Tervetulleeksi toivottaminen

Hei!

Hienoa, jos yhteisösi on ottanut sinut hyvin vastaan! Luuletko, että he hyväksyisivät myös mahdollisen seurustelukumppanisi (siis samaa sukupuolta olevan), jos jostain syystä päätyisitkin tällaiseen?

Luulisin, että harva meistä LGBT-ihmisistä identifioituu ensi sijassa LGBT-ihmiseksi. Itse en ainakaan tee niin, vaikka "homosuhteessa" elänkin.

Sateenkaari-ihmisten keskuudessa on varmasti paljon ennakkoluuloja uskovia kohtaan. Niin on kyllä tavallisten heteroidenkin keskuudessa. On vaikea ymmärtää jotakin itselle varsin vierasta. Sitten on niitä, jotka ovat tulleet pahasti satutetuiksi uskonyhteisöissään. Vahva irtiotto on joskus ainoa keino selviytyä.

Mutta ennakkoluuloja kohdistuu myös setalaisiin. Sielläkin on varsin monenlaista väkeä toiminnassa mukana. Jotkut varmasti kannattavat sitä vapaata rakkautta ja ns. itsensä toteuttamista, jotkut ovat perinteisempiä arvoiltaan. Minusta näyttää, että varsin yleisiä ovat aika tavallisilta vaikuttavat parisuhteet, joissa vallitsee luottamus ja uskollisuus.

Mutta olisi kyllä mielenkiintoista seurata, jos joku "selibaatti-porukka" haluaisi mukaan Setan toimintaan! :-D

Ihan samaa mieltä olen siitä, että on traumaattista, jos terapeutti ei huomioi ja kunnioita asiakkaansa uskonnollista vakaumusta. Samalla tavalla on traumaattista, jos terapiassa ei aidosti hyväksytä asiakkaan seksuaalista suuntautumista. Nämä voivatkin olla asioita, joita ei ole niin helppo sovittaa yhteen! Ehkä olennaista on, kuinka herkkä terapeutti on asiakkaan todellisuudelle ja osaa tukea tätä tämän omista lähtökohdista. Kaikenlainen tyrkyttäminen ja omalla totuudella jyrääminen on pahasta!

Jos itse menisit terapiaan, niin miten toivoisin terapeutin suhtautuvan omaan seksuaalisuuteesi?

Sateenkaari kirjoitti:

Hei!

Hienoa, jos yhteisösi on ottanut sinut hyvin vastaan! Luuletko, että he hyväksyisivät myös mahdollisen seurustelukumppanisi (siis samaa sukupuolta olevan), jos jostain syystä päätyisitkin tällaiseen?

Luulisin, että harva meistä LGBT-ihmisistä identifioituu ensi sijassa LGBT-ihmiseksi. Itse en ainakaan tee niin, vaikka "homosuhteessa" elänkin.

Sateenkaari-ihmisten keskuudessa on varmasti paljon ennakkoluuloja uskovia kohtaan. Niin on kyllä tavallisten heteroidenkin keskuudessa. On vaikea ymmärtää jotakin itselle varsin vierasta. Sitten on niitä, jotka ovat tulleet pahasti satutetuiksi uskonyhteisöissään. Vahva irtiotto on joskus ainoa keino selviytyä.

Mutta ennakkoluuloja kohdistuu myös setalaisiin. Sielläkin on varsin monenlaista väkeä toiminnassa mukana. Jotkut varmasti kannattavat sitä vapaata rakkautta ja ns. itsensä toteuttamista, jotkut ovat perinteisempiä arvoiltaan. Minusta näyttää, että varsin yleisiä ovat aika tavallisilta vaikuttavat parisuhteet, joissa vallitsee luottamus ja uskollisuus.

Mutta olisi kyllä mielenkiintoista seurata, jos joku "selibaatti-porukka" haluaisi mukaan Setan toimintaan! :-D

Ihan samaa mieltä olen siitä, että on traumaattista, jos terapeutti ei huomioi ja kunnioita asiakkaansa uskonnollista vakaumusta. Samalla tavalla on traumaattista, jos terapiassa ei aidosti hyväksytä asiakkaan seksuaalista suuntautumista. Nämä voivatkin olla asioita, joita ei ole niin helppo sovittaa yhteen! Ehkä olennaista on, kuinka herkkä terapeutti on asiakkaan todellisuudelle ja osaa tukea tätä tämän omista lähtökohdista. Kaikenlainen tyrkyttäminen ja omalla totuudella jyrääminen on pahasta!

Jos itse menisit terapiaan, niin miten toivoisin terapeutin suhtautuvan omaan seksuaalisuuteesi?

Lue lisää

"Hienoa, jos yhteisösi on ottanut sinut hyvin vastaan! Luuletko, että he hyväksyisivät myös mahdollisen seurustelukumppanisi (siis samaa sukupuolta olevan), jos jostain syystä päätyisitkin tällaiseen?"

Hmm. En ole juuri miettinyt asiaa, koska en koe tätä kysymystä kovin olennaiseksi. Olen löytänyt Jumalan ja saanut syntini anteeksi, enkä kaipaa muuta.

Monenlaista voi toki spekuloida. Uskon, että valtaosa yhteisöstä suhtautuisi minuun edelleen samalla tavalla rakastaen, jos päätyisinkin suhteeseen samaa sukupuolta olevan kanssa. Valintaani he tuskin pitäisivät oikeana, ja niin sen kuuluukin mennä, koska Raamatun mukaan homosuhteessa eläminen on synti.

Minusta kenelläkään yksittäisellä ihmisellä tai uskonnollisella yhteisöllä ei ole velvollisuutta antaa hyväksyntäänsä elämäntyylille, jota ei pidä oikeana. Jokaisella tulee olla oikeus pitäytyä oikeaksi katsomassaan maailmankatsomuksessa, johon sisältyy tietty näkemys oikeasta ja väärästä. Kyse on sanan- ja uskonnonvapaudesta, jota ei pidä lähteä rajoittamaan. Käytännössä siis esimerkiksi sellaisella konservatiivisella uskonyhteisöllä kuten vanhoillislestadiolaisuus tulee olla oikeus julistaa, että avioliitto on elinikäinen miehen ja naisen välinen liitto, ja että kaikki avioliiton ulkopuolella toteutuva seksi on syntiä. Tämä ei tietenkään tarkoita oikeutta vihata ketään. Lähimmäisen rakastaminen ja kunnioittaminen ovat asioita, joihin tulee aina pyrkiä toisia ihmisiä kohdatessa.

Mutta siis, voidaan kysyä, miksi ihmeessä edes haluaisin kuulua johonkin sellaiseen ryhmään, jonka oppeja en allekirjoita? Enhän minä esimerkiksi liity Skepsiksen jäseneksi ja oleta, että voin vapaasti julistaa parannussaarnaa heidän tilaisuuksissaan :) Jos en enää pystyisi yhtymään vanhoillislestadiolaisuuden opetukseen uskosta ja elämästä, niin silloin kai kävelisin niin sanotusti ovesta ulos; en kuitenkaan tee niin, koska haluan uskoa syntini anteeksi, haluan olla Jumalan lapsi ja päästä kerran taivaaseen. Ymmärrän toki, ettei asia ole läheskään niin yksinkertainen kuin sen tässä esitin, mutta pointti tuli kai selväksi.

"Mutta ennakkoluuloja kohdistuu myös setalaisiin. Sielläkin on varsin monenlaista väkeä toiminnassa mukana."

Asia on varmasti juuri näin. Minulla on kavereina ns. "setalaisia" ja tiedän, että hajonta on suurta ja että sinne sekaan mahtuu myös niitä ihan tavallisia tallaajia.

"Jos itse menisit terapiaan, niin miten toivoisin terapeutin suhtautuvan omaan seksuaalisuuteesi?"

Kunnioittavasti. En kaipaa kauhistelua vaan halua ymmärtää elämääni ja valintojani. Eräs homoudestani tietoinen psykologi alkoi itkeä kun kerroin uskostani. Näin jälkikäteen ajattelen, että olihan se melkoinen tyrmäys - psykologi reagoi surulla, kun kerron elämäni tärkeimmästä asiasta... Onneksi eräs toinen psykologi osasi suhtautua ammattitaitoisesti. Se oli todellakin sitä aitoa suvaitsevaisuutta ilman ahdasmielisiä ennakkoluuloja.

Niin ja olen enemmän sellainen hiljainen kristitty. En kuulu mihinkään yhteisöön, jtn en osaa sanoa miten suhtaudutaan eri uskontokunnissa, mutta homojahan on tunnetusti paljon seurakunnilla/kirkoissa töissä, ainakin pääkaupunkiseudulla.