Miten ihminen pelastuu? Täytyykö kuulua johonkin porukkaan, kuten esimerkiksi laestadiolaisiin? Täytyykö vielä tarkemmin kuulua johonkin joukkoon, esimerkiksi vanhoillislaestadiolaisiin?
Pelastuvatko tavalliset lutkut? Tai ortodoksit?
Muista puhumattakaan, sillä heitäkin lienee.
-
Riittääkö suun tunnustus ja sydämen usko? Entä jos tunnustaa, mutta kuitenkin epäilee? Epäiletkö sinä?
Hyvää kevättä kaikille!
Kuka pelastuu?
10
602
Vastaukset
- A. Acimlainen
Jokainen pelastuu. Jeesus on se Tie jota on kuljettava pelastukseen. Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon päättää MILLOIN tämä valitsee Jeesus-tien muttei sitä valitseeko vai ei. Jumalan Tahto on että kaikki pelastuvat ja se Tahto ei ole uhmattavaissa muuten kuin Jumalan itsensä sallimissa rajoissa (ajankohta).
- Eräs heistä
Sinähän opetat kuin Kylliäinen,"Että kaikki pääsevät taivaaseen"
Vaikka Raamattu sanoo,"Että löytäneekö hän uskoa maan päältä" ( Jeesuksen toinen tulemus)
Eikä kaikki jotka sano Herra, Herra, tule pelastumaan, raamatun mukaan, sillä vääriä opettajia tulee eksyttämään valituitakin. Toki soisin että mahdollisimman moni pääsisi taivaaseen, mutta Jumala kutsuu kenet tahtoo, ja usko ei ole jokamiehen (naisen) - A. Acimlainen
Eräs heistä kirjoitti:
Sinähän opetat kuin Kylliäinen,"Että kaikki pääsevät taivaaseen"
Vaikka Raamattu sanoo,"Että löytäneekö hän uskoa maan päältä" ( Jeesuksen toinen tulemus)
Eikä kaikki jotka sano Herra, Herra, tule pelastumaan, raamatun mukaan, sillä vääriä opettajia tulee eksyttämään valituitakin. Toki soisin että mahdollisimman moni pääsisi taivaaseen, mutta Jumala kutsuu kenet tahtoo, ja usko ei ole jokamiehen (naisen)Ja mitä "kylliäinen" tarkalleen opettaa? Varmuuden vuoksi ÄLÄ SOTKE MINUA KYLLIÄISIIN.
Pelkään että ihmiset luulevat että minun mukaani taivaaseen pääsisi noin vain, kuka tahansa milloin tahansa eikä millään olisi mitään väliä. Sellainen on VÄÄRIN.
Huomaa että:
1. Ilman parannusta (todellista!) ei pelastu.
2. Jeesus on näiden pelastushommien pomo.
Ihmisen elämän suunta on joko Jumalasta poispäin tai sitten Jumalaa kohti. Ihminen voi vaeltaa väärään suuntaan niin kauan kuin sielu sietää mutta viimein hänelle tulee suru puseroon ja ikävä kotiin. Jos tämä on tapahtunut minulle ja sinulle niin miksei se tapahtuisi kenelle tahansa jos Jumala kerran pelastaa armosta eikä omista ansioista. Mikä minussa ja sinussa olisi niin erilaista että se saisi vain meidät valitsemaan taivaan?
Väärä tie aiheuttaa kurjuutta ja helvettiä, esim sairautta. Kun sitä on riittävästi ihminen alkaa huutaa apua. Apu tulee mutta sillä ehdolla että ihminen kääntää tiensä suunnan koska helvettiä pitää yllä juuri se väärä tie.
ACIM sanoo että Jumala asettaa rajat ihmisen sietokyvylle. Jokainen kääntyy tämän vuoksi ennemmin tai myöhemmin Jumalan puoleen.
- lutku
Mikä ja miksi tuo haukkumanimi .Lessu. Lutku.
Onhan itsellesikin helpompi olla nimittelemättä. Siinä ainakin parannuksen aihetta. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Jumalan Sanasta ei saa ottaa mitään pois eikä lisätä.
Mitenkö uskoon tullaan?
- Usko tulee kuulosta.- tavallinen vl
aivan..
usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta. tavallinen vl kirjoitti:
aivan..
usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta.oisko se Raamattuun lisäämistä jos sanoisi, että usko tulee kuulosta, ja muillakin tavoilla? Ja vähennettäisiinkö samalla myös sitä uskon kuulosta tulemisen merkitystä?
- nii-i
Leenu.n kirjoitti:
oisko se Raamattuun lisäämistä jos sanoisi, että usko tulee kuulosta, ja muillakin tavoilla? Ja vähennettäisiinkö samalla myös sitä uskon kuulosta tulemisen merkitystä?
..nyt kyl taisit ajatella jotenki ihmeellisesti..
mut se on kyl sillee ku "tavalline vl" kirjotti..
"Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta.." - olisi
Leenu.n kirjoitti:
oisko se Raamattuun lisäämistä jos sanoisi, että usko tulee kuulosta, ja muillakin tavoilla? Ja vähennettäisiinkö samalla myös sitä uskon kuulosta tulemisen merkitystä?
raamattuun lisäämistä..
koska niinhän sitä opetetaan ja niinhän se on.
- nii-i
..ihminen on syntinen. ihminen epäilee-epäily on väärin.
Ja nii..Me vl emme puhu pelastumisesta..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh824464Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.2063600Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit1393425Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j2292703"Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä
Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk212331Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa
Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk432328Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös812178- 482093
Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?
Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella112076Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?
Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.01973