Keittiövuoroihin pienessä sievässä.

Dreatan

Tunnustan tehneeni useita keittiövuoroja kotipaikkakunnan ry:llä juovuksissa vuosina 2002-2006. Jouduin toimimaan näin, koska kärsin vakavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta ja keittiövuoroihin oli kuitenkin pakollista osallistua. Siionissamme ei hakeuduttu työvuoroihin, vaan ne lankesi kaikkien Rauhanyhdistysten jäsenien kesken. Jäsenet taas ovat 15-vuotiaasta ylöspäin. 15-17 -kesäiset olivat yleensä kassalla ja siitä vanhemmat keittiö-, siivous yms ryhmissä. Kaikki osallistuivat kaikkiin. Kassoilla toki oli vanhempiakin, jos erikseen halusi.
Itse en mennyt kertaakaan kassavuoroihin ja sainkin siitä yleensä kotona ankaria rangaistuksia. En voinut, koska hyvin voimakkaasti introverttinä ja pelokkaana ihmisenä en olisi kyennyt niihin.

Keittiövuorotkaan eivät olleet helppoja, mutta aloin käymään niissä, koska vanhemmat sanoivat, ettei mua voi kohta pitää enää uskovaisenakaan, jos jättäydyn kaikista tehtävistä. Rangaistukset myöskään eivät olleet kivoja. Joten jouduin turvautumaan sitten alkoholiin. Nousuhuppelissa sosiaalisten tilanteiden pelko katosi. Peittelin viinan tuoksua pastilleila ja hajuvesillä. Taskuun myös jemmasin pienen taskumatin, josta kävin ottamassa keittiövuoron puolivälissä pienen naukun. Harrastin tätä vielä kotoa pois muuttaessakin asuessani vielä kuitenkin samalla paikkakunnalla. Juomat hain 60km takaa paikkakunnalta, jossa ei ollut hirveänä vanhoillislestadiolaisia. Hain yleensä ison määrän kerralla, ettei tarvite jatkuvasti tuota väliä ajaa.
Enkä koskaan jäänyt kiinni.

Tuli vain tässä samalla mieleen, että kuinkahan moni muu sosiaalisten tilanteiden peloista kärsivät toimivat samalla tavalla?

18

2373

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Höpökes

      Älä viitti, Kesitas, et ole koskaan tehnyt työvuoroja ry:llä

    • Oiva.Apu

      Kannattaa työntää pirtuun kastettu tamppooni persereikään. Menee hattuun!
      Se on oiva apu keittiövuoroon, jos on sosialististen tilanteitten pelkoa, kuten ry.llä usein onkin.

    • Voi hyvä Sylvi! Vieläkö ry:illä teetetään jäsenistöllä keittiövuoroja? Eikö olisi korkea aika ulkoistaa ne alan yrityksille ja luoda näin ihmisille oikeita työpaikkoja?

      • teollista.ruokaa

        Aina kun ulkoistat, niin kukaan ei niitä syö, mahtaako eläimetkään. Ja muovit ja muut jätteet otetaan käyttöön.

      • VelvetMoment

        Voi sua kuha taakkonen. Ekkö tiiä, että jos kahvitarjoilu ulkoistettaisiin vaikkapa nyt Star Bucksille, niin niistä kahveistahan tulis hulluttoman kalliita, eikä raha menisi siionin hyväksi ollenkaan, vaan kaikki tulo valuisi kahvilan purkkiin! Toisekseen, jos alettais maksamaan palkkaa työvuorolaisille, sekin nostais kahvin hinnan korkeemmaksi. Tämä taas johtaisi siihen, että kahville tulijat eivät tuliskaan enää kahville, vaan menisi Star Bucksiin tai jonnekin muuanne hörppimään kahvejaan. Näin siionin kassaan ei tulisi rahaa. Ja jos kassaan ei tule rahaa, jouduttaisiin seurat vähitellen lopettelemaan rahan puutteen vuoksi, sillä toimintaa ei voi pyörittää pelkällä Pyhällä Hengellä. Ei, kyllä se vaatii ihan myös ajallisia ponnistuksia ja raha-avustuksiakin!

      • kunhan_nyt_vastaan

        Kaikki mainitsemasi asiat olisivat suorastaan positiivisia. Ulkomaisen Star Bucksin korvaisin kotimaisella.

      • VelvetMoment kirjoitti:

        Voi sua kuha taakkonen. Ekkö tiiä, että jos kahvitarjoilu ulkoistettaisiin vaikkapa nyt Star Bucksille, niin niistä kahveistahan tulis hulluttoman kalliita, eikä raha menisi siionin hyväksi ollenkaan, vaan kaikki tulo valuisi kahvilan purkkiin! Toisekseen, jos alettais maksamaan palkkaa työvuorolaisille, sekin nostais kahvin hinnan korkeemmaksi. Tämä taas johtaisi siihen, että kahville tulijat eivät tuliskaan enää kahville, vaan menisi Star Bucksiin tai jonnekin muuanne hörppimään kahvejaan. Näin siionin kassaan ei tulisi rahaa. Ja jos kassaan ei tule rahaa, jouduttaisiin seurat vähitellen lopettelemaan rahan puutteen vuoksi, sillä toimintaa ei voi pyörittää pelkällä Pyhällä Hengellä. Ei, kyllä se vaatii ihan myös ajallisia ponnistuksia ja raha-avustuksiakin!

        >>Toisekseen, jos alettais maksamaan palkkaa työvuorolaisille, sekin nostais kahvin hinnan korkeemmaksi. ** Mitä Raamattu tähän sanoo;

        1. Tim. 5:18
        Sillä Raamattu sanoo: "Älä sido puivan härän suuta", ja: "Työmies on palkkansa ansainnut".

        Kahvin hinta ”pullan” kanssa maksaa Biltemassa 1€?
        Käykää siellä aina kokousten jälkeen.

        Kirkkojen tehtävä on kertoa Jeesuksen suuruudesta ja Hänen myötävaikutuksella tietä Isän luokse, eikä tehdä businesta.

        Siinon on vuoristo Arabiassa, miten se asiaan liittyy?

        Jos Kerhon toiminta on kahvikupin hinnasta kiinni, kannattaa lopettaa koko toiminta ja mennä seurakuntiin, jossa ihmiset maksavat Raamatun ohjeen mukaan kymmenykset, siellä voi olla ilmaiseksi, ellei se kehotus vaivaa.

        Pyhä Henki ei pyöritä mitään, Hän ainoastaan kirkastaa Kristusta ja jakaa armolahjojaan.
        >>Ei, kyllä se vaatii ihan myös ajallisia ponnistuksia ja raha-avustuksiakin!** Totta.

      • Anonyymi
        Kesitas kirjoitti:

        "jossa ihmiset maksavat Raamatun ohjeen mukaan kymmenykset, siellä voi olla ilmaiseksi, ellei se kehotus vaivaa."

        10 %:n lisävero nykyisten päälle olisi kyllä melkoista ryöstöä, varsinkin kun teillä kyllä löytyy keinot, millä asia saadaan vaivaamaan. Ei kiitos tekojen tielle, mieluummin maksetaan kahveista, mitä maksetaan, ja tehdään talkoita se, mitä tarvitsee. Ja kirkollisveron maksamalla voi hyvällä omallatunnolla käyttää evl-kirkon palveluja, vähäistä se tosin on viime aikoina ollut, mutta onhan kirkolla uskomattoman hienoja palveluja, kuten päiväkerhot ja vaikkapa pariterapia, josta välttämättä moni ei edes tiedä mitään. Hautaustoimen rahoitus pitäisi hoitaa valtionveroista eikä kirkollisveroista, onhan se epäreilua, että reilu 60 % kansasta maksaa melkein kaikkien hautajaisviulut. Evl-kirkko voisi edelleen hoitaa hautajaisten käytännön toteutuksen, mutta rahoitus pitäisi järjestää oikeudenmukaisesti. Evl-kirkko on opetuksessaan sallinut kaikenlaista maailmallista jäseniä kosiskellessaan, mutta ruohonjuuritason toiminnassa on edelleen paljon tervettä.

    • läpimätä

      Pakko ottaa, että jaksaa generaattorijaarituksia kuunnella.

      • Anonyymi

        Viinan hyvä lääke monelle immeiselle.

        Oli minullekin, ennenkuin kasvoin tarpeeksi röyhkeäksi tähän maailmaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viinan hyvä lääke monelle immeiselle.

        Oli minullekin, ennenkuin kasvoin tarpeeksi röyhkeäksi tähän maailmaan!

        Tuo viimeinen lause sisältää varteenotettavan totuuden, joka pitäisi ottaa jo kasvatuksessa huomioom. Myös yhteisössä on äärimmäisen ilkeitä ihmisiä ja jokaisella täytyisi olla silmää /röyhkeyttä ajaa ympäriltään kaikki "vilpillistä rakkautta" jakavat "kusip..t", joille uskovaisuus on kaikkea muuta kuin yhteisön arvojen mukaista elämää.

      • Anonyymi

        Iteki otin seuroihin mennessä pienet sievät. Ei sitä jargonia kestäis selvin päin kuulla. Oon ollut saakelin monissa seuroissa pikkutuiterissa, eikä kukaan sitä ikinä huomannut. Nykyisin olen ulkona liikkeestä ja huvittaa, miksi aikoinaan tuliki käytyä kännissä seuroissa, eikä ollu rohkeutta tunnustaa, etten ole oikeasti uskovainen. Ehkä pelkäsin menettäväni säbäporukan jos tuun ulos kaapista epäuskovaisena. Tätä nykyä useampi tosta säbäporukasta on jättäny uskon. Ja en muuten ollutkaan ainut, joka on menny maistissa seuroihin muiden tietämättä. Ollaan jaettu kokemuksia näiden muiden uskosta luopuneiden kanssa. Luulin olevani ainut koko lammashuoneessa. Miksi jotkut, kuten minäkin sitte salaa tällaista tehtiin? Syy: sosiaalinen pelko ja seurapuheista johtuva ahdistus. Sitä kaanaan kielistä soopaa nyt ei vain voi selvinpäin kuunnella, jos et ole aidosti uskomassa. Tekouskovaiset siis joutuu lääkitsee itteään muutamalla hömpsyllä. Mitä hyötyä tekouskovaisuudesta on? Ei mitään. Mieluummin kieltää reilusti uskon, kuin näyttelee uskovaista. Ja jos alkaa tulee käännytyspuheita ja et kestä sitä, niin voit käyttää niissä samaa lääkettä. Eli ota hömpsyt.

        Vaikeaa uskoa tuohon, että olisit käynyt seuroissa vähän ottaneena kenenkään huomaamatta. Taru on usein totuutta ihmeellisempää. Sen uskon, että "kaanaankielinen soopa" rupeaa ahdistamaan/kyllästyttämään, jos usko on mennyt tai menossa. Usko menee aina saman prosessin kautta: tulee lankeemuksia, pois panemattomat synnit paaduttavat vähitellen tunnon ja lopulta sen tien päässä tulee epäusko, hengellinen kuolema. Olet nyt tilassa, jossa päästäksesi Jumalan lapseksi takaisin sinun olisi kokonaan uudestisynnyttävä parannuksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viinan hyvä lääke monelle immeiselle.

        Oli minullekin, ennenkuin kasvoin tarpeeksi röyhkeäksi tähän maailmaan!

        Kyllä joskus voi ottaa kunnon perskännin, tuo hetken helpotuksen pahaan oloon, minä en ainakaan tuomitse koska itsellänikin menee joskus kuppi nurin! Ja taas on uusi päivä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iteki otin seuroihin mennessä pienet sievät. Ei sitä jargonia kestäis selvin päin kuulla. Oon ollut saakelin monissa seuroissa pikkutuiterissa, eikä kukaan sitä ikinä huomannut. Nykyisin olen ulkona liikkeestä ja huvittaa, miksi aikoinaan tuliki käytyä kännissä seuroissa, eikä ollu rohkeutta tunnustaa, etten ole oikeasti uskovainen. Ehkä pelkäsin menettäväni säbäporukan jos tuun ulos kaapista epäuskovaisena. Tätä nykyä useampi tosta säbäporukasta on jättäny uskon. Ja en muuten ollutkaan ainut, joka on menny maistissa seuroihin muiden tietämättä. Ollaan jaettu kokemuksia näiden muiden uskosta luopuneiden kanssa. Luulin olevani ainut koko lammashuoneessa. Miksi jotkut, kuten minäkin sitte salaa tällaista tehtiin? Syy: sosiaalinen pelko ja seurapuheista johtuva ahdistus. Sitä kaanaan kielistä soopaa nyt ei vain voi selvinpäin kuunnella, jos et ole aidosti uskomassa. Tekouskovaiset siis joutuu lääkitsee itteään muutamalla hömpsyllä. Mitä hyötyä tekouskovaisuudesta on? Ei mitään. Mieluummin kieltää reilusti uskon, kuin näyttelee uskovaista. Ja jos alkaa tulee käännytyspuheita ja et kestä sitä, niin voit käyttää niissä samaa lääkettä. Eli ota hömpsyt.

        Vl-liikkeestä on vaikea lähteä pois, koska sosiaaliset verkot ovat niin tiiviitä. Kun lähdet pois, sinua kartetaan, vaikka julkisuuteen sanotaan, ettei karteta. Sinusta puhutaan seläntakana, juorutaan ja sinulle ei enää kerrota kuulumisia, mitä liikkeen sisällä tapahtuu esim. jos perheessä muut kuuluvat liikkeeseen ja sinä et, sinulle ei enää kerrota kaikkia kuulumisia, edes omasta perheestä. Jehovat karttavat, ihan samaa on vl-liikkeessä, jonkin verran lievempänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikeaa uskoa tuohon, että olisit käynyt seuroissa vähän ottaneena kenenkään huomaamatta. Taru on usein totuutta ihmeellisempää. Sen uskon, että "kaanaankielinen soopa" rupeaa ahdistamaan/kyllästyttämään, jos usko on mennyt tai menossa. Usko menee aina saman prosessin kautta: tulee lankeemuksia, pois panemattomat synnit paaduttavat vähitellen tunnon ja lopulta sen tien päässä tulee epäusko, hengellinen kuolema. Olet nyt tilassa, jossa päästäksesi Jumalan lapseksi takaisin sinun olisi kokonaan uudestisynnyttävä parannuksessa.

        Kerroppa sinä hyvä tietäjä, miksi minä en jääny kii? Tietenkään et usko minua, kun olet päättänyt ”tietää”. Minä ja muut vastaavat todella kuitenkin tietävät tämän olevan mahdollista. Pieni maisti kun ei tuoksu ympärille. Umpikännissen huomaa kyllä. Jokainen, joka käy ottamassa yhdet tai kahdet terassilla, tietää, ettei siinä vaiheessa haista vielä puliukoilta. Jokainen alkoholia kokeillut tietää myös sen, että jos juominen pysyy tissuttelun tasolla, ei siinä haista vielä millekään. Ja aina voi käyttää sisu-pastilleja, niin kuin minä tein. Jos juominen lähtee käsistä, se kyllä huomataan. Siksi tissutteluun liittyy se riski, ettei kaikilla se pysykään hanskassa.

    • Anonyymi

      Suviseuroissa kännissä aina.

    • Anonyymi

      Bentsoilla ne yleensä ry:n piirissä hoidetaan. Propralia voi ottaa kaveriksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      62
      3772
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3149
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      80
      2378
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      14
      1620
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      68
      1375
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      89
      1223
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      40
      1151
    8. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1011
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      995
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      972
    Aihe