Mies ja eron käsittely.

hyppy11

Erostamme on kohta 6kk. Olen jollain tavalla huolissani ex-miehestäni. Epäilen, että hän ei ole saanut käsiteltyä eroamme. Tiedän, että on monia tapoja sitä käsitellä mutta erotessamme hän ei suostunut ammattiapuun, lähinnä oli siitä mahdollisuudesta huvittunut, Osituskin avioehdon myötä oli helppo ja asiallinen, eikä mieheni vaatinut yhteisistä tavaroistamme mitään. Vähän kuin olisi tyytynyt vain siihen mitä jäi.
Hän on päälle päin hyvin voivan näköinen. On myös kuulemma ottanut aina sen haluamansa jänis- tms koiran. Yhteisiä lapsia meillä ei ole mutta ensimmäisestä liitostani oleva aikuinen poikani käy hänen luonaan säännöllisesti. En tiedä onko hän kertonut huolestani ex-miehelleni mutta poikani on kehottanut minun antamaan asian olla, eikä enää oikein suostu kertomaan kyläilystään.
Vaikka emme ole enää yhdessä, mietin, että voiko ero olla jollekkin noin helppoa käsitellä, itselleni erot ovat olleet raskaita ja olen halunnut purkaa tuntojani jollekkin

17

920

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Et kertonut tarkemmin eroon johtaneista syistä, mutta jotkut voivat ottaa asiat sellaisena kuin ne ovat, eikä niistä tarvitse lätistä enempää. Jollekin ero voi olla myös suuri helpotus ja uuden elämän jännitys painaa taka-alalle muut asiat. Ne ehkä tulevat sieltä joskus pintaan tai eivät.

      Itse olen sanonut monelle jätetyksi tulleelle henkilölle, että paras kosto on olla täysin neutraali ja hoitaa kaikki asiat asiallisesti ilman itkupotkuraivareita tai perään soittelemisia. Ainakin naisilla täysi neutraalius herättää kysymyksen, että noinko helppoa se minusta eroaminen olikin? Eikö se oikeasti välittänytkään. Tämä aloittajan teksti osoittaa väitteeni oikeaksi.

      Itse tulin vaihdetuksi toiseen mieheen ja menettelin juuri kuten yyllä kuvasin. Alkuitkujen jälkeen kävin paljon baareissa ja huomasin olevani paljon suositumpi kuin olin ikinä osannut haaveillakaan.
      Lasten kanssa oli seesteistä, koska olin paljon rennompi ja hyväntuulisempi kuin ennen.

      Jutun tietysti täydensi lasten kertomukset kotoa, kun eksä oli astunut uusperhearkeen ja saanut siellä raivareita. Puolen vuoden jälkeen alkoi jopa tulla humalaisia tekstareita, että eikö voitaisi tavata jne.

    • menneet_on_menneitä

      Voi iso huokaus. Miehesi on ilmeisesti sitä mieltä, että asia on fine, sinä ahneempana otit mitä halusit. Mies tyytyi siihen mitä sinulta jäi, koksa ei viitsinyt ruveta riitelemään kanssasi.

      Poikasi on fiksu. Hän kunnioittaa eksääsi, hieno poika, hyvin olet kasvattanut. Eksäsi asiat eivät kuulu enää sinulle, joten mitä niistä enää sinulle kertomaan. Te olette eronneet, elätte omaa elämäänne. Ei muuta kuin suuntaat nokkasi uusia tuulia kohti ja jätät ex-miehesi rauhaan.

      • y15

        Onko väärin olla huolissaan exästä, siis ihmisestä, useat ovat palanneet yhteen ja eläneet hyvin loppuelämän.

        Tervettä empaattista toimintaa


      • turhaalätinää
        y15 kirjoitti:

        Onko väärin olla huolissaan exästä, siis ihmisestä, useat ovat palanneet yhteen ja eläneet hyvin loppuelämän.

        Tervettä empaattista toimintaa

        Aloittajan mies jatkaa elämäänsä eteenpäin tyytyväisenä eron jälkeen. Mies ei ole halunnut vanhasta elämästään mitään muuta mukaan kuin lapsensa. Hän on hankkinut elämäänsä uutta sisältöä, ap kuuluu menneisyyteen. Ja sekös aptä näköjään harmittaa.


    • Satunnainen_kommentoija

      Toisilla nyt vaan menee eron jälkeen paremmin kuin koskaan. Voihan olla, että on pitkään miettinyt eroa ja on nyt vain helpottunut. Ei ottanut erossa mitään, kunhan vaan pääsi eroon?

      • y15

        Voi olla myös, tervettä empaattista toimintaa, sitäkin on vielä olemassa.


    • Älä enää pakkotuppaudu toisen elämään. Hänellä on oikeus elää sinun tietämättä, miten.

      <<...erotessamme hän ei suostunut ammattiapuun, lähinnä oli siitä mahdollisuudesta huvittunut,>>

      Tiesitkö, että psykoterapian asiakkaista 90 % on naisia ja 10 % miehiä?

