Tervehdys Tästä Musiikkiyhtyeestä Pitävät!

Kun seuraava informaatio https://www.youtube.com/watch?v=2p9YuevxZvc saavutti tarkkailujärjestelmämme kymmenen teidän vuottanne vastaavaa aikaa sitten päätimme jälleen vierailla planeetallanne. Eipä sieltä juuri mitään mielenkiintoista informaatiota tähän saakka ole tullut mutta nyt kynnys vihdoin juuri ja juuri ylittyi. Edellisellä kerralla autoimme denisovan ihmisen ja homo sapiensin yhteiseen hedelmälliseen seksiin, ne kun eivät millään voineet sietää aluksi toisiaan. Tuo käynti oli ihan tuuria olimmehan ihan vaan lomailemassa kauniilla planeetallanne pitkän reissun jälkeen kun palasimme teidän kutsumastanne Andromedan galaktista.
Niin tuo musiikki on niin kaunista ja erikoista että päätimme vierailla luonanne. Pieni lomailu ja musiikista nauttiminen on paikallaan ja emmehän tietenkään voi millään olla puuttumatta planeettanne asioihin, niin pihalla te olette mahdollisuuksistanne että teillä leikkiminen on oikeastaan hauskaa.
Kaikkea jännää saattaa siis tapahtua seuraavan vuosikymmenten aikana ja kaikki eivät tule pitämään muutoksista mutta koittakaa kestää, teidän parhaaksenne kaikki tapahtuu.
Ei muuta kuin että jos pidät tästä musiikkiyhtyeestä niin saatamme tavata sen konserteissa tai festivaaleilla. Tulkaa rohkeasti moikkaamaan, luultavasti tunnistatte meidät mutta katsokaa sen kännykän sijaan maahan, vaikka olemme sitkeitä ja kovanahkaisia niin jatkuva tallatuksi tuleminen alkaa ajan myötä ottamaan myöskin meidän hermoon.

17

507

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 7thSeeker

      Oijoi, hienoa saada kuulla älyllisestä elämästä . Olihan se käsittämättömän kaunista. Tai no, onhan se vieläkin sillai kaunista.

    • nightwish4ever

      TAITEILIJA TEKEE KUOLEMAA
      https://www.youtube.com/watch?v=YM9rJ6_x4BA
      Olen oopperalaulaja en mikään itäsavolaisen hevibändin vierailleva solisti. Tämä pesti on vain rahantekoa varten, kun päätän lähteä en edes kuse Kiteen suuntaan. Olen liian hyvä tuollaisen kännäävän sikalauman solistiksi - minusta tulee oopperalaulaja - timantein koristeltu tähti.

      • operafreak

        Oikeat oopperalaulajat laulavat ilman mikrfoia lavalla Oopperatalossa

        Se on pelottava paikka kiteeläiselle kanttoriopiskelijalle, joka löytää latinomiehiä lentokentiltä, aivan liian pelottava paikka.


      • sallinappanahka

      • piikkarihajosi
        sallinappanahka kirjoitti:

        Totuus on joskus armoton, joten täydennänpä sen pisteellä. :) https://www.youtube.com/watch?v=tnnu3lRxBl4

        Nyt on vuosi 2018 ja joku ihan aikuisten oikeesti jaksaa vielä tehdä vertailuja Tarja/Anette/Floor-akselilla. Pannaanpa esimerkki tuolta rokin historiasta ihan oikeasta superstarasta jonka rinnalla nämä kolme edellä mainittua ovat vielä pikkutekijöitä. Tässä on ihan sitä oikeaa karismaa:
        https://www.youtube.com/watch?v=bn5TNqjuHiU
        https://www.youtube.com/watch?v=EkPq3UaCLpg


      • bläähjablaah

        Aina inhonnut Joplinin venytyksiä ja kähinää:(


      • Jurrin_Ykä
        piikkarihajosi kirjoitti:

        Nyt on vuosi 2018 ja joku ihan aikuisten oikeesti jaksaa vielä tehdä vertailuja Tarja/Anette/Floor-akselilla. Pannaanpa esimerkki tuolta rokin historiasta ihan oikeasta superstarasta jonka rinnalla nämä kolme edellä mainittua ovat vielä pikkutekijöitä. Tässä on ihan sitä oikeaa karismaa:
        https://www.youtube.com/watch?v=bn5TNqjuHiU
        https://www.youtube.com/watch?v=EkPq3UaCLpg

        Joplin - kuka kiusaa sikaa?


      • piikkarihajosi
        Jurrin_Ykä kirjoitti:

        Joplin - kuka kiusaa sikaa?

        Ne jotka luulevat rockia korkeakulttuuriksi.


      • Jurrin_Ykä
        sallinappanahka kirjoitti:

        Totuus on joskus armoton, joten täydennänpä sen pisteellä. :) https://www.youtube.com/watch?v=tnnu3lRxBl4

        Kyllä Floor on tulkitsijana aivan suvereeni, tuo rinnakaisasettelu paljastaa hyvin Tarjan kapea-alaisuuden ja artikuloinnin. Vaikka Anette ei yltänyt laulutekniikaltaan Tarjan tai Floorin tasolle, hän toi kuitenkin tulkinnoissan biiseihin lämpöä joka Tarjalta puuttui - sitä kai Tuomas/bändi haki valitessaan Anetten Tarjan jälkeen.?


      • musikaalinenihme
        piikkarihajosi kirjoitti:

        Nyt on vuosi 2018 ja joku ihan aikuisten oikeesti jaksaa vielä tehdä vertailuja Tarja/Anette/Floor-akselilla. Pannaanpa esimerkki tuolta rokin historiasta ihan oikeasta superstarasta jonka rinnalla nämä kolme edellä mainittua ovat vielä pikkutekijöitä. Tässä on ihan sitä oikeaa karismaa:
        https://www.youtube.com/watch?v=bn5TNqjuHiU
        https://www.youtube.com/watch?v=EkPq3UaCLpg

        Olet kyllä siinä ihan oikeassa että Joplin oli ja on suvereeni superstara verraten näihin T/A/F- pimuihin, mutta Joplinia en kyllä jaksaisi kuunnella pätkääkään. Holopaisen musikaalisuus on minulle suorastaan taidetta.


      • sallinappanahka
        piikkarihajosi kirjoitti:

        Nyt on vuosi 2018 ja joku ihan aikuisten oikeesti jaksaa vielä tehdä vertailuja Tarja/Anette/Floor-akselilla. Pannaanpa esimerkki tuolta rokin historiasta ihan oikeasta superstarasta jonka rinnalla nämä kolme edellä mainittua ovat vielä pikkutekijöitä. Tässä on ihan sitä oikeaa karismaa:
        https://www.youtube.com/watch?v=bn5TNqjuHiU
        https://www.youtube.com/watch?v=EkPq3UaCLpg

        Vältyin klikkaamasta, koska kommentoijat ehtivät paljastaa salaisuutesi. Lähempänä tätä päivää minä näytän elävän pahasti kyydistä pudonneenakin.:)


      • sallinappanahka
        Jurrin_Ykä kirjoitti:

        Kyllä Floor on tulkitsijana aivan suvereeni, tuo rinnakaisasettelu paljastaa hyvin Tarjan kapea-alaisuuden ja artikuloinnin. Vaikka Anette ei yltänyt laulutekniikaltaan Tarjan tai Floorin tasolle, hän toi kuitenkin tulkinnoissan biiseihin lämpöä joka Tarjalta puuttui - sitä kai Tuomas/bändi haki valitessaan Anetten Tarjan jälkeen.?

        Tekniikkaan kuuluu minusta olennaisesti tulkintakyky. Kun joku ei iske tajuntaani, unohdan hänet saman tien. Flooria Nightwishin solistina en unohda ikinä.:)
        Maestroa ja kumppaneita on kiittäminen, että tiedän upean hollannittaren olevan olemassa. Floor oli se puuttuva linkki, joka sai minut paneutumaan Nightwishiin, mitä ilman pärjäsin mainiosti aina vuoteen 2014 - noin 18 vuotta ihka kotimaisen bändin syntymästä.:)

        Minua ei häiritse murteellinen ääntäminen, sillä kukaan ei ole täydellinen alati muuttuvassa kielimaailmassa. Floorissa on jotakin laulamista suurempaa. Nightwishissa on myös oltava sitä jotakin, koska yksi kautta aikojen valovoimaisimmista laulajattarista sulautuu siihen niin täydellisesti. Uskomaton kokoonpano rockin historiassa.:)


      • bigflower

        Juu, kyllähän Floor minullekin palautti sen varsinkin vuosina 2006 - 2010 kadoksissa olleen innon. Imaginaerum on sellainen paketti että se sai kuuntelemaan mielellään jopa ruostalaista pop-laulajaa, mutta vasta ison kukan tulo laivan keulaan innosti tosissaan.


    • sallinappanahka

      Terrve vain täältä tossun alta. Imurointi alkoi sujua, kun vaihdoin suulakkeen raastavan High-asennon Bare Flooriin.:)

    • sallinappanahka

      Olen vihdoin ja viimein muutaman vuoden tutkiskelun jälkeen valmis toteamaan, että edelliset naiskeulakuvat olivat Nightwishin heikoin lenkki. Bändin muut jäsenet ovat yksinkertaisesti musikaalisempia kuin Tarja ja Anette. Lavalla on hyvin tärkeätä osata improvisoida hetkessä ja niin, että biisi säilyttää jännitteensä.

      Floor ei jätä kuulijaansa kylmäksi, ellei pumppu satu tilttaamaan kesken ilotulituksen.:) https://www.youtube.com/watch?v=v6M_tXm_Bro

      • ka_niini_kannissa

        " Bändin muut jäsenet ovat yksinkertaisesti musikaalisempia kuin Tarja ja Anette. Lavalla on hyvin tärkeätä osata improvisoida hetkessä ja niin, että biisi säilyttää jännitteensä."
        Höpiset taas aivan päättömiä. Tässä bändissä ei livenä juurikaan improta. No ehkä silloin kun Floor unohtaa lyriikoita tai Marco joskus .


      • sallinappanahka
        ka_niini_kannissa kirjoitti:

        " Bändin muut jäsenet ovat yksinkertaisesti musikaalisempia kuin Tarja ja Anette. Lavalla on hyvin tärkeätä osata improvisoida hetkessä ja niin, että biisi säilyttää jännitteensä."
        Höpiset taas aivan päättömiä. Tässä bändissä ei livenä juurikaan improta. No ehkä silloin kun Floor unohtaa lyriikoita tai Marco joskus .

        Paino on sanalla juurikaan? Marco totesi yhdessä haastattelussa, että hänen mielestään bändin jäsenillä on aivan riittävästi artistillista vapautta. Mitäs siihen sanot? Et ehkä ole huomannut, että biisejä ei tulkita samalla tavalla keikasta toiseen. Tai sitten et miellät improvisaation jatsinomaiseksi jammailuksi pohjalta The endless forms most beautiful.:)
        https://www.youtube.com/watch?v=g3fjBAhOXIM


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7096
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      108
      6157
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe