oikeastaan koko elämä on ollut taistelua ja täynnä vastoinkäymisiä, yksinäisyys on vain pisara meressä, näiden muiden ongelmien joukossa. Jollain kummalla tavalla sitä on kuitenkin aina jaksanut uskoa asioiden järjestymiseen ja mennyt eteenpäin haaveiden sekä unelmien siivittämänä. Onhan sitä toki voinut aina hetkeksi masentua, mutta lamaannus on mennyt ohi.
Mutta jossain vaiheessa se omakin mitta vain tuli lopullisesti täyteen, ei jaksa enää kiinnostaa mikään, ei jaksa yrittää. Liikaa niitä muistoja, jotka tahtoisi vain unohtaa. Liikaa ollut epäonnea matkassa, liian paljon yhdelle ihmiselle.
En minulla ole mitään itsetuhoisia ajatuksia, rakastan elämää, mutta en jaksa enää haaveilla mistään. Kaikki normaalit asiat olisivat olleet minullekin mahdollisia, mutta eihän sitä elämän potkimalla, ollut yksinkertaisesti rohkeutta astua eteenpäin. Yritys hyvä kymmenen, lopputulos pyöreä nolla.
Mutta jossain vaiheessa se omakin mitta vain tuli lopullisesti täyteen, ei jaksa enää kiinnostaa mikään, ei jaksa yrittää. Liikaa niitä muistoja, jotka tahtoisi vain unohtaa. Liikaa ollut epäonnea matkassa, liian paljon yhdelle ihmiselle.
En minulla ole mitään itsetuhoisia ajatuksia, rakastan elämää, mutta en jaksa enää haaveilla mistään. Kaikki normaalit asiat olisivat olleet minullekin mahdollisia, mutta eihän sitä elämän potkimalla, ollut yksinkertaisesti rohkeutta astua eteenpäin. Yritys hyvä kymmenen, lopputulos pyöreä nolla.
Vastaukset 16
Vanhimmat
No miten aiot elää tästä eteenpäin?
yhden päivän kerrallaan.
Paha on olemassa, muista se.
Hei
Kirjoituksesi on koskettava. Tahtoisin kysyä oletko pyytänyt ja saanut apua keneltäkään, tai miltään taholta?
ystävällisesti,
pappi Elisabet
Kirkko se vaan jaksaa pappien ja diakonian kautta yrittää sumuttaa ihmisiä.
No onhan heillä leipä siinä kiinni.
Jaa-ah. Milloin saamme nähdä hurskastelevan leipäpapin leipäjonossa?
Kyllä tarvitsisi uutta Martti Lutheria.
Kyllä ja ei. Olen käynyt kyllä juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, mutta rehellisesti sanottuna ei siitä ollut minulle mitään hyötyä, samassa lauseessa todettakoon, että ei siitä kyllä ollut haittaakaan. Jonkinlaisen helpotuksen sai lähinnä siitä, että uskaltautui kertomaan jonkun jutun, mutta en minä pysty tai ole pystynyt puhumaan näistä asioista rehellisesti edes omalle perheelleni, joten kynnys kertoa niitä jollekin ulkopuoliselle, on vieläkin isompi vuori ylitettäväksi.
Enkä kyllä tiedä minkälaista apua voisin itselleni saada? Elämässä tapahtuneet asiat ovat vain muovanneet minusta sen minkä olen, tuskin sitä voi mitenkään korjata minkälaiseksi on tullut.
Evoluution sopeutumisnäkökulmasta katsoen masennus ja pessimismi estävät haaskaamasta voimavaroja ja vaarantamasta itseä tilanteessa, jossa ei voi voittaa mutta voi hävitä.
Oli jossain lehtijutussa juuri.
Itselläni juuri tämä, tekemällä oppii.
qsmon viestit voisivat olla suoraan omalta näppäimistöltä.
Ok, oma elämän kohtalo on ollut rankka. Olen tehnyt parhaani, ja ollut todella hyväkin, mutta kohtalon kortit ovat ilmeisesti olleet tällaiset.
Sitten toisaalta, kuinka monen ihmisen elämä on jotenkin ihmeellistä? Ihmisen elämä on tätä. Nykyään verrataan omaa elämää someen. Eli siihen, mikä tavallaan on virtuaalista. Entä tämä Avici?