    • Hei nimimerkki, hyppy11

      Olet huolissani miehestäsi vaikka hän näyttää hyvinvoivalta. Huolesi varmaankin laantuu ajan myötä. Mietin miksi olet huolissasi. Olitko sinä aloitteellinen erossa? Sanot, että olet itse erottuasi halunnut puhua ja purkaa tuntoja. Niin me naiset helposti haluamme ja se on ihan hyvä asia. Mutta ihmiset ovat erilaisia. Joku käy itsekseen läpi asiat, jotkut hyvinkin pian. Toiset ovat valmiit siirtymään uuteen vaiheeseen piankin, kuten joku jo kommentoikin. Ei oikeastaan voi yleistää käyttäytymismalleja tai tapoja. Olisiko sinusta jostain syystä parempi tai helpompi, jos miehelläsi olisi selvästi kurjaa? Ehkä voit kysyä häneltä miten hänellä menee tai onko tarpeen olla huolissaan. Jos hänellä menee mukavasti tai hän toteaa, ettei sinun tarvitse olla huolissaan, sitten voit alkaa huolehtimaan omasta voinnistasi ja miettiä mitä itse tahdot elämältä ja tulevaisuudelta.

      Kaikkea hyvää sinulle,
      Pirkko-pappi

      • eroakirkosta.fi

        Mitä sinä tahdot elämältä? Haluatko aina olla kuuntelevan kirkon Pirkkopappi vai olisiko aika siirtyä uuteen vaiheeseen?


    • plplpl

      Hmm. Ex-miehelläsi vaikuttaisi olevan elämä hanskassa. Miksi sinun pitäisi olla huolissaan, kun ei ole mitään mistä tarvitsisi olla huolissaan? Et myöskään voi tietää miten ex on eron käsitellyt, onko "helppoa" vai mitä. Jäniskoira, tai mikä koira tahansa on usein parempaa kuin terapia :).

      • plplpl

        Koirista vielä vähän. Exäni on ollut aikoinaan oikein murheen kryyni, stressi ja ahdistus minulle. Hain eroa, eikä edes hänen sukulaisensa sitä ihmetelleet.

        Emme pidä yhteyksiä paitsi sukujuhlissa muutaman kerran vuodessa (lapset nykyisin aikuisia kaikki). Exäni, joka on aina inhonnut koiria, hoiti - pitkin hampain - veljensä työmatkan aikana veljen koiraa. Minulle oli erittäin suuri ja ensimmäinen huippupositiivinen yllätys exästäni aikoihin, että hän oli opettanut koiran olemaan hiljaa, räksyttämättä! Tyhjänpäiväinen häiritsevä haukkuminen ollut tämän koiran paha tapa pitkään. Elikkäs sanonta "vanha koira ei opi uusia temppuja" ei täsmälleen aina pidä paikkaansa. Ja vanha exkin voi tehdä sittenkin jotain hyvää, josta on iloa monille kanssaihmisille.


    • <<Mies ja eron käsittely.>>

      Miksi eroa pitäisi "käsitellä"? Psykologisteille itsestään selvää, ei tavallisille miehille.

      • y15

        rennostiM
        (Niin kuin uskonnon alalla ei ole mitään todisteita, että rukoilu tuottaisi useammin tuloksia kuin rukoilemattomuus, ei ole mitään todisteita, että psykoterapia toisi tuloksia verrattuna vinottomaan vertailuryhmaan. Silti patenttiratkaisusi on kaikkeen "ammattiapu". Se vain hidastaa prosessia ja kuluttaa rahaa.)

        Onko sinulle käynyt niin että ammattiauttaja, on ollut erimieltä kanssasi, etkä päässyt yli tästä, koska oma itsekkyys esti totuuden hyväksymisen. Kyllä naispoliisit ja naislakimieehet, kykenevät hallitsemaan tunteensa, ilman huutoa tai itkua. Nämä ovat lapsen keinoja kun ei kehitystasossa päästy aikuisen tasolle. Itsekkyys estää asioiden rehellisen läpikäynnin.

        On selkeästi osoitettavissa että täälä eri kirjoituksissa, naisten itsekkyys ja lapsellisuus, aiheuttavat suuren osan riitaisista eroista, joissa lapset ovat suurimmat kärsiät. Vaikuttaa myös siltä että vertaistuessa tyhmyys pelkästään tiivisty, empatiakyky on täysin kateissa.


      • y15 kirjoitti:

        rennostiM
        (Niin kuin uskonnon alalla ei ole mitään todisteita, että rukoilu tuottaisi useammin tuloksia kuin rukoilemattomuus, ei ole mitään todisteita, että psykoterapia toisi tuloksia verrattuna vinottomaan vertailuryhmaan. Silti patenttiratkaisusi on kaikkeen "ammattiapu". Se vain hidastaa prosessia ja kuluttaa rahaa.)

        Onko sinulle käynyt niin että ammattiauttaja, on ollut erimieltä kanssasi, etkä päässyt yli tästä, koska oma itsekkyys esti totuuden hyväksymisen. Kyllä naispoliisit ja naislakimieehet, kykenevät hallitsemaan tunteensa, ilman huutoa tai itkua. Nämä ovat lapsen keinoja kun ei kehitystasossa päästy aikuisen tasolle. Itsekkyys estää asioiden rehellisen läpikäynnin.

        On selkeästi osoitettavissa että täälä eri kirjoituksissa, naisten itsekkyys ja lapsellisuus, aiheuttavat suuren osan riitaisista eroista, joissa lapset ovat suurimmat kärsiät. Vaikuttaa myös siltä että vertaistuessa tyhmyys pelkästään tiivisty, empatiakyky on täysin kateissa.

        <<Onko sinulle käynyt niin että ammattiauttaja, on ollut erimieltä kanssasi, etkä päässyt yli tästä, koska oma itsekkyys esti totuuden hyväksymisen.>>

        Ei ole. En ole ollut psykoterapiassa, vaan katselen asioita luonnontieteellisestä näkökulmasta. Siis siitä, että näkemykset perustuvat empiirisesti tutkittuihin tieteellisiin havaintoihin, jotka ovat perustana loogisesti rakennettuun teoriaan.

        Psykologismi, niin kuin muutkin ideologiset teoria ajattelevat, että psykologismin vastainen ajattelu osoittaa, ettei voi hyväksyä "totuutta". Kehäpäätelmä.

        <<Kyllä naispoliisit ja naislakimieehet, kykenevät hallitsemaan tunteensa, ilman huutoa tai itkua.>>

        Mitä tämä tarkoittaa? Onko tällä jonkinlainen todistusarvo luonnontieteellistä ajattelua vastaan?


    • Näinmennessäänparempi

      Kyllä ero voi olla noin helppo, kun asian sisäistää. Tietynlaiset tunteet ovat vaan loppu. Nyt sanoisin hänenkin on hyvä. .Miksi pitäisi jäädä asiaa vatvomaan. Elämähän on täynnä yllätyksiä , kivoja sellaisia.
      Mietein tossa, en pahalla että miksi se sinua vaivaa.. olisitko halunnut nähdä miehesi jotenkin kärsivän vai itkevän perääsi..
      Nyt kuule nautit itsekkin elämästä. Ainutlaatuista👍

    • 333334444444

      Mies sai enemmän kuin menetti, parempi hyväksyä vain tämä tosiasia.

      Harva mies jaksaa riidellä jostain yhteisistä naisen valitsemista huonekaluista jos muun omaisuuden jakaminen meni hyvin...

    • mättäinen

      Kaverini pyysi lukemaan täältä yhden kirjoituksen, koskien ilmeisesti omaa eroaan. Tiedä sitten.. mutta jäin kuitenkin selailemaan ja tämä aloitus olisi voinut olla vaikka minusta. Tosin meillä on yhteisiä lapsia.

      Meillä liitto kaatui vaimon uskottomuuteen. Koska lapsemme olivat jo omillaan ja olimme velattomia, ei ositus ollut mitenkään vaikea. Rehellisesti sanottuna hävisin siinä varmaan paljonkin mutta olin jotenkin niin täynnä vaimoni temppuiluja, joten annoin asian mennä helpoimman kautta.
      Ilmeisesti minultakin jäi ero käsittelemättä, mikäli uskon aloittajaa. En minäkään ammattiapua kokenut tarpeelliseksi, eipä kyllä kukaan ehdottanutkaan. En keskustellut asiasta kavereidenkaan kanssa. Jäin vain heti samana syksynä vuorotteluvapaalle ja vietin aikaani erästellen, Siellä ei tullut koko ero ja kariutunut liitto mieleen. Totta kai välillä kävi mielessä mutta jotenkin sen ajattelukin tuntui typerältä ja vastenmieliseltä, joten se vain unohtui.
      Olen aina ollut myös yksinään viihtyvää sorttia, että kaipa sekin vaikutti asiaan.
      Aloittajalle antaisin neuvon, vaikka taitaa aloituksesta olla jo aikaa, että anna miehen olla. Jotenkin tuntuu, että miehen kuuluisi vähintään ratketa ryyppäämään tai ruveta ahdistelemaan perhettä aina eron sattuessa, että naiset olisivat tyytyäisiä. Valitettavasti moisiakin miehiä tietysti on.

      Joskus ero on vaan helpotus, myös miehelle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      37
      7088
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      35
      3721
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3632
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      46
      3514
    5. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      56
      3101
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      125
      3087
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      34
      2779
    8. Mones päivä kaivattusi on syntynyt?

      😁
      Ikävä
      34
      2652
    9. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      27
      2445
    10. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      125
      2418
    Aihe