Kylmä

Keksin tänä aamuna miten määritellään h*lvetin kylmä. Silloin ku Lada ei lähde käyntiin, oletteko samaa mieltä?
2394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sen olen todennut ei niin hyvin kuin vanhanaikaiset.

Äänestä
  • Itselläni on nykyisin "ruiskuauto", eikä sen käynnistymisessä ole mitään ongelmaa. Senkun kääntää avaimesta, niin hyrähtää aina käyntiin ja jää käymään nätisti. Eipä tarvitse sovitella ryyppyä sopivaksi. Kyllä nykyautojen hyvin tehty ruisku on paljon parempi kuin vanhat kaasarivehkeet. Yksipisteruiskut ovat kyllä lähinnä kaasarin korvikkeita, ja sellaisena arvosteltavia.
    Tuosta kylmästä tuli mieleeni aikoinaan omistamani Lada, joka kyllä lähti pakkasessa joten kuten käyntiin, mutta vaati hetken lämmittelyn, ennenkuin jaksoi kiskoa korin liikkeelle. Liikkeelle päästyä sai hetken ajaa ykkösellä, kun ei ehtinyt vaihtaa kakkoselle ennen Ladan vauhdin loppumista. Vasta muutaman pyrähdyksen jälkeen perä notkistui sen verran, ettei pysähdytty vaihtamisen aikana. Aikoinaan Lada oli lämmin verrattuna aikalaisiinsa, mutta sekin aika on muuttunut. Käykää kokeilemassa ja vertailemassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joppe kirjoitti:

Keksin tänä aamuna miten määritellään h*lvetin kylmä. Silloin ku Lada ei lähde käyntiin, oletteko samaa mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu