Myytäviä asuntoja on paljon ja uutta rakennetaan?

Miten käy, puhkeaako asuntokupla? Kuin ilmapallo ja myynti tyrehtyy? Pitäisi ajatella tulevaisuutta, ihan muutamanvuoden päähän. Rakentaminen Kokkolassa on yleensä tiivistä ja ymmärtää sen, se on taloudellisesti kannattavampaa kuin väljempi rakentaminen. Ongelma on siinä, että uutta rakennetaan ja myymättä jääneitä asuntoja on aina vain enemmän.

On harhaa kuvitella, että rakentamisen keskittämiskehitys kohdistuisi pelkkiin taajamiin ja sen läheisyyteen. Siinä on suuri ristiriita ja kannattaisi ajatella rakentamista uudesta näkökulmasta lähitulevaisuutta ajatellen.

Nykyajan nuorilla on aivan toisenlainen käsitys rakentamisesta. Eivät he arvosta rakentamista, missä naapurinseinä on melkein oman tontin rajalla. He arvostavat väljyyttä ja luonnon läheisyyttä ja heille kelpaavat palvelut, jotka ovat muutaman kilometrin päässä.

Eivät kaikki halua asua kaupunkien taajamissa, kuten yleensä päättäjät näin ajattelevat.

Asuumiseen voisi liittä luomuajattelun. Niin, luomutuotannosta on paljon puhuttu ruokataloudessa. On se saanut paljon suosiota ja suosiotaan. Tulevaisuudessa arvostetaan luomuasumista, missä luonto on lähellä ja väljyyttä. Voit marjastaa, sienestää, keräillä syksyn luonnonantimia, seurailla muuttolintuja ja kuunnella eri vuodenaikojen vaihtumista.

Sekin mahdollisuus on Kokkolassa puolen, tai tunnin ajomatkanpäässä autolla. Ja se on sopiva matka ajatellen sitä, joka tulevaisuudessa hankkii kodin tai vapaa-ajanasunnon.
192143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Työpaikat loppuu maaseudulla.porukka veetäntyy kaupunkeihin...syrjäseudulla ei oo kohta muita kun susia ja karhuja...eli asuntoja tarvitaan kaupungeissa.. nyt on vaan kysymys että missä kaupungissa

Äänestä
  • Porukka vetääntyy kaupunkeihin, sanoisinko tämänhetkinen muoti-ilmiö. Trendit muuttu, jopa hetkessä ja muoti-ilmiöt, halutaan jopa kaupungista pois päin. Hetkellisesti voi olla hienoa asua kaupungissa, mutta kun ilmiö, asumistrendi, asua lähimaaseutuympäristössä, voi olla iso juttu, kun nykynuorisin ja tulevan nuorison asumistrendit huomioon ottaen ja kun siihen lisätään vielä kaiken luomutuotannon mukaan lukien, niin luomuympäristö ja asumisenväljyys se on tulevaisuutta. Ympäristö, missä on luontoa lähellä, mistä voit mennä vaikka koirasi kanssa metsään vapaasti, se on sitä oikeata asuinympäristöä. Ja sitä kohti tulevaisuuden asumistrendit ovat menossa. Nyt asutaan lähellä ja tiiviisti, naapurin kyljessä, seinä seinää vasten ja ikkuna ikkunaa vasten. Se on nyt rakentamisen muoti-ilmiö ja sitä nyt arvostetaan. Tulee aika, että arvostetaan väljempää rakentamista ja siinä yhteydessä huomioidaan ympäröivä luonto, kuten metsät ja mahdollisuus, siis metsien mahdollisuus joka tarjoaa mahdollisuuden luonnonmarjojen keräämiselle. Kaikessa rakentamisessa on otettava huomioon luonto ja sen ympäristö, mitä se tarjoaa kuten marjojenpoiminnan. Kaikessa rakentamisessa, kun otetaan luonto huomioon niin se palvelee rakentamista. Yksikertaisuudessaan sanottuna, jos myyt asuntoa, ja sinulla on ympärilläsi sita luontoa ja helppo pääsy nauttimaan luonnon tajoamista nautinnoista, kuten marjoista, niin se on iso valttikortti asuntoasi myydessäsi tai vapaa-ajan asuntoasi myydessäsi jos matkasi autolla kestää puolituntia.

    Äänestä

hah hah..luonto marjat..ei kukaan täysjärkinen välitä tuommosista..

Äänestä

Ongelmana on

- riippuvuus autosta
- työmatka
- lasten koulumatkat
- harva voi tehdä etätöitä
- lumen eristämänä talvella, odottelet teiden aurausta
- kaikki eivät pysty käyttämään omaa autoa esim. sairauden tai vanhuuden tuoman vaivan vuoksi
- olet eristyksissä viimeistään vanhana maaseudulla
- jokainen hallitus on jollain tavalla lisännyt autoilijoihin kohdistuvia menoja / veroja
- asunnon arvo romahtaa tulevaisuudessa, kun kysyntää ei ole
- ei ole keskustan jäsenkirjaa eikä kuulu paikallisiin mahtisukuihin, et siis kuulu yhteisöön

Kyllähän sitä muuten maaseudulla asustelisi.

Äänestä

Kohtapuoliin täällä Kokkolassa ei asu kuin muutama papparainen. Nuoret muuttavat muualle.

Äänestä

Viime vuosituhannella olin jo sitä mieltä, että maata suomessa riittää ja asuintonttien koko pitäisi olla vähintään 2000 m2 -> silloin voisi pitää pientä puutarhaa josta saisi oman tarpeeseen monenllaista syötävää.
Aikaa ihmisillä ainakin riittää erilaiseen joutavaan kuten täälläkin maleksimiseen.
Maanhinta suomessa on noussut turhuuttakin kalliimmaksi, mistä se johtuu olisikin sitten toinen jutun aihe.
Matkat eivät ole ongelma, joka päivä näkee ihmisiä kävelyllä, pyoräilemässä, hiihtämässä tai muuten vain maleksimassa, voihan sitä tehdä vaikka työmatkalla.
Oma suuri piha katoilla aurinkopaneelit jotka tuottavat vaikka sähköautoille energiaa.
Viipalekouluja voidaan rakentaa kun asuntojen tiheys ja lasten määrä on tarpeeksi suuri.

no jätetään muillekin sanottavaa.

Äänestä

Voisi alkaa vähitellen purkamaan 1960 - 1970 -luvuilla rakennettuja huonokuntoisia kerrostaloja. Näin asuntojen määrä vähenisi, vältyttäisiin asuntokuplalta ja asuntojen hintojen romahdukselta.

Asunnoista on ylitarjontaa. Nuo tuon ajan talot ovatkin usein huonokuntoisia ja homeen vaivaamia rakennuksia.

Äänestä

Korjausrakentaminen on unohdettu, hyviäkin taloja määritellään huonokuntoisiksi ja kun halutaan uutta niin maksetaan tonteista ilman rakennusten hintaa.

Parhaimmasta päästä ovat rintamamiestalot, jos niitä ei ole pilattu myöhemmin muovisuluilla.
Läpihengittävä vapaalla ilman kierolla ilman huippuimureita kestää kauemmin kuin isältä poijan pojalle.

Korkea kivijalka, katolla kallistukset ja leveät räystäät, rakennus ei voi pilaantua, jos materiaalit ovat läpihengittäviä ja ilmanvaihto toimii vapaasti ilman imureita joista tulee vain huoneisiin alipainetta joka vetää jokapaikasta kosteutta rakenteisiin.

Äänestä
  • No, kun aika vanha olet, kun tiedät rakentamisesta ja ilman suluista, niin mitä sanot rossipohjasta talon alla, Minulla on sellainen. Onko se hyvä vai huonoasia. Asunnossa ei ainakaan haise ummehtuneelta. Aikaisempi rakentaja rakensi vapaa-ajanasunnon rosiipohjalla. En tiedä, mutta ainakin sisällä ilma tuntuu raikkaalta hengittää. Onko rossipohjalla siihen vaikutusta.? Sinä varmaan tiedät

    Äänestä

  • minäentiedää kirjoitti:

    No, kun aika vanha olet, kun tiedät rakentamisesta ja ilman suluista, niin mitä sanot rossipohjasta talon alla, Minulla on sellainen. Onko se hyvä vai huonoasia. Asunnossa ei ainakaan haise ummehtuneelta. Aikaisempi rakentaja rakensi vapaa-ajanasunnon rosiipohjalla. En tiedä, mutta ainakin sisällä ilma tuntuu raikkaalta hengittää. Onko rossipohjalla siihen vaikutusta.? Sinä varmaan tiedät

    Rossipohja on hyvä, tuuletusaukot voi pakkasella sulkea ja ilman lämmetessä aukaista, noin
    marraskuusta - maaliskuulle voi pitää suljettuna.
    Talon alla olevan maan voi tarkastaa, ettei ole jäänyt turvetta ja muuta moskaa, joka voi sitten kosteudesta alkaa "haisemaan".
    Boori estää mätänemisen sitäkin voi heitellä maapohjaan ja kivijalkaan siellä talon alla, mutta paras on vain poistaa kaiken joka on muuta kuin hiekkaa.
    Enkä mää ole liian vanha, mutta tietämystä on aika vanhasta.

    Äänestä

  • Hyviä neuvoja sulla. Mutta jos rossipohja on todettu hyväksi ja sitä on käytettu, jos oikein ymmärrän jo 1800 luvulla, niin miksi rossipohjaa käytetään rakentamisessa nykyään vähän, jos ottaa huomioon nykyrakentamisen ongelmat homeet ja kosteus ja tuuletusongelmat. Jos rossipohja on todettu hyväksi, niin miksi sitä ei käytetä omakotitalo tai vapaajanrakentamisessa enemmän.? Taisin esittää liian vaikean kysymyksen. Kokkolan vanhassa kaupungissa näkee 1800 luvulla rakennettuja taloja rossipohjalla, kun niissä näkyy ne tuuletusaukot, jos oikean havainnon tein.

    Äänestä

Emme tarvitse uusia asuntoja, väkiluku pienenee koko ajan.

Äänestä

Mitä enemmän rakennetaan, niin sitä halvempia asunnot tulevat olemaan.

Kohta asunnot ovat ilmaisia Kokkolassa.

Äänestä

Myynnissä on paljon hometaloja.

Nyt on syytä rakentaa uusia hometaloja niiden tilalle.

Äänestä
  • Miksi ei rakenneta taloja rossipohjalla. Niissä ainakin tuuletus toimii? Eikö 1700-1800 luvun rakennetut talot olivat pitkälti rossipohjaisia. Eikä niissä ole hometta nykyäänkään havaittavissa. Missä mentiin pieleen nykyrakentamisessa? Rakennetaanko nykyään vanhan meren pohjalle, missä ennen merenlahti lainehti. Siinäkö syy? Että talot ja koulut homehtuu?

    Äänestä

Perustukset ovat monissa vanhemmissa asunnoissa murtuneet.

Äänestä
  • Niin monissa vanhemmissa, mutta ei kaikissa. Miksi ovat murtuneet?

    Äänestä

Kokkolan maaperä, savipohja ja pohjavesialue, eivät edes sovellut kovinkaan hyvin rakentamiselle.

Äänestä

Onneksi Lähi - Idästä om tulossa satojatuhansia pakolaisia suomeen, ja voimme näin tarjota heille uutuuttaan kiilteleviä asuntoja. Kiitokseksi, he kouluttautuvat täällä, ja hoitavat sen jälkeen vanhuksemme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


realistinennäkemys kirjoitti:

Miten käy, puhkeaako asuntokupla? Kuin ilmapallo ja myynti tyrehtyy? Pitäisi ajatella tulevaisuutta, ihan muutamanvuoden päähän. Rakentaminen Kokkolassa on yleensä tiivistä ja ymmärtää sen, se on taloudellisesti kannattavampaa kuin väljempi rakentaminen. Ongelma on siinä, että uutta rakennetaan ja myymättä jääneitä asuntoja on aina vain enemmän.

On harhaa kuvitella, että rakentamisen keskittämiskehitys kohdistuisi pelkkiin taajamiin ja sen läheisyyteen. Siinä on suuri ristiriita ja kannattaisi ajatella rakentamista uudesta näkökulmasta lähitulevaisuutta ajatellen.

Nykyajan nuorilla on aivan toisenlainen käsitys rakentamisesta. Eivät he arvosta rakentamista, missä naapurinseinä on melkein oman tontin rajalla. He arvostavat väljyyttä ja luonnon läheisyyttä ja heille kelpaavat palvelut, jotka ovat muutaman kilometrin päässä.

Eivät kaikki halua asua kaupunkien taajamissa, kuten yleensä päättäjät näin ajattelevat.

Asuumiseen voisi liittä luomuajattelun. Niin, luomutuotannosta on paljon puhuttu ruokataloudessa. On se saanut paljon suosiota ja suosiotaan. Tulevaisuudessa arvostetaan luomuasumista, missä luonto on lähellä ja väljyyttä. Voit marjastaa, sienestää, keräillä syksyn luonnonantimia, seurailla muuttolintuja ja kuunnella eri vuodenaikojen vaihtumista.

Sekin mahdollisuus on Kokkolassa puolen, tai tunnin ajomatkanpäässä autolla. Ja se on sopiva matka ajatellen sitä, joka tulevaisuudessa hankkii kodin tai vapaa-ajanasunnon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu