Kuntolomasuosituksia?

optimisti-orvokki

Väärällä palstalla todennäköisesti - Toivon, että suotte anteeksi ja ehkäpä vastaisittekin.

Nyt tuntuu siltä, että pitäisi päästä muutamaksi päiväksi lomaselle, esim. pitkä viikonloppu 3-5 päivää. Saatan ehkä lähteä itsekseni ja silloin olisi kiva liikkua välillä myös ryhmässä tms. (En lähde seuranhakumielessä ja osaan liikkua itseksenikin.)

Onko teillä hyviä kokemuksia kivoista kylpylöistä, kuntokeskuksista tms. paikoista, joissa voisi viettää muutamia päiviä ja saada pattereita ladattua ja lihakset toimimaan?

9

538

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rentoudu

      Jos haluat saada kuntoasi kohenemaan ja mielesi virkistymään, niin mene vaikka Vierumäen urheiluopistolle.
      Minä olen käynyt kuntolomilla muutaman kerran ja todennut parhaiksi paikoiksi juuri urheiluopistot.
      Siellä on juoksuradat ja uimahallit ja erilaiset salit kaikille lajeille. Vierumäellä on lisäksi ravintolatilat.
      Majoitus on ihan mukiinmenevää. Vierumäellä hotellitasoista.
      Kokeile.

      • minä taas

        oltiin viikonloppu Peurunka-nimisessä paikassa, Laukaalla. kuntoilua, uimista, hyvää ruokaa ja savuton ravintola, raittiita (melko)ihmisiä. Oli mukavaa,hyvät www-sivut, kurkkaa. Oulun Eden myös ok.


      • minä taas kirjoitti:

        oltiin viikonloppu Peurunka-nimisessä paikassa, Laukaalla. kuntoilua, uimista, hyvää ruokaa ja savuton ravintola, raittiita (melko)ihmisiä. Oli mukavaa,hyvät www-sivut, kurkkaa. Oulun Eden myös ok.

        mielikuvat jäivät.Väljät toimitilat, ystävällinen ja välitön hekilökunta,ei tarvinnut robottien kanssa asioida.


      • emw34 kirjoitti:

        mielikuvat jäivät.Väljät toimitilat, ystävällinen ja välitön hekilökunta,ei tarvinnut robottien kanssa asioida.

        Peurungasta.


      • Vierumäen olinkin melkein unohtanut.
        (80-luvulla vierailin siellä muutamia kertoja ilokseni. Olin koulutustilaisuuksissa oman alani asiantuntijana, viihsyin hyvin, sain tuplapalkan ja päivärahan yms. mukavaa ja yllättäen silloinen työnantajanikin oli tyytyväinen - kun firman nimi näkyi koulutusohjelmassa.)

        Pitänee ottaa selvää, millä aikataululla sinne pääsisi.

        Muitakin vinkkejä otan edelleen mielelläni vastaan.

        Lämmin kiitos!


      • emw34 kirjoitti:

        Peurungasta.

        Lämmin kiitos viestistäsi.

        Peurungassa en ole vielä käynytkään. Mielessäni se oli sotainvalidien kuntoutuslaitoksena.
        Pitää ottaa selvää, kuntolomia suunnittelen viettäväni jatkossa aina tilaisuuden tullen.


      • minä taas
        minä taas kirjoitti:

        oltiin viikonloppu Peurunka-nimisessä paikassa, Laukaalla. kuntoilua, uimista, hyvää ruokaa ja savuton ravintola, raittiita (melko)ihmisiä. Oli mukavaa,hyvät www-sivut, kurkkaa. Oulun Eden myös ok.

        on se kuntoutuspaikka, mutta kyllä siellä oli sekalaista seurakuntaa, lapsiperheitäkin. hyvät ulkoilumaastotkin ja upea järvi.


    • Pirre*

      tässä syssyllä Wimss - nimisessä kylpylässä kuusi päivää. Kylpylä on Tallinnasta noin kymmenen kilometrin päässä. Siellä oli näitä erilaisia "hoitoja" ja uimahalli, sekä kuntosalin käyttömahdollisuus. Olihan siellä sitten nämä kaikki kauneussalongit yms. , sekä mahdollisuus silmälääkärillä käyntiin ja pokat sai viikossa matkaansa.

      Mitä minä olisin siellä kaivannut, olivat paremmat kuntopolut, tai niitä ei siellä ollut olemassakaan. Siellä oli hieman "tylsää" jos ei sitten lähtenyt Tallinnaan kiertelemään. Palvelu- ja siisteystaso oli ensiluokkaista, ruoka ihan hyvää, joskin kuuden päivän jälkeen tuntui jo samanlaiselta.

      Voin suositella, jos muuten käy sapluunaan.

      • Wiimsin kotisivuilla kävinkin jo eilen ja sitä vähän mietin.

        Kiitos, että kerroit kuntopolkuasiasta. En taida nyt sinne lähteä, koska haluan päästä myös ulkoilemaan. Tallinnaan asti en viitsisi kävellen lähteä, varsinkin kun siellä ei juuri taida olla kevytliikenneväyliä ja matkakin on vähän liian pitkä.

        Wiimsiä pitää sitten ajatella mahdollisena viikonlopun hemmotteluhoitopaikkana joskus myöhemmin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 144
      1874
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      315
      1309
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      175
      946
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      263
      674
    5. 33
      611
    6. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      257
      603
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      601
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      563
    9. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      20
      502
    10. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      42
      492
    Aihe