Miten Koulutusrahasto tarkastaa tulot?

Sitä mä tässä ihmettelen, että kuinka Koulutusrahasto meinaa verotiedoista tarkistaa, onko 250 euron kuukausittainen tulorajani ylittynyt aikuiskoulutustukikuukausien aikana.

Otetaan esimerkki: Aloitan opintovapaani 1.9.2018. Ennen sitä olen saanut työstäni täyttä palkkaa. Ensi vuonna aikuiskoulutustukeni on katkolla kesä-elokuun, koska silloin opinnotkin ovat kesätauolla. Kesällä tienaan työlläni pari tonnia kuussa. Aikuiskoulutustuki alkaa juosta taas 1.9.2019.

Koulutusrahasto ilmoittaa tarkastavansa seuraavan vuoden verotuksesta, ettei 250 euron tuloraja ole ylittynyt. Ne näkevät kyllä verotiedoistani, paljonko olen tienannut vuoden aikana. Mutta minun tietääkseni verotiedoista EI näe, KOSKA nuo summat on tienattu. Miten Koulutusrahasto meinaa tarkistaa, että verotiedoissani näkyvät palkka- tai yritystulot on ansaittu juuri niinä kuukausina kun en ole saanut aikuiskoulutustukea ja että tukikuukausina tulot ovat jääneet alle sallitun rajan?
2403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Rahasto voi vaikka kysyä sun työnantajalta.
Laki aikuiskoulutustuesta 28 §

Äänestä

Tai sitten ne pyytää sinulta veroselvityksen saaduista tuloista, jotka näkyy tililläsi. Eli varaudu todistamaan esim. palkkakuiteista miltä ajalta tienattu. (verottaja edellyttää, että palkkakuitti säilytetään seitsemän vuotta eli kyllä pari vuotta ainakin täytyisi olla tallella)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oppia_ikä_kaikki kirjoitti:

Sitä mä tässä ihmettelen, että kuinka Koulutusrahasto meinaa verotiedoista tarkistaa, onko 250 euron kuukausittainen tulorajani ylittynyt aikuiskoulutustukikuukausien aikana.

Otetaan esimerkki: Aloitan opintovapaani 1.9.2018. Ennen sitä olen saanut työstäni täyttä palkkaa. Ensi vuonna aikuiskoulutustukeni on katkolla kesä-elokuun, koska silloin opinnotkin ovat kesätauolla. Kesällä tienaan työlläni pari tonnia kuussa. Aikuiskoulutustuki alkaa juosta taas 1.9.2019.

Koulutusrahasto ilmoittaa tarkastavansa seuraavan vuoden verotuksesta, ettei 250 euron tuloraja ole ylittynyt. Ne näkevät kyllä verotiedoistani, paljonko olen tienannut vuoden aikana. Mutta minun tietääkseni verotiedoista EI näe, KOSKA nuo summat on tienattu. Miten Koulutusrahasto meinaa tarkistaa, että verotiedoissani näkyvät palkka- tai yritystulot on ansaittu juuri niinä kuukausina kun en ole saanut aikuiskoulutustukea ja että tukikuukausina tulot ovat jääneet alle sallitun rajan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu