Mitkä asia ovat niitä,mistä ihmiset riitelevä sen suomalaisen koulun suhteen?
Kertokaa tarkoin.
Mistä asioita ihmiset riitelevätsuomalaisen koulun
3
864
Vastaukset
- 24kertapitkä
Nykyisin harmittaa lasten puolesta, kun ennen wc:ssä oli paperit 3-kerroksisia, nykyään jo monta vuotta ostaneet 2-kerroksisia. Tähän pitäisi puuttua, ja koululla olla varaa laadukkaampaan oppilashygieniaan. Joskus on myös aiheuttanut närää parkkipaikkojen puute, ja jonkun opettajan toiminta soittaa poliisi paikalle sakottamaan autoja, jota on tienvarressa parkissa ja lapsia odottamassa koulusta. Muuten asiat on ihan hyvin, oppilasmaksua voi nostaa vähän, jos wc-paperin laatu samalla paranee. Ei minulla muuta tule mieleen, joskus vanhoja hyviä aikoja kaipailee, kun Helvelahti oli johtajana. Silloin vanhemmillakin oli paljon enemmän keskusteltavaa koulusta ja kouluun muutenkin liittyviä asioita tuotiin monipuolisesti esille. Nyt kaikki on vähän niinkuin harmaata
- torrelainen
Karppinen ja Helvelahti vetivät talouden kuralle tuli keskustelua loputtomasti nyt eri homma kun konkurssia ei tullut eikä rakennus mennyt heille. varmasti kannattajat pettyneitä mutta toisaalta lapsilla edelleen koulu vaikka wc paperi huonoa. Rakennusmies Langren isossa villassa mistä lienee rahat saanut taidan tietää ja moni muu.
- Vuodesta91
Tarkasti kerrottuna (ja lue tarkkaan): ei mistään.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2443307Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3592956Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,171975Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.781836Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e631763Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?591642MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,121523- 1221466
Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11394Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4711385