mitä tietoa?

Hei kaikki odottajat ja jo synnyttäneet!
Olen keväällä valmistuva kätilöopiskelija ja opintoihini kuuluen olen menossa pitämään synnytysvalmennusta. Aiheenani on synnytyksen kulku, sen eri vaiheet ja niihin liittyvä kivunlievitys. Kysynkin nyt teiltä, mitä tietoa erityisesti haluaisitte/jäitte kaipaamaan ja mikä oli kaikkein hyödyllisintä sitten synnytyksessä? Olisiko hyvä jakaa annettu info myös kirjallisessa muodossa, jotta sitä voisi sitten kotona kertailla?
Suurkiitos etukäteen vastauksista!
4348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei!

Ehdottomasti kirjallista juttua mukaan ja esimerkkejä hyviksi koetuista asennoista ym. avautumisvaiheen aikana. Isien osuutta kannattaa varmasti korostaa jo valmennuksessa (hieronnat ym.)

Mielestäni neuvolassamme toimi valmennuksessa erittäin hyvin se, että toisella kertaa synnytyksestä ja sen jälkeisestä ajasta oli kertomassa tuoreet vanhemman parin viikon ikäisen vauvelin kanssa. He yhdessä neuvolantätien kanssa saivat aikaan todella realistisen ja kattavan kokonaisuuden.

Joskus olen kuullut että valmennuksessa kerrotaan jo esim. lapsen hammashoitoon ym. liittyvistä asioista..kyllä minun mielestäni tärkeintä on keskittyä ihan vaan siihen SYNNYTYSvalmennukseen, ei ainakaan minulla nyt vielä siinä vaiheessa ollut kiinnostusta aikaan kun lapsi on jo hammaslääkärin tarpeessa!

Eli lyhyesti: Mahdollisimman käytännönläheinen, konkreettisia vinkkejä (varsinkin miehille tämä tuntuu olevan tärkeä), luonnollisuutta korostava ja turvallisen olon tuova valmennus on onnistunut :)

Äänestä

Olisi todella tärkeää,että miehet huomioidaan tasavertaisina vauvanodottajina kuin naisetkin. Olimme mieheni kansa valmennuksessa pari kuukautta sitten ja todella harmitti mieheni puolesta kun hänet asetettiin "pikkuapulaisen" asemaan.

Meillä ainakin mies on yhtä täysillä mukana vauvanodotuksessa kuin minäkin ja se, että mies on mukana vain hierojana ja ns. kannustajana on miehen aliarvioimista.

Meidän valmennus oli ns. kalvosulkeiset ja se jos mikä on todella surkeaa!!! Pitääkö olla aina sanasta sanaan olevat kalvot ja niistä kätilö/terveydenhoitaja lukee ja pariskunnat kuuntelevat (ihan kuin eivät itse osaisi lukea jos tuon kaiken saisi vaikka vihkosen muodossa kotiin).

Toinen vaikea juttu on se, että mukana on pariskuntia joilla saattaa olla jopa 10 vuotta ikäeroa, eli alle 20-kymppiset ja yli 30-kymppiset ovat kuitenkin elämänkokemukseltaan niin erilaisia, että turha lässytys vastuusta ja muusta ei ole tarpeen enää vanhemmille odottajille, sen on jo elämä opettanut.

Äänestä

kanssa, eli isät hyvin huomioon ja kirjallinen matsku on hyvää!! :)
Meillä odotellaan esikoista vkolla 36 ja juuri käytiin Hys:lla sellaisessa "synnytys tutuksi- teemaillassa", mielestämme se oli melko kattava. Siellä käytiin läpi synnytys (vaiheet, asentojen läpikäynti :aa!), kivunlievitys (luomut lääkkeelliset) sekä synnärin esittely.
Nimenomaan sellaiset asiat, kuten milloin sairaalaan, tärkeät puh.numerot ym. askarruttavat myös. Jos kaikki saa mukaan lapullakin, tosi jees.

Äänestä
  • Suurkiitos vastauksistanne, niistä oli todella apua!Olenkin jo kirjallista matskua ruvennut kokoamaan, josta ajattelin tehdä minivihkosen muistin tueksi. Hyvää jatkoa ja (kevään) odotusta kaikille!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kätilöopiskelija kirjoitti:

Hei kaikki odottajat ja jo synnyttäneet!
Olen keväällä valmistuva kätilöopiskelija ja opintoihini kuuluen olen menossa pitämään synnytysvalmennusta. Aiheenani on synnytyksen kulku, sen eri vaiheet ja niihin liittyvä kivunlievitys. Kysynkin nyt teiltä, mitä tietoa erityisesti haluaisitte/jäitte kaipaamaan ja mikä oli kaikkein hyödyllisintä sitten synnytyksessä? Olisiko hyvä jakaa annettu info myös kirjallisessa muodossa, jotta sitä voisi sitten kotona kertailla?
Suurkiitos etukäteen vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu