä väärää tietoa.

        Kelle sun vastaus oli tarkoitettu kohdistaa? Et kai vaan taas ole juopotellut, kun kommenttisi hoippuu kuin humalaisella hutiin.
        Mitä väärää tietoa mä olen levittänyt? Onko väärää tietoa, että olet 70-vuotias?

        Kun sää tykkäät palata elämässäsi entisiin aikoihin. Niin ajatteles sitä riemua, kun taas saat vaipat housuihisi. Kuin silloin ennen. Kertakäyttövaipat. Ei enää käytetä harsokangasvaippoja. Uskon, että tunnet kotoisaa vaippaikäisenä oloa kertakäyttövaipoissakin.

    • Viesti oli tuolle toiselle kommentoijalle joka syyttää minua jostain, mitä ei voi todistaa oikeaksi.

    • Korppisauringosta

      Nyt hässäkkä on osapuilleen selvitetty.

      PorvoonParoni on entinen nimimerkkiTomppa, jonka varmaan te nuoremmat tunnette. Jospa hän ei enää tekisi minuun kohdistuvia aloituksia vaan keskittyisi pienempiin lintuihin.

      Hyvää kevättä teille, taisi kuuskytpuolelta olla suurin osa kommentoijista ;D

      Mitenkähän kuuskytpalstan käy kun me vanhemmat korput siirrymme palstaeläkkeelle, no, se ei ole minun huoliani enää sitten.

      • Että voi seitenkymppinen paljastuksineen olla lapsellinen. Kerrohan omat erntiset ja nykyiset niin rekisteröidyt kuin puskanikkisi.

      • siilenämää kirjoitti:

        Että voi seitenkymppinen paljastuksineen olla lapsellinen. Kerrohan omat erntiset ja nykyiset niin rekisteröidyt kuin puskanikkisi.

        Stalkkaaja perässä räksyttämässä, hänellä ei ole kuin yksi nimimerkki.

      • Ei-herran-jessus

        En yhtään ihmettele korppis miksi saat tuota paaskaa päällesi, miten kehtaat tulla toiselle palstalle nälvimään jotain toista kirjoittajaa. Häpeä jos osaat!

    • Hih tulit sitten tuomaan tänne vähän eloa DD
      Käyn täällä kurkkimassa silloin tällöin muttei enää pitkiin aikoihin ole ollut alotuksia jotka sais innostumaan.
      Itelläkään ei ole sen kummallisempia alotteita mielessä ollut.
      Kylätie on hiljainen sen jälkeen kun täältä lähti pois monta mielennkiintoista juttukaveria.

      Mullakin tulee se 60v täyteen seuraavaksi.
      Mutten taia edes tuonne 60v:n puolelle mennä, tai kuka sen tietää.
      Jos tulee ykskaks se vanha into päälle.
      Olinhan siellä jonkun aikaa silloin "nuorena tyttönä" jo ;)

      Sairauksista huolimatta ei ole oikeestaan valitettavaa.
      Nautin elämästäni niissä puitteissa missä pystyn. Kävelen hissunkissun meran rannalla ja kuvailen.
      Nyt odotan uutta kameraa kun olen innostunut tuohon ötökkämaailmaan. Siellä on todella paljon kauniita pieniä olentoja. Ne menee ohi silmien huomaamatta jos ei onnistu näkemään kuvissa.

      Veneet lisääntyy rannassa taas. Ikkunasta katselen kun upeat miehet laittaa tätä meidän rantaa hienoksi.

      Jääkaapissa on ruokaa ja lämmin sänky missä nukkua. Omat avaimet oveen. Ja telkussakin on tallennettuna ohjelmia joita voin katsoa, silloin kun haluan.
      Valtakunnassani kaikki hyvin :)

      Mukavaa kevään jatkoa sulle.

      • Ihanaa kuulla sinusta tulisilla. Joo, hieman eloa tänne tarvittaisiin kovin on hiljaista kuten aloituksessani totesin.

        Ei ikä meitä juurikaan muuta, samat kujeet kuin ennenkin, luojan kiitos ; )

        Täältähän tuli joukkomuutto kuuskymppisiin kun me suuri ikäluokka sinne muutimme ja sut hyvinhän siellä menikin vaikka ainahan jotain riidan poikasta on jokaisella palstalla.

        Sen jälkeen kun kerroin täyttäneeni 70-vuotta se ei käynyt kaikille ei edes hunksille vaan minua alettiin hiillostaa pois. No, se siitä.

        Minulla oli kiva luovuusketju jonne kaipailin valokuvausta harrastavia. Olisinpa tiennyt, että valokuvaat olisin laittanut kutsun. Itse olen harrastanut kädentaitoja usealla alueella. Olen maalannut öljyillä, entisöinyt huonekaluja, vuosien saatossa olen kerännyt ulkomaan matkoilta nukkekotitavaroita. Nyt yhtä makuuhuoneeni seinämää täyttää noin 180 cm korkea ja 110 cm leveä minimaailma. Keramiikan tekoon hurahdin muutama vuosi sitten.

        Mökkielämä kesäisin Nuasjärven rannalla on tosi elämää luonnon keskellä, ötököineen.

        Olen perusterve, mutta loukkasin selkäni keväällä 2016 se pistää hiljaa kävelemään. Juuri nyt olen toipilaana pienestä leikkauksesta pitäisi olla hissukseen (sairaslomalla vähintään neljä viikkoa) mutta minkäpä itselleni voin, tänään tein pienen työkeikan hoitelen silloin tällöin kokouskahvijärjestelyjä.

        Muutin helmikuussa ystäväni talon alakertaan, olen tyytyväinen uuteen kotiini. Kesät asun mökillä ja syksyllä tai keväisin Hollannissa.

        Minunkin valtakunnassa kaikki hyvin.
        Hyvää kesän odotusta sinulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1605
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      837
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe