Iisalmessa ongelmakohteita ovat erityisesti: risteyksessä ryhmittyminen, yksisuuntainen katu, väärin pysäköidyt ajoneuvot, päin punaisia ajaminen, suojatie, vilkun käyttämättömyys, ylinopeus, vaaralliset ohitukset, ulkona (aurinko paistaa) on ollut viikkoon verran yli 20 C ja edelleen liikenteessä on nastarenkailla kulkevia ajoneuvoja (lumet on sulanut jo pois).
Liikennesäännöt hukassa
PettynytHelsinkiläinen
411294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Nii myö Noparilla mietittiinnii että kuka se vielä nastarenkailla ajeloo, ja punnittiin eri syitä siihen tunti tolokulla. Sitte sattumalta kuultiin nuapuri pöyvässä kun joku huasto että ee oo vielä kerinnä vaihtamaan kesärenkaita. Tultiin siihen tulokseen että liekkö sama henkilö joka ajeli kaapunnilla talavipyörillä? Vai liekkö nuita sittennii vielä usseempi ajaja?
Vielä niitä on piettävä kun on kääntiä sonkajärven itäpuolella saloilla
Sama on huomattu, autokouluun uudestaan puolet ajajista. Emme usein liiku kaupungilla, mutta aina noita tumpeloita näkee, kun on liikkeellä.
Vilkusta ne eivät ole kai kuulletkaan.
Ja tuo pysäköinti, päivittäin näemme kotimme ikkunasta, kun autoja pysäköidään porttikongin eteen tai pihaliittymän kohdalle.
Siis muutaman askelen tähden tukitaan toisten pihaanpääsy tai pihasta pois.
Laiskaa ja tyhmää väkeä.
Unohdit kännykkään puhumisen ajon aikana. Vielä tupakka huuleen niin onpa tosi tyylikästä.
http://www.iisalmensanomat.fi
Vilkuista ja säännöistä
14.5.2018 10:46
Iisalmelaiset ei tunne kolmiota eivätkä tajua että parkkipaikalla koskee myös oikealta tulevan väistämis velvollisuus. Ei ainakaan prisman parkissa yksikään ole väistänyt. Kyllä muualla suomessa tajutaan.
Oon huomannut tuon parkkipaikoilla, no