Täällä ollaan jo kevättä vastaanottamassa
Kaikki Kaunissaareen
19
1365
Vastaukset
- pitäkäähauskaa
Eipä taida vielä tunkua olla, kun satamat vasta vapautuneet jääpeitteestä
- Monesko_jo
Vajakki aloitti taas uuden Kaunissaariketjun yksinpuheluilleen. Kohta hän taas kertoo eri nimimerkeillä reinosta ja annelista kakkaa tietenkään unohtamatta.
- itku
Sinä sitä jaksat osallistua kaunoiseen keskusteluun ja huolehtia siitä, että kakkapuheet ovat pinnalla.
- ItseSyypää
Kukaan ei ole maininnut tähän asti Reinoa, Annelia eikä Kakkaa paitsi sinä!
- siinäonValpuria
Taitaa hymy hiipua, kun kevätjuhlissa lämpö putoaa kahteen asteeseen ja alkaa sataa jäätävää tihkua.
- hyvinnukuttu
Harvinaisen kaunis yö ja paremmat kelit kuin melkein koko edellisenä kesänä. Lämmöt ei pudonneet alle 6 C ja sisällä oli tasainen 21 C. Muutoin hiljaista, vain siivekkäät muuttajat kiljuvat riemusta.
- ölkjbööög
Jurpå kirjoitti:
Ettei olisi kuitenkin niinpäin että muuttavat siivestäjät riemuitsevat kiljusta.
:-) Kiljuahan saakin jo tehdä.
- Tulossa.ollaan
Pääseekö saareen jo? Entä pubi, onko auki?
- Hohhoiijjaaa
Vajakki alkaa päästä vauhtiin!
- Reynold
Alkaa jo mahassa kiertämään. Onko vessa vapaa?
- EiPaskotaSeinille
Ei jumankauta Reino, nyt jätät sen varpusparven mahaasi!
- Anonyymi
EiPaskotaSeinille kirjoitti:
Ei jumankauta Reino, nyt jätät sen varpusparven mahaasi!
Vessa jo korjattu näin tammikuussa, Kosanderi myöhemmin keväällä...
Viinanhuuruista kesää odotellen,
Reino ja Anneli
- Hohhoiijjaaa
Vajakkivajakkivajakkivajakkirallatirallaaaa.
- niinonaina
Nämä alkukevään viikonloput ovat vielä rauhallisia. Kun juhannus lähenee, alkaa porukkaa kerääntyä ja silloin ääntäkin on enemmän.
- hyhyhyh
pitäääpä tulla huutamaan sinne ensi viikonloppuna.
- Beautiful_island
Huutele vaan kuule ihan kotonasi.
- Reynold
Huutelemme kuin kotonamme siis
- Anonyymi
Hyvää uutta vuotta täältä kaunoisesta saaresta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad831332- 50959
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että368791- 142749
- 55689
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän121684- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594