Maikkarin Formula 1 : F1 ja GP2 samassa paketissa
MTV3 :n maksullinen Formula 1 -paketti tarjoaa tänä vuonna sekä F1- että GP2-sarjan tapahtumat suorina lähetyksinä.
Formula ykkösissä GP-viikonlopun kaikki ajosessiot nähdään suorina lähetyksinä ilman mainoskatkoja. Euroopan kisoissa ja Bahrainissa aika-ajot nähdään suorina vain Plus-paketissa ja jälkilähetyksinä parhaaseen katseluaikaan MTV3:lla.
AIKA-AJOT SUORANA VAIN MTV3+:LLA??
48
2004
Vastaukset
- ,,,
Itse luin kyseisen jutun useaan kertaan läpi, enkä ollut ihan varma siltikään. Nauhoitetut aika-ajot kuulostivat niin älyttömältä jutulta.
Mutta kaipa se on niin, että maikkari haluaa ihmiset väkisin maksulliselle kanavalle.
Conax kortinlukijat digiboksissa ovat vielä sen verran uusi juttu, ettei ole syntynyt mitään massamarkkinoita kuten satelliittikanavakorteilla. Eli siis korttien laitonta tuottamista.
Minähän en 58:ää euroa rupea maksamaan.(sillä saisi esim 145 tuoremehutölkkiä)
Aika-ajojen statistiikat näkee ilmaiseksi formuloiden viralliselta sivulta.- Formulamestari
OLEN SAMAA MIELTÄ: Aivan älytöntä!
Tuntuu vähän siltä, että MTV3:lla on joku "ohjelma" urheilulähetysten siirtämisestä digikanavalle!
Melkeinpä olen sitä mieltä, että ihmisten ei pitäisi antaa periksi MTV3:lle ja maksaa 58 euroa, mutta jos tahti jatkuu samana, niin kai se on kohta pakko!!
- YLE:-(
Toivottavasti ahneella on paskanen loppu. KIITOSTA VAAN MTV3.
Yle yrittää samaa näyttäen urheilua suorana vain yle24 uutiskanavalla. Siis digi uutiskanavalla urheilua, ja vaan sen takia että hankittaisiin enemmän digibokseja. Seuraavan askeleen tietää, kaikki maksulliseksi. Ja näille vielä makseltava sika kalliita lupamaksuja, että näkee uusintana jonkin ikälopun sarjan viidennen kerran. Milloin sen vanhan luvan voi näyttää uusintana? Voi v**** m******a mu***** koko v**** media.- Formulamestari
Jos YLE ostaisi formula ykköset, se olisi lajille pelastus, koska MTV3 siirtää koko ajan lisää ohjelmia digikanavalle.
En pitäisi myöskään NELOSTA huonona vaihtoehtona...
Luin katos jostain lehdestä, että nelonen ei lähde kiskomaan ihmisiltä rahaa, jos saavat F1:set!
OLEN SAMAA MIELTÄ KANSSASI:
Ahneella on paskanen loppu (toivottavasti!).
- Tonto
En tiedä liekö tuo suurikaan vahinko. Nykymuotoiset aika-ajot ovat sen verran tylsiä katsottavia, että minä ainakin viime kaudella nukuin sohvalla suurimamn osan kaukomailla ajettavista. Euroopan aika-ajot nauhoitin ja katsoin pikakelauksella, ei niiden takia viitsi erkkikään lauantaitaan pilata.
Kisat on sitten asia erikeen, ne tulee katsottua lähes henkeä pidätellen.- Formulamestari
No ei kai siitä haittaa ole, jos ne tulee pääkanavalta... Ei kukaan pakota sinua katsomaan koko lähetystä ja voithan tehdä samalla tavalla kuin viime kaudella myös tänä vuonna?
Mutta annetaan niille mahdollisuus katsoa, ketkä haluavat ILMAISEKSI! - Tonto
Formulamestari kirjoitti:
No ei kai siitä haittaa ole, jos ne tulee pääkanavalta... Ei kukaan pakota sinua katsomaan koko lähetystä ja voithan tehdä samalla tavalla kuin viime kaudella myös tänä vuonna?
Mutta annetaan niille mahdollisuus katsoa, ketkä haluavat ILMAISEKSI!No ei haittaa ei vaikka tulisikin suorana maksuttomalta kanavalta. Kirjoitinpahan vaan sen, että aika-ajot ovat nykymuodossaan sen verran tylsää katsottavaa etten minä ainakaan protestoi vaikkei näytetäkään.
Voihan toisaalta kesällä olla joku sadelauantai jolloin ei ole muutakaan tekemistä, niin voi vaikka nukkua sohvalla moottorinulvonnan säestyksellä. - Formulamestari
Tonto kirjoitti:
No ei haittaa ei vaikka tulisikin suorana maksuttomalta kanavalta. Kirjoitinpahan vaan sen, että aika-ajot ovat nykymuodossaan sen verran tylsää katsottavaa etten minä ainakaan protestoi vaikkei näytetäkään.
Voihan toisaalta kesällä olla joku sadelauantai jolloin ei ole muutakaan tekemistä, niin voi vaikka nukkua sohvalla moottorinulvonnan säestyksellä.Korostan tässä että kaikkien olisi nähtävä formula 1 ja GP2:sia SUORANA ja ILMAISEKSI!
Olen osittain kanssasi samaa mieltä, että aika-ajot ovat nykymuodossaan ehkä vähän tylsää katsottavaa, mutta jos joku (kuten esim. minä) haluaa katsoa myös aika-ajot, siihen pitää olla mahdollisuus!
MUTTA MTV3 HALUAA RAHAA EIKÄ KATSOJIA!!!!!!!!!
- Kommentaattori
Mitä ihmeellistä tuossa nyt on? Tuleehan mäkihyppykin jälkilähetyksinä ja suorana vain plussalta. Ja MTV3 ei ole maksullinen kanava, ainoastaan F1 -paketti on. Ei formulalähetykset ole mikään kansallinen etuoikeus. Minä muistan ajan, jolloin formuloita ei tullut televisiosta lainkaan, ei edes urheiluruudussa.
On se kamalaa, että palvelusta joutuu maksamaankin...- Formulamestari
Haista sinä kuule paska!!
No mäkihyppy tulee ilmaselta MTV3 :lta, mutta tästä joutuu maksamaan!
Itselläni ei esim. ole digiboksia, että mitäs sitten teet? Katselet uusintoja "parhaaseen katseluaikaan"
Viime vuoden vielä ymmärsi.... mutta MTV3 ei ilmeisesti tavoittele suuria katsojalukuja... - Kommentaattori
Formulamestari kirjoitti:
Haista sinä kuule paska!!
No mäkihyppy tulee ilmaselta MTV3 :lta, mutta tästä joutuu maksamaan!
Itselläni ei esim. ole digiboksia, että mitäs sitten teet? Katselet uusintoja "parhaaseen katseluaikaan"
Viime vuoden vielä ymmärsi.... mutta MTV3 ei ilmeisesti tavoittele suuria katsojalukuja...Niin joutuu maksamaan, ja maksan mielelläni saamastani lisäpalvelusta. Aika-ajot kiinnostavat vain vannoututta sisäpiiriä, ei niillä mielestäni tarvitsekaan rasittaa pääkanavaa. Kisat tulevat kuitenkin livenä (ja "ilmaiseksi"), mikä ei kaikkiin lajeihin päde.
Digiboksin joudut joka tapauksessa hankkimaan, sillä analogiset lähetykset loppuvat joka tapauksessa lähitulevaisuudessa.
Miksi viime vuoden ymmärsi? Se oli todennäköisesti MTV3:lle tappiollinen F1 :n osalta, sillä digibokseja oli vielä varsin niukasti.
Koska MTV3 :n F1-lähetyksissä ei ole mainoksia, täytyy kustannukset kattaa muuten - eli perimällä palvelusta maksu. Katsojaluvut ovat vain väline todellisen tavoitteen saavuttamiseen, ja se on voitto. Firmalle on sama vaikka sama rahamäärä tulisi pienemmälläkin katsojajoukolla. - Formulamestari
Kommentaattori kirjoitti:
Niin joutuu maksamaan, ja maksan mielelläni saamastani lisäpalvelusta. Aika-ajot kiinnostavat vain vannoututta sisäpiiriä, ei niillä mielestäni tarvitsekaan rasittaa pääkanavaa. Kisat tulevat kuitenkin livenä (ja "ilmaiseksi"), mikä ei kaikkiin lajeihin päde.
Digiboksin joudut joka tapauksessa hankkimaan, sillä analogiset lähetykset loppuvat joka tapauksessa lähitulevaisuudessa.
Miksi viime vuoden ymmärsi? Se oli todennäköisesti MTV3:lle tappiollinen F1 :n osalta, sillä digibokseja oli vielä varsin niukasti.
Koska MTV3 :n F1-lähetyksissä ei ole mainoksia, täytyy kustannukset kattaa muuten - eli perimällä palvelusta maksu. Katsojaluvut ovat vain väline todellisen tavoitteen saavuttamiseen, ja se on voitto. Firmalle on sama vaikka sama rahamäärä tulisi pienemmälläkin katsojajoukolla.SANOIT ETTÄ AIKA-AJOT KIINNOSTAVAT VAIN VANNOUTUNUTTA SISÄPIIRIÄ??????????????
Minusta tuntuu, että aika-ajot kiinnostavat kyllä aika paljon muitakin... EI TARVITSE RASITTAA PÄÄKANAVAA????????????????? Jos harjoitukset tulee MTV3 :lta niin sen nyt ymmärtää, mutta aika-ajot! sitä en voi ymmärtää...
JA MUN PUOLESTA KOKO F1 PAKETTI JOUTAIS HELVETTIIN! Ja pääkanavalta vois tulla saman verran ohjelmaa kun vielä pari vuotta sitten....
Ja vielä GP2:sta! MITÄ MIELTÄ OLET SIITÄ, ETTÄ SE TULEE VAIN MTV3 :lta?
Eikö sun mielestä kaikilla ole oikeutta katsella parasta autourheiluviihdettä ILMAISEKSI?
MÄ KYLLÄ INHOON TOMMOSIA TYYPPEJÄ... - Kommentaattori
Formulamestari kirjoitti:
SANOIT ETTÄ AIKA-AJOT KIINNOSTAVAT VAIN VANNOUTUNUTTA SISÄPIIRIÄ??????????????
Minusta tuntuu, että aika-ajot kiinnostavat kyllä aika paljon muitakin... EI TARVITSE RASITTAA PÄÄKANAVAA????????????????? Jos harjoitukset tulee MTV3 :lta niin sen nyt ymmärtää, mutta aika-ajot! sitä en voi ymmärtää...
JA MUN PUOLESTA KOKO F1 PAKETTI JOUTAIS HELVETTIIN! Ja pääkanavalta vois tulla saman verran ohjelmaa kun vielä pari vuotta sitten....
Ja vielä GP2:sta! MITÄ MIELTÄ OLET SIITÄ, ETTÄ SE TULEE VAIN MTV3 :lta?
Eikö sun mielestä kaikilla ole oikeutta katsella parasta autourheiluviihdettä ILMAISEKSI?
MÄ KYLLÄ INHOON TOMMOSIA TYYPPEJÄ...Eivät formulat niin vakava asia ole, että siitä keskustelusta kannattaisi hermostua.
En löytänyt tilastotietoa, mutta oletan aika-ajoilla olevan selvästi vähemmän katsojia kuin kilpailulla. Hyvä jos on kymmenesosa. Tietenkin voin olla väärässäkin.
Miksi tämä ilmaisoikeus koskisi nimenomaan autourheilua? Koska se sattuu olemaan juuri meidän kiinnostuksemme kohde?
Suren niiden puolesta, joilla ei digi-tv vielä ole saatavilla, eli he eivät voi nähdä mainittuja lähetyksiä vaikka olisivat valmiit maksamaankin. Mutta jos itse ei katso palvelun olevan hintansa arvoinen, niin jättää sitten vain hankkimatta. Kuten sinä ilmeisesti aiot tehdä.
GP2? Hyvä, että sitä näytetään yleensä mitään kautta Suomessa. Olisin valmis maksamaan pelkästään siitä lystistä jo tuon 58 euroa. Kohderyhmä on aika-ajojakin pienempi, joten sen maksullisuus on ymmärrettävää.
Ei minusta tai mielipiteistäni tarvitsekaan pitää. Olen vain tällainen kyyninen realisti. - Formulamestari
Kommentaattori kirjoitti:
Eivät formulat niin vakava asia ole, että siitä keskustelusta kannattaisi hermostua.
En löytänyt tilastotietoa, mutta oletan aika-ajoilla olevan selvästi vähemmän katsojia kuin kilpailulla. Hyvä jos on kymmenesosa. Tietenkin voin olla väärässäkin.
Miksi tämä ilmaisoikeus koskisi nimenomaan autourheilua? Koska se sattuu olemaan juuri meidän kiinnostuksemme kohde?
Suren niiden puolesta, joilla ei digi-tv vielä ole saatavilla, eli he eivät voi nähdä mainittuja lähetyksiä vaikka olisivat valmiit maksamaankin. Mutta jos itse ei katso palvelun olevan hintansa arvoinen, niin jättää sitten vain hankkimatta. Kuten sinä ilmeisesti aiot tehdä.
GP2? Hyvä, että sitä näytetään yleensä mitään kautta Suomessa. Olisin valmis maksamaan pelkästään siitä lystistä jo tuon 58 euroa. Kohderyhmä on aika-ajojakin pienempi, joten sen maksullisuus on ymmärrettävää.
Ei minusta tai mielipiteistäni tarvitsekaan pitää. Olen vain tällainen kyyninen realisti.No ei kai siitä haittaa ole jos kaikki tulisi ilmaiseksi, ainakin silloin kaikki olisi tyytyväisiä. Muutenkin koko maksu-tv homma on ihan syvältä!
Olen vähän miettinyt asiaa... Ehkäpä voisin hankkia digiboksin ja kyseisen F1 paketin vaikka mielestäni formulat pitäisi kyllä tulla ilmaiselta kanavalta!
Sori... taisin eilen vähän hermostua turhaan... vaikka olenkin kyseisistä asioista vähän eri mieltä! - Kommentaattori
Formulamestari kirjoitti:
No ei kai siitä haittaa ole jos kaikki tulisi ilmaiseksi, ainakin silloin kaikki olisi tyytyväisiä. Muutenkin koko maksu-tv homma on ihan syvältä!
Olen vähän miettinyt asiaa... Ehkäpä voisin hankkia digiboksin ja kyseisen F1 paketin vaikka mielestäni formulat pitäisi kyllä tulla ilmaiselta kanavalta!
Sori... taisin eilen vähän hermostua turhaan... vaikka olenkin kyseisistä asioista vähän eri mieltä!Tulipa tuossa eilisen jälkeen mieleen, että Suomi on niitä harvoja (ainoita?) maita, jotka yleensä lähettävät kaiken lähetettävissä olevan materiaalin - ja vielä omatuotettua ohjelmaa lisäksi, vaikkakin nykyisin osan maksullisena. Esim. Australiassa (ainakin paikoin) katsotaan Euroopan kisoja jälkilähetyksinä. Tai ainakin pari vuotta sitten katsottiin. Muuta siellä ei sitten näekään kuin makasiinilähetyksissä.
Meillä on siis loistavat oltavat, ja siksi asiasta nostettu kauhea älämölö hieman huvittaa minua.
Olisiko siitä haittaa, jos tulisivat ilmaiseksi? Olisi (ilmeisesti) MTV3:lle. Ehkei suoraan tappiona, jos lähetykset katkaistaisiin mainoksilla, mutta pitemmällä tähtäyksellä digiboksien ja maksupalveluiden lisääntyminen on järkevä strategia. MTV3 ei ole mikään palveluyhtiö.
Olet varmaan myös lukenut joiltain foorumeilta, miten "järjetöntä" urheilun, ja erityisesti formuloiden määrää kritisoidaan jatkuvasti. Oletettavasti se siis haittaisi myös joitakin katsojia. Ymmärrän heitä sikäli, etten pidä urheilun näyttämistä minään "oikeutena", vaan yhtiöiden palveluna (YLE) tai rahanhankintakeinona (muut).
Minua ei oikeastaan haittaa, vaikka tietyt tiukasti rajatut ohjelmat siirtyisivätkin maksullisiksi. Hyvä esimerkki Kärppien SM-liigapelit viime kaudella. Tarkasti rajattu kohderyhmä sai halutessaan lisäpalvelua.
Maksan tälläkin hetkellä n. 40 euroa joka kuukausi ylimääräisistä kanavistani. Jos paketit olisivat täsmällisemmin suunnattuja, selviäisin luultavasti vähemmällä. Nyt maksan osin turhastakin. - Formulamestari
Kommentaattori kirjoitti:
Tulipa tuossa eilisen jälkeen mieleen, että Suomi on niitä harvoja (ainoita?) maita, jotka yleensä lähettävät kaiken lähetettävissä olevan materiaalin - ja vielä omatuotettua ohjelmaa lisäksi, vaikkakin nykyisin osan maksullisena. Esim. Australiassa (ainakin paikoin) katsotaan Euroopan kisoja jälkilähetyksinä. Tai ainakin pari vuotta sitten katsottiin. Muuta siellä ei sitten näekään kuin makasiinilähetyksissä.
Meillä on siis loistavat oltavat, ja siksi asiasta nostettu kauhea älämölö hieman huvittaa minua.
Olisiko siitä haittaa, jos tulisivat ilmaiseksi? Olisi (ilmeisesti) MTV3:lle. Ehkei suoraan tappiona, jos lähetykset katkaistaisiin mainoksilla, mutta pitemmällä tähtäyksellä digiboksien ja maksupalveluiden lisääntyminen on järkevä strategia. MTV3 ei ole mikään palveluyhtiö.
Olet varmaan myös lukenut joiltain foorumeilta, miten "järjetöntä" urheilun, ja erityisesti formuloiden määrää kritisoidaan jatkuvasti. Oletettavasti se siis haittaisi myös joitakin katsojia. Ymmärrän heitä sikäli, etten pidä urheilun näyttämistä minään "oikeutena", vaan yhtiöiden palveluna (YLE) tai rahanhankintakeinona (muut).
Minua ei oikeastaan haittaa, vaikka tietyt tiukasti rajatut ohjelmat siirtyisivätkin maksullisiksi. Hyvä esimerkki Kärppien SM-liigapelit viime kaudella. Tarkasti rajattu kohderyhmä sai halutessaan lisäpalvelua.
Maksan tälläkin hetkellä n. 40 euroa joka kuukausi ylimääräisistä kanavistani. Jos paketit olisivat täsmällisemmin suunnattuja, selviäisin luultavasti vähemmällä. Nyt maksan osin turhastakin.MTV3 luopukoon formula 1:stä, jos sitä ei huvita palvella asiakkaitaan! Tässä tavallista tv-katsojaa kiikutetaan näillä ihme maksupalveluilla.
Suomalaiset ovat lähes riippuvaisia formula 1:ssä ja onhan se oikeus ja kohtuus, että suomalaiset saisivat nähdä myös aika-ajot suorana.
Ja se nyt on ihan sama, mitä ne siellä australiassa tekee... Suomi on Suomi ja Australia on Australia.
Ja ohjelmaa sais tulla kyllä yhtä paljon kun viä kolme vuotta sitten.
JA MTV3 TUNKEKOON NE STRATEGIANSA... sanonko mihin!
Formula haittaa joitain katsojia... ehkä, mutta kun samaan aikaan pääkanavalta tulee jotain ihme ostos-tv:tä ja paljon pelissä hömppää niin kyllä se vituttaa!
Ehkä sinua se ei haittaa, jos ohjelmista tulisi kokonaan maksullisia, mutta suurta osaa suomalaisista se haittaisi! Ainakin minua...
Ja esimerkiksi NELONEN ei vastaavaan lähtisi, jos saisi formulat! (luin viime viikolla lehdestä!) - Formulamestari
Formulamestari kirjoitti:
MTV3 luopukoon formula 1:stä, jos sitä ei huvita palvella asiakkaitaan! Tässä tavallista tv-katsojaa kiikutetaan näillä ihme maksupalveluilla.
Suomalaiset ovat lähes riippuvaisia formula 1:ssä ja onhan se oikeus ja kohtuus, että suomalaiset saisivat nähdä myös aika-ajot suorana.
Ja se nyt on ihan sama, mitä ne siellä australiassa tekee... Suomi on Suomi ja Australia on Australia.
Ja ohjelmaa sais tulla kyllä yhtä paljon kun viä kolme vuotta sitten.
JA MTV3 TUNKEKOON NE STRATEGIANSA... sanonko mihin!
Formula haittaa joitain katsojia... ehkä, mutta kun samaan aikaan pääkanavalta tulee jotain ihme ostos-tv:tä ja paljon pelissä hömppää niin kyllä se vituttaa!
Ehkä sinua se ei haittaa, jos ohjelmista tulisi kokonaan maksullisia, mutta suurta osaa suomalaisista se haittaisi! Ainakin minua...
Ja esimerkiksi NELONEN ei vastaavaan lähtisi, jos saisi formulat! (luin viime viikolla lehdestä!)Mutta olen kaikesta huolimatta päätynyt siihen ratkaisuun, että ostan MTV3:n F1 paketin, koska haluan nähdä tuutin täydeltä ohjelmaa!!!!!!!
- Formulamestari
MTV3 on päivittänyt tietoja tänä aamuna (16.02):
Euroopan kisoissa ja Bahrainissa lauantain aika-ajot nähdään suorina vain Plus-paketissa ja jälkilähetyksinä parhaaseen katseluaikaan MTV3:lla.
Sunnuntain aika-ajo ja kisa näkyvät suorina myös MTV3-kanavalla
(kopioitu MTV3:n nettisivuilta)- I smell money..nuuuuuh
Huolestuttavinta tässä on se, että maksullisten ohjelmien osuus lisääntyy koko ajan.(tv luvan lisäksi) Jalkapallomaajoukkueenkin pelit siirtyi canal plussalle. Ja lisää on varmasti tulossa..
Kumma kyllä koko ajan ollaan urheilu ihmisten kukkarolla. Miksi ei laiteta maksulliseksi vaikka mtv3:n elokuvia?
Tätä vauhtia saadaan kohta "nauttia" puulaakijalkapallosta maksullisella digi kanavalla vain 50e kausi. - mr keen
Myöskään vuonna 2004 ei näytetty maksuttomalla puolella aika-ajojen ensimmäistä kierrosta, vain toinen kierros. Joten mitään ei muutu miksikään. Ja on se hyvä jos lauantain aika-ajot näkyvät kuitenkin, joten me siis näemme ekankin aika-ajokierroksen vuonna 2005, toisin kuin 2004. Vaikka se tuleekin jälkilähetyksenä, niin ei haittaa.
- muutoksia
mr keen kirjoitti:

Entä vuonna 2003? Mennäänkö vielä taakse päin, 2002? 2001? Sinä häviät tämän pelin. Oli aika jolloin tuo kaikki oli katsojalle ilmaista.
Eipä siinä mitään jos joku haluaa väenvängällä saada maksaa. Nämä ihmiset tuskin tulevat lähivuosina pettymään. - Formulamestari
I smell money..nuuuuuh kirjoitti:
Huolestuttavinta tässä on se, että maksullisten ohjelmien osuus lisääntyy koko ajan.(tv luvan lisäksi) Jalkapallomaajoukkueenkin pelit siirtyi canal plussalle. Ja lisää on varmasti tulossa..
Kumma kyllä koko ajan ollaan urheilu ihmisten kukkarolla. Miksi ei laiteta maksulliseksi vaikka mtv3:n elokuvia?
Tätä vauhtia saadaan kohta "nauttia" puulaakijalkapallosta maksullisella digi kanavalla vain 50e kausi.Juu se on huolestuttavaa!
Sehän tässä onkin pahinta, että jos joka vuosi laitetaan "vähän" lisää ohjelmaa MTV3:lta maksulliseen MTV3 :saan niin kohta pääkanavalta ei tuu enää kun kilpailu "parhaaseen katseluaikaan" tiivistettynä jälkilähetyksenä!
Tätä en toivoisi formula 1:lle!
Vaikka 58 euroa ei varsinaisesti paljon ole, mutta kyse onkin enemmän periaatteesta!
SUKSIKAA KUUSEEN MTV3!!!!!!!!! - Formulamestari
mr keen kirjoitti:
Myöskään vuonna 2004 ei näytetty maksuttomalla puolella aika-ajojen ensimmäistä kierrosta, vain toinen kierros. Joten mitään ei muutu miksikään. Ja on se hyvä jos lauantain aika-ajot näkyvät kuitenkin, joten me siis näemme ekankin aika-ajokierroksen vuonna 2005, toisin kuin 2004. Vaikka se tuleekin jälkilähetyksenä, niin ei haittaa.
Mietippä, "mr keen" mitä MTV3-pääkanavalta tuli esim kaudella 2003!
Tässä se muistin virkistämiseksi:
PERJANTAINA
-1. aika-ajot (suora)
LAUANTAINA
-vapaat harjoitukset (suora)
-2. aika-ajot (suora)
-formula cafe
SUNNUNTAINA
-GP-kilpailu (suora)
Joten kysymys kuuluu, miksi formula lähetykset vähenevät vuosi vuodelta MTV3-pääkanavalta!
Ja kyllä se vähän haittaa jos tulee jälkilähetyksenä, tuloksen ehtinyt kuitenkin kuulla jostain!! - Formulamestari
muutoksia kirjoitti:
Entä vuonna 2003? Mennäänkö vielä taakse päin, 2002? 2001? Sinä häviät tämän pelin. Oli aika jolloin tuo kaikki oli katsojalle ilmaista.
Eipä siinä mitään jos joku haluaa väenvängällä saada maksaa. Nämä ihmiset tuskin tulevat lähivuosina pettymään.OLEN KANSSASI JUURI SAMAA MIELTÄ!!
Viime vuonna harjoitukset MTV3 lla meni vielä kaaliin, mutta ei aika-ajot!
Digi-tv on pilannut hyvät formulalähetykset!!Ennen oli kaikki paremmin!
Jos YLE ostaisi formula ykköset, se olisi lajille pelastus, koska MTV3 siirtää koko ajan lisää ohjelmia digikanavalle.
En pitäisi myöskään NELOSTA huonona vaihtoehtona...
Luin katos jostain lehdestä, että nelonen ei lähde kiskomaan ihmisiltä rahaa, jos saavat F1:set!
Ahneella on paskanen loppu (toivottavasti!).
- MTV3BOIKOTTIIN
Formula-aikaan mtv3:selta tulee Ostos TV:tä tai korkeintaan jotain Paljon pelissä ohjelmaa.. voi vitun kyrvät sentään.
- Formulamestari
Sehän siinä just on kun MTV3- pääkanavalla olis ihan hyvät edellytykset lähettää formulaa (ja GP2:sta) suorana lähetyksenä... NIIN EI!
Ostos-tv kaupittelee jotain aromipesää ja ismo jokinen kysyy: "mikä on suomen pääkaupunki?"
Kysymys kuuluukin, että onko maikkarin pomoilla järjen hiventäkään päässään? Hankitaan kalliit tv-oikeudet ja sitten ei käytetä niitä hyödyks!
Mutta kuten olen jo 100 kertaa todennut: MTV3 haluaa rahaa, ei katsojia!
FORMULAT YLE:LLE TAI NELOSELLE! - kommentaattori
Formulamestari kirjoitti:
Sehän siinä just on kun MTV3- pääkanavalla olis ihan hyvät edellytykset lähettää formulaa (ja GP2:sta) suorana lähetyksenä... NIIN EI!
Ostos-tv kaupittelee jotain aromipesää ja ismo jokinen kysyy: "mikä on suomen pääkaupunki?"
Kysymys kuuluukin, että onko maikkarin pomoilla järjen hiventäkään päässään? Hankitaan kalliit tv-oikeudet ja sitten ei käytetä niitä hyödyks!
Mutta kuten olen jo 100 kertaa todennut: MTV3 haluaa rahaa, ei katsojia!
FORMULAT YLE:LLE TAI NELOSELLE!Mahtanetko muistaa aikaa, jolloin F1-kisoja tosiaan tuli YLEltä? Se oli aivan kamalaa kuultavaa. Maikkari sentään panostaa lajiin jotain. Kukahan niitä selostikaan? Joka tapauksessa sen rinnalla Tuominen ja Saari ovat huippuasiantuntijoita.
No, Kyllänenhän niitä nykyisin varmaan selostaisi, ja jotkut halajavat häntä takaisin. Itse en kyllä siihen joukkoon kuulu. - Formulamestari
kommentaattori kirjoitti:
Mahtanetko muistaa aikaa, jolloin F1-kisoja tosiaan tuli YLEltä? Se oli aivan kamalaa kuultavaa. Maikkari sentään panostaa lajiin jotain. Kukahan niitä selostikaan? Joka tapauksessa sen rinnalla Tuominen ja Saari ovat huippuasiantuntijoita.
No, Kyllänenhän niitä nykyisin varmaan selostaisi, ja jotkut halajavat häntä takaisin. Itse en kyllä siihen joukkoon kuulu.Se oli joskus 80-luvulla ja nyt ollaan 2000-luvulla! Kyllä, tai ainakin uskon niin... Jos YLE saisi formulat, niin se panostaisi lajiin... ei ehkä määrässä mitattuna enemmän, mutta ainakin luulen että ilmaiseksi tarjottaisi kasakaupalla enemmän ohjelmaa...
Selostaja olisi luultavasti kyllönen, kuten sanoit! Ja minä kuulun siihen joukkoon, ketkä haluavat kyllösen takaisin ILMAISELLE MTV3:LLE!
- minä vaan.
..satelliitti lautanen josta näkyy saksan rtl, voi seura kaikki ajot/kilpailut ilmaiseksi eikä tarvi maksaa mtv3 paskoille mitään.
- Formulamestari
Kohta ei ole muuta vaihtoehtoa! :-)
- Kommentaattori
Heh, minulla näkyy RTL, osittain ykkösten takia koko kanavapaketin tilasinkin. Mutta silti aion ostaa F1 -paketin. Kielitaito kun ei ihan riitä niihin puolen tunnin Schumacher-ennakkoihin. ;-)
- Formulamestari
Kommentaattori kirjoitti:
Heh, minulla näkyy RTL, osittain ykkösten takia koko kanavapaketin tilasinkin. Mutta silti aion ostaa F1 -paketin. Kielitaito kun ei ihan riitä niihin puolen tunnin Schumacher-ennakkoihin. ;-)
Joillakin on rahaa millä mässätä!
- Kommentaattori
Formulamestari kirjoitti:
Joillakin on rahaa millä mässätä!
En ole rikas tai suurituloinen. Minulla vain ei ole kalliita harrastuksia.
No, jos vertailukohta on koululainen, opiskelija tai työtön, niin tietenkin siihen verrattuna minulla on hieman enemmän käyttörahaa. - Formulamestari
Kommentaattori kirjoitti:
En ole rikas tai suurituloinen. Minulla vain ei ole kalliita harrastuksia.
No, jos vertailukohta on koululainen, opiskelija tai työtön, niin tietenkin siihen verrattuna minulla on hieman enemmän käyttörahaa.Kaikki tietysti ostaa sen mukaan kuinka paljon rahaa on käytössä.
Minulla esimerkiksi ei olisi rahaa hankkia kaikkia ihme canal paketteja, josta näkee esim. jalkapallomaajoukkueen pelit!
Mutta kuten sanoit: KUKA TUHLAA MIHINKIN!
- Formulamestari
Mitä mieltä olette siitä, että GP2-sarja tulee vain maksulliselta MTV3 :lta eikä ollenkaan ilmaiselta MTV3-kanavalta?
Minusta suomalaisilla tulisi olla oikeus nähdä myös kyseistä sarjaa muualtakin kun tuolta MAKSU-TV-HÖMPÄSTÄ!!!
SIIS EI VOI MUUTA SANOO KUN ETTÄ HÄVETKÄÄ MTV3!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!- minä
Samaa mieltä olen, tätä GP-2 sarjaa pitäis näyttää ilmatteeks, eikä mua se haittaa et aika-ajot lauantaina näkyy vaan mtv3 kanavalla, kunhan niistä ei tarttis vaan maksaa.
Ei kannata kolmosen sit ihmetellä, jos katsoja luvut pienenee! - jalat suusta!
minä kirjoitti:
Samaa mieltä olen, tätä GP-2 sarjaa pitäis näyttää ilmatteeks, eikä mua se haittaa et aika-ajot lauantaina näkyy vaan mtv3 kanavalla, kunhan niistä ei tarttis vaan maksaa.
Ei kannata kolmosen sit ihmetellä, jos katsoja luvut pienenee!Katsokaas viime vuonna ei sattuneesta syystä mennyt oikein kaupaksi tämä maksullinen f1 paketti. Nyt mtv3 laittaa siihen pakettiin kyytipojaksi gp2 sarjan. Todella nerokasta.......
- Formulamestari
minä kirjoitti:
Samaa mieltä olen, tätä GP-2 sarjaa pitäis näyttää ilmatteeks, eikä mua se haittaa et aika-ajot lauantaina näkyy vaan mtv3 kanavalla, kunhan niistä ei tarttis vaan maksaa.
Ei kannata kolmosen sit ihmetellä, jos katsoja luvut pienenee!MTV3 ajttelee vain rahaa siirtäessään ohjelmaa MTV3 :lle. Katsojien mielipiteet jää huomioimatta kokonaan!
GP2-sarja on kyllä hyvä lippulaiva MTV3:lle F1 paketin myynnin edistämiseksi! Ei se viime vuoden paketti varmaan oikein mennyt kaupaksi kun sieltä tuli vaan jotain vapaita harjoituksia jo F1-studioita uusintoineen. Mutta GP2:sen avulla paketista on yritetty tehdä kiinnostava!! Mielestäni kaikilla suomalaisilla pitäisi olla oikeus nähdä tätä sarjaa!!
Sanoit, että sua ei haittaa, että aika-ajot lauantaina näkyy vaan MTV3 kanavalla, mutta kaikilla ei näy edes ilmainen MTV3 , jotka haluis nähdä formulaa ja GP2:sta!!
KATSOJALUVUT PUTOAA, SEON SELVÄ ASIA!
MTV3, VIHAAN TEITÄ!!!!! - Formulamestari
jalat suusta! kirjoitti:
Katsokaas viime vuonna ei sattuneesta syystä mennyt oikein kaupaksi tämä maksullinen f1 paketti. Nyt mtv3 laittaa siihen pakettiin kyytipojaksi gp2 sarjan. Todella nerokasta.......
Nerokasta, mutta TYHMÄÄ ja HALVEKSITTAVAA!
- Kommentaattori
Formulamestari kirjoitti:
MTV3 ajttelee vain rahaa siirtäessään ohjelmaa MTV3 :lle. Katsojien mielipiteet jää huomioimatta kokonaan!
GP2-sarja on kyllä hyvä lippulaiva MTV3:lle F1 paketin myynnin edistämiseksi! Ei se viime vuoden paketti varmaan oikein mennyt kaupaksi kun sieltä tuli vaan jotain vapaita harjoituksia jo F1-studioita uusintoineen. Mutta GP2:sen avulla paketista on yritetty tehdä kiinnostava!! Mielestäni kaikilla suomalaisilla pitäisi olla oikeus nähdä tätä sarjaa!!
Sanoit, että sua ei haittaa, että aika-ajot lauantaina näkyy vaan MTV3 kanavalla, mutta kaikilla ei näy edes ilmainen MTV3 , jotka haluis nähdä formulaa ja GP2:sta!!
KATSOJALUVUT PUTOAA, SEON SELVÄ ASIA!
MTV3, VIHAAN TEITÄ!!!!!Ei GP2:sta voi "käyttää hyväksi", se ei ole elävä olento. Ei se siitä pahastu.
Tottakai MTV3 ajattelee rahaa, se on yrityksen "tehtävä". Katsojien mielipiteitä huomioidaan juuri sen verran, kuin se on rahallisesti välttämätöntä. Mikäli tämä F1 -tempaus aiheuttaisi boikotin, joka laskisi koko kanavan katsojakuntaa reilusti, MTV3 kenties muuttaisi politiikkaansa. Vähemmän katsojia = vähemmän mainoseuroja. Ajatus sellaisesta boikotista on tietenkin utopistinen.
Yliarvioit GP2:n houkuttelevuutta tavan kansalaisille rankasti. Vain mikäli sarjasta tulee F1:n kaltainen lööppejä repivä mediasirkus alkaa se kiinnittää suurten massojen mielenkiintoa.
Itse asiassa on hyvä muistaa, että koko F1-huuma on pitkälti MTV3:n ja Iltalehden lanseeraama tuote. Ilman näiden kahden tarkoitushakuista rummutusta mielenkiinto maassamme olisi vähäisempää. Päämääränä on tietenkin alusta asti ollut molemmille rahanhankinta.
Viime vuoden F1 -paketti ei mennyt kaupaksi, koska korttipaikalla varustettuja digibokseja oli vielä niin vähän, eritoten alkuvuodesta. Loppuvuodesta ja varsinkin jouluna boksien määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti.
Luultavasti viime vuonna paketti oli tappiollinen, mutta jos se olisi ollut täysi katastrofi, eli ihmiset eivät lainkaan olisi olleet valmiita maksamaan lisäohjelmista, olisi projekti haudattu vähin äänin. Näin ei käynyt, joten olletinkin tämä kansa on maksukykyistä ja -haluista. - Formulamestari
Kommentaattori kirjoitti:
Ei GP2:sta voi "käyttää hyväksi", se ei ole elävä olento. Ei se siitä pahastu.
Tottakai MTV3 ajattelee rahaa, se on yrityksen "tehtävä". Katsojien mielipiteitä huomioidaan juuri sen verran, kuin se on rahallisesti välttämätöntä. Mikäli tämä F1 -tempaus aiheuttaisi boikotin, joka laskisi koko kanavan katsojakuntaa reilusti, MTV3 kenties muuttaisi politiikkaansa. Vähemmän katsojia = vähemmän mainoseuroja. Ajatus sellaisesta boikotista on tietenkin utopistinen.
Yliarvioit GP2:n houkuttelevuutta tavan kansalaisille rankasti. Vain mikäli sarjasta tulee F1:n kaltainen lööppejä repivä mediasirkus alkaa se kiinnittää suurten massojen mielenkiintoa.
Itse asiassa on hyvä muistaa, että koko F1-huuma on pitkälti MTV3:n ja Iltalehden lanseeraama tuote. Ilman näiden kahden tarkoitushakuista rummutusta mielenkiinto maassamme olisi vähäisempää. Päämääränä on tietenkin alusta asti ollut molemmille rahanhankinta.
Viime vuoden F1 -paketti ei mennyt kaupaksi, koska korttipaikalla varustettuja digibokseja oli vielä niin vähän, eritoten alkuvuodesta. Loppuvuodesta ja varsinkin jouluna boksien määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti.
Luultavasti viime vuonna paketti oli tappiollinen, mutta jos se olisi ollut täysi katastrofi, eli ihmiset eivät lainkaan olisi olleet valmiita maksamaan lisäohjelmista, olisi projekti haudattu vähin äänin. Näin ei käynyt, joten olletinkin tämä kansa on maksukykyistä ja -haluista.No hyvä on, ehkä sanoin vähän väärin kun puhuin "hyväksi käyttämisestä", mutta ainakin sitä käytetään perkuleen hyvänä lippulaivana paketin myynnin edistämiseksi.
MTV3:n politiikka ainakin suututtaa katsojia, jotka haluavat nähdä F1-ohjelmaa ilmaiseksi. Asia ei enää varsinaisesti koske minua, koska olen hankkinut kyseisen paketin, mutta montaa muuta ihmistä se haittaa!!
Minusta katsojien mielipiteet pitää ottaa huomioon, se on edellytys toimivalle toiminnalle!
Nyt tietysti toivon F1 paketin olevan hyvä, koska itse omistan sellaisen, mutta ajattelen tätä kirjoittaessani myös niitä suomalaisia, joilla ei kyseistä pakettia ole!!
Enkä kyllä yhtään ihmettelisi, vaikka suomen kansa saisi jonknlaisen boikotin aikaan, itse voisin myös olla boikotin kannalla!!
Puhun GP2:n houkuttelevuudesta omasta puolestani, enkä voi tietää mitä mieltä muut ovat, mutta jos joku on sitä mieltä,että GP2:n pitäisi tulla ilmaiselta MTV3:lta, laittakaa hyvät ihmiset mielipiteenne tänne! (myös päinvastaiset mielipiteet ovat sallittuja...)
Olen sitä mieltä, että viime vuoden paketti ei mennyt kaupaksi, koska se ei eronnut MTV3-kanavan tarjonnasta muuten kuin vapaiden harjoitusten ja hömppästudioiden osalta. Nyt paketti kiinnostaa luonnollisesti enemmän, koska GP2 ja lauantain aika-ajot ovat mukana!!
Toki, ovat digiboksitkin lisääntyneet, ei sitä voi kiistää....
Ja vaikka ihmiset nyt suostuvatkin maksamaan, en uskoisi, että KELLÄÄN olisi ollut sitä vastaan, että kaikki olisi ollut ilmaista... säästö se on pienikin säästö jos kaikki olisi ilmaista niinkuin vielä pari vuotta sitten!! - Kommentaattori
Formulamestari kirjoitti:
No hyvä on, ehkä sanoin vähän väärin kun puhuin "hyväksi käyttämisestä", mutta ainakin sitä käytetään perkuleen hyvänä lippulaivana paketin myynnin edistämiseksi.
MTV3:n politiikka ainakin suututtaa katsojia, jotka haluavat nähdä F1-ohjelmaa ilmaiseksi. Asia ei enää varsinaisesti koske minua, koska olen hankkinut kyseisen paketin, mutta montaa muuta ihmistä se haittaa!!
Minusta katsojien mielipiteet pitää ottaa huomioon, se on edellytys toimivalle toiminnalle!
Nyt tietysti toivon F1 paketin olevan hyvä, koska itse omistan sellaisen, mutta ajattelen tätä kirjoittaessani myös niitä suomalaisia, joilla ei kyseistä pakettia ole!!
Enkä kyllä yhtään ihmettelisi, vaikka suomen kansa saisi jonknlaisen boikotin aikaan, itse voisin myös olla boikotin kannalla!!
Puhun GP2:n houkuttelevuudesta omasta puolestani, enkä voi tietää mitä mieltä muut ovat, mutta jos joku on sitä mieltä,että GP2:n pitäisi tulla ilmaiselta MTV3:lta, laittakaa hyvät ihmiset mielipiteenne tänne! (myös päinvastaiset mielipiteet ovat sallittuja...)
Olen sitä mieltä, että viime vuoden paketti ei mennyt kaupaksi, koska se ei eronnut MTV3-kanavan tarjonnasta muuten kuin vapaiden harjoitusten ja hömppästudioiden osalta. Nyt paketti kiinnostaa luonnollisesti enemmän, koska GP2 ja lauantain aika-ajot ovat mukana!!
Toki, ovat digiboksitkin lisääntyneet, ei sitä voi kiistää....
Ja vaikka ihmiset nyt suostuvatkin maksamaan, en uskoisi, että KELLÄÄN olisi ollut sitä vastaan, että kaikki olisi ollut ilmaista... säästö se on pienikin säästö jos kaikki olisi ilmaista niinkuin vielä pari vuotta sitten!!F1 -paketti muuttuu viime vuodesta vain tuon GP2:n osalta. Se on ainut tekijä, miksi paketti olisi tänä vuonna houkuttelevampi. Myös viime vuonna aika-ajon ensimmäinen puolisko tuli vain F1 :lta.
Onko vieläkään selvää miten lähtöruudukon järjestys määräytyy? Vaikuttaako 1. aika-ajon tulokset vai onko se yhtä "turha" kuin viime vuonna?
Omaan hankintapäätökseeni vaikutti viime vuonna se, että ylipäätään halusin mahdollisuuden nähdä kaiken tarjolla olevan ohjelmiston. Vaikken perjantain vapaita usein töideni takia suorana nähnytkään. "Hömppästudiot" ja vapaat harjoitukset olivat kuitenkin vähäisempi osasyy ja suurempi lisäarvo F1 -paketista tuli aika-ajon ensimmäisestä osasta ja mainoksettomuudesta.
Toki minullekin nuo ohjelmat ilmaiseksi kelpaisivat, mutta olen realisti enkä jaksa urputtaa asiasta, joka ei urputtamalla muutu. Ymmärrän myös ihmisiä, joiden mielestä formuloita/urheilua tulee (pääkanavilta) liikaa.
Kuten itsestäsi huomaat, vannoutunut fani on kuitenkin valmis maksamaan tuosta F1 -paketista, joten tuotestrategiana se toimii.
Täällä on muuten turha kysellä yleistä mielipidettä GP2:n houkuttelevuudesta tai ilmaisuudesta. Formula 1-palsta tuskin antaa kovin kattavan otoksen eri kannoista. ;-) - Kommentaattori
Kommentaattori kirjoitti:
F1 -paketti muuttuu viime vuodesta vain tuon GP2:n osalta. Se on ainut tekijä, miksi paketti olisi tänä vuonna houkuttelevampi. Myös viime vuonna aika-ajon ensimmäinen puolisko tuli vain F1 :lta.
Onko vieläkään selvää miten lähtöruudukon järjestys määräytyy? Vaikuttaako 1. aika-ajon tulokset vai onko se yhtä "turha" kuin viime vuonna?
Omaan hankintapäätökseeni vaikutti viime vuonna se, että ylipäätään halusin mahdollisuuden nähdä kaiken tarjolla olevan ohjelmiston. Vaikken perjantain vapaita usein töideni takia suorana nähnytkään. "Hömppästudiot" ja vapaat harjoitukset olivat kuitenkin vähäisempi osasyy ja suurempi lisäarvo F1 -paketista tuli aika-ajon ensimmäisestä osasta ja mainoksettomuudesta.
Toki minullekin nuo ohjelmat ilmaiseksi kelpaisivat, mutta olen realisti enkä jaksa urputtaa asiasta, joka ei urputtamalla muutu. Ymmärrän myös ihmisiä, joiden mielestä formuloita/urheilua tulee (pääkanavilta) liikaa.
Kuten itsestäsi huomaat, vannoutunut fani on kuitenkin valmis maksamaan tuosta F1 -paketista, joten tuotestrategiana se toimii.
Täällä on muuten turha kysellä yleistä mielipidettä GP2:n houkuttelevuudesta tai ilmaisuudesta. Formula 1-palsta tuskin antaa kovin kattavan otoksen eri kannoista. ;-)No niin, piti tuokin tarkistaa, ettei ihan mutun varaan jää tuo väittämäni boksien yleistyminen. Ihan niin räjähdysmäisesti ne eivät ole lisääntyneet kuin oletin. Johtuu lähinnä siitä, että oletin lähtöarvon olleen pienempi.
Maaliskuun alussa (eli kauden alkaessa) 2004 bokseja oli 250.000. Nyt vuotta myöhemmin niitä on 600.000. On tuo kohderyhmä siis yli kaksinkertaistunut kuitenkin. - Formulamestari
Kommentaattori kirjoitti:
F1 -paketti muuttuu viime vuodesta vain tuon GP2:n osalta. Se on ainut tekijä, miksi paketti olisi tänä vuonna houkuttelevampi. Myös viime vuonna aika-ajon ensimmäinen puolisko tuli vain F1 :lta.
Onko vieläkään selvää miten lähtöruudukon järjestys määräytyy? Vaikuttaako 1. aika-ajon tulokset vai onko se yhtä "turha" kuin viime vuonna?
Omaan hankintapäätökseeni vaikutti viime vuonna se, että ylipäätään halusin mahdollisuuden nähdä kaiken tarjolla olevan ohjelmiston. Vaikken perjantain vapaita usein töideni takia suorana nähnytkään. "Hömppästudiot" ja vapaat harjoitukset olivat kuitenkin vähäisempi osasyy ja suurempi lisäarvo F1 -paketista tuli aika-ajon ensimmäisestä osasta ja mainoksettomuudesta.
Toki minullekin nuo ohjelmat ilmaiseksi kelpaisivat, mutta olen realisti enkä jaksa urputtaa asiasta, joka ei urputtamalla muutu. Ymmärrän myös ihmisiä, joiden mielestä formuloita/urheilua tulee (pääkanavilta) liikaa.
Kuten itsestäsi huomaat, vannoutunut fani on kuitenkin valmis maksamaan tuosta F1 -paketista, joten tuotestrategiana se toimii.
Täällä on muuten turha kysellä yleistä mielipidettä GP2:n houkuttelevuudesta tai ilmaisuudesta. Formula 1-palsta tuskin antaa kovin kattavan otoksen eri kannoista. ;-)Kysymyksesi:
Onko vieläkään selvää miten lähtöruudukon järjestys määräytyy? Vaikuttaako 1. aika-ajon tulokset vai onko se yhtä "turha" kuin viime vuonna?
Vastaus: Tulevalla kaudella aika-ajotulos lasketaan kahden kierroksen yhteisajasta. Ensimmäinen aika-ajokierros ajetaan lauantaina iltapäivällä ja toinen sunnuntaiaamuna. Aika-ajokierrokset ajetaan viimevuotiseen tyyliin yksi auto kerrallaan radalla. Eli hyvään lähtöruutuun mahdollisuutensa voi pilata jo lauantaina.
Esimerkki: Kuljettaja ajaa lauantaina ajan 1.17.280 ja sunnuntaina 1.23.120. Hänen kokonaisaikansa on 2.40.400
Mielenkiintoista nähdä, miten yleisö pysyy mukana tapahtumien kulussa etenkin sunnuntaina.
MUUTEN: Mitä mieltä olet, että 2. aika-ajot ajetaan sunnuntaiaamuna?
(Minusta se ei ole kovin hyvä idea)
F1 n arvoa laskee kaukokisojen osalta kylläkin se, että myös MTV3-pääkanava lähettää 1. aika-ajot suorana lähetyksenä.
Olen iloinen myös siitä (kuten sinäkin) että mainoskatkoja ei MTV3 lla ole!! :)
Kyllä se jonkinmoisen kuvan antaa GP2:n kiinnostavuudesta, vaikka kysynkin sitä F1-palstala. Lajit ovat kuitenkin aika lähellä toisiaan!
Ohessa vielä Australian GP:n lähetysajat:
MTV3-pääkanava
pe 04.03. 17.25 – 17.55 vapaat harjoitukset
la 05.03. 03.50 – 05.10 aika-ajot
la 05.03. 09.00 – 10.00 aika-ajot
su 06.03. 00.45 – 02.10 aika-ajot
su 06.03. 04.30 – 04.50 F1-studio
su 06.03. 04.50 – 06.35 GP
su 06.03. 06.35 – 06.45 Palkintojenjako
su 06.03. 06.45 – 07.25 F1-studio
su 06.03. 09.55 – 11.40 GP:n uusinta
MTV3 maksullinen F1 paketti:
to 3.3.2005 17:30 - 17:55 Inside Grand Prix
pe 4.3.2005 01:30 - 01:55 Inside Grand Prix (u)
pe 4.3.2005 01:55 - 03:05 Vapaat harjoitukset
pe 4.3.2005 04:55 - 06:05 Vapaat harjoitukset
pe 4.3.2005 20:00 - 22:20 Vapaat harjoitukset (u)
pe 4.3.2005 23:55 - 00:50 Vapaat harjoitukset
la 5.3.2005 00:50 - 01:00 Tekniikkastudio
la 5.3.2005 01:00 - 01:10 Uutisstudio
la 5.3.2005 01:10 - 02:05 Vapaat harjoitukset
la 5.3.2005 02:05 - 03:50 Vapaat harjoitukset (u)
la 5.3.2005 03:50 - 05:10 1. Aika-ajot
la 5.3.2005 05:10 - 05:25 Analyysistudio
la 5.3.2005 20:00 - 21:20 1. Aika-ajot (u)
su 6.3.2005 00:45 - 02:10 2. Aika-ajot
su 6.3.2005 02:10 - 02:25 Analyysistudio
su 6.3.2005 02:25 - 03:50 2. Aika-ajot (u)
su 6.3.2005 03:50 - 04:05 Analyysistudio (u)
su 6.3.2005 04:05 - 04:30 F1 Studio
su 6.3.2005 04:30 - 04:50 F1 Pre Race
su 6.3.2005 04:50 - 06:45 GP
su 6.3.2005 06:45 - 07:25 F1 Studio
su 6.3.2005 07:25 - 07:35 Analyysistudio
su 6.3.2005 07:35 - 09:35 GP (u)
su 6.3.2005 17:00 - 19:00 GP (u)
Joten eroja riittää MTV3:n ja MTV3 :n välillä!
Joten kysymys kuuluu: MIKÄ KIINNOSTAA ENITEN? - Formulamestari
Kommentaattori kirjoitti:
No niin, piti tuokin tarkistaa, ettei ihan mutun varaan jää tuo väittämäni boksien yleistyminen. Ihan niin räjähdysmäisesti ne eivät ole lisääntyneet kuin oletin. Johtuu lähinnä siitä, että oletin lähtöarvon olleen pienempi.
Maaliskuun alussa (eli kauden alkaessa) 2004 bokseja oli 250.000. Nyt vuotta myöhemmin niitä on 600.000. On tuo kohderyhmä siis yli kaksinkertaistunut kuitenkin.Luotan tietoihisi! :)
- Kommentaattori
Formulamestari kirjoitti:
Kysymyksesi:
Onko vieläkään selvää miten lähtöruudukon järjestys määräytyy? Vaikuttaako 1. aika-ajon tulokset vai onko se yhtä "turha" kuin viime vuonna?
Vastaus: Tulevalla kaudella aika-ajotulos lasketaan kahden kierroksen yhteisajasta. Ensimmäinen aika-ajokierros ajetaan lauantaina iltapäivällä ja toinen sunnuntaiaamuna. Aika-ajokierrokset ajetaan viimevuotiseen tyyliin yksi auto kerrallaan radalla. Eli hyvään lähtöruutuun mahdollisuutensa voi pilata jo lauantaina.
Esimerkki: Kuljettaja ajaa lauantaina ajan 1.17.280 ja sunnuntaina 1.23.120. Hänen kokonaisaikansa on 2.40.400
Mielenkiintoista nähdä, miten yleisö pysyy mukana tapahtumien kulussa etenkin sunnuntaina.
MUUTEN: Mitä mieltä olet, että 2. aika-ajot ajetaan sunnuntaiaamuna?
(Minusta se ei ole kovin hyvä idea)
F1 n arvoa laskee kaukokisojen osalta kylläkin se, että myös MTV3-pääkanava lähettää 1. aika-ajot suorana lähetyksenä.
Olen iloinen myös siitä (kuten sinäkin) että mainoskatkoja ei MTV3 lla ole!! :)
Kyllä se jonkinmoisen kuvan antaa GP2:n kiinnostavuudesta, vaikka kysynkin sitä F1-palstala. Lajit ovat kuitenkin aika lähellä toisiaan!
Ohessa vielä Australian GP:n lähetysajat:
MTV3-pääkanava
pe 04.03. 17.25 – 17.55 vapaat harjoitukset
la 05.03. 03.50 – 05.10 aika-ajot
la 05.03. 09.00 – 10.00 aika-ajot
su 06.03. 00.45 – 02.10 aika-ajot
su 06.03. 04.30 – 04.50 F1-studio
su 06.03. 04.50 – 06.35 GP
su 06.03. 06.35 – 06.45 Palkintojenjako
su 06.03. 06.45 – 07.25 F1-studio
su 06.03. 09.55 – 11.40 GP:n uusinta
MTV3 maksullinen F1 paketti:
to 3.3.2005 17:30 - 17:55 Inside Grand Prix
pe 4.3.2005 01:30 - 01:55 Inside Grand Prix (u)
pe 4.3.2005 01:55 - 03:05 Vapaat harjoitukset
pe 4.3.2005 04:55 - 06:05 Vapaat harjoitukset
pe 4.3.2005 20:00 - 22:20 Vapaat harjoitukset (u)
pe 4.3.2005 23:55 - 00:50 Vapaat harjoitukset
la 5.3.2005 00:50 - 01:00 Tekniikkastudio
la 5.3.2005 01:00 - 01:10 Uutisstudio
la 5.3.2005 01:10 - 02:05 Vapaat harjoitukset
la 5.3.2005 02:05 - 03:50 Vapaat harjoitukset (u)
la 5.3.2005 03:50 - 05:10 1. Aika-ajot
la 5.3.2005 05:10 - 05:25 Analyysistudio
la 5.3.2005 20:00 - 21:20 1. Aika-ajot (u)
su 6.3.2005 00:45 - 02:10 2. Aika-ajot
su 6.3.2005 02:10 - 02:25 Analyysistudio
su 6.3.2005 02:25 - 03:50 2. Aika-ajot (u)
su 6.3.2005 03:50 - 04:05 Analyysistudio (u)
su 6.3.2005 04:05 - 04:30 F1 Studio
su 6.3.2005 04:30 - 04:50 F1 Pre Race
su 6.3.2005 04:50 - 06:45 GP
su 6.3.2005 06:45 - 07:25 F1 Studio
su 6.3.2005 07:25 - 07:35 Analyysistudio
su 6.3.2005 07:35 - 09:35 GP (u)
su 6.3.2005 17:00 - 19:00 GP (u)
Joten eroja riittää MTV3:n ja MTV3 :n välillä!
Joten kysymys kuuluu: MIKÄ KIINNOSTAA ENITEN?Jep, tiesin minä tietenkin tuon systeemin, mutta olin käsityksessä, että se ei ole vielä ihan lukkoon lyöty. Saattoi johtua siitäkin, että GP2:n aika-ajojen kanssa on sompailtu myös.
Toinen aika-ajo sunnuntaiaamuna on hyvä idea niille, jotka tulevat paikan päälle radalle katsomaan. Siinä saa yhdellä lipulla ratkaisevat aika-ajot, GP2:n ja itse kisan. Televisiokatsojan kannalta se ei mielestäni ole niin hyvä, koska telkkarin ääressä täytyy istua aika monta tuntia.
Sinänsä se on hyvä, että molempien sessioiden aika on tärkeä, jää Silverstone-pelleilyt pois. Mutta uskon sunnuntai-aamun aika-ajon vähentävän televisiokatselijoita, joten pitkällä tähtäimellä arvelen aika-ajon palaavan lauantaille.
- Formulamestari
Olen nyt rekisteröinyt itselleni nimimerkin, jolla varmistan, ettei kukaan kirjoita tänne nimimerkilläni!
HYVÄ KESKUSTELU KÄYNNISSÄ, JATKETAAN SAMAAN MALLIIN - Formulamestari
Luin suurella mielenkiinnolla näitä tänne kirjoitettuja viestejä!! Nyt oma tilanteeni on se, että minulla on MTV3 kortti eli näen MTV3 tarjonnan. Mutta nythän se onkin ilmainen toisin kuin kahtena edelliskautena. Kertokaapa mielipiteenne siitä. Minusta F1-lähetykset ovat köyhtyneeet vuonna 2006 sekä MTV3-kanavalla että MTV3 :lla. Sen huomaa eniten Sasha Ikosen formulastudioiden poisjäännillä. Ja mielestäni ero MTV3:n ja MTV3 :n välillä on kaventunut, se selviää esim. Saksan GP:n lähetysajoista:
Saksan GP/ Hockenheim, lähetysajat:
28.7.2006
MTV3 Vapaat harjoitukset 11.55 - 13.05
MTV3 Vapaat harjoitukset 14.55 - 16.05
MTV3 Vapaat harjoitukset 19.30 - 20.00
MTV3 Vapaat harjoitukset (u) 20.50 - 23.10
29.7.2006
MTV3 Vapaat harjoitukset 11.55 - 13.05
MTV3 ja MTV3 Aika-ajot 14.50 - 16.15
MTV3 Vapaat harjoitukset (2. es.) 20.25 - 21.35
MTV3 Aika-ajot (2. es.) 21.35 - 23.00
30.7.2006
MTV3 Pre Race 14.30 - 14.50
MTV3 ja MTV3 GP 14.50 - 16.50
MTV3 Yhteenveto 16.50 - 17.10
MTV3 GP (2. es.) 18.00 - 20.00
31.7.2006
MTV3 GP (2. es.) 10.20 - 12.05
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?486078Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki653846Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t162947- 1902845
- 232423
mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132389- 362389
törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/192260- 1491438
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu2991413