omasta mielestään. Luterilaiset ovat ainoita oikeita kristittyjä, koska luulevat sellaisia olevansa, katolilaiset ovat omasta mielestään aito ja alkuperäinen kristinuskon muoto ja luterilaiset veljet ovat vain harhautuneet tästä. Jos Jeesus eli joskus, hän oli juutalainen, ainakin raamatun kertomusten mukaan, eikä siten olisi hyväksynyt monia kristinuskolle ominaisia asioita. Hän ei luultavasti olisi todistajienkaan kanssa samaa mieltä asioista, joten hypoteettiselle jaolle lampaisiin ja vuohiin olisi odotettavissa ongelmia.
Ennen kaikkea mitään paluuta on turha odottaa, ei tule harmagedonia eikä tempauksia. Alkuperäinen Jeesus-liike oli 2000 vuoden takainen lopunajan liike, jolla oli kiire saarnata juutalaisille taivasten valtakunnan pikaisesta paluusta.
Jehovan todistajat ovat tosi kristittyjä,
16
320
Vastaukset
- outoaoutoa
Joko Jeesus tai tekstin kirjoittaja ei tainnut olla kovin kärsivällinen eikä pitänyt vuohista vaikka näitä ja lampaita on ollut rikkaudenkin merkkinä ihmisillä kautta aikain. Molemmista saa maitoa ja nahkaa sekä lihaa. Molempia voidaan pitää samassa laumassa. Luonteeltaan ne ovat ehkä hiukan erilaisia ja lammas on enemmän laumaeläin kuin vuohi. Kuitenkin vuohen demonisointi, jota kirkkokin on hajoittanut on täysin perusteetonta.
outoaoutoa 11.5.2018 23:23
<> Kuitenkin vuohen demonisointi, jota kirkkokin on hajoittanut on täysin perusteetonta. ><
Uskontojen yksi kantava voima on olla muita parempi ja vielä tuhota nuo huonommat ja mikäli mahdollista kiduttaa ikuisesti. Vuohi on nyt vaan otettu sijaiskärsijäksi.- Paipapum
Ön kysyttävä , edelleen , että jos Wuohi, ollen itsenäisempi elukka, ja oli jo kirkkoisukkien pitkävihaisuuden kohde, on Lanpaan serkku , niin Geenitutkijoiden mukaan on toinenkin Lanpaan serkku olemassa , ja se on Kirahvi; , siis ihan oikeesti . On niissä samaa näköä, sukumiehiä kun ovat , ja kirahwi selvästi samaistuu Opin perustajan Millerin "Suureen pettymykseen " , joten saarnaaminen Serengetin kirahweille aluittaisi uuden siivun ennustelun sokkeloissa ,
- Kevättuulella
Paipapum 12.5.2018 11:28
"se on Kirahvi; , siis ihan oikeesti "
-Niin, vartiotornihan kirjoitti että ei ole löydetty kirahvifossiilia, jolla olisi puolikaspituinen kaula, tarkoittaen, että kun kaula olisi kehittynyt pitkäksi, olisi oltava vaihefossiili siitä puolipituudelta.
-Nyt kun sellainen on löytynyt, niin vartiotorniseura (ja paipapum) ovat varmasti sillä kannalla, että Jehova itse asiassa loi kehityskykyisen luomakunnan, evoluutiomahdollisuudella.
-Aikoinaan vartiotorni kaipasi myös höyhenellistä muinaisliskofossiilia, evoluutioon vedoten. Ja hups, Jehova kuuli rukouksen, sellaisia on löydetty jo monta.
Lähdempä tästä nauttimaan luontokeväästä nykyisessä evoluutiovaiheessaan. - Kevätonkijatar
Onko Paipapum nähnyt sitä valokuvasarjaa, kampelan kehityksestä fossiilien kertomana, jossa "alkukampelalla" on silmät ri puolilla päätä, mutta kehitysvaiheissaan toinen siirtyy ja siirtyy kunnes viime-, siis nykyvaiheessa molemmat silmät ovat samalla kyljellä päätä ?
jehovat ovat loisia jotka eivät mene edes armeijaan, sivariin, eikä vankilaankaan.
- niinkateellinen
Onhan ne aikoinaan istuneet vuoden vankilassa, minkä takia vapautus sitten myönnettiinkin. Mutta kyllähän se otta on, että nykytilanteessa on syrjintää.
Tarkentaisitko kuitenkin hiukan lisää tätä loisimisasiaa, koskeeko se mielestäsi muitakin asioita kuin mitä kommentistasi on luettavissa?
- huomiokirjuritar
lammasvuohi 11.5.2018 21:29
" Ennen kaikkea mitään paluuta on turha odottaa, ei tule harmagedonia eikä tempauksia. "
-Mutta loppu on vartiotorniseuran rikastumisen varsinainen lähde.
Sitä on annettu monille eri vuosille, 1874, 1914, 1915, 1918, 1925, 1942, 1975, 1999 ...
Se on vartiotorniuskonnolla niin huomiota kiinnittänyt, että sen, lopun nimeäkin on hiottu lahkoslangille.
Ennen se oli "vain" maailmanloppu. Ja joskus 1920, 1930 -luvuilla vartiotornin takasivun kirjoitus päättyi sanoihin "... kun maailma loppuu".
Sitten vuotta 1975 povattaessa, niin sanamuodon mukaan tiedettäessä, oli esim. Herätkää n:o 23 v. 1968 -lehdessä molemmat sanamuodot, maailmanloppu, mutta myös "järjestelmäasioiten päättäjäiset"
Sittemmin, ainakin jo 1990 -luvulla oli todistajat opetettu hyvinkin tärkeästi puhumaan, että ei maailma lopu, se on Raamatussa, tulee vain järjestelmäasioiten päättäjäiset.
Olisiko julkeimmin rahaa kerjätty juuri 1975 -lopun varjolla, jolloin lahkolaisten omaan piiriin jaettava lehti Valtakuntamme palvelus neuvoi myymään asuntonsa ja muutakin omaisuutta sekä antamaan kauppahinnat vartiotorniuskonnon tarpeisiin, koska loppu oli ennustettu niin pian tulevaksi.
Sanamuoto tuossa tavoitteli jeesusmaisuutta, oli antaa esimerkki jo asuntonsa myyneistä lahkolaisista, ja jatkettiin kuten Jeesus konsanaan, että se on hyvä tapa (esimerkki siis tehdä samoin)- kirjoituskone
Mitä ajattelet tienvierissä olevia helluntailaisten julisteista: 'Jeesus tulee pian, oletko valmis? Miten pian? Tempaaminenhan voi tulla missä tilanteessa tahansa, vaikka lääkärille kesken sydänleikkauksen. Onko tämä järkevä opetus.
Näitä mainoksia on ollut useita vuosikymmeniä puhelinpylväissä ja ladonseinissä, ehkä nimim. huomiokirjuritar Mnaatinkin postilaatikon yläpuolella (arvaus vain). - Outo76
Herätkää! Vartiotorni kaatuu...
- oletkoalkanutennustella
kirjoituskone kirjoitti:
Mitä ajattelet tienvierissä olevia helluntailaisten julisteista: 'Jeesus tulee pian, oletko valmis? Miten pian? Tempaaminenhan voi tulla missä tilanteessa tahansa, vaikka lääkärille kesken sydänleikkauksen. Onko tämä järkevä opetus.
Näitä mainoksia on ollut useita vuosikymmeniä puhelinpylväissä ja ladonseinissä, ehkä nimim. huomiokirjuritar Mnaatinkin postilaatikon yläpuolella (arvaus vain).Onko sulla taas kristallipallo edessäsi? Vedä liina kireämmälle pääsi ympäri ja sano: "kerro kerro kuvastin, mnaat....kö siellä luuraa"
- Hallintoelimenveljet
oletkoalkanutennustella kirjoitti:
Onko sulla taas kristallipallo edessäsi? Vedä liina kireämmälle pääsi ympäri ja sano: "kerro kerro kuvastin, mnaat....kö siellä luuraa"
Meitä alkaa pikkuhiljaa ottaa päähän tuo sun jatkuva vittuilu manaatille eri nimimerkeillä.
Lopeta ja mene ennemmin kentälle ystävä hyvä, loppu on hyvin, hyvin, hyvin lähellä. - kirjoituskone
Samoin.
Mutta vastausta ei tullut itse kysymykseen. Minkä hallintoelimen veljiä olette? Mnaathan ei osaakaan puhua pahaa kenestäkään. Teksti on niin rakkaudellista ja rakentavaa. Hänestä ei saa vahingossakaan loukata. Se on hänen etuoikeutensa.
Tyyli alkaa jo olla tuttu. Eri nimimerkeillä? Eikös se ole hänen tuntomerkkinsä, joten älä hikeenny. Tein vain kysymyksen, mutta näin se tavataan sivuuttaa.
Hänen lahkoslanginsa on jo tuttua.
Kai kysymyksen sai esittää vaikka ei kentälle menisikään.
- todistasetä
Täyttä pötyä koko juttu,
- Todistajatäti
Todistasetä, täyttä pötyä olet itse, et osaa kirjoittaa edes todistajasetä.
Sulje pullon korkki jo. - P_A
Todistajatäti kirjoitti:
Todistasetä, täyttä pötyä olet itse, et osaa kirjoittaa edes todistajasetä.
Sulje pullon korkki jo.Se oli käskymuoto: todista setä! Eukot eivät enää tunne käskyäkään...
pahaksi on miehen osa mennyt ;-D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,734271Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172728Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242477Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod152422Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1082280Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1102194Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992141Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6091946MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141925Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231683