Hilkka Hakalan raha-anomus KSVV:lle 153 tuhatta.

Kunnanjohtaja esittää kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi uuden rahaerän Keski-Suomen Valokuituverkko KSVV:lle. Osakaskunta Karstula sijoittaa 153 578€. Uudet kampanjat Saarijärven Kalmarissa ja Jyväskylän Kuohulla vaativat lisää pääomia Karstulalta. Lisäksi kunnanhallitukselle tiedoksi saatetaan, että lähes samansuuruinen erä tulee hyväksyttäväksi viimeistään 15.9.2018.
Yhtiöllä ei ole omia pääomia jatkaa Valokuidun kaivamista uusille kampanja-alueille. Laajakaistaa tehdään projektilla Laajakaista kaikille periaatteella, myös moniin muihin kuntiin Karstulan rahoittamana kuin pelkästään Karstulan alueille. Osakaskunnilta kerätään 1 miljoonan ja 1,2 miljoonan annit KSVV:lle.
Asiasta lähemmin - Dynasty tietopalvelu : Karstulan kunta. Google löytää.
381558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Toivottavasti hallitus tai viimeistään valtuusto laittaa tälle kuiturahanmenolle stopin. Vaihtoehtoja on, ennemmin se raha kannattaisi omaan kuntaan ohjata kuin ympäri maakuntaa.

Äänestä

Tarkemmin kunnanhallituksen esityslistalta asiasta. Kuka osaa selittää, miksi lisärahaa esitetään annettavaksi Karstulan varoista esim. Kalmarin ja Kuohun valokuituverkkojen kampanjan rahoittamiselle. Konneveden hankkeet on Viestintävirasto todennut julkisiksi avustuksiksi joille ei myönnetä EU rahoitusta.

http://80.246.162.69/Karsjulk/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2018285

Äänestä

On tämä järkyttävää touhua. Eikö näihin asioihin löydy mitäön tolkkua?

Äänestä

Löytyy siihen tolkkua. Rauhallista odotusta vaan. Paunonen toteaa ettei Valokuituverkot ole taloudellisissa vaikeuksissa joten ei sille tarvihe rahakaan antaa.

Äänestä

Edelliset pikkukuntien johtajat tekivät aikanaan virhe-arvion tässä valokuituasiassa. Hilkka Hakala voisi nyt selittää tämän KSVV asian kuntalaisille kun kaikki eivät tätä ymmärrä. Nyt ei auta muu kuin maksaa joka vuosi vähintään tuo 300 tuhatta. Hakalaa ei pidä syyllistää koska tämä ei ole mitenkään hänen vikansa. Hän joutuu virkansa takia esittelemään ikävätkin asiat hallitukselle.

Äänestä
  • Takavuosina (kun pankit olivat vielä "arvossaan") yksi tuttu yrittäjä totesi: "yrityksellä pitää olla niin paljon velkaa, että pankki on riippuvainen yrityksestä eikä päinvastoin".
    Sama nykyisin: K-SVV:lla / K-SVH:lla pitää olla velkaa omistajakuntiin niin paljon, että kunnat eivät "voi / uskalla" lopettaa sen rahoittamista. Tämä tilanne on nyt saavutettu.

    Äänestä

  • Juuri näin virhearvion ovat tehnyt edeltäjä kumppaneineen, ei pidä mustamaalata nykyistä kunnanjohtajaa virheistä mitä hän ei ole ollut tekemässä.

    Äänestä

Ei tarvihtisi esittää kun toteaisi vaan ettei ole tukikelpoinen eikä osakkeita voi ostaa kysymättä komissiolta.

Äänestä

Kunnanjohtaja on syyllinen siinä missä muutkin mukana olevat. Onko päätösesityksissä maininta, että yhtiö on konsernitasolla taloudellisissa vaikeuksissa, joten osakkeita ei saa rahoittaa. Onko riskit lueteltu. Pystyykö kunta maksamaan velkansa konkurssitilanteessa? Päätösesityksissä tulisi olla kaikki oleellinen tieto päättäjille. Mitään josta voi joutua vastuuseen, ei voi eikä saa jättää pois päätösesityksestä. Jos virheellisesti menetellään, syyllistytään virkavirheeseen.

Äänestä

Muistakaa nyt , että Karstulan kultasormi Ari Piesala on KSVV:n hallituksessa kunnan edunvalvojana. Hän tietää asioista jos jotain niistä ymmärtää. Häntä pitäisi haastaa ko asiassa.

Äänestä

AP on ensimmäisenä vastuussa tässä asiassa, joko kirkonkellot alkaa hänelle soimaan?

Äänestä

Missään osakeyhtiöissä ei ole kunnanedunvalvojia. Jos on yhtiön hallituksessa, niin silloin ollaan yhtiönmiehiä ja yhtiön asialla. Nämä Piesalat ovat sotkeutuneet sellaiseen vyyhteen, että oksat pois. Osakeyhtiölaki on todellakin ankara jos lakia on rikottu.

Äänestä

No lakiahan tässä näköjään rikotaan näissä kunnissa., mutta senhän vasta sanoo hallinto-oikeus. - "Kaikki on laillista jos ei valiteta!"

Äänestä

Jokos hää käv haastattelussa?

Äänestä

Jatkoivat Siikajoella hakuaikaa ja toivovat kai vielä lisää hakijoita, joten suostumuksen antanutta ei ainakaan suoraan valittu...

Äänestä

Ja joku (oisko hää) oli perunut ...

Äänestä

raha oli hallitukselta herkässä.

Äänestä

"...edellytetään, että verkkoyhtiö esittää päivitetytyn liiketoimintasuunnitelman ja talouden tervehdyttämistoimenpiteet..." Hehehe.....millä se taloutensa tervehdyttää: kuntien rahoilla. Tämä on menestystarina. Makselkaahan taas. Tuo raha on muuten pois jostain muusta kunnan toiminnasta. Kuka säästää? Keneltä leikataan?

Äänestä

Investoinnit alko kulumaan..hetkessä menee 153 k€

Äänestä
  • Jos vaikka syksyllä saa jo laittaa toisen "sijoituksen" lahjana muiden kuntien valokuituasiakkaille.

    Äänestä

  • 4357y kirjoitti:

    Jos vaikka syksyllä saa jo laittaa toisen "sijoituksen" lahjana muiden kuntien valokuituasiakkaille.

    Yrjö kyllä puoltaa "sijoituksia" Kalmariin ja Kuohulle. Niistä liittymistä tulee tuohta KSVV:lle että ropisee. Navetta Kalmarissa on KSVV:n isoin kohde josta lypsetään muutakin kuin maitoa!
    Kyllä Yrjö ja A.P.P. tietää kuinka oikeita liiketoimintoja hoidetaan niin viimmesen päälle ja kunnolla. Varsinkin Yrjö.

    Äänestä

  • NouHätäRahalle kirjoitti:

    Yrjö kyllä puoltaa "sijoituksia" Kalmariin ja Kuohulle. Niistä liittymistä tulee tuohta KSVV:lle että ropisee. Navetta Kalmarissa on KSVV:n isoin kohde josta lypsetään muutakin kuin maitoa!
    Kyllä Yrjö ja A.P.P. tietää kuinka oikeita liiketoimintoja hoidetaan niin viimmesen päälle ja kunnolla. Varsinkin Yrjö.

    Eikös yrjö ole valtuustossa ja hallitushan asian vasta käsitteli?

    Äänestä

  • NouHätäRahalle kirjoitti:

    Yrjö kyllä puoltaa "sijoituksia" Kalmariin ja Kuohulle. Niistä liittymistä tulee tuohta KSVV:lle että ropisee. Navetta Kalmarissa on KSVV:n isoin kohde josta lypsetään muutakin kuin maitoa!
    Kyllä Yrjö ja A.P.P. tietää kuinka oikeita liiketoimintoja hoidetaan niin viimmesen päälle ja kunnolla. Varsinkin Yrjö.

    Niin kuullema.

    Äänestä

  • NouHätäRahalle kirjoitti:

    Yrjö kyllä puoltaa "sijoituksia" Kalmariin ja Kuohulle. Niistä liittymistä tulee tuohta KSVV:lle että ropisee. Navetta Kalmarissa on KSVV:n isoin kohde josta lypsetään muutakin kuin maitoa!
    Kyllä Yrjö ja A.P.P. tietää kuinka oikeita liiketoimintoja hoidetaan niin viimmesen päälle ja kunnolla. Varsinkin Yrjö.

    Viitasaaren tilanteesta 9.5.2018 Keskisuomalaisessa. Siellä kaupunki välttää oman taloudellisen riskinsä maksamalla avustuksen vasta verkon ollessa käyttövalmis.

    Kaupunki maksaa 200 000 euron avustuksen edellyttäen, että maksavia asiakkaita keskustaajaman alueelta tulee vähintään 300. Jos vähimmäismäärä täyttyy, niin liittymät tehdään Viitasaarella Elenian maakaapelointien yhteydessä.

    Kyläprojekteita Huopanan-Keihärinkosken-Vuorilahden kylille on haettu yhteensä 525 000 euroa EU:n maaseutuohjelmasta/ely. TUKIPÄÄTÖKSIÄ EI OLE VIELÄ TEHTY. mutta KSVV aloittaa liittymien myynnin JO NYT.

    Mitä tämä kertoo kuituyhtiöstä ja Karstulan päättäjistä!? Ilman minkäänlaista ohjeistusta, Karstulalla on vain maksajan rooli. Lukekaa vaikka kunnanhallituksen esityslista valtuustolle. Karstula pitää päätöksillään ainoastaan KSVV:n maksukykyisenä, rakentamaan täysin ulkopuolisten kuntien mm. Kalmari Kuohu Vuorilahti Keihärinkoski laajakaista hankkeita. Tämähän on aivan uskomatonta tänä päivänä, millä mittarilla tahansa mitattuna! Viitasaarella on edes hitunen tolkkua liittymien rahoituksissa. Tilanteen Viitasaarella vs.Karstula, tekee edullisemmaksi, koska Viitasaari ei ole KSVV:n omistaja lainkaan, kuten esim. Karstula.

    Tässä KSVV omistajakunnat, joita leikkisästi myös KSVV:n rupukunniksi mainitaan.
    Konnevesi Kannonkoski Toivakka Kyyjärvi Karstula Multia Luhanka Pihtipudas Kivijärvi Petäjävesi.

    Äänestä

  • Ei taida verkkoyhtiö saada lanttiakaan Viitasaarelta. Tiettävästi kyseiseen 200 000 € :n päätökseen on tehty kolme eri valitusta Hallinto-oikeuteen. Näin pitäisi toimia jokaisessa kunnassa jotka ovat ostaneet taas lisää vastuita.

    Äänestä

Meidän äiti maksaa teidänkin äitien laajakaistat =)

Äänestä

Onko päättäjät totta tosiaan niin taukkeja että tuhon valokuitukuvioon työnnetään rahaa tämän tästä? Ei hyvää päivää.

Äänestä
  • Mielenkiintoista on nähdä, miten porukka jakaantuu valtuuston käsittelyssä. Nyt näkee, menikö oma ääni hukkaan.

    Äänestä

Onkohan muuten niin, että VT 13 varressa oleva nopea nettijohto voidaan hyödyntää niin Humpilla kuin muissakin tien varren kylissä melko edullisesti?
Silloinhan yhtiölle jäisi vain käyttömaksujen kerääminen hommakseen.
Ainakin Hongalla on ollut nopea yhteys jo aikoja sitten käytössä, tietoa ei tosin ole kenen lanka sinne tulee.

Äänestä

Taitaa käydä samoin kuin Karstulan Areenan osakkeille,eli täysin arvottomia ja ihmisiä hiujaamalla saatuja rahoja.

Äänestä

"Kyläprojekteita Huopanan-Keihärinkosken-Vuorilahden kylille on haettu yhteensä 525 000 euroa EU:n maaseutuohjelmasta/ely. TUKIPÄÄTÖKSIÄ EI OLE VIELÄ TEHTY. mutta KSVV aloittaa liittymien myynnin JO NYT."

Eikös Karstula ainakin ole tehnyt 156 000 € "tukipäätöksen" Huopanan-Keihärinkosken-Vuorilahden kylien valokuduille? Jos Viitasaari jää odottelemaan Elyn EU tukipäätöksiä niin kyllä Karstulasta aina kajahtaa Viitasaaren kaupungin avustamiseksi sen syrjäkylien laajakaistahankkeille. Ensin naapurikunnan syrjäkylät, sitten vasta omat syrjäkylät. Kertakaikkiaan hienoa humaania ajattelua Karstulassa.

Äänestä

Ei ole eikä tule KSVV:stä tukikelpoista. Karstulan kunta on selvittänyt valtionavustuspykälän huomioon ottaen että yhtiö saisi 4,6 miljoonan tuet, joihin se ei ole oikeutettu. Näin päättäjät valehtelee kuntalaisille ja peittelee omaa vastuutaan, sillä viestintävirasto antoi lausunnon jo KSVV:tä perustettaessa että ei ole tukikelpoinen kuntien omistamana.

Äänestä

Viimevuotisesta "osakeannista" tehtiin valitus eikä Karstula maksanut osuuttaan kun päätös ei ole lainvoimainen. Tietääkö kukaan onko valitus käsitelty hallinto-oikeudessa ? Joutuuko kunta maksamaan sijoituksensa jos valitus hylätään ? Sehän olisi satojen tuhansien menoerä. Voisiko joku selittää miten nämä asiat ovat ? Entä jos yhtiö (KSVV) menee konkurssiin, paljonko Karstula joutuu maksamaan ?

Äänestä

Valitusta hallinto-oikeudessa ei ole vielä käsitelty. Mikäli valitus hylätään, tulee Karstulan maksaa päätöksen mukainen pääomasijoitus verkkoyhtiölle. KSVV:n omistaa KSVH, jonka omistavat kunnat. Näin ollen kuntakonserneihin kuuluvaa yhtiötä ei ole helppoa tai periaatteessa edes mahdollista ajaa konkurssiin. Mikäli yhtiön annetaan syödä oma pääomansa, tulee omistajien pääomittaa yhtiötä niin kauan kuin omistajat eli kunnat ovat pystyssä. Omistajina kunnat ja omistamien määrittämä yhtiön hallitus ovat vastuussa yhtiön toiminnasta ja siitä, että oma pääoma ei mene miinukselle. Ongelmana on myös se, ettei yhtiön hallituksen jäsenten tule ajatella omistajakuntien etua vaan osakeyhtiölain mukaisesti heidän tulee ensisijaisesti ajatella vain yhtiön etua.

Äänestä
  • Kiitos. Tämähän on aivan mahdoton yhtälö. Eihän pikkukuntien talous kestä näitä "osakeanteja". Muistaakseni dekaani Neittaanmäki ajoi voimakkaasti valokuitua kaiken pelastajaksi. Olisi aika astua esiin ja ratkaista nämä rahoituskuviot.

    Äänestä

  • ymmärtämätön kirjoitti:

    Kiitos. Tämähän on aivan mahdoton yhtälö. Eihän pikkukuntien talous kestä näitä "osakeanteja". Muistaakseni dekaani Neittaanmäki ajoi voimakkaasti valokuitua kaiken pelastajaksi. Olisi aika astua esiin ja ratkaista nämä rahoituskuviot.

    Siis kunnan päättäjät ovat päättäneet, siantuntijana on käytetty kehitysyhtiötä ja kuunneltu tietysti myös ulkopuolisia.
    Päättäjät ovat vastuussa, ihan turhaa muita syyttää.
    Mielipiteitä on toki kaikilla, mutta marssijärjestys ontämä.

    Äänestä

Kilpailluilla markkinoilla toimivaa yhtiötä voi ja pitää tukea markkinaehtoisesti. Jos tämä yhtiö toimisi vain hankealueella, joka on määritelty, niin julkista tukea voi antaa määriteltyjen prosenttien mukaan ja nythän on nähty, että rahanpuute tulee siinä yhtälössä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


H_H_Läksijäiset kirjoitti:

Kunnanjohtaja esittää kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi uuden rahaerän Keski-Suomen Valokuituverkko KSVV:lle. Osakaskunta Karstula sijoittaa 153 578€. Uudet kampanjat Saarijärven Kalmarissa ja Jyväskylän Kuohulla vaativat lisää pääomia Karstulalta. Lisäksi kunnanhallitukselle tiedoksi saatetaan, että lähes samansuuruinen erä tulee hyväksyttäväksi viimeistään 15.9.2018.
Yhtiöllä ei ole omia pääomia jatkaa Valokuidun kaivamista uusille kampanja-alueille. Laajakaistaa tehdään projektilla Laajakaista kaikille periaatteella, myös moniin muihin kuntiin Karstulan rahoittamana kuin pelkästään Karstulan alueille. Osakaskunnilta kerätään 1 miljoonan ja 1,2 miljoonan annit KSVV:lle.
Asiasta lähemmin - Dynasty tietopalvelu : Karstulan kunta. Google löytää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu