Apua! Miten kestää vanhempana tämän jutun, kun teinit lähtee jonossa tästä liikkeestä? Miten olette suhtautuneet asiaan, lähdetäänkö perässä, vai jäädäänkö odottelemaan että tulisivat takaisin? On tämä aikamoinen farssi, kun isossa perheessä lapset vartuttuaan osoittavat, ettei vanhempien maailmankatsomus ole järkevä, vaan valitsevat toisen tien. Tuntuu, että on kriisi sekä vanhemmille, että jälkikasvulle.
Teinit lähtee
Elisabethsadas
18606
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
He tietävät, mitä tuleman pitää.
Häipyvät peläten häpeää, ja Isien perinnesääntöjä.
Ap. t. 2:17
Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.
Tuon raamatunkohdan sovelluksessa ehkä pientä tarkkuutta. Joelin ennustus, joka täyttyi helluntaina vuonna 33, kun Jeesuksen opetuslasten saarnaamistyö lähti vauhdilla käyntiin. Ja meidän päivinämme jälleen Henki on vaikuttanut siihen, että Valtakunnan evankeliumia on saarnattu maailmanlaajuisesti innokkaasti ennen kuin loppu tulee.
En vastannut aivan tuohon, mihin sinä, vaikka olet liikuttavan oikeassa, Hengen tehtävähän on kirkastaa Jeesusta, ja Hän on itse sanonut, Matteuksen 24 luvussa, ettei tule ennekuin kaikki tulevat tietämään kuka Hän on. 14 Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu.
Tämä valtakunta ei kuitenkaan ole SRK, vaan Jumalan Valtakunta Jeesuksessa, joka ilmenee jakeessa 3.
Mutta varsiainainen vastukseni oli se, että – Nuoret näkevät ennustuksia ja vanhemmat ennus- unia, kuten Rabbistisissa kirjoissa kerrotaan.
PS. Jeesushan meni Tuonelaan saarnaamaan eksyneille hengille (ennen Tulvaa ja tulvassa kuolleille) ja nyt Hän varmaankin ajattele, ettei tuo tilanne saa toistua, jossa joku jää ilman Häntä, eli on tietoa tehdä parannus.
Onhan se noloa kun lapset eivät enää usko joulupukkiin mutta vanhemmat yhä tekevät niin.
Nyt pitäisi Olavi ja Oiva veljien kiireesti mennä pitämään hoitokokouksia etenkin lähteville neitsykäisille.
Hyvin kestää, kun lähtee perässä.
Tarjolla on jokaiselle vl:lle aivan loistavia vaihtoehtoja vaikkapa hengelliseksi kodiksi. Kannattaa etsiä!
On se hienoo kun nyky nuoriso tajuu lähtee. Huomaavat että elämä on helpompaa sen jälkeen.
Siioniimme on tulossa togolainen rytmimusiikki. Auttaisiko tämä teinejä jäämään kotisiioniimme Kristillisyytemme huomaan?
Jos noin niin voit olla onnellinen kasvatuksen onnistumisesta ainakin siltä osin. Fiksut lähtee eikä jää ahdistumaan lisää. Mene itse perästä.
Jes.52:3 55:1
Mitä noilla jakeilla on tekemistä VL teinien kanssa?
Ne on kirjoitettu Israelille, pakkosiirtolaisuuden aikaan?
Yritätkö aloittaja sanoa, että srk:n pakkosynnytysopilla täytetään sitä kuumaa iäisyyspaikkaa kiireellä ??
He lähtevät, koska he haluavat lähteä. Jotkut pysyvät liikkeessä, koska he haluavat pysyä. Jotkut palaavat takaisin, koska haluavat palata. Toiset eivät palaa, koska eivät halua palata.
<<On tämä aikamoinen farssi, kun isossa perheessä lapset vartuttuaan osoittavat, ettei vanhempien maailmankatsomus ole järkevä, vaan valitsevat toisen tien.>>
Anteeksi, olen joskus ajatellut, että ovatko parannuksen tehneet lapset ja lapset, jotka eivät ole tehneet parannusta, täysin tasa-arvoisia? Toivotetaanko "Herran rauhaa" saman perheen lapsille, jotka eivät ole tehneet parannusta?
jatkan vielä kommenttiani. Jos olisin elänyt perheessä, jossa lapset olisi jaettu jollakin tavalla vuohiin ja lampaisiin, olisin luopunut uskostani. Näin ei käynyt, sillä kasvoin hyvin suvaitsevaisessa ja tasa-arvoisessa tavallisessa luterilaisessa perheessä.
Suosittelen hyvää kestämistä.
Olkaamme iloisia siitä että nuoret ymmärtävät, mikä ry:illä on pielessä ja hankkiutuvat muihin, oikeisiin uskovien yhteisöihin, joihin he ovat tervetulleita. Pian kirkastuu, ettei uskominen ole mitään suorittamista (vrt. ilmaisu olla uskomassa).
Vain srk massan mukana uskomassa voi päästä srk-valtakunnan asukkaaksi. Puhujat monet sanovat että kun jaksat kulkea tämän joukon mukana pääset taivaaseen.
Jotkut puhujat taas sanovat että puolet on mätiä kaloja.
Sekavaako...nämä ymmärretään vain srk hengen kautta.
Ja fiksuimmat uskoo lähinnä itseensä eikä satukirjaan jota myös raamatuksi kutsutaan. Siltäkin osin maailma menee parempaan suuntaan. Äpäräkultista onkin ollut jo pitkä riesa ihmiskunnalle.