pitää olla oma itsensä ja ylpeä siitä, mutta jos alan katsomaan itseäni ulkopuolisin silmin näen kuinka säälittävä olen ja olisi pitänyt olla myötäinen siihen, että jotkut ovat hyväksyneet ja lähestyneet minua. Kuitenkin ajattelen hetkellisesti leijuvan jossain yläilmoilla ihmisten kanssa tai yläpuolella joten pystyn helposti kääntämään selkäni ilman suruja ja sitten kun olen yksin niin kadun sitä, että miksi tein niin. Kaipaan kuitenkin jotain muutosta tähän ajattelutapaani ja tähän katumiseen. Ei omia tekoja saisi kaduta eikä alkaa vertailemaan itseään muihin. Lisäksi pitäisi olla koko ajan oma itsensä eikä kääntää selkää, kun tietää miten säälittävä lopulta on.
Olen aika nirso
Yläilmoilla
193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minä! Kunhan tulin toteamaan.