Kuka/mikä tänään on löytynyt?

Oliko se hukassa?
Löysin puhelimeni kun se soi vaatekaapissa!
3100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onhan tuo soinut milloin käsilaukussa, milloin taskussa. Kerran jopa Face kautta naputeltu soittopyyntö ja hetihän se löytyi.
Eipä sentään ole kiinnikasvanut kämmeneen onneksi ,..nuorisosta en ihan varma olekaan,...

Äänestä

Onneksi soi!
Useinhan sitä toivoo, että olisi varapuhelin, jolla voisi soittaa vakipuhelimeen, kun se on taas joutunut hukkaan. Naisväellä kun ei ole vaatteissaan taskuja.
Nyt olen oppinut pitämään sitä olan yli riippuvassa irtotaskussa. Siinä se pitää minulle seuraa, kun kilahtelee silloin tällöin vastaanottaessaan jotain tietoa.

Äänestä

Niinpä on, että tavarat tuppaavat häviämään jonnekin. Puhelin katoaa laukun uumeniin muka ja löytyykin sitten kotoa nätisti pöydältä. Sillä välillä olen jo ehtinyt luulla sitä varastetuksi tai lopullisesti kadonneeksi. Silmälasit olen kadottanut vaikka minne, jääkaappikin on ollut mm. niiden paikkana. Onneksi on varalasit. Tuntuu, että jos on monta asiaa pohdittavana tai kiire johonkin, nämä arjen askareet joko tuppaavat unohtumaan tai kadotan tavaroita kuin maan nielemänä. Kaikki ovat löytyneet omilta jäljiltäni, kun muistelen, missä olen liikkunut.

Se hyöty tästä on, että olen nauranut itselleni ja touihuilleni monta kertaa. Se on terveellistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


täälläkintuttu kirjoitti:

Oliko se hukassa?
Löysin puhelimeni kun se soi vaatekaapissa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu