kun ihmiset pelkää niitä?
Onko siihen jokin viisas syy?
Onko siihen jokin viisas syy?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Enemmän minä pelkään rikollisia, väkivaltaisia ihmisiä. Paljon suurempi vaara joutua rikoksen kohteeksi kuin suden raatelemaksi. Vuosikymmeniin ei susi ole ketään raadellut, ei kohta vuosisataan. Pelätäänhän sitä pimeää ja liikennettäkin ja mörköjä.
SUDET alkaa olla jo melkoinen uhka ihmisille ja ennenkaikkea kotieläimille.
Susien suojeliat vähättelee susihaittoja ja väittävät etteei suomessa ole kuin muutama sata sutta todellinen luku lienee reippasti yli 10 000 sutta. Ja lisää lappaa koko ajan rajan yli venäjän puolelta. Olisi mitä pikimmiten myönnettävä ainakin 200 kaatolupaa että edes vähän saisi harvennettua susikantaa
Joopa joo:)) Viimeisen laskennan mukaan Suomessa on hieman reilut 300 sutta.
Ihmisiä saa pelätä, en tarkoita matuja persut pelkää niitä, normaali ihmnen ei heitä pelkää.
Isoja koiria varon koska voivat olla arvaamattomia, huonolla onnella liikenteessä.
Susia voi olla sen verran että voimme sanoa että niitä on harvakseen 30-40 yksilöä hyvässä kontrollissa.
Onko siihen jokin viisas syy?//ei ole,,vaan sudenhalaajat kehä 3..sen sisäpuolella ,,,ja foliohattutädit.. tuossa kaikki syyt...ei niin viisaita.
Jos ja kun sudet ovat uhka ihmisen turvallisuudelle, kuten pihapiirissa liian lähellä kylän / kaupungin pintaa, ne pitää saada tappaa,
jo raamatussa sanotaan, luonto on ihmisen vallassa,
siis ihmminen hallitkoon luontoa ja eläimiä, jotensakki noin,
Vaikea kysymys pohjoisen asukkaille ymmärrettävää että pelkäävät. Sudet ja putinistit ja supikoirat tulevat Venäjältä häiriköimään Suomeen (aasialainen supikoira istutettiin Nliittoon sotilaiden takkimateriaaliksi ja nyt sille annetaan takkiin Suomessa vieraslajina kuten venäläisillekin ajan muututtua). Venäjä on hankala piittaamaton alemmuuskompleksinen köyhälä, joka ei hoida mitään, ei susia- ei supikoiraongelmia, olisimmekin rikkaita jos naapurina olisi Tanska tai Kanada
EU on toinen kummajainen, EU on tappanut kaikki sutensa mm. Espanjassa myrkytetty Pyreneillä, siellä susi ei ole rauhoitettu
EU haluaisi että kaikki suojellaan Suomessa, josta voisi EU:n mukaan tehdä museon tai eläintarhan: sudet, karhut, pakolaiset ...
mutta suomalaisista ei ole niin väliä EU:ssa
YKSI KAPPALE harhailevia susia havaittu Pyreneillä on uutinen sielläpäin
https://www.elperiodico.com/es/medio-ambiente/20180119/detectado-lobo-pirineo-de-lleida-6563278
El lobo no está incluido en el catálogo catalán de fauna protegida
kolme sss shoot shovel shut up...varma konsti ja jos hukkasella on kaulapanta gps tietoineen,,niin heittaa sen venajalle menevaan rautatievaunuun.. siinahan ihmettelevat hukkasen nopeutta..
Susia ei voi kaataa koska suojelijoiden mukaan ''se olisi täysin turhaa.'' Ja ''susista ei ole vaaraa ihmiselle.'' Miten niin ei ole? Susi on peto ja siitä ei pääse mihinkään. Piste.
Kumpi on ihmiselle vaarallisempi, puutiainen vai susi?
Ei käsitellä asiaa tunteella van ihan tietoon tulleiden vaaratilanteisiin johtaneiden tapausten perusteella.
Joko sinä olet ottanut rokotteen sutta vastaan.
Puutiaisen aiheuttamaa aivokuumetta vastaan voi rokotta, mutta ei sutta vastaan.
Tieto ei tapa mutta ei se sinullekaan pahitteeksi olisi.
Puutiaisaivokuumetta vastaan on olemassa rokote, olet sikäli aivan oikeassa. Mutta sitä kaikkein ikävintä ja vaarallisinta puutiaisen levittämää tautia eli borreoloosia vastaan ei rokotetta ole!
Oneksi susi ei ole raadellut ihmistä ...mutta koiria on muutaman tänäkin vuonna...
Susi on petoeläin...
mimmimum-..mi
Susia on mm. Varsinais-Suomessa asutuksen lähellä. Pelottaa lapsien puolesta, jotka koulutietä kulkevat ja omastakin puolesta.
Totta ....Varsinais-Suomessa on susikanta lisääntynyt ...ne tulevat pihoille ja asutuksiin ..
Siellä ammuttiin yksi naaras susi ...ilmeisesti pelotteluksi muille susille...
mimmimum-..mi
Voihan susia yrittää kaataa, mutta ei se todellakaan viisasta ole. Sudella on neljä jalkaa joten ei se ihan noin vain tönäisemällä tai kamppaamalla kaadu. Ensinnäkin on todella vaikeaa ellei peräti mahdotonta päästä niin lähelle sutta että voisi yrittää kaataa sen. Toisekseen, susi on tosi ketterä ja nopea korjaamaan asentoaan. Sekin vielä, että susi itse on oikeastaan kaatamisen asiantuntija, jos yrität kaataa sitä niin se taatusti oitis näkee mitä olet yrittämässä, ei tule onnistumaan ei.
Voithan kokeeksi harjoitella koiralla, todennäköisesti huomaat jo siitä että mission: impossible.
Bessie
Kyllä se susi "tottelee" haulikonpanosta sihen kuin muutkin elukat.
Kaadetaanhan karhujaki vaikka ovat paljon suurempia ja painavampia kaadettavia.
Joo, ja jotkut urhot kaatavat jopa naisia?
Joo ja jotkut naiset lankeavat ihan itse. Kuten esmes minä.
Bessie
Helsinkiläiset viherpiipertäjät niitä "suojelevat" ovathan itse turvassa.
Pökiöitä kuten muissakin asioissa.
alottajan kysymykseen :
se on syynä,
kun vihreät rakastaa eläimiä enemmän kuin ihmisiä,
siksi,
ja kun vihreät asuu keskellä kaupunkia kerrostalojen ylimmässä kerroksessa, niitten on hyvä kuvitella kuin ihania luonnon-koria susi-ressukat ovatkaan,
aivan ihania, uuuuh,
ne pitää ehdottomasti suojella,
ei haittaa vaikka haittaavat ihmisiä ja eikä vaikka koulu-lapset ovat vaarassa, ihminen kun ei ele vihretten mielestä ystä arvokas olento kuin susi,
Maalaisjunttien propagandaa tuo vihreiden haukkuminen ja
tarinat suden vaarallisuudesta ovat vanhojen satujen tarinoita
eivät todenperäisiä.
Susi on erittäin arka eläin, eikä hyökkää ihmisten päälle, mutta puolustautuu
uhattuna ja voi olla agressiivinen loukkaantuneena.
Susi on hyvin, hyvin arvokas eläin luonnon tasapainon kannalta.
Stadin plösön kommentti. Et ole sutta nähnyt luonnossa kuten minä.
"Susi on hyvin, hyvin arvokas eläin luonnon tasapainon kannalta."
Mites Suomessa on luonnon tasapaino järkkynyt sen takia, kun välillä susia ei ollut juuri ollenkaan. Kerro.
HAH HAH HAAAAAAAAAAAA
joooo sinä asut kerrostalo ylimmässä kerroksessa, kuvittelet kuinka söpöjä koiria sudet onkaan hahahahahahaaaaa, ota yksi lemmikiksi, vaikka sänkyyn yöski, uskallatko hahahahahahaaaaaaa, tai ota omaan pihapiiriin lemmiksiksi, katso kuinka rohkea olet sen läheisyydesssä,
jooo teitä hulluja kyllä suomessa rittää eteenki vihreitten puolueessa,
Miun puolesta voi vaikka kaikki sudet lahdata,
Ainakin vahinkosudet.
muutama säilyttää ja viedä Sulo Karjalaisen Suurpetokeskukseen Kuusamoon.
Siellä viherpiperiäiset voivat käydä niitä tutkimassa ja hoivailemassa.
Se on erikoista, että kyseinen suurpetokeskus ei ole saanut
eläinkeskukseensa sutta, kiitos siitä kuuluu susi-Pulliaiselle.
Susia tulee kuitenkin koko ajan lisää Venäjältä,
kun Suomen itäraja vuotaa.
Paras keino pyydytää rekkakuorma susia ja viedä Hesan puistoihin asustelemaan. Kyllä viherpiipertäjät niitä siellä ruokkii !!
Henkilölle joka viisasteli kuinka puutiaisaivokuumetta vastaan on saatavissa rokote mutta susia vastaan ei, kerron pienen tiedonmurusen: Puutiaisaivokuumetta vastaan kyllä on rokote mutta puutiaisen levittämää borreoloosia vastaan ei ole rokotetta ja juuri borreoloosi on se todella vaarallinen juttu ihmiseen päätyessään!
Ja hirvet, miten vaarallisia ne ovatkaan tappaessaan ja vammauttaessaan vuosittain lukuisia ihmisiä, eikö ne kaikki tulisi kaataa ja sitoa maahan kyljelleen kiinni niin etteivät pääse pystyyn?
Paras hirvi pakastimessa. Tämä hirvikolarin ajaneena mielipiteeni.