Oletteko erottuanne vaihtaneet oman alkuperäisen sukunimenne takaisin?
Aiheuttiko nimen vaihto paljon sekaannuksia, ja oletteko tyytyväisiä että teitte sen?
Itselläni on kohta ajankohtaista luopua ex-mieheni nimestä, jonka olen säilyttänyt hänen äitinsä toiveen mukaisesti. Nyt on kaikilla tyttärillä jo uudet nimet ja anoppikin siirtymässä ajasta ikuisuuteen, niin en näe mitään syytä olla vaihtamatta, vielä kun exälläkin on uusi saman sukuniminen rouva.
Olen penkonut sukumme nimiä taaksepäin ja miettinyt jos jonkun sieltä ottaisin uusiokäyttöön, vaan taidan päätyä kuitenkin omaan tyttönimeeni. Muutoksen taidan tehdä samalla kun siirryn eläkkeelle, voin sitten aloittaa sen ajanjakson kuin uutena ihmisenä.
Aiheuttiko nimen vaihto paljon sekaannuksia, ja oletteko tyytyväisiä että teitte sen?
Itselläni on kohta ajankohtaista luopua ex-mieheni nimestä, jonka olen säilyttänyt hänen äitinsä toiveen mukaisesti. Nyt on kaikilla tyttärillä jo uudet nimet ja anoppikin siirtymässä ajasta ikuisuuteen, niin en näe mitään syytä olla vaihtamatta, vielä kun exälläkin on uusi saman sukuniminen rouva.
Olen penkonut sukumme nimiä taaksepäin ja miettinyt jos jonkun sieltä ottaisin uusiokäyttöön, vaan taidan päätyä kuitenkin omaan tyttönimeeni. Muutoksen taidan tehdä samalla kun siirryn eläkkeelle, voin sitten aloittaa sen ajanjakson kuin uutena ihmisenä.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Kiva, ilmoita uusi nimesi kun olet vaihtanut.
Aiotko tehkä Kaurasesta Snellmannin?
Vai päin-vastoin.
H.
...tehdä
H.
Minäkin olen pohtinut asiaa. Miettinyt, että ottaisinko tyttönimeni takaisin vai peräti äitini tyttönimen. Houkuttaisi äidin tyttönimen ottaminen, koska sen nimisiä on vain kourallinen.
Se olisi niin radikaalimuutos, että identiteettinikin uudistuisi jonkun verran.
Kyllä se minullakin vielä vaihtoehtona isoäidin tyttönimi mielessä pyörii, ei auta kuin makustella näitä vaihtoehtoja niin huolella, että on sitten tyytyväinen valintaan koko loppuelämän ajan :)
Minua oikein suututtaa, että aikanaan piti ottaa joko miehen sukunimi tai kaksoisnimi. Järjetön laki silloin oli. En olisi ikinä vaihtanut kaunista tyttönimeäni. Nyt olen liian nuuka uusimaan kaikkia asiakirjoja nimenvaihdon takia. Sen tiedän että muuttaminen on ihan helppoa. Sen sijaan kun olen jo yli kaksi kertaa pidempään ollut miehen sukunimellä kuin tyttönimelläni, saattaisi jopa itse sekoilla puhumattakaan laajasta tuttavapiiristäni.
Minulla myös ollut toisen nimi jo n.40 vuotta, vaan jos vaikka olisi optimistisesti ajateltuna vielä lähes saman verran aikaa elää omannimisenä.
Kun solmimme avioliiton, niin oli pakko ottaa joko miehen sukunimi tai oma ja miehen
sukunimi peräkkäin. Otin pelkäm miehen sukunimen.
Sitten heti, kun tuli uusi nimilaki 1985, otin virallisesti oman sukunimeni takaisin. Emme eronneet silloin vielä.
Toimenpide maksoi jotain, muttei paljon. Piti odottaa virallista päätöstä. vähän aikaa.
NImenvaihto ei aiheuttanut mitään haittaa. Heti silloin tietenkin piti tehdä muutokset kuten pankkikortit uusiksi.
Sitten kun erosimme 2003, minulla oli valmiina oma sukunimi.
Tyytyväinen olen toimintaani. Sopi minulle, itsepäiselle itsenäiselle.
Toimit kaukonäköisesti :)
Kyllä
Sukunimeä ei ole kukaan kysellyt, enkä ole ajatellut koko asiaa, mutta etunimeä on jostain syystä kysytty, että kumpaa nimeä käytän, kun etunimi on harvinainen ja toinen nimi on enemmän tavallinen mummoilla.
Olet siis Camilla Hilja TurakInen.
Hienoa! Uusi sukunimeni Turaklnen! Mitä sitä enää muuta miettimään! Jos sillä sukunimellä nyt muutenkaan mitään merkitystä on. Aikaisemmat sukupolvet ovat nimiään niin moneen kertaan vaihdelleet. Historiaa en tiedä, että miksi.
Minullapa ei ole koskaan ollut omaa sukunimeä. Pitäisiköhän alkaa keksimään joku oma.
Minä otin oman sukunimeni jo parikymmentä vuotta sitten. En ikinä tykännyt mieheni sukunimestä. Passin olin juuri uusinut, sekin pitä panna uusiksi, ajokortti ja kaikki mahdolliset oli uusittava.
Itselläni osuu passin uusiminen juuri siihen eläkkeelle siirtymisen aikaan, joten vain ajo-, kela-, vakuutus-, ja pankkikortit pitää sitten uusia.
Ihmettelen vaan ...kun nimi on osa identiteettiä, joten mun mielestä olen aina se samanniminen, joksi synnyin, mutta olen vaan vuosia käyttänyt salanimeä, jotta en erotu joukosta vaan sulaudun näkymättömänä massaan. Sopii mulle hyvin.
Vaihtaakohan miehet yleensä paljon nimiään...muuta kuin nämä vankila kundit...esim.Valjakkala muuttanut monesti...Fouganthine kuulostaa" hienolta" ...ja viimeaikoina puhuttu kuristaja..vaihdellut ...
Riippuu persoonasta varmaan...
mää erosin jo kolmekymppisenä
otin oman sukunimeni takaisin
ja kun menin uudelleen naimisiin otin kaksoisnimen
mutta kyse oli vanhempana eronneista
niin jotenkin mua kiinnostas mikä saa ihmisen eroamaan
vielä joskus kuus seittemänkymppisenä
jos on vaikka takana nelkyt vuotta avioliittoa
ja erotaan niin eikö sitä ennen jo oo huomattu ettei käydä yhteen
kyllä mää huomasin heti kymmenen vuoden jälkeen
mutta nyt tää on ja pysyy
kakskytviis vuotta avioliittoa tulee täyteen tän kuun lopussa.
Vaihdoin tyttönimeni alkuperäiseksi, eli ruotsinkieliseksi.
Vivahtaa aatelissukuun.
Se on ollut sukuni nimi ammoisina aikoina.
1900-luvun vaihteessa monet suvut vaihtoivat nimensä suomenkielisiksi.
Tein hakemuksen ja maksoin siitä aikoinaan 400 markkaa.
Avioliitossa käytin mieheni nimeä toisena nimenä.
Kun hän nukkui pois, otatin hänen sukunimensä pois.
Eipä avauksessa määritelty mitenkään sitä minkä ikäisenä on eronnut, ja kommentitkin ovat tulleet eri ikäisinä eronneilta.
Eiköhän jokaisella ole omat syynsä eroihin on ikä mikä tahansa, mennäänhän naimisiinkin ihan minkä ikäisinä tahansa. Ei se ikää kysy milloin esim. alkoholisoituu tai löytää uuden, siinä jo pari aika yleistä eron syytä.
mun tyttönimi on ruotsinkielinen
vaikkei meillä oo mitään kytköksiä ruotsiin
en ainakaan näin tutkimatta sukua oo koskaan kuullu.
mää aikanaan jätin rakastetun joka oli alkoholiin menevä
ei keretty kun kihloihin
ja edelleen hän käyttää alkoholia samaan malliin
ehkä voi tulla alkoholistiksi vanhemmallakin iällä
mutta siihen täytyy olla joku syy
ja ehkä sen syyn pystyy selvittämään jos oikein haluaa
ja toi uuden löytäminen no joooooo
siihen en usko jos ei oo haku päällä
ja miks olis haku päällä jos olis ollu vaikka jo kolkytvuotta naimisissa
mää en usko siihen että joku vaan kävelee vastaan ja se on naps
kaikki muu entinen elämä menettää merkityksensä
ja jos näin käy sillä elämällä ei oo koskaan ollutkaan merkitystä.
naimisiinmennessäni otin kaksoisnimen, pidin siis myös tyttönimeni. erotessani vaihdoin takaisin tyttönimeen, muutos ei ollut suuri, sen kun "pudotin" ex-mieheni sukunimen pois omani perästä, toki viralliset kiemurat ja paperien vaihdot veivät oman aikansa. vaihdoin myös lasteni sukunimet tyttönimelleni, jotta ollaan koko perhe samalla nimellä, siihen tarvitsin tietenkin ex-mieheni suostumuksen.
Minä menin vanhoilla päivilläni naimisiin ja otin ukon sukunimen. Ei siinä muuta vikaa kuin se että nimi niin yleinen että jatkuvasti tulee sekaannuksia eri asioiden kanssa. Siis kadun kun en pitänyt omaa sukunimeäni. Toisaalta se ei ole niin iso ongelma että lähtisin sitä nyt kalliisti muuttamaan.
Ai niin ja minähän en ole eronnut :).
En minäkään, mietin vaan kuinka hankalaa olisi muistaa toinen sukunimi, jos vaihtuisi.
38 vuotta sitten, kun olin huomattavasti nuorempi, niin naimisiin mentyäni ja sukunimen vaihduttua, vielä monta kertaa töissä puhelimeen vastatessani aloitin tyttönimeni sanomisen ja sitten muistin, ai niin...:)
Minulla on ensimmäisen puolison sukunimi. Tuntui luontevalta että minulla ja pojilla oli sama sukunimi. Kun nimi on lisäksi aika harvinainen ja sointuu hyvin etunimeni kanssa
kanssa niin pidän sitä passelina..))
Eli ilmeisesti sukunimi ei liity kovin kiinteästi omaan identiteettiini kun nuo vaihtamattomuusperusteetkin ovat noin pinnallisia...
deme
Kirjoitit lopussa identiteetistä ja pinnallisuudesta.
Itselleni oli suuri kunnia, että edesmennyt mieheni antoi minulle sukunimensä.
Kun sukunimessäni oli alkuperäinen isäni ruotsinkielinen nimi ja mieheni kainuulainen sukunimi, ikäänkuin löysin identiteettini.
Olin tosi ylpeä sukunimistäni.
Suomessa kellään muulla ei ollut samanlaista.
Noinkin onnellisesti voi siis käydä, 2lesken. Että nimi sinetöi oman laadun.
Vaihdoin tyttönimeen, yllättävän helposti se meni. Tuttavathan ei kutsu sukunimellä kuitenkaan, niin ei tullut sekannuksia.
Ajokortin tilasin heti, muistaakseni maistraatin ilmoituksen myötä melkein kaikki muu hoitui itsestään. Kannoin hetken maistraatista tullut hyväksyntä nimenmuutokseen mukanani, kyllä sen jouduin jossain näyttämäänkin. Muutamaan paikkaan jouduin soittamaan muutoksesta, postin takia.
Ainut huono asia oli, että kun hoidin ala-ikäisten lasteni asioita, kysyttiin usein millä oikeudella niitä teen. Koska oli eri sukunimet.
Olen vaihtanut vain etunimeäni heti, kun "kynnelle kykenin" ja osasin tehdä sen. Vieläkin ärsyttää, kun tulee kirjeitä, joissa komeilee Lahja, josta sain trauman jo lapsena, kun siskoni kertoi, että olen mustalaisten lapsi, koska hän oli kuullut, että jotain poikaa oli kutsuttu siellä Lahjaksi.;)
Sekin harmittaa, että entiset tuttavani kutsuvat minua edelleen Lahjaksi, vaikka isä ja äiti oppivat heti uuden nimeni, samoin kuin veljeni, joka oli aluksi Veli meidän sisarusten toiveesta, koska meillä oli opettajana Veli.
Sitävastoin tyttäreni, joka on avoliitossa, halusi lapsensa hänen nimellään, josta anoppi ja appiukko ovat vieläkin katkeria, kun heidän nimensä on niin erikoinen.!?! Sanoisin vain, että paskanmarjat heidänkään suvusta, koska sattumalta luin kirjan, jossa oli kertomus siitä, kuinka heille tuli sellainen sukunimi. Vaikka ovatkin nyt varakasta kokoomusta, mutta punikki nimestä täytyi päästä eroon!
Hieman harmittaa, että silloin ei ollut mahdollista pitää omaa sukuniemään, kun meni avioon, mutta silti laulelen mielessäni; "olen Suomalainen""
Älä harmittele, Lahja on hieno nimi! Jotenkin arvokas :)
Unohdin sanoa vielä sen, että se tuntui loistavalta idealta tuo, mitä kirjoitit viimeisessä kappaleessa - aloitat eläkeiän "uutena" ihmisenä :) Eihän menneestä eroon pääse, mutta aika ajoin kannattaa kyllä kuoriutua. Ravistaa vanhat pölyt pois ja jatkaa vapaana taakasta. Onnea matkaan sulle.
Vaihdoin oman tyttönimeni takaisin vasta 2004, olin eronnut noin kymmenen vuotta aijemmin. Vaihtoon johti sopiva ajankohta. Lopetin yritystoimintani, poikani olivat aikuistumassa ja minulle rakas appiukko kuoli. Yritykseni kantoi avioliiton kautta nimeäni.
Olin miettinyt nimenvaihtoa kauan ja vihdoin se onnistui. Oli helppo palata omaan tyttönimeen. Aluksi saatoin vastata puhelimeen vanhalla nimellä, mutta hyvin pian nimi oli sisäistetty.
Niin ja enhän ole mitään sukua ex-mieheni suvulle.
Tämä viesti meni jostain kumman syystä plus70 palstalle ketjuun, jolla ei ollu mitään tekemistä nimenvahdon kanssa. Outoa.
"Tämä viesti meni jostain kumman syystä plus70 palstalle ketjuun, jolla ei ollu mitään tekemistä nimenvahdon kanssa. Outoa."
Outoako? Et vain osaa käyttää tietsikkaa ja sinne lähettämisiä viestejä.
Onko lapsesi sinun sukunimellä, vai isovanhempien nimellä?
No, tietenkin, mikäs vika on "pikku karhusesta" kutsuen sitä vaikka ohtoseksi?
Enhän minä mitään osaa vaan sinä osaat.
Tiedät tyttönimeni, mutta jätä lapseni rauhaan. Pikkukarhua kutsutaan ohtoksi.
Ja sinä et osaa käyttäytyä, et edes omaa alkeellisinta nettikäyttäytymis-etikettiä.
Kyllä täällä vaan silloin tällöin sivut temppuilee, jos ei ihmiset. Ota tuosta itellesi vinkistä vaarin.