Olen tehnyt muitakin metallialan hommia mm. työskennellyt karkaisijana ja yleisesti metallialan tuotannossa. Alapuolella vähän mielikuvaa siitä minkälainen mielikuva koko alasta on itselleni jäänyt.
a) Palkat todella pienet työpanokseen ja vaatimustasoon nähden
b) Työpaikkojen yleinen henki perseestä, uskomattomia juorukelloja ja mielistelijöitä varmaan enemmän kuin naisvaltaisilla aloilla. Toisilta vaaditaan kymmenen miehen työpanos ja osaaminen, toisilta hyvä vitsi päivässä ja se, että peukalo löytyy keskellä kämmentä. Muutenkin meininki on jämähtänyt jonnekin tarkkailuluokalle, jutut sen mukaisia. Tietenkin muutamia poikkeuksia on tullut vastaan.
c) Jatkuva kiire, melu, stressi, likaisuus, paskaisuus. Ei mitään terveellistä hommaa, ainakaan nyrkkipajoissa.
d) Pomoilla/toimihenkilöillä ei yleensä mitään koulutusta tehtävään, ovat aika usein vanhoja työntekijöitä, jotka ovat edenneet mielistelemällä tehtäväänsä ja tulos on sen mukaista.
Kaduttaa se, että opiskelin koneistajaksi
4
302
Vastaukset
- 590797
Muista kuitenkin, että harva ihminen kokee olevansa todellisessa unelmaduunissa. Voisit olla myös paljon pienemmällä palkalla vailla mielekkyyttä puurtava siivooja tai puhelinmyyjä. Vähintään yhtä huonoja tapauksia ovat myös sadannetta kertaa turhaan apurahaa hakeva taiteilija tai ruokakaupan kassalla istuva yhteiskuntatieteilijä... ja paremminkin menneissä skenaariossa voisit olla työn vastuullisuuden lannistama lääkäri tai yli 60-tuntisen työviikon loppuunpolttama juristi.
- TyranniaMuna
Minkälaisia kohtauksia voi luokalle jääneiltä tarkkisluokkalaislta odottaa, niin niitä sitten tulee. Nämä jos pääsee johtoasemaan niin maa järkkyy ja aurinko pimenee.
- 0nhanTyö
Aina näitä valittajia riittää, olkaa tyytyväisiä siitä että teillä on joku työpaikka.
Hyvä jos heikkolahjaiset saavat jotain näpräämistä. Palkka on vaativuustasoon riittävä.- Tuoremehu
Edellinen selvästi työnantajapuolen tekstiä. Mustasta tulee valkoista. Voiton teko ei perustu tasapuolisuuteen. Mutta ei ole helppoa johtajillakaan, koska heille näyttäytyy aivan erilainen, mutta vielä epäkiitollisempi maailma. Älkää turhaan paiskiko liikaa töitä, koska ei elämästä vastus lopu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude26915274Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12510176Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089401Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237129Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826567Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1766258Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335622Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole474816Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys281972IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1511717