Omituiset lapset

inhonikasvaa

Miehelläni on kolme lasta, ja minä olen heille äitipuoli. Huolestuin kun he ovat niin omituisia. Eivät oikein osaa tehdä mitään. Aina pitää olla mukana tekemmässä ja neuvomassa. Ilmeisesti heidän äiti ei ole opettanut vaan lellinyt pilalle. Nyt minä saan korjata virheitä koko ajan.
Kuitenkin äiti huolii lapsilisät ja päättää kaikesta, minä en saa puuttua heihin mitenkään. Olen soitellut kouluun, mutta eivät anna tietoja, olen yrittäny varata aikaa terapiaan ja psykologille, mutta ei sekään käy, vaikka kuin haluan auttaa ja komentaa, niin ei mitään äitipuoli saa tehdä.
Kotona on kyllä meillä kuria ja vaaditaan tekemään, mutta sekin on multa väärin.
En siesä laiskottelua ja ilkeyttä, mutta näm lapset ovat ilkeitä ja kiusaavat kaikkia. Ajattelin että laitan porttikiellon meille ettei meidän tarvi olla tekemisissä ja huolehtia heistä. Mies saa tapailla lapsiaan missä haluaa. Mulla on oikeus vaatia kotiini järjestys ja lapsilta tiettyä käytöstä.
Lapset rakastavat minua, mutta eivät edes kysy lupaa saako ottaa jotain tai saako mennä ulos, vaan sitä soitetaan äidille ja kysellään. Se masentaa ja mitätöi mun tekemiset ja vaaatimukset. Oenko siis vain äiti jolla ei ole mitään sananvaltaa, vaikka haluisin.

0

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        41
        1897
      2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        710
        1290
      3. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        99
        1031
      4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

        Tässä hetkessä tai menneestä?
        Ikävä
        102
        908
      5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        88
        904
      6. Mikä hänessä

        Saa sut kuumaksi?
        Ikävä
        66
        751
      7. Taidan olla pelkuri

        Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
        Ikävä
        33
        642
      8. Olinko yhden viestin arvoinen?

        Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
        Ikävä
        68
        518
      9. Kuka om uusi kylän mies?

        Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
        Suomussalmi
        13
        518
      10. oot mun silmissä

        Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
        Ikävä
        78
        501
      Aihe