Toisella kerralla olit kännissä. Ja minulla oli kaamea kankkunen. Kyrvänhimo pakotti silti polkemaan luoksesi, kun kutsu kävi. Aloit jälleen jo eteisessä kouria vehkeitäni housujen läpi, luotuasi ensin sen nälkäisen, empivän katseen, joka oli tuttu ensimmäisiltä treffeiltä. Tartuin verkkareissa pullottavaan varustukseesi. Sen muhkeus lupaili ihania iloja. Supatit haluavasi imeä. Henkesi haisi etovasti kossulle. Menimme sänkyyn, jossa riisuin housuni. Asetuit jakojeni väliin lutkuttamaan puolivelttoa kulliani. Höpöttelit koko ajan tuhmia: tahdoit spermat suuhun, tahdoit kokeilla miltä penis tuntuu pyllyssäsi, tahdoit nussia ”mahtavan antavaista” reikääni. Imemisesi oli taitavampaa kuin muistin. Nielit elimeni vaivatta pohjaan asti. Nuolit sitä. Hipelöit sitä. Pussailit sitä. Se tuntui niin hyvältä, että oli pakko huokailla. Kaluni jäykistyi raudankovaksi. Jossain vaiheessa kysyit, tykkäänkö suutelusta. Ajatuskin iljetti. En koskaan miehen kanssa, vastasin. Onneksi et ruvennut hankalaksi: iso, vahva, humalainen karju.
Pyysin sinua vaihtamaan asentoa, jotta ulottuisin käsittelemään muniasi. Tulit päälleni ja työnsit jäykistyneen pelisi kurkkuuni. Tällä kertaa en kyennyt nielemään sitä kakomatta. Ehkä se johtui kankkusesta. Työnsin sinut ylemmäs ja tyydyin vain pitelemään. Runkkasin mulkkuasi, kun se lepäsi poskeani vasten. Harmaakarvaiset reppusi kutittivat ohimoani. Ihastelin taas kerran siittimesi paksuutta. Sen runkkaaminen tuntui juhlalliselta, kuin olisi vedellyt tykin liikkuvia, eikä pelkän pistoolin, jollaisia olin kohdannut liiankin usein.
Halusit naida. Totta kai se sopi minulle, sitä vartenhan olin tullut. Käskit minut kontalleni. Liukastit reikäni syljellä ja työnnyit sisään. Olin äkkiä täynnä lämmintä, kivikovaa jortikkaa. Höpöttelit yhä koko ajan. Kehuit miten mahtavalta nussimiseni tuntui. Ja että peräaukkoni oli ihme, kun se päästi sinut sisään kertatyönnöllä, vaatimatta valmentamista. Halusit laskea spermat pyllyyni. Kysyit, tykkäsinkö, kun panit minua, oliko se minusta mahtavaa. Yritit kai puheillasi kiihottaa itseäsi laukeamaan. Myöntelin parhaani mukaan ja lisäsin aitoja nautinnon voihkaisuja sekaan tukeakseni pyrkimyksiäsi.
Käskit minut ratsaille. Se oli ensimmäinen kertani ratsailla kasvokkain. Sanoit haluavasi spermaisen kaluni suuhusi, jos minulta tulisi. Koska vehkeeni seisoi yhä, nousin välillä kyrvältäsi ja konttasin eteenpäin imettämään sinua. Nain suutasi rajusti. Se ei tuottanut sinulle ongelmia; sitä hommaa olit selvästikin harjoitellut melkoisesti. Peruutin taas jormasi päälle ratsastamaan – ja sitten jälleen suuhun lykkimään – ja takaisin istumaan mulkulle, sen päällä kiehnäämään. Ilmeisesti ratsastin hyvin, sillä puhisit, että nyt on hilkulla. Pian sanoit kuitenkin, että väärä hälytys.
Vaihdoimme käskystäsi taas asentoa. Makasin kyljelläni pylly tyrkyllä. Tulit takaa sisääni. Kysyit huohottaen, kumpaan halusin siemensatsin mieluummin: suuhun vai perseeseen. Vastasin, että kumpikin vaihtoehto on yhtä hyvä. Kysyit, nielenkö spermat. Sanoin nieleväni. Nait ja runkkasit minua samaan aikaan. Se oli kaikkein parasta. Jöllisi hankasi ihanasti eturauhasta, korostaen kätesi nautinnollista kosketusta. Olisit voinut minun puolestani jatkaa sitä vaikka koko illan. Pyysinkin, ettet lopettaisi. Voihkin ja kehuin miten upealta se tuntui. Taitavissa ja viitseliäissä käsissä olisin voinut jopa laueta siinä asennossa.
Mutta koska sinulta ei kylkiasennossakaan tullut, käskit jo noin vartin kuluttua minut selälleni. Nostit jalkani lähes korviin ja työnnyit sisääni edestä. Yritin olla haistelematta viinanhöyryistä henkeäsi. Puristin sulkijalihaksillani moloasi aina kun tuuppasit sisäänpäin, jotta kasvanut kitka saisi sinut purkautumaan. Kehuit, että miehenpilluni työskenteli yhtä taitavasti kuin sen virolaishuoran, tyttöpojan, josta vuosia sitten olit saanut kimmokkeen miestenvälisiin. Panotahtisi kiihtyi. Mutta latinki ei vieläkään irronnut. Kysyit jyystäessäsi, tykkäisinkö olla kolmen kesken. Tunsit jonkun kaverin, joka halusi sitä. Sillä oli mahtava 18 senttiä pitkä kanki, paksumpi kuin sinulla, noin 6 senttiä läpimitaltaan. Voisit panna minua ja samalla ottaa siltä kaverilta suihin. Tai vaihtoehtoisesti minä ottaisin siltä suihin ja sinä katselisit. Kiihdytit jälleen tahtia. Peräreiässäni alkoi tuntua hullaannuttavan upealta, jotenkin lutkamaisen kiimaiselta ja avonaiselta. Vikisin, että kyllä kolmenkeskinen minulle sopisi, varsinkin kun en ollut koskaan saanut kahta yhtä aikaa miehenvittuuni. Kuullessasi sen yritit laueta täysillä, nylkytit niin lujaa, että sänky rytisi. Mutta kuti pysyi repuissa. Sitä se viina teettää.
KARJUN OMANA 2
4
1985
Vastaukset
- Martti54
Pyysit naimaan anukseesi. Otit yöpöydältä liukasteen. Vannotit olemaan varovainen, koska perseessäsi ei ollut koskaan ollut penistä sisällä: vain terskani oli ensitapaamisella käynyt siellä sekunnin verran. Imit vehkeeni kovaksi, rojahdit kyljellesi ja rasvasit karvaisen aukkosi. Hain sormella oikean kohdan ja tuuppasin terskan sisään. Ähisit kivusta. Käskin odottaa hetken, kipu menisi ohi. Rauhoituttuasi työnsin pohjaan. En nauttinut siitä suuresti, en ole koskaan nauttinut. Oletin lisäksi, että sinulla oli suolihuuhtelu tekemättä. Sinäkään et tuntunut kovin innostuneelta, vaikka vehkeesi pysyi koko ajan jäykkänä. Hipelöin sitä kiihottaakseni itseäni. Jonkin aikaa pantuani penikseni velttoni ja luiskahti ulos. Selitin, ettei toppina olo ollut minun juttuni, pidin enemmän bottomiudesta. Ja että jos kaluni olisi puolet isompi, asia voisi olla toisin. Mutta pienellä suuhun työntely tuntui tuplasti paremmalta kuin suoleen naiminen. Vaikutit pettyneeltä. Arvelin, että mietit koko ajan itseäsi: miten saisit laakisi lentoon.
Ehdotit, että menisimme olohuoneeseen katsomaan tuomiani filmejä. Olit pyytänyt niitä, jotta voisit katsoessani pornoa imeä spermat suuhun. Ja minä tahdoin toteuttaa toiveesi. Valitsit tyttöpoikafilmin, vaikka olin kertonut, että minua kiihotti eniten anaali heteroporno: siinä on suurimmat kalut ja niillä pannaan kumitta. Olit siihen mennessä köyrinyt minua eri asennoissa ainakin tunnin. Sähläsit raivostuttavan kauan DVD-laitteesi kanssa. Lopulta sait filmin näkymään valtavalla TV-ruudullasi. Istuimme nahkasohvalle runkkailemaan toisiamme. Paksun mulkeroisesi pitely pornon äärellä tuntui upealta: koin, että hallitsin elintäsi ja voisin laukaista sen milloin tahansa tahtia kiihdyttämällä. Olisin voinut käsitellä munaasi tuntikausia. Se oli varsinainen jölli, karjun mehevä siitin. Sanoit taas kerran haluavasi spermat suuhun. Et kuitenkaan viitsinyt nähdä vaivaa tavoitteesi eteen. Sinulla oli kiire tehdä jotain ihan muuta, itsekkäämpää. Käskit minut lattialle kontalleni. Aloit jälleen panna ja tavoitella orgasmia. Yritin kannustaa sinua voihkimalla, vaikken enää ollut sydämessäni siinä mukana. Hommassa oli epätoivon meininkiä. Ja lattia oli kova polville. Jonkin aikaa jyystettyäsi käskit minut mahalleni ja tulit makaamaan päälleni kuin patjalle. Lykit pitkään filmiä kommentoiden ja rivoja puhuen. Mutta latinki ei vain lähtenyt liikkeelle.
Istuit myrtsinä, periksi antaneena nojatuoliin juomaan kossua. Isot munasi roikkuivat velttoina tuolinreunan yli. Päätin pelastaa sinut pälkähästä. Ryömin selälleni allesi. Vehkeesi riippuivat kasvojeni yllä. Nostelin ja hipelöin reppujasi samalla kun suutelin ja imin terskaa. Siemailit kossua ja katsoit pornoa. Sanoit, ettei tule mitään. Jatkoin kuitenkin. Työnsin etusormeni nojatuolin pehmusteita pitkin pyllyysi ja hieroin eturauhasta. Sillä ei ollut näkyvää vaikutusta. Valitettavasti myös alapesussasi oli toivomisen varaa. Haju oli iljettävä. Äkkiä ojensit kätesi ja aloit runkata puolikovaa kaluasi suuni yllä. Muutaman sekunnin kuluttua työnsit terskan suuhuni ja laukesit. Mällissä oli kitkerä sivukamu, se ei ollut miellyttävä välipala. Nielin silti kaiken, olinhan luvannut tehdä niin.
Menin sohvalle. Katselin kun kaksi kondomikaluista miestä nai shemalea samaan reikään. Hipelöin siitintäni. Se alkoi jököttää. Sinä joit kossua ja huokasit, että puhti on poissa. Ei sanaakaan kiitokseksi suihin otosta. Kerroit jotain murheistasi, vanhasta sairaasta äidistäsi, mutta en malttanut kuunnella. Panit tupakaksi.Olipa huomaavaista tupakoitsematonta kohtaan. Vinkkasin, että nyt olisi mahdollista saada mälli suuhun. Pudistit päätäsi. Pussit tyhjinä sinua ei enää kiinnostanut – viis vieraasta ja sen tarpeista. Kysyin, otetaanko vielä toinen erä illan aikana. Sanoit, ettet jaksa. Ja mikä oli olla jaksamatta, kun olit jo saanut tyydytyksen. Vaikutit tulleen aika känniin. Ymmärsin, että toivoit minun lähtevän.
Mikä isäntä, ajattelin kotiin polkiessani, mikä karvainen törkimys. Sanon suoraan, että sen känni-iltasi jälkeen pidin ainoana ansionasi paksua parruasi ja sitä, että mahdollisesti järjestäisit minulle vielä paksumpaa, jos se kolmenkeskinen toteutuisi. Vastedes, päätin, minun on huolehdittava itse laukeamisestani, runkattava täysillä, kun nussit minua. Munasi tuntuu pyllyssä niin kiihottavalta, että voisin hyvinkin päästä omin käsin onneen. Pulmana on vain se, että jos saan ennen sinua, minun on ehkä laukaistava sinut suullani ja nieltävä jälleen pahanmakuista spermaasi. Olet aika sika, mutta muhkea molosi on vastustamaton. Tätäkin kirjoittaessa näen sen koko ajan silmissäni. Ajatuksissani pitelen sitä, imen sitä, annan sille pyllyä. Kunpa se olisi kiinni sivistyneemmässä miehessä, joka osaa ja viitsii ottaa partnerinsa huomioon. Silti hieman pahoitellen arvaan, että viimeistään viikon kuluttua minun on taas kyrvänhimossani pakko tulla astuttavaksesi, olit kännissä tai et. - Anonyymi
Onko kolmas osa tulossa
- Anonyymi
Joo, Posti tuo sen ihan lähiaikoina. Se on ollut matkalla vasta 6 vuotta…
- Anonyymi
Täältä löydät nopeasti sukupuolta, suhteita, treffit 👉 http://aepgcorp.com/H/R2f3F8
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä431805Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2071238- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321137- 781086
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057