Ehkä auttaa hyväksyä ihmisen olemisen kurjuus ja mitättömyys. Se suo helpotuksen tajuta, että tässä olemme vain kuin kärpäsen paskoja ikään.
No, kuitenkin on tämä tietoisuus, niin kai täällä voi sit nauttia olostaan kunnes oma elämä sammuu. Eli oman mitättömyyden hyväksyminen voi ola vapauttavaa! Kun kerran sydän sykkii ja on aivot kallon sisällä jne, niin eikös sitä voisi vaikka mennä ulos kävelemään ja yrittää jotenkin saada merkitystä omalle mitättömyydelleen ja nauttia siitä, että on elossa ja saa elää. Unohda itsesi. Ole mitätön ja elä. Yhtä mitättömiä ovat kaikki muutkin, vaikka ajaisivatkin pramealla autolla tai muuta sellaista harhaa.
Helpommin sanottu kuin tehty.
Itselläni on pramea auto ja hieno tai ainakin hienon kuuloinen työpaikka. Palkka on kuitenkin aika pieni. Haaveilin ko. autosta yli 10 vuotta, kunnes sain sen hankittua osamaksulla. Se oli jännittävää noin kuukauden. Olin itse asiassa hirveän jännittynyt aluksi ajellessani, koska minäkuvani ei jotenkin sopinut siihen. Olen aina ollut kiinnostunut tekniikasta ja sen sellaisesta. Mieluiten ajelisinkin rauhassa ja tyhjällä tiellä. Kokisin vain ahdistusta siitä jos joku olisi kateellinen. Se ei paranna millään lailla elämää tai tuo motivaatiota aamulla sängystä nousemiseen. Motivaation ja ilon on tultava täysin muista asioista kuin mistään ulkoisista vempaimista tai "trophyistä". Kaikki on ikäänkuin unenomaista. Sanoillakin on vain suhteellinen merkitys sanojen maailmassa. Todellisuus on jotain aivan muuta kuin mitä pienessä päässämme ajattelemme. Liikun paljon luonnossa. Anonyymiys on vapautta jota kaipaan. Mutta täällä on niin paljon myös kieroa, tyhmää ja pinnallista väkeä ja kaikkeen siihen on vaikkea olla lähtemättä mukaan, jos ihmisten ilmoilla liikkuu. Olenkin aika erakoitunut.
Voin suositella sitä, että mieti mistä innostuisit, miksi haluaisit tulla tai mitä haluaisit opiskella? Vaikka tavoite tuntuisi korkealta niin sitä kannattaa tavoitella. Mitä muutakaan tekisit? Mistä muusta innostuisit yhtä paljon? Seuraa innostustasi. Jos joku haluaa vaikka lääkäriksi mutta ajattelee että preppauskurssi kokeisiin on kallis (vaikka 1000€). Niin mitä sitten kun tienaat sen 6000€/kk ? Tai entä jos olet työssä jota et kestäkään, niin miksi sitten siedät sitä jos se ei vie "elämässä eteenpäin"? Etkö olisi ennemmin innostunut? Mitä sitten jos pelottaa vähän? Et kai halua olla se joka ei koskaan päässyt ongelmiensa yli?
Juu, askeetin elämä on hiljaista...hiljaista on.
En mä tiedä, olen vaan syrjäytynyt.Valvon yöt netissä, nukun jonnkin klo 14.00.
Ei viitti käydä missään, olen lukkiutunut omaan huoneeseen.Vaatteet on lattialla ja kaikki miten sattuu. Grilli ruokaa,limpskaa, kahvia.
Siinä ne päivät menee, ei oo ikävä minnekään.
Kavereita ei ole,mitä nyt netissä tapaa.siinä se .
No jokainen on oman onnensa seppä.
Ei minulle kyllä kuulu miten kukin elää elämäänsä.
Toisaalta mulla on oma lehmä ojassa: että kuka maksaa mun eläkkeen?
Että onko mua vedetty nenästä?
38 vuotta olen ollut työelämässä ja parin vuoden päästä jään eläkeukoksi.
Mutta jos sanotaan, ettet sinä mitään v*tun eläkettä saa, koska ei ole maksajia?
Miksi Ne ei anna minun jo nukkua...?