Paimio polku surkeassa kunnossa

Tuli tehtyä 15 km:n lenkki ja täytyy sanoa, että reitti oli melkoisen surkeassa kunnossa santakuoppien jälkeen. Oli useampi märkä kuraläpi, joka piti kiertää kaukaa ja luokille vääntyneitä puita niskassa. Takaisintuloreitti oli huonosti merkattu ison santakuopan nurkalta eikä jatkumoa löytynyt, joten oli palattava takaisin saman sillan alta kuin tullessakin Rivonmäkeen päin. Lisäksi kiinnitin huomiota uimareihin ja koiranuittajiin kielletyissä lammissa.
5483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Se suurin lampi näyttää muuten olevan varsin kalaisa. Rantavedessä oli melkoisia parvia kalanpoikasia ja par kuikkaakin vedessä uiskenteli ja sukelteli. Millaisia fisuja sieltä olette saaneet?

Äänestä
  • Reitillä kohtasin erinäisiä luontokappaleita, mm. puolimetrinen mustanharmaa kyy kiemurteli polun poikki edestä ylväästi pää pystyssä tultaessa santakuopille, isohko rupisammakko taas myöhemmin löntysti polulta piiloon päin ja loppumatkalla löytyi harmaapäätikan pesä haavan kolosta polun varrella. Sen selkä oli kylläkin aivan vihreä.

    Äänestä

Olin ensimmäistä kertaa Paimion polulla. Minä olin erittäin tyytyväinen näkemääni. Todella kauniita paikkoja. Nautin suunnattomasti hiekkakankaista. Monelle se ei ehkä kangasmaasto merkitse mitään, mutta minulle se oli upea paratiisi. En halunnut kallioisille rinteille, vaan hiekkamaasto on juuri minua varten. Pitää huolehtia, ettei aluskasvillisuus pääse peittämään tätä upeaa aluetta. Siksi pitäisikin hoitaa aluetta kitkemällä ylivilkasta kasvillisuutta rajoitetusti, että alue säilyy nykyisessä muodossaan.

Äänestä

Tosiaan, kyykäärmeitä polulla on syytä varoa. Kunnallislöehteenkin taas oli yksi päässyt. Koiranulkoiluttarillakin pitää olla kyypakkaus takataskussa.

Äänestä
  • Kyypakkaus ei auta koiralle mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ulkoilijaihminen kirjoitti:

Tuli tehtyä 15 km:n lenkki ja täytyy sanoa, että reitti oli melkoisen surkeassa kunnossa santakuoppien jälkeen. Oli useampi märkä kuraläpi, joka piti kiertää kaukaa ja luokille vääntyneitä puita niskassa. Takaisintuloreitti oli huonosti merkattu ison santakuopan nurkalta eikä jatkumoa löytynyt, joten oli palattava takaisin saman sillan alta kuin tullessakin Rivonmäkeen päin. Lisäksi kiinnitin huomiota uimareihin ja koiranuittajiin kielletyissä lammissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu