Aini Linjakummun ”Vanhoillislestadiolaisuuden taloudelliset verkostot” - kirja julkaistaan perjantaina.
https://yle.fi/uutiset/3-10197416
Lestadiolaisyrittäjyydestä kirja
24
808
Vastaukset
- Kärpät
Senkö tähden Oulun seudulla menee taloudellisesti hyvin, kun on hyviä yrittäjiä se on joka alueilla ykkönen Suomessa.
- Oona
Just, ja Kärppä peleissä varsinkin, paljon lestaatiolaisia siellä vaikka SRK kieltää istumassa siellä missä pilkkaajat, mutta pilkkajien kanssa saa tehdä hommia periaatteella rahat pois keinolla millä hyvänsä. Rahalla ei muuten pääse kuin SRK taivaaseen, ja johtokuntiin kurmuutus hommiin, siellä on paljon rikkaita ja harhaanjohdettuja vl-elämäntapa liikkeen kuplan sisältä.
- ei2.kertaa
En ole ko. kirjaa lukenut, mutta ainakin itse olen huomannut että lestadiolainen yrittäjä "arvottaa" asiakkaat ja yhteistyökumppanit sen mukaan kuuluuko liikkeeseen vai ei. Olen tullut huijjatuksi lestadiolaisyrittäjän toimesta, koska luotin että "uskova" on rehellinen. Enää en sitä virhettä tee.
- RAAnualta
"Jos mummo elää synnissä (korvakorut tai huulipuna), mene ja myy hänelle keittiö, tuulimylly, ylihintainen jätevesijärjestelmä, ikkunat tai mitä tahansa, parempi köyhänä mennä helvettiin kuin jättää perintöjä. Uskovaisen osa on ottaa tälläinen omaisuus kuleksimasta toisille syntisäkeille.
- Härskiätoimintaa
Näin se on. Onneksi Suomen laki kuitenkin suojelee kotimyynnissä (kaupan peruutusoikeus 14 vrk ilman perusteluita) myös ei lestadiolaisia vanhuksia. Jos omakotitalon viemäreiden sukitus maksaisi pienen kerrostalon viemäriremontin verran aggressiivisen tarjouksen/tilaukseen painostuksen/toimituksen yllättävän aikaistamisen alkuperäisestä toimituspäivästä ennen kuin peruttamisajankohta 14 vrk täyttyy ja sen johdosta urakka olisi jo alkanut ja peruuttamista ei olisi voinut enää tehdä ilman kustannuksia. Toki 'uskovaisen' liikemiehen uhkailu, kiristys, harhaanjohtaminen vaati ainakin kuluttajansuojaan yhteydenoton vanhusten lasten toimesta, mutta 'uskoi' kuitenkin, vaikka valehteli, että osaa kuluttajansuojalain. Valehteleva, kiristävä, harhaanjohtava yrittäjä ei ole syntisäkki, jos valehtelee, kiristää, harhaanjohtaa ei vanhoillislestadiolaista. Suviseurat ympäri Suomea, ovat laajentaneet näiden uskovaisten yrittäjien toimintaa Suomen rajoilta rajoille, valitettavasti. Miten tähän toimintaa voi muuten puuttua, paitsi kuluttajansuojan perusteella? Moraalitonta toimintaa. Kattoremppafirma kuulema toimii vielä härskimmin. Yrityksen edustaja oli väkisin kiivennyt vanhan miehen omistaman omakotitalon katolle ja käynyt pistämässä puukolla pari reikää parivuotta aiemmin uudistetulle katolle ja oli aiheuttanut vesivahingon. Vanhus ei kyennyt mitenkään estämään tai hänelle ei juolahtanut mieleen, että oikeesti joku voi markkinoida palveluita vahingoittamalla jonkun omaisuutta, että kaupat syntyisi. Ei syntynyt. Poliisille olisi pitänyt soittaa ja kameravalvonta vanhusten pihoille/katoille, että voidaan todentaa, kuka tekee ja mitä tekee.
Härskiätoimintaa kirjoitti:

Näin se heillä menee, pakottamista, pelottelua ja hinnallista rosvousta.
Siitä on jo kymmenkunta vuotta, kun äitini, joka asui yksin, soitti iloiten, että sai ilmaisen arvion vuotavista ikkunoista.
Hyppäsin autoon ja kauhistuin hinnasta, mutta halusin tarkistaa sen, mitä paikalliset valmistajat veloittavat samoista ruuduista.
Kauhistuin, he olisivat veloittaneet vain n. 1/3 samasta tuotteesta sekä asennuksesta?
Kirjoitin silloin asiasta palstalle, ja lähes kaikki vastukset koskivat minun persoonaa, ei näitä ”tippuri Ti…in” menettelyjä.
Se saatiin peruttua vaivoin, mutta muorille jäi kuva, että kun ”uskovat” ovat sanoneet, että ikkunat vuotaa, on ne vaihdettava.
Ne vaihdettiin todella vain kolmanneksella paikallisen toimesta, joka ihmetteli, että miksi saman tasoiset ikkunat vaihdetaan, pelkällä uretaanilla olisi päässyt samaan tulokseen.
Näin SRK;n porukka menettelee.
Saarnoissakin puhutaan 2/3 pelkkää saatanallisuutta, ja se jää elämään vanhoihin ihmisiin.
Ainut keino on Valtion toimesta antaa kaikille VL ihmisille liiketoiminta kielto, joka kuitenkin kierretään serkkujen hallinnan kautta, mutta paneepa miettimään.
Noin 3 kk. sitten ennen Laukan siltaa olivat nämä vekkulit myyneet paitarakennuksen sähköistämis- työn, vaihatmalla 10 v. vahat MMJ kaapelit uusiin ja LED valopisteet myös.
Hinnalla, millä olisi sähköistetty iso omakotitalo.
Onneksi kerittiin heidän Pojanpojan kanssa hätiin ja kysyttiin, kuinka monta tuntia valoa liiterissä käytetään, ja vastustaus oli laskemisen jälkeen alle 3 tuntia vuodessa.
He kyllä keksivät aina tarpeen, joten ”tarttis tehrä jottai”.
Muussakin olen ollut mukana, ja heidät tunnistaa jo puhelimessa, ”hyvä juttu, mutta”, ovat kaikki saman firman kouluttamia puhelin myyjiä.
Hyvä juttu????
Kes.
- Xsrkvl
Täytynee lukea kirja.
- Hobbyhallinjussi
Siitäkin voi kirjoittaa negatiivisesti, jos on ahkera, työllistää ihmisiä, hoitaa verot ja velvoitteet niin kuin kuuluu. Menen ostamaan popcorneja ja seurataan...
- RAAnualta
Ilman muuta voi noinkin toimia. Taitaa suurin osa ei-lest yrittäjistä noin toimiakin vaikka opetus vl liikkeessä on paljon sitä että vl liikkeen ulkopuoliset huoraa, varastaa, juopottelee, meikkaa, käyttää korviksia, käy kirkossa ja kirkkokuorossa, ei käy seuroissa, eikä suviseuroissa, ei osallistu vl talkoisiin, ei leivo ry myyjäisiin, ehkäisee vain itsekkäistä syistä, ei tee lapsia huostaanotettaviksi (vl:t omistaa paljon lastensuojeluyrityksiä). Ahneus on siunaus ja ahneudella siunattuja ei taluteta hoitokokouksiin ahtaan portin läpi vaan ohjataan lavealle tielle pikaisella synninpäästöllä.
- jumanmiehetrakentaa
Periaatteessa ja lähtökohtaisesti ei ole mitään väärää siinä että uskovat tienaavat, tekevät työtä käsillään eivätkä vain hihhuloi jotain käsittämätöntä. Ei kirja kai ole edes mitään paljastuskirja tai herjauskirja, vaan kertoo vain siitä miten yrittäjyys toimii kun sitä melko suuressa mittakaavassa harjoitetaan. Näiden yritykset kun ovat isoja jo valtakunnan mittakaavassa. Monet rakennusliikkeet sellaisia, että eivät enää napeilla pelaa ja maallisten firmojen omistajat käyttävät heistä nimitystä "jumalan miehet". Pilkkatarkoituksessa tosin.
Ja tietenkin on kivempi mennä töihin uskovien firmaan kuin joidenkin taulapäiden uskottomien, jossa ei yhtään tiedä miten tulee kohdelluksi.- PiiskaajaRaippolasta
Eräs tuttava meni ”uskovien” firmaan. Tuli huijatuksi taloudellisesti ja joutui seksuaalirikoksen uhriksi. Kävi n. 2 vuotta terapiassa. Ei enää mene ko. lahkolaisten omistamiin firmoihin.
- missätervejärki
Miksi puhut uskovien firmasta kun suurin osa lestoista ei tiedä koko uskosta mitään!?
He tietävät SRK uskosta, jolla tas on hyvin vähän tekemistä Raamatun uskon kanssa,
- tehdätyötäkäsillään
Olisi jopa päinvastoin aika outoa jos uskovat eivät esim. rakentaisi taloja, vaan asuisi jumalattomien rakentamissa majoissa ja olisi heistä siinä aina riippuvainen. Jos uskovat eivät osaisi tehdä mitään muuta kuin kierrellä talosta kertomassa miten he ennen tekivät töitä, mutta nyt vain hihhuloivat.
Jotkut suunnat saarnaavat menestysteologiaa, että rahaa sataisi taivaasta kaikenlaisille uskonnollisille vätyksille, joista ei ole töitä tekemään käsillään. Kyllä paljon parempi on tehdä töitä ja toivoa sekä uskoa olevansa siinä niin hyvä että se tuottaa hedelmää. Ja lestojen yrityselämä on siinä mittakaavassa, että heillä joillain on massia aivan oikeasti eikä monet maallisten tolvanoiden firmat pärjää heille kilpailussa. - EläkeEläköön
Vl-uskon mukana tulee paljon uusia veronmaksajia harmaantuneeseen Suomeen. Tosin se aiheuttaa myös työkyvyttömyyseläkkeellä olevia työikäisiäkin. Työssä olevat maksavat eläkeläisten eläkkeitä.
- hyvätuskovat
Eikö ole hyvä, että uskovat herättävät positiivista huomiota yrittämällä sekä viemällä maata eteenpäin. Vain pitäisikö heidän katsoa vierestä kun maalliset aarniot tekevät bisnestä. Kun uskovan pitää kuitenkin mennä töihin, niin eikö ole hyvä, että on olemassa uskonveljiä, joille mennä töihin eikä mennä hattu kädessä maallisten ihmisten hölmöilyjen keskelle pyytämään töitä.
Työssä olevat maksavat kyllä eläkemaksuja, mutta maalliset ahneet ihmiset eivät maksa niillä eläkkeitä, vaan ne sijoitetaan eläkerahastoihin, joita on monia miljardeja ja joiden arvo vaihtelee sen mukaan miten pörssit notkahtelee ja miten kiinteistöjen arvo muuttuu. Niillä voisi haluttaessa maksaa valtion velan pois. Mutta nämä ovat maallisten ihmisten juttuja ja eiväthän he tee koskaan mitään siten kuten hyvä on, vaan oman ahneuden tai jonkin typerän aatteen. Osa heistä uskoo johonkin vanhan Neuvostoliiton juttuihin ja osa joihinkin markkinatalouden jumalaan. Ja silti kaikki menee päin honkia.- Vl-rules
Miten suhtaudut niihin kahteen miljoonaan euroon (2 milj.€) jota Sipilä jakoi ohi eduskunnan lestadiolaisille yrityksille Kempeleeseen ja yhdelle Liminkaan.
Kyllä SRK;n piiri pyörii ylhäältä alas asti.
Oli kuulemma ollut ennen heidän konsultti, ja nyt ei ehdi, joten sipuli pani Suomen Valtion maksamaan.
Muutenkin he saavat yllättäviä tukeja, josta tietää vain "jotkut". - ahneudensynti
En ole niille ainakaan kateellinen. Jos tuet ovat annettu lakien ja asetusten mukaan, niin meillä ei ole mitään sanomista niihin. Esivalta toimii kuten toimii ja Jumalan sanankin mukaan meidän tulee kunnioittaa sitä ja sen sanotaan olevan Jumalasta. Sana käskee veron maksamaan myös eikä suinkaan asettua esivaltaa säätämystä vastaan.
Kyllä uskovat voivat olla yrittäjiä eikä siinä ole mitään sanan vastaista. Ei Raamattu kiellä omistamista tai jos kieltäisi, niin miksi Jeesus olisi käskenyt maksamaan veron. Antamaan keisarille sen mikä keisarin on.
Ahneus on tietenkin synti. Mutta se ei liity mitenkään siihen onko ihmisellä paljon tai vähän rahaa. Monesti jopa vähävarainen voi olla ahneempi kuin rikas. Ei ahneus tarkoita sitä että ihminen on automaattisesti rikas. Ei ahneus ole bisnesvaisto eikä se että himoitsee sitä mikä on toisen omaa. Vähävarainen helpomminkin himoitsee sitä mikä on toisen omaa.
Jeesus tosin sanoi, että rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan. Mutta sen hän sanoi lainkiivailijasta juutalaisesta, joka kehuskeli Jeesukselle, että on pitänyt kaikki käskyt. Silloin Jeesus käski hänen myydä kaiken mitä hänellä on sekä jakaa köyhille. Hän sanoi sen, koska tiesi että lainkiivailijan pahin synti oli juuri omahyväisyys sekä ahneus. Eikä olisi mitään järkeä siinä, että uskova jakaisi omaisuutensa maallisille köyhille, jotta voisivat ne juoda sekä rietastella. - Etköhuomaa
ahneudensynti kirjoitti:
En ole niille ainakaan kateellinen. Jos tuet ovat annettu lakien ja asetusten mukaan, niin meillä ei ole mitään sanomista niihin. Esivalta toimii kuten toimii ja Jumalan sanankin mukaan meidän tulee kunnioittaa sitä ja sen sanotaan olevan Jumalasta. Sana käskee veron maksamaan myös eikä suinkaan asettua esivaltaa säätämystä vastaan.
Kyllä uskovat voivat olla yrittäjiä eikä siinä ole mitään sanan vastaista. Ei Raamattu kiellä omistamista tai jos kieltäisi, niin miksi Jeesus olisi käskenyt maksamaan veron. Antamaan keisarille sen mikä keisarin on.
Ahneus on tietenkin synti. Mutta se ei liity mitenkään siihen onko ihmisellä paljon tai vähän rahaa. Monesti jopa vähävarainen voi olla ahneempi kuin rikas. Ei ahneus tarkoita sitä että ihminen on automaattisesti rikas. Ei ahneus ole bisnesvaisto eikä se että himoitsee sitä mikä on toisen omaa. Vähävarainen helpomminkin himoitsee sitä mikä on toisen omaa.
Jeesus tosin sanoi, että rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan. Mutta sen hän sanoi lainkiivailijasta juutalaisesta, joka kehuskeli Jeesukselle, että on pitänyt kaikki käskyt. Silloin Jeesus käski hänen myydä kaiken mitä hänellä on sekä jakaa köyhille. Hän sanoi sen, koska tiesi että lainkiivailijan pahin synti oli juuri omahyväisyys sekä ahneus. Eikä olisi mitään järkeä siinä, että uskova jakaisi omaisuutensa maallisille köyhille, jotta voisivat ne juoda sekä rietastella."Maalliset köyhät siis rahaa saadessaan juopottelevat ja rietastelevat."
"Monesti jopa vähävarainen voi olla ahneempi kuin rikas."
Mikähän sairas propaganda sinuunkin on uponnut senkin saastainen synneistäsi tietämätön perkele.
- vlvaasa
"""Maalliset köyhät siis rahaa saadessaan juopottelevat ja rietastelevat."
"Monesti jopa vähävarainen voi olla ahneempi kuin rikas."
Olet ihan oikeassa! Ei ole oikein kirjoittaa: ""Maalliset köyhät siis rahaa saadessaan juopottelevat ja rietastelevat." Aivan samaa voi sanoa rikkaista ja yrittäjistä, joita tunnen paljon.
Mitä tulee tuohon: "Monesti jopa vähävarainen voi olla ahneempi kuin rikas." Tuokin käsitetään monta kertaa tahallaan väärin, kun köyhä köyhyydessään haluaisi saada edes jotakin välttämätöntä, että pystyisi elämään, niin todellakin hän kovasti kaipaa ja janoaa sitä, että pärjäisi(esim. rahaa). Se ei ole ahneutta. Rikas sen sijaan, että vaikka pärjää, haluaisi enemmän, että pärjäisi paremmin. Se on ahneutta! - kunhanmietin
Minä olen ainakin väsynyt vastaamaan näiden kivijalka-viemäri-tuomari-ikkuna-ovi-katto-ilmastointi - ja sataan muuhun pakkotarjontaan eli keksimällä keksittyihin vippaskonsteihin jolla sumuttaa useinkin ikäihmisiä ja myydä heille kolminkertaisella hinnalla jotain !!?
- Jeesus.teki.työtä
Mahdollisesti Jeesuskin oli yrittäjänä kivirakennusalalla Nasaretissa?
- tyytykääsiihenmitäon
Käsityksen mukaan hän oli puuseppä siihen asti kunnes aloitti julkisen toimintansa. Tuskin hän pyöri ennen sitä kenenkään riesana muiden jaloissa kahdehtien jos jollain meni hyvin.
Raha vapauttaa ihmisen samalla tavalla kuin usko Jeesukseen. Kun ihmisellä on rahaa, hänen ei tarvitse koko ajan huolehtia ja murehtia elon murheista. Mitä Raamattu ei pidäkään oikeana tapana elää ajatellen koko ajan rahaa ja pohtien että voi voi kun sitä ei ole. Ei se ole oikea tapa elää.
- Kiinnostaa
Joko on joku löytänyt teoksen kaupasta?
- Laillisesti
Jotkut mainostavat yritystään kesäisin pienlentokoneen perässä olevalla lakanalla. Kajaanissa aiemmin tiivi-ikkunat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 641056
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla3421037- 61832
- 56731
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k98656Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49641- 26633
- 68620
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,14618- 57600