Yrttilaatikon ominaisuudet

Viherpeukalointia

Olen ensikertalainen yrttien kasvatuksessa ja olen rakentamassa yrttilaatikkoa. Mitä laatikkoa rakentaessa tulisi huomioida? Taimia olen hankkinut basilika, persilja, tilli, tomaatti, chili, sitruunamelissa, piparminttu. Muitakin saattaa tulla lisää, kun saan puitteet kasvatukselle. Laatikon tulee olla siirreltävissä, pihalta terassille ja talveksi sisälle kasvatuslampun alle. Hieman olen aiheesta ennättänyt lukea, kuten veden olisi hyvä päästä juoksemaan läpi, jottei juuret homehdu. Kuitenkin täysi noviisi ollen aiheen suhteen.

Kiitos jo etukäteen neuvoista! Jos aiheesta löytyy hyviä kirja tai blogisuosituksia, niin mielellään otan vastaan.

4

1153

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • qwqwqwqwqwwwqqqq

      Älä ainakaan käytä kyllästettyä puutavaraa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Minä suosin yrttien viljelyä ruukuissa siksi, kun eri kasveilla erilaiset vaatimukset esim. kastelun suhteen.
      Basilka kylmänarka, helpo siirtää suojaan tai harsottaa jos luvataan hallaa.
      Persiljaa minulla on kolme ruukullista, vaatii paljon kastelua ja nämä kolme tuottaneet aivan valtavan sadon, riitti pakastamiseenkin. Pari päivää sitten leikkasin yhden aivan matalaksi ja pukkaa uutta versoa hyvin, kestää kylmää niin ehtinee vielä komeaksi puskaksi.
      Minttua ja sitruunamelissaa vain yhdet ruukut kasvamassa.
      Tillin ja lipstikan olen kokenut kasvavan paremmin avomaalla.

      Minulla yrttiruukut ovat ainakn 1,5 litran kokoisia ja sen kokoinen ruukku on riittävän suuri että ei kuivu hetkessä ja todellakin tuottavat isot satoisat puskat ja helppoja siirrellä. Mikäpä estää keräämään erilliset ruukut samaan laatikkoon, saa näyttävän yrttikasvuston - ilo silmällekn.

      Hautausmaiden roskiksissa joka kevät aivan tuhansittain ruukkuja menossa hävitettäväksi ja olen sieltä ottanut hyvän kokoiset ruukut. Kierrätystä parhaimmillaan. Syksyllä pesen ne ja keväällä taas käyttöön. Yrtit kasvatan aina siemenistä, kylvän pieneen painanteeseen hyvän määrän siementä, tulee isot tiiviit puskat.

      Lisäisin vielä , että ruukuissa kasvatetut yrtit puhtaampia kuin kasvimaassa, esim. persiljaa kun ennen kasvatin maassa, niin sateen jälkeen multaa versoissa ja ruukkukasvatuksessa ei lainkaan.

    • Anonyymi

      Olemme viljelleet yrttejä muutaman vuoden pihalla laatikossa (120x80x23 cm). Laatikot ovat olleet suoraan kiinni maassa ja multa on erotettu suodatinkankaalla alla olevasta nurmikosta. Eli ratkaisu on ollut vähän järeämpi kuin liikuteltavat laatikot. Muutamista huomioista ollee kuitenkin apua.

      Aluksi laitoimme yhteen laatikkoon montaa yrttiä, vuosien saatossa lajimäärä per laatikko on vähentynyt. Yhdessä laatikossa on yhtä tai kahta lajia. Helpottaa hoitoa ja sato tulee riittäväksi.

      Työskentelykorkeutta kannattaa miettiä tarkkaan. Meillä on pari laatikkoa päällekkäin, eli työskentelykorkeus on vajaat 50 senttiä. Voisi olla enemmänkin, mikä on helposti toteutettavista, kun tekee jalallisen laatikon tai ostaa isoja ruukkuja.

      Lajikkeista noiden lisäksi kannattaa kokeilla amppeli mansikkaa ja avomaakurkku on ollut satoisa jopa tänä vuonna. Chili on meillä kaupungissa ikkunalaudalla kasvava laji. Emme ole edes yrittäneet ulkona.

      Aikaisemmin on taivaalta tullut ja kaivosta kannettu vesi riittänyt kasvatukseen. Tämä vuosi oli kuiva ja alku kesän kuivaan kauteen osui lomamatka, joten tämä vuosi oli huonoin pitkään aikaan. Ensi kesäksi on suunnitteilla automaattikastelujärjestelmä mökille. Jos kyseessä olisi vesijohtoverkossa oleva talo, homma olisi helppo järjestää esimerkiksi Gardenan valmiilla paketilla, joita on nyt alennuksessa. Mökille tarvitsemme pumpun järvivedelle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      389
      959
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      885
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      234
      783
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      716
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      70
      690
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      669
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      645
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      630
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      591
    Aihe