onko se ihan mahdottomuus

lopettaa vänkyttäminen jostain yhdestä ja samasta asiasta
eikö millään vois antaa ihmisten rauhassa kirjoittaa
aloitukseen liittyviä asioita
eikä ruveta kerta toisensa jälkeen vänkäämään
ei se asia voi olla sillei ei missään tapauksessa
eikö yksi kerta tällaisessa tapauksessa riitä
pitääkö niitä ketjuja pidentää ihan turhanpäiväisellä jankkaamisella

aurinkoista huomenta täältä päijänteen rannalta
kaikki lumet on jo lähteny
ja ei mee kauaa varmaankaan kun jäätkin lähtee

kissakin paistattelee aamuauringossa
ison pensaan juurella
se on jännä ettei saatu mitään täällä kasvamaan
mutta kun matkustettiin muutama vuosi sitten
saataa olla useempikin vuosi sitten
tonne itärajan suunnalle ja kaivettiin
tuttujen ei vieraiden pihasta muutamia pensaan
mikskä niitä sanotaan
no jokainen tietää mitä mää tarkoitan...
ja istutettiin ne meidän pihaan
niistä on kasvanu komeita isoja pensaita.

64

1268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teki.pahaa.lukea

      Kauheaa piittaamattomuutta lukijaa kohtaan! Hyi kamala miten yksitoikkoista ja mitään sanomatonta yhtäpäätä suoltamista ---- kuin puheripulointia. Miksi ?

      • juu niin munkin mielestä ihan kamalaa
        miten joku voikin suoltaa noin yksitoikkoisesti.

    • kielen.raiskausta

      Teinin kirjoittamana lasken tuollaisen kirjoitustyylin jälkeenjääneisyydeksi.
      Mitä se tarkoittaa ja kertoo aikuisen naisen kohdalla?

      • oon ittekkin mielestäni ihan hirrrrveeeesti jälkeenjääny.

    • Huomenta, tiina täältä Daalan alajuoksulta, vesi virtaa vapaasti ja joenuoma on äyräitään myöten täynnä tulvavettä. Pienemmät joet ja ja purot keski-Ruotsissa tulvivat pahasti, mutta Daalan tulvinta on vasta oikeastaan edessä kun lumet sulavat tuntureilta.
      (Blogiosasto: ei heikkohermoisille)
      Tänään jatkuu ikkunoidenpesu yläkerrassa. Kärcher on ladattu ja verhot silitetty. Hophop aamukahville ja sitten työt kutsuvat taas. (Jouduin ottamaan pienen paussin välillä kun reuma taas muistutteli olemassaolostaan). Satelee ja se onkin hyvä koska laittelin parvekelaatikoihin eilen orvokkeja ja tänään pitäisi jatkaa parilla amppelilla.

      • tiemerkitkaatuu

        Onhan tuo ihailtavaa solidaarisuutta kavereille, ja osuva tulvasymboliikkakin.
        Mutta oikeutettu kriittisyyskin on paikallaan näillä ilmaispalstoilla, jos osaa tulkita lukijan reaktion oikein.

        Kyllä sattui tajuntaan.

      • huomenta huomenta
        kukahan meillä pesis ikkunat tai edes lattiat näin alkuunsa
        mulla ei onneks oo verhoja mitä pitää silittää säleverhot riittää
        mutta kai nekin pitäs pyyhkiä kerran kymmenessä vuodessa
        ne on nää kosteet ilmat jotka muistuttaa
        reumasta ja nivelrikosta
        mulla on kyllä koko ajan tulehduskipulääke
        mutta huomaa tähän aikaan vuodesta ettei sekään auta niin hyvin
        kun talvipakkasella tai lämpimässä ilmastosta
        mukavia ikkunanpesuhetkiä sulle
        toivottavasti sain jonkinlaisen kimmokkeen asiaan minäkin.

      • osviitta

        Hyvä kun selvensit :) Tajusin ettet mielelläsi liikuta käsiäsi ison kirjaimen takia, jos sattuu. Hyvin jaottelet sentään lauseet omalle rivilleen :D Hyvää kevään jatkoa viivatiina <3

      • Bengalitikku

        Huomenta.
        Minun pitäisi pistolapiolla kaivaa muutama (15 kpl) pensas maasta roskakuormaan. Mutta kun en osaa käyttää pistolapiota yhtään. Mulla on tuossa takaoven vieressä mini pistolapio ja isompi täytyy hakea varastossa.
        En tiedä tuleeko haaksirikko vai meneekö komiikaksi.
        Voisinkin ottaa vinkkejä pensaista kapeaan matalaan aidanpätkään.
        Teen sillä rajauksen ja voisi kukkia kaiken aikaa. Ei keltahanhikkipensasta ei Norjan angervoa.

      • Bengalitikku kirjoitti:

        kannattaako vielä ruveta kaiveleen
        eiks maa oo vielä osittain jäässä paikotellen
        toivottavasti joku antaa sulle vienkkejä pensaista
        mää en edes tiedä mitä pensaita noi meidän on
        mutta pääasia että ne kasvaa ja kukkii
        en oo sillei mikään viherpeukalo
        ja suuresti ihmettelen että noi siirretytyt pensaat viihtyy meillä.

      • osviitta kirjoitti:

        Hyvä kun selvensit :) Tajusin ettet mielelläsi liikuta käsiäsi ison kirjaimen takia, jos sattuu. Hyvin jaottelet sentään lauseet omalle rivilleen :D Hyvää kevään jatkoa viivatiina <3

        samoin sulle mukavaa kevään jatkoa
        toivotaan että ilman lämpenee tuota pikaa
        ja nurmikko alkaa vihertään.

      • noohjooh
        Bengalitikku kirjoitti:

        Huomenta.
        Minun pitäisi pistolapiolla kaivaa muutama (15 kpl) pensas maasta roskakuormaan. Mutta kun en osaa käyttää pistolapiota yhtään. Mulla on tuossa takaoven vieressä mini pistolapio ja isompi täytyy hakea varastossa.
        En tiedä tuleeko haaksirikko vai meneekö komiikaksi.
        Voisinkin ottaa vinkkejä pensaista kapeaan matalaan aidanpätkään.
        Teen sillä rajauksen ja voisi kukkia kaiken aikaa. Ei keltahanhikkipensasta ei Norjan angervoa.

        Kuinka matala, kuinka leveä? Minkä väriset kukat?

        Hanhikki herää eloon niin myöhään keväällä, että joskus saattaa epäillä onko elossa ollenkaan. Mutta se valko-kukkainen on nätti, vähän ehkä iso sulle? Tiilenvärinen löytyy myös, se on pienin niistä.

        Angervoista löytyy esim keijuangervo, vaaleanpunaiset kukat. Se vaan taitaa levitä ellei pääse leikkaamaan nurmikkoa alta.

        Oletko ruusukvittenistä kuullut? Keväisin pienet ruusumaiset kukat, syksyllä hedelmiä joista voi tehdä vaikka hilloa tai mehua. Ei taida menestyä kovin korkealla.

      • noohjooh kirjoitti:

        Toi hanhikki....onko se sama kuin meidän ölandstok? (ålandstok?)
        Tosi kiitollinen ja helppohoitoinen matalakasvuinen ja koko kesän kukkiva pensas joka viihtyy meidän hiekkamaassa tosi hyvin. Meillä pari kolme puskaa ja ne ei kaipaa mitään hoitoa, minä joskus leikkelen kuivat oksat pois. Kukkii keltaisena ja kiitollisena. (Olemme Turun korkeudella)

      • noohjooh
        Paloma.se.co kirjoitti:

        On, se juuri se sama, ölandstok. On kiitollinen pensas, ja jos alkaa hapsottaa voi rauhassa leikata alas. Sitä keltaista Bengalitikku ei halunnut.

        Se on muuten vähän kummallinen se keltainen väri. Isoäitini inhosi sitä kukissa, sanoi että on rikkaruohojen väriä :) Ja kerää tekokkaasti hyönteisiä.

      • Korppispyykkipoikana
        noohjooh kirjoitti:

        Kuinka matala, kuinka leveä? Minkä väriset kukat?

        Hanhikki herää eloon niin myöhään keväällä, että joskus saattaa epäillä onko elossa ollenkaan. Mutta se valko-kukkainen on nätti, vähän ehkä iso sulle? Tiilenvärinen löytyy myös, se on pienin niistä.

        Angervoista löytyy esim keijuangervo, vaaleanpunaiset kukat. Se vaan taitaa levitä ellei pääse leikkaamaan nurmikkoa alta.

        Oletko ruusukvittenistä kuullut? Keväisin pienet ruusumaiset kukat, syksyllä hedelmiä joista voi tehdä vaikka hilloa tai mehua. Ei taida menestyä kovin korkealla.

        Moi!

        Sorry, mutta joku psykologinen reaktio....ohitan tekstisi. Niin, miksikö?

        Kun olen lukenut viestin, johon vastaan katse takertuu nimimerkkiisi noohjooh eli se sìtä ja ohitan tekstisi.

        Samoin kävi alkuun hahahaan kanssa, mitäpä vaivautua kun nimimerkki jo kertoo, että jopas naurattaa sun viestisi.

        Tällainen pohdiskelu tähän alkuun.

        Pyykkipäivä. Pestyt roikkuvat jo ulkona, ihanaa kun on oma sievä piha jonne voi pyykin ripustaa. Viimeinen koneellinen valmis.....joten Vappusiivous etenee.

      • noohjooh
        Korppispyykkipoikana kirjoitti:

        Nikkini kanssa kävi kuten edellisen kanssa, kävin lukemassa ja kommenttiin sopi tuo noohjooh. Liekö se siksi mauton ja hajuton koska se on tavallaan kannanotto sinällään. Jää mieleen vain energiana, ei nimenä.

        Hyvä vaan. Et ole ainoa jolle ei jäänyt mieleen :)

      • Bengalitikku
        noohjooh kirjoitti:

        Kuinka matala, kuinka leveä? Minkä väriset kukat?

        Hanhikki herää eloon niin myöhään keväällä, että joskus saattaa epäillä onko elossa ollenkaan. Mutta se valko-kukkainen on nätti, vähän ehkä iso sulle? Tiilenvärinen löytyy myös, se on pienin niistä.

        Angervoista löytyy esim keijuangervo, vaaleanpunaiset kukat. Se vaan taitaa levitä ellei pääse leikkaamaan nurmikkoa alta.

        Oletko ruusukvittenistä kuullut? Keväisin pienet ruusumaiset kukat, syksyllä hedelmiä joista voi tehdä vaikka hilloa tai mehua. Ei taida menestyä kovin korkealla.

        Jossain romaaneissa on ollut kvittenistä. Onko siinä kiiltävät lehdet? Tai onko piikkejä? Kuullostaisi hienolta. Korkeus maks. 60 cm.
        Tiilenvärinen angervo voisi olla hyvä. Muutaman kelta-angervon olen siirtänyt syrjään. Lähellä on keltapiiskua ja rantakukkaa. Sellainen keltainen pläntti.
        Syksyllä, kun muut ovat ohikukkineet niin hanhikkipa kukkii. Se on korkea.
        Haluaisin leikata ja pitää kuosissa tulevan pätkäaidan, joten leikkelyäkin pitäisi kestää.
        Tein rododendronista puumaisen. Siinä on sellainen hattara enää.
        Aion leikellä lisää. En pidä niistä juurikaan, paitsi puistoissa. Kurttulehtiruusukin on vähemmän suosikki, mutta kukat tuoksuvat hyvälle.
        Maa on aika savinen pintakerroksen alla, tiedä mitä sietää.
        Olin istuttanut pienen, matalan angervon etupihalle. Jotenkin se esitti näkymätöntä. Sitten istutin siihen hortensian, mikä hissun kissun kasvoi. Mutta miten kävikään, angervo puski ylös. No elivät, olivat hyvässä sovussa muutaman vuoden, kunnes angervo nitisti hortensian.
        Ei se puskienkaan elämä helppoa ole. Hihhih.
        Voivatko murkut hävittää hortensian eli tuottaako sen juuristo jotain syötäväksi kelpaavaa?

        Ruusukvittenillä on kiiltävät, piikkejäkin löytyy.

        Tiilenvärinen hanhikki on kaikkein matalin, korkeus 30-50 cm. Ja olen ainakin nähnyt perinteisen keltaisen pensashanhikin alasleikkaus, hyvin se tuli sieltä uudestaan.

        Mutta jos kukkivaa pensasta haluat, niin niitä harvemmin leikataan. Tai ne ei kuki. Monet niistä kukkivat viime vuoden versoilla. Joku ruusu voisi olla eri, sehän suorastaan vaatii leikkaamista. Sitten joudut kyllä vaihtamaan multaa saven tilalle, ja syvällä.

        Hortensia on kai aika vaativa maan suhteen? Ja savimaa haastava, ei siellä monikaan kasvi viihdy. Jos on sateinen kesä, maa on koko ajan kylmä juurille.

        Olen monesti harmitellut että puksipuu ei oikein talvehdi Suomessa. Sen pystyy leikkaamaan ihan miten tahansa.

        Mutta, jos haluat kukkivan, matalan aidan, niin miten olisi joku perenna? Päiväliljat kasvaa noin 50-60 cm korkeiksi, ja löytyy useampia väriä, keltaisia, punaisia, oransseja, tiilenvärisiä... Ei pidä sekoittaa muihin liljoihin, joita pitää esikasvattaa.

        Jos olisit sinistä halunnut, niin iirikset ovat samantapaiset.

      • Bengalitikku

        Mulla on päivänliljoja pieni rypäs. Ne ovat nimensä veroisia. Kauniita, mutta ohikukkivat. Puksipuita yritin paria kasvattaa, mutta eivät kestäneet säitä.
        Se olisikin sellainen pensastyyppi, mistä pitäisi.
        Yksi vaihtoehto on pallotuija, minkä pitäisi tietyssä kuosissa, ikivihreä.
        Lumimarjapensaasta pidän. Siitä kun saisi kivoja oksia maljakkoon syksyllä, mutta se vaatii tilaa, että se saa rauhassa rehottaa.

    • rättijäkokomuukselle

      iha tääs nuoruuttan muistellakseni.ku ol ylevät rouvvat jotka joka helevetin pöydälle ja piirongellein toi uue rätit.et ei noi taio ei näion.ja olin kaupungin työlistoilla vanhuksia palvelemassa.typerät vanhat akat.nyt turpa tukkoon.yksityispuolelle menkää.saatta vinkua.mä oon jo eläkkeellä.ja nääki rouvat ei mun jälkke ennää piironkeitasa kiillottmaa saanu.ku mä tein valituksen.enkä oo ees vasemistolaien.iha vaa inhimmillinen eläjä.

    • Mul on rättei ja lumpui kun duunasin yksityisel ja menin naimisiin julkisen sektorin kanssa. Nyt eläkeläisenä passaan vaan itseäni

      • Korppismiettii

        Onko sinulla tallella kaikki rätit ja lumput duuniajoiltasi?

      • Liituraita roikkuu hengaris

    • hirveestiuilotan

      minäkii oon niin tumpelo et en tiä millä kaivat.pyyä äitee appuu tai eno.naapuri setä uilottaa ja neuvvoo.sitä pahemmi uilottaa jos äitees lähellä on?uilake ku oon.munki kissi nyt pyyttää ulos.joskoha huomenna pensas nostettu on.kissii uilottaa ja mää.uiuiuilake.

    • seonkaurismäki

      mut jätin noi lumput ja räteit.elin ilman niitäki.mut 15 v niin tulloo ja kait hoitaa.en usko .sannoovat niinku synnyit niin kuolet.yksin.ollaan ku iiliäiset niin kumarassa ja kiitellään.voe v..,.u.siin se elämä palkka.ku kuolis ennen.

    • maissiiii

      Ei se mikään mahdottomuus ole, jos on tahtoa ja halua...

      Jäät lähtevät lähipäivinä täältä päijänteen näiltäkin rantuuksilta
      mustilta näyttävät, ikäänkuin vain tuulta ja tuiverrusta odottaisivat
      kevät on sellaista vapautumisen aikaa, järvistä lähtee jäät, voi sitä loisketta
      ja lehmät pääsevät ensi kerran ulos , voi sitäkin riemua
      itse kun rupee riemuitsemaan keväästä, vähentää vaatteita ja oitis on nuha tai kurkkukipu kaverina.

      Aurinko paistaa nyt niin ihanasti, säämeteorologit pitäisi julistaa pannaan
      ovat taas iltapäiväksi luvanneet sadetta, pitäisi pihaa haravoida ja omenapuita karsia
      mutta kun vähän väliä lupaavat sadekuuroja ja nehän lupauksensa pitävät
      joten kukaan ei haravan varressa hääräle tänäänkään tällä tanhualla.

      En ole vielä mitään puskia leikannut, joitakin vuosia sitten istutin tuijat tuohon ihan huvikseni, olin varma ettei niistä mitään tule, mutta ovat yllättäneet, kohta neljä metrisiä, mutta haluanko niistä kuusi viiva kahdeksan metrisiä, näytänkö saksia, ehkä näytän.

      Haluaisin pihaan muutaman rodorendoronin, jotenkin sinnepäin se alppiruusu hienommalla kielellä kirjoitetaan, ja jos oikein kovasti haluaa, ei voi muuta kuin lähteä viherlandiaa. ja sen jälkeen vain kuoppaa kaivamaan.

      Naapurin kissaa ei ole näkynyt ei kuulunut , on hunajanvärinen ja kulkunen kaulassa, käy öisin nukkumassa terassillani eli on ilmeisesti vaihtanut vain terassia toiseen naapuriin....

      • mun äitillä oli pari komeeta rodoo tai alppiruusua miten vaan
        rivarin pihassa
        kerran ostin tuolta viherlandiasta meille pari
        mutta niinkun olettaa saattaa niistä ei tullu mitään
        kai nekin jonkin sortin maan tarvii missä ne viihtyy
        ja meillä ei oo oikeen mitään muuta kun savimaata
        kai se pitää maan syyks laittaa kun ei onnistunu
        tuskin mussa mitään vikaa puutarhurina on.

      • maissiiii
        viivatiina kirjoitti:

        mun äitillä oli pari komeeta rodoo tai alppiruusua miten vaan

        havumetsiköissä ne rodot viihtyy...
        Voihan tämän haluni kanssa käydä niinkin, että ainoa ilo on siinä taimien kotiin kantamisessa ja kuopan kaivuussa,
        vaikka sieluni silmillä näen talon nurkalla jo ihanat isot alppiruusut kukassa kuin konsanaan alppiruusupuistoissa.
        Mutta olen tottunut moisiin takapakkeihin elämässä, vuorimännyt vain pieniä piiskoja, luumupuumainos lupasi ämpärikaupalla luumuja ja pihassani se on vain kuiva pikkuruinen raasku.
        kasvun ihme on joskus niin hakusessa tässä elämässä, jos ei ole sitä viherpeukaloa takuumiehenä.

      • maissiiii kirjoitti:

        pitänee sit vielä kerran kokeilla
        laittaa vähän tonne rannempaan savusaunan vierustalle
        siellä niitä havupuitakin on
        on ne kauniita kun ne kukkii
        hortensioista tykkään kans
        mutta en oo ruvennu edes yrittään.

      • Bengalitikku
        viivatiina kirjoitti:

        mun äitillä oli pari komeeta rodoo tai alppiruusua miten vaan
        rivarin pihassa
        kerran ostin tuolta viherlandiasta meille pari
        mutta niinkun olettaa saattaa niistä ei tullu mitään
        kai nekin jonkin sortin maan tarvii missä ne viihtyy
        ja meillä ei oo oikeen mitään muuta kun savimaata
        kai se pitää maan syyks laittaa kun ei onnistunu
        tuskin mussa mitään vikaa puutarhurina on.

        Olen joskus juottanut rodolle piimää. Se on vähän happaman ystävä.

    • Heikunkeikku

      Oma mielipiteeni aloitukseen:
      Vähän tuntuu siltä, että kovin vaikeaa on monilla (onneksi ei kaikilla) lopettaa "vänkyttäminen".
      Onhan se nähty.
      Itse keskityn omiin kirjoittamisiin, enkä osallistu jankuttamisiin.
      Se olisi parasta (mun mielestä), että epäasiallisiin kommentteihin ei vastattaisi yhtikäs mitään.
      Tai yhen kerran vois päräjyttää jonkun "Kääääääk-ei-hyvä"-kommentin ja sen jälkeen jättää asia sikseen.

      Hetki sitten tulin lenkiltä. Kiva ilma. Tuuli kyllä kylmää, että paikallaan ei viitsisi töröttää. Liikkuessa tuuli ei haittaa.

      • jää nähtäväksi joko se yks
        intian matkaaja
        lopetti kun kehoitin...
        jotenkin tuntuu kiusanteolta väittäminen ettei se asia oo näin
        neljässäkymmenessä vuodessa asiatkin muuttuu jopa varmaan intiassakin
        oon määkin päättäny etten sellaisiin älyttömyyksiin enää lähden mukaan
        mutta tää juttu oli ihan matkailusta
        ja sen verran siskolta ja äidiltäni kuullu siitä maasta etten menis
        tietysti varmaan johonkin suurkaupunkiin vois mennä
        mutta lueskelin just että 75 % väestöstä asuu maaseudulla
        ja elinkeinon saamisen konstit on monet

        en menny tänäänkään lenkille
        tää on sellainen palautumispäivä
        eilisestä seitsemän tunnin työpäivästä
        ja kun vielä oppis pitään edes yhden tauon välillä
        mutta minkäs sille luonnolleen voi
        aina tehny vähän sellasta urakkaluonteista työtä
        sillon kun olin vieraallakin töissä (konttori sellaisissa)
        tietyt asiat piti tehdä päivittäin
        ja jos ei muuten niin piti olla hyvinkin joustava työajoissa.

    • Mun äiti ei vielä ole päässyt omakotitalonsa kasvimaata kuopsuttamaan, lunta kun vielä on ja routaa. Perunaa, juurikasveja, salaattia, ym ja kukkia äidillä on ollut ja marjapensaita sekä hedelmäpuita.
      Poistun nyt muka kokoomuslaisena pomottaja besserwisserinä palstalta. Kiitos seurastanne, mukavaa alkanutta kesää kaikille!

      • noohjooh

        Hei älä meeeeee... tai jos menet, jään kaipaamaan sun kuivahkoa huumoria.

      • ei.huolta
        noohjooh kirjoitti:

        Hei älä meeeeee... tai jos menet, jään kaipaamaan sun kuivahkoa huumoria.

        Eihän se mihinkään mee ja ainakii tulee toisella nikillä takasin.

    • Minun piti tulla kylille kun tie mökille on yhtä liejukkoa ja lunta vielä vaikka kuinka paljon.
      Minäkin istutin jalosireenistä oikein pensasaidan, veljeni mökiltä sain taimia. Kasvavat hyvin ja on kauniita, ainakin sen aikaa kun kukkivat.
      Katselin mökillä käydessäni kun alkoivat näkyä lumen alta, lumi on painanut aika paljon kasaan, kyllä ne siitä taas virkoaa.
      Olen innoissani kun pääsen ulkohommiin. siemeniä ja taimia on jo odottamassa.

      • tiet on täälläkin täynnä routareikiä
        melkoista pujottelemista on semmonen kymmenen kilsaa
        mutta onneks sillä matkalla ei oo liejukkoa
        mutta tiedän kyllä minkälaista sellaista tietä on ajaa

        meillä oli tosi vähän lunta koko talvena
        siihen nähen mitä muualla
        tietysti enemmän kun viime talvena
        sillon ei ollu kun ehkä sellanen viis senttiä
        se ehkä täällä järven rannalla asumisessa on plussaa
        että jostain syystä täällä on aina vähemmän lunta
        enkä kyllä kaipaakkaan sitä.

      • viivatiina kirjoitti:

        tiet on täälläkin täynnä routareikiä

        Joskus tuntuu että mökkini ympäriltä lumet lähtee viimeisenä. Siinä on etelänpuolella tiheää metsää joka varjostaa tonttia osittain.
        Meidän kulmilla oli lumisin talvi mitä muistan pitkiin aikoihin olleen.
        Yhdessä kohtaa tiessä oli niin paljon liejua että auto meinasi juuttua kiinni, ihme että pääsin ohi siitä.
        Kiva täällä kylilläkin on välillä olla, ajaelen pyörällä ja käyn katselemassa kaupoilla.

      • mielikki.mummo kirjoitti:

        meillä on tämmöinen vanha pientila
        jossa on peltoo ja aika aukee pihapiiri
        ollaan kaadatettu isoja puita pois varjostamasta
        pihan ympäriltä ja myöskin rannasta
        niin että aurinko paistaa koko päivän tähän meidän pihaan
        sikäli mikäli paistaa
        aamulla paisto nyt taas ei enää

        fillarointi olis ihan mukavaa
        mutta normi pyörällä se on vähän hankalaa hiekkateillä
        aina päätän että joskus vielä meen tohon kylille
        tyttären luo ja lähden siitä polkemaan
        en kyllä kaupoille kun niitä ei oo mailla eikä halmeilla
        mutta ihan vaan asfaltti tiellä johonkin suuntaan
        no joo se päätös ei oo vielä pitäny.

        On ihanteelinen asuinpaikka järven rannalla. Kulkuyhteydet on oma juttunsa, varsinkin kelirikon aikaan.

      • Bengalitikku

        Istutin joitakin vuosia sitten syreenin. Varastettu taimi autiotalon pihalta.
        Voi, että kasvaa hitaasti. Mä odotin jo parin vuoden päästä runsasta kukintaa.
        Mitä vielä!

      • Bengalitikku kirjoitti:

        Istutin joitakin vuosia sitten syreenin. Varastettu taimi autiotalon pihalta.
        Voi, että kasvaa hitaasti. Mä odotin jo parin vuoden päästä runsasta kukintaa.
        Mitä vielä!

        Minulla on kasvaneet melkein silmissä.
        Laitan juurelle murskatut kananmunankuoret ja kahvinporoja. Ainakin nämä on tykänneet, en edes tiedä onko näitä suositeltu Sireenille.

    • kirjoitanytvääkvääk

      pushkin tai jotai.oot ku sorsa.vääk vääk.ja oot niin saatana hyvä ihminen ku jeesus.tai jopa parempi.ja mä fariseus.tai bublikaani.no en ainakaa niin hyvä ku sä.kaiva sää se mikä oikein on!!!!!!!!!!!!ja oliko vänkyttämistä.ota jopa opksesi siihen kirjaan.

    • noohjooh

      Pus-kissa on jo kuulkaas hiirenkorvat meilläpäin. Kasvihuone on siivottu ja odottaa että yöt lämpenee. Huomenna pitää totutella tomaattitaimet ulkoilmaan. Patty Pan ja vihreä kurpitsa laitoin vasta eilen tulemaan.

      Punkit ovat tulleet. 7 kpl bongattu. Voi kun tulisi jo talvi :)

      • mää en oo koskaan onnistunu kasvattaan mitään taimia
        sekin on oma taitolajinsa
        anoppi niitä aikanaan kasvatteli
        mutta ei sillon tajunnu kysyä miten onnistuu
        ja nyt se on myöhästä
        oon ostanu valmiita taimia
        onnistunu hyvin viime kesään mennessä
        mutta ei tainnu kellään onnistua viime kesänä
        ainakaan näillä korkeuksilla.

      • noohjooh
        viivatiina kirjoitti:

        mää en oo koskaan onnistunu kasvattaan mitään taimia
        sekin on oma taitolajinsa
        anoppi niitä aikanaan kasvatteli
        mutta ei sillon tajunnu kysyä miten onnistuu
        ja nyt se on myöhästä
        oon ostanu valmiita taimia
        onnistunu hyvin viime kesään mennessä
        mutta ei tainnu kellään onnistua viime kesänä
        ainakaan näillä korkeuksilla.

        Siemenet pitää idättää kaktusmullassa, se ei saa olla liian ravintorikasta. Purkkiin vaan, kastelu, kääri kelmuun ja laita lämpöiseen paikkaan. Patterin päälle, pannuhuoneeseen, lattialämmityksen päälle. Kun itää, niin siirrä jokainen taimi omaan purkkiin, ja vaihda kukkamultaan. Ja valoon. Ei saa kastella liikaa.

        Sitruunachilin kanssa kävi köpelösti, kymmenen siemenen pussista sain ainoastaan yhden kasvamaan. Että ei se kasvattaminen aina taattua ole.

        Mulla ei tahdo riittää ikkunoita, kun talossa ei ole ikkunalautoja. Ei mahdu kuin jotain 40 tainta :) Toivon että saan tomskut kasvihuoneeseen ennen kuin kurpitsat tulee.

        Yrtit ostan minäkin taimikaupasta. Joskus nappasin niitä ruokakaupasta ja laitoin kasvihuoneeseen kasvamaan, mutta en enää tee niin. Yhdestä epäonnisesta alkoi levitä ripsiäisiä, niitä oli sitten joka puolella hetken päästä. Ei haluaisi myrkyttää syötäviä kasveja.

        no ei kuulosta kovin helpolta
        ehkä kumminkin taas hankin taimet viherlandiassa
        mutta nyt ymmärrän minkä takia meille kauppaan tulee kaktusmultaa
        aina jotain oppii ymmärtään kun vaihtelee mielipiteitä
        ja kertoo kokemuksiaan.

      • Bengalitikku

        Kylvin viime keväänä tilliä, persiljaa jne. kaikkea hyödykästä. No unohdin kastella ja niistä honteloista aluista tuli harmaita hattaroita. Minä vain unohdin ne. Sen pituinen se.

        [Minuun iski kateus, kun Arvo jo muutama viikko sitten kertoi valmistautuvansa istutuksiin. Olen kateellinen siitä t a i d o s t a ja viitseliäisyydestä. Ehkä jo asenne(pienoinen laiskuus), että ei tästä tule yhtikäsmittään, takaa sadottomuuden.]

    • facebloggauksia

      Jos tämän aloituksen tarkoituksena on puhdistaa palstan ilmapiiriä niin sonpa sanasen.
      Minä todellakin loukkaannuin Paloman ketjussa, kun nimimerkki pirremiinapas kommentoi ikävästi kirjoituksiini. Ymmärrän sen, että jos/kun samoin kommentoidaan muillekin, niin joku saattaa jatkaa sitä pahan kierrettä.
      Tällä palstalla on pahaa karmaa. En usko, että se kitkeytyy. Noista arkistosta esiinnostetuista asioista huomaan niiden kertyneen vuosien mittaan ja nähtävästi se paha kasvaa.

      Aurinko paistaa, tyttäreni on käymässä tällä paikkakunnalla ja menen häntä tapaamaan. Puhdistamaan omaa karmaani.

      • ei täällä mikään kirjoitus ilmapiiriä puhdista
        mutta kirjoitin ajatukseni kun olin lukenut taas yhden vastauksen...
        mukavaa päivää sulle ja tyttärellesi
        mun tytär asuu tossa kymmenen kilsan päässä
        ja jos täältä kotoo liikun niin heidän talonsa ohi ajan
        ja tulee pistäydyttyä melko useestikkin.

      • Kävin vilkaisemassa mitä pirremiinapas oli sinulle sanonut koska hän nyt jos kukaan on ns. tolkun ihmisiä ja ei käytä loukkaavaa kieltä jos se on se sama pirre joka on näillä palstoilla kirjoitellut ainakin viisitoista vuotta ja jolla joskus ennenvanhaan oli omakuva profiilissa (sievä blondi)...
        Niin, asiaa. Joko Pirre oli sekoittanut sinut palstaa häriköinneen moninikkiin tai sitten joku muu kirjoitti hänen nimimerkillään.
        ***
        Tyttäret on ihania. Tytär/äitisuhde on yksi kaikkein läheisimmistä ihmissuhteista ja se voimaannuttaa ja kantaa pitkälle.

    • Minun on mahdotonta lukea yli sadan viestin pituisia ketjuja, ei suostu puhein eikä tabletti niitä näyttämään, tulee vaan näkyviin viesti "Voi räkä, jokin meni pieleen", yhtään en tiedä mistä vänkytyksestä on kyse.
      Eikä tarvitsekaan tietää, säästyy paljolta.

      Ei kai se ole lumimarja-pensas, missä on ensin vaatimattomat pienet kukat ja syksymmällä valkoiset marjat, jotka pysyvät talven yli, elleivät linnut niitä syö.
      Vieläkin näkyy kurttuisia marjanjämiä pensaassa olevan .

      • ei oo sun vänkytyksestä kyse
        eikä sitä tarvii tietääkkään
        koska en itsekkään tiedä kuka sen nimmarin takana oli
        meillä on tossa pihassa varmaan samanlainen
        lumimarja pensas
        jos ne marjat ei oo marjoja vaan sellasia valkosia palloja.

      • viivatiina kirjoitti:

        ei oo sun vänkytyksestä kyse
        eikä sitä tarvii tietääkkään
        koska en itsekkään tiedä kuka sen nimmarin takana oli
        meillä on tossa pihassa varmaan samanlainen
        lumimarja pensas
        jos ne marjat ei oo marjoja vaan sellasia valkosia palloja.

        Juu ei voi ollakaan, kun en pääse lukemaan, enkä vastaamaankaan.

        Ne on pallonmuotoisia marjoja.

      • noohjooh
        Ancie kirjoitti:

        Juu ei voi ollakaan, kun en pääse lukemaan, enkä vastaamaankaan.

        Ne on pallonmuotoisia marjoja.

        Sullahan on hyvä suoja koneellesi :) Ei ole oikein mobiililaitteille tehty nämä sivut. Joskus erehtynyt kännykällä lukemaan jos pitää odottaa jossain, ei siitä mitään tule. Sivut (tai mainokset) latautuu todella huonosti, puhumattakaan että yrittäisi vastata jonnekin. Ei toimi linkit kommentointia varten, tai se robottikysely jää pois. Ja mulla muka 4G netti.

        Niin onkin, haarniska kilpineen, eikä ollenkaan ole perillä vaikka kuinka mainittaisiin.
        Onneksi ei näy robottia.

        Nyt taisi olla kyse tuosta matkailuketjusta, pitäisi kysyä Pelle Miljoonalta tietoja, hän kun on Intiassa pitkäänkin oleskellut kirjoittamassa ja musiikkia tekemässä.
        Tuttava on saanut pyöränsä Chennain tehtaalta, kuumaa on kuulemma, 49 plussaa parhaina päivinä. Tulee vadta juhannuksen alla Suomeen.

      • Ancie kirjoitti:

        Vatsa, ei kun vasta..

    • lopuksi tässä voisin sanoo
      ennen kun lopetan tän ketjun seuraamisen
      että on se mahdottomuus
      tässä ketjussa se ei ole tullut ilmi mutta muualla

      torstai on toivoo täynnä
      mutta toive ei toteutunu tänä torstaina.

    • omavikajosjatkuu

      Varmin tapa saada vänkytys jatkumaan on tehdä siitä ihan oma avaus. Jos oikeasti haluaa sen loppuvan niin helpointa on jos katkasee sen itse, eikä vastaa jokaiseen vänkytyskommenttiin, sillä sitähänvänkyttäjä juuri haluaakin.

    • Odotan mielenkiinnolla kuinka komea onnenpensaani on talven selvinnyt uudessa paikassaan. Pensas on vanha. Se aloittaa kesän kukinnollaan. Lehdet tulevat kukinnon jälkeen. Jouduin siirtämään sitä viime kesänä pari metriä alkuperäiseltä paikaltaan uuden sisäätuloterassin alta.

      Samoin kiinnostaa sinulta Tiina saatu keltainen pensaan alku. Viime kesänä se kukki pitkään. No, kohta näen.

      • toivottavasti kukkii tänäkin kesänä
        määkin oon sen saanu
        ja kun se kukkii meilläkin niin varmaan kukkii teilläkin.

    • kysynn

      - suurin osa ihmisistä ei tiedä mikä aihe on kylänkuulun vänkytyksen asia ja aihe
      - ei osaa sanoa - ei muita kommentteja yleensä sada niskaan kuin hullut pois palstoilta....

      • vieläkin keskustelen asiasta kyseisen kirjoittajan kanssa
        ja toivon että viimeinen kommenttini
        oli niin rautalangasta väännetty että hän ymmärtää

        ehkä mää oon sit hullu ja mut halutaan sit pois palstalta
        mutta se ei oo mitään uutta
        tuttua tarinaa jo yli kymmenen vuoden ajalta.

    • tööttt

      - mulle useasti sanotaan niin -jäi pois tekstistä toi omahulluus
      . uskovaisten mielestä aina vaan pitäisi lukea raamattua elämänohjeiksi mutta kaikemaailman sotienkaan melskettä ei aina jaksa - puutarhajutut mielestäni kivoja ja kiinnostavia - irrottaa hyvin rankansorttisista arjen asioista - eikä mua haittaaa vaikka jo dementoituneeksi nimittelevät - eikö se oo siisti juttu että unohtaessaan saa kaiken anteeksi
      --- vaikka piha oliskin kuinmaalman siivottomin roskaläjä tälläkin hetkellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      107
      3741
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      317
      1970
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1757
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      104
      1667
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      442
      1599
    6. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1560
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      432
      1466
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1230
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      43
      1137
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      385
      1096
    Aihe