Tietää, että et saa kaipaamaasi koskaan? Haluan tietää tuntemuksia siitä, miltä tuntuu menettää joku itselle tärkeä siksi että on itse munannut?
Miltä tuntuu
Helga
301019
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kai siinä sitten kävi niin että olin liian iloinen monta kertaa hänet nähdessäni ja mies ei ollut kiinnostunut minusta ollenkaan, koska joka kerta hän lähti kauemmas vaikka oltiin samassa huoneessa eikä ollut kiinnostunut juttelemaan.
Ei voi olla liian iloinen. Älä niin ajattele! Ellet sitten ole takertuva ihminen. Mutta silloinkaan se ei voi johtua liiasta iloisuudesta.
Täällä valitetaan esim. pelasta rakkautemme rippeet. Miksi joku pelastaisi? Ei ole pelastettavissa, jos toinen munaa jutun. Miksi luulee, että toinen ei ymmärrä arvonsa. Kyllä ansaitsee parempaa. Ei kuulu olla suhteessa jossa ei rakasteta tarpeeksi. Jos rakastaa tarpeeksi on ykkösvalinta kaikkien maailman ihmisten joukosta. Ykkösessä on jokin erityispiirre tai ominaisuus joka kertoo että se on se juuri mulle sopiva. Rakastaa voi niin paljon että se tekee miltei hulluksi. Se on parasta mitä maailma tarjoaa. Ei kannata siis jäädä ihan ok suhteeseen tai alistavaan jossa toinen pettää tms
Taas näitä kahden varatun lutkab vonkua
Naikaa viikko ja asukaa yhdessä sillä se pimpin kuumotus lähtee ja toisenne unohdatte
Sitä kiellettyä tekee mieli mutta kun sen saa kyllästytty
Hinkutatte vaan kaluja yhteen vähän
Musertavalta.
Mullakaan ei ole kokemusta tuollaisesta.
Voisin kuvitella että juuri musertavalta. Mutta miten jatkuu? Elää muissa suhteissa koska on vaan pakko jatkaa. Ja silti kukaan ei tunnu samalta? Vaikka miten yrittää uusi ihminen ei ole sama, jotain suurempaa. Tyytyykö sitten vaan toiseen ei niin suureen.? Voisin kuvitella että ajatukset karkaa vain takaisin siihen ykköseen. Jossain syvällä se totuus silloinkin elää? Onko itsesyytökdiä munaamisesta? Kaatuuko omaa käytöstään.? Vai elääkö vain elämää tajuamatta elävänsä vain puolittain?
Aikuineseksi kypsyneen naisen mietteitä.
Helga tiivistit tuohon ajatukseni, sen mitä tunnen ja miten elämäni on mennyt. Elänyt nyt muutaman vuosikymmenen sen ei niin suuren kanssa liitossa, jossa ajatukset karkaavat siihen ykköseen ja siihen, miten asiat olis voineet mennä.
pitää samaan aikaan, joten ei siinä auta itkut markkinoilla. Pitää tyytyä nykyiseen elämään. Nykyinen elämä parempi valinta, kuin pelkkä seksisuhde. Silti toisinaan ajattelen tätä toista henkilöä.
Tässä ei tarkoitettu seksisuhdetta vain isointa tunnetta.
Tai kieltääkö itseltään että munasi jotain tärkeää? Ja leikkii onnellista toisen kanssa? Pettää itseäänkin?
Vaikkei olisi itse munannutkaan, se tuntuu raastavalta, kuin jokin osa sinua revittäisiin irti, se tuntuu lannistavalta ja pohjattoman surulliselta. Sitten pikkuhiljaa tunteiden tilalle tulee turtumus, välinpitämättömyys, haikea kaipaus ja arvottomuuden tunne. Mikään ei enää tunnu miltään, ei ole väliä elätkö vai kuoletko. Päivät ovat harmaata massaa, ilman valoa, ilman varjoa. Ajelehdit läpi loppuelämäsi unohdettuna, eikä kukaan edes huomaa sinun poistumistasi, koska kukaan ei ole huomannut olemassaoloasikaan enää pitkään aikaan. Olet mitätön.
Ei kai noin raakaa? Kyllähän muut sinusta kiinnostuu ja rakastuu. Mutta itsestä ei varmaan tunnu samalta? Ei voi vastata täysillä tunteeseen? Vaikka ryhtyisi parisuhteeseen? Vaikka perustaisi perheen. Kyllä elämä silti mukavaa voi olla? Ystäviä ja seksiä. Mutta ei niin vaikuttavaa kun ykkösen kanssa. Ei läheskään? Kuvittelen että säälittelit vastauksessasi liikaa. Elämässäsi on paljon hyvää. Mutta puuttuuko oleellisin? Se tärkein asia? Ja voi olla että olet onnellinenkin?
On kaksi eri asiaa tyytyä suhteeseen ja olla tyytyväinen suhteessa. Perustaa perhe? Kenen kanssa? Jonkun randomin? Eiköhän noita 'parempi olis ollut jättää perustamatta'-perheitä ole tässäkin maassa ja maailmassa ihan tarpeeksi. En kutsu ystäviksi ihmisiä, jotka pitävät yhteyttä vain silloin, kun tarvitsevat jotakin. Jos tarkoitat seksillä pelkkää tarpeiden tyydytystä jonkun randomin reikään, niin ei kiitos. Minulle seksissä pitää olla jotain merkityksellisempää. Mitä hyvää mun elämässäni on? Treenaaminen. Ei sillä itseään elätä, eikä sen varaan voi rakentaa mitään. Sekin on vain todellisuuspakoa ja keino lievittää sisäistä tuskaa fyysisellä kivulla. Enim!äkseen en ole onnellinen, enkä onneton, minä vain olen.
Mutta kuvailit yhtä asiaa hyvin: tuntuu kun jokin osa sinua revittäisiin irti. Voin kuvitella että juuri tuolta sen tarvii tuntua. Mutta muutoin uskon, että jatkoit elämää ja ehkä itsekkäästikin? Loppuosa meni niin yli ettei sitä voi uskoa. Etkä ole elämäsi lopussa. Valehtelit siis. Hain tositarinoita. Tosi käsitän erilaisia kokemuksia, mutta en itsesääliä. Useampi on itse munannut.
Minä olen ollut elämäni lopussa, useammin kuin kerran. Minulle jokainen päivä on viimeinen päivä, minulle jokainen hetki voi olla viimeinen. Minä elän elämääni 'kuin viimeistä päivää', mutten sekoile. Teen vain niitä asioita, joita haluan, enkä toisten mieliksi. Jos se on itsekkyyttä, niin olkoon. Se ei kuitenkaan ole pois keneltäkään muulta.
Hait tositarinoita, ja kun sellaisen sait, sanot valehtelijaksi ja itsesäälissä rypijäksi? Tuo kaikki on totta ja satun olemaan varsin inhorealistinen ihminen, en kaunistele asioita.
Älä kysy, jos et ole valmis kuulemaan vastauksia, jotka ylittävät sinun käsityskykysi.
Niinhän se on, että ihminen jolta on revitty jo jotain pois ja joka ei enää tunne sitä tuskaa, on ehkä unohtanutkin sen antaa muillekin tulla sen tunteen, eikä välitä. Julmaa. Tyhjyydessä oppii elämään, pienistä asioista voi tykätä ja erityisesti kun ei päästä mitään tunteita valloilleen. Auringonvalosta häikäistyä, ihmisten kanssa jutella, kun ei yhtään mene tunteisiin. Hymyillä muille, keskustella, tanssia, kun ei päästä ketään liian lähelle. Työn tekeminen, liikunta, aäännöllinen rytmi elämässä pitävät pinnalla. Vain vähän lomaa, jotta olo ei pahene. Kuulostaa pahalta, mutta niillä mennään mitä on majdollista, millä edes selviää. Vaihtoehtona on liian suuri tuska ja kuolema.
Kuuta kiertävää kirjelmää, ketdju tää tä'dää...
Sirkus on poissa. Enää haamuna soissa vuotena toissa.
Ole rauhassa Jeesus Kristus on Kuningas.
Se ei enää tunnu merkittävältä (vaikka näitä juttuja joskus lueskelenkin). Jutun jatko oli todellakin riippunut itsestäni mutta...jokin sisälläni vain nosti sen varautuneisuuden suojamuurin ympärilleni. Tiedostin tilanteen, enkä nähnyt siihen mitään konkreettista syytä. Aikani pohdiskeltua vetäytymistäni se aikaansai passivoitumisen, jutun lahoamisen. Vasta jälkeenpäin, kun toinen oli mennyt eteenpäin, tajusin kunnolla minkä mahdollisuuden olin päästänyt käsistäni. Eli, tajusin mokanneeni. Aluksi tunsin..pettymystä itseeni, kun en ollut rohkeampi hänen suhteensa. Niin..pettymys oli päällimmäisenä ja aikaa myöten sekin tunne on jo kuoleentunut. Lähentymisiä on ollut jälkeenpäinkin muilta tahoilta mutta en vain enää...en vain enää tunne mitään ja tiedostan, että juuri siihenhän minun pitäisi reagoida mutta se ei vain liikauta mihinkään. Henkisesti kohautan olkiani ja nostan kahvikupin huulilleni.
en menisi ihan tuohon asti, että pitäisi ihan saada kaipaamansa, mutta jo se tieto ettei edes ole mahdollista nähdä missään on aika hurjaa. Vaikka haluttaisiin, niin se ei vaan tule onnistumaan jos ei muuteta Suomesta. hankin lähestymiskiellon, siksi.
Niin - jättää menemättä festareille ja toinen kyyditään pussissa hitaan auton perässä sieltä pois. Ensin mikään ei tunnu miltään ja sitten kaikki - auringonvalo, musiikki, hyvää tarkoittavat ihmiset- tuntuu siltä kuin kuumia teriä porattaisiin silmistä läpi.
Muuten uskon että.maailmankaikkeus hoitaa ne yhteen joiden kuuluukin olla yhdessä, tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin.
"Muuten uskon että.maailmankaikkeus hoitaa ne yhteen joiden kuuluukin olla yhdessä, tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin. "
On todellakin ÄÄRIMMÄINEN MOKA uskoa tuohon.
Se voima joka ohjaa maailmankaikkeudessa ihmiset yhteen voidaan nimetä ja sitä kutsutaan TIETOISUUDEKSI. Ihmisen tietoisuudeksi josta nousee TAHTO tehdä asioille jotakin eikä vain toivoa tai kuvitella että jotain tapahtuu jos vain on tapahtuakseen.
Mä uskon että jotkut on tarkoitettu toisilleen ja he saavat toisensa. Ehkä hetkeksi, ehkä lopuksi elämäänsä.
Mahdollisuus tulee kerran, kaksi ehkä kolmesti.
Oon sun kanssa samaa mieltä siitä että pitää olla tahtoa ja silti tunnen että kävelen koko ajan tahtomattanikin hänen suuntansa.
Olen saanut jo ne kaikki kaipaamat.
Olen aivan turta ja tunteeton.
Tai sitten se on vain kuvittelma että juuri tämän ihmisen kanssa olisi tullut niin onnelliseksi,voihan se olla ettemme olisi sopineet alkuunkaan yhteen.
Ei sitä vielä tiedä varmaksi, never is a long time. Mä olen optimisti, ja kärsivällisyyttä on hyvä harjoitella. Ja jos nyt kuolen ennen kuin toiveet toteutuu, niin eihän sillä siinä vaiheessa ole väliä, kun en enää muista tai tunne mitään. Kunhan vaan rakkaani pitäisi itsestään huolen.
Surkeina hetkinä uskottelen itselleni että parempi näin, en mä ehkä suosittelisi itsenäni kenellekään puolisoksi. Ja että yksipuolista se kuitenkin oli, hyvä etten häirinnyt enempää.
Kyllä se turruttaa kaikin puolin. EVVK on tunteet kaikkeen.
Yes. Jippii. Hyvä ylimaallinen olo. Loistavaa. Yeip jae jee. Trallallaa.