Elän ms-tautiepäilyn kanssa. Oireet alkoivat syksyllä tasapainon heittämisellä. Ennen joulua alkoivat puutumiset ja pistely. Välillä on sellainen tunne, että on hiekkaa silmissä. Juoksen nykyään myös jatkuvasti vessassa.
Ajattelin ensin, että tämä on kaikki jotain ohimenevää vaan. Työterveystarkastuksessa lääkäri kehotti kuitenkin hakeutumaan neurologille. Hänestä nämä oireet ovat ms-tautia. Odotan nyt aikaa spesialistille.
Tämä tarina tiedoksi vaan, jotta ymmärtäisitte varsinaisen asiani eli kiitokset kaikille kirjoittajille. On ollut vaikea elää pelkojen kanssa ja kaikki tuki on enemmän kuin tarpeen. En toki tiedä vielä, mitä tämä oireiluni on, mutta olen jaksanut mennä nyt eteenpäin osin teidän voimin.
Tsemppiä kaikille!
Ajattelin ensin, että tämä on kaikki jotain ohimenevää vaan. Työterveystarkastuksessa lääkäri kehotti kuitenkin hakeutumaan neurologille. Hänestä nämä oireet ovat ms-tautia. Odotan nyt aikaa spesialistille.
Tämä tarina tiedoksi vaan, jotta ymmärtäisitte varsinaisen asiani eli kiitokset kaikille kirjoittajille. On ollut vaikea elää pelkojen kanssa ja kaikki tuki on enemmän kuin tarpeen. En toki tiedä vielä, mitä tämä oireiluni on, mutta olen jaksanut mennä nyt eteenpäin osin teidän voimin.
Tsemppiä kaikille!
Vastaukset 2
Vanhimmat
tuntuu tutulta vaivat sopivat kyllä MS.
mutta kannattaa tutkituttaa neurologilla ennen kun tekee itse diagnoosia.
jos näin on ei tähän kuole vaatii vaan sopeutumista uuteen elämän tilanteeseen seinien sisäpuolelle ei kannata jäädä makaamaa ja murehtimaan omaa kurjuutta.
niin kun jo sanoin edellä ensiksi tutkimuksiin sen jälkeen tietää paremmin .
jaksamista jatkossa ja kevättä odotellessa sinulle.
Hei!
Kun mulle heitettiin ensimmäisen kerran epäily ms-taudista, se tuli järkytyksenä. Mutta kun oireita tuli jatkuvasti lisää ja kukaan ei tehnyt mitään eikä uskonut, tuli tunne et kunpa eden joku diagnoosi annettais,että saisi hoitoa.
Tutkimukset tehtiin ja kun lääkäri sanoi varmuuden ms-tauti diagnoosista, mun ensimmäinen tunne oli helpotus. Nyt mua uskotaan ja aletaan hoitamaan.Mä en ookaan se hullu, joka keksii oireita(näin tk:ssa mulle suurin piirtein sanottiin).
Alku on raskasta ja ajatukset sekaisin, mutta kyllä sitä pikku hiljaa alkaa taas elämään normaalia elämää, varsinkin jos on hyvässä kunnossa. Ja ystävistä ja perheestä on suuri apu ja tuki.
Tsemppiä ja voimia sulle!Ja muista et se voi kuitenkin olla jotain muutakin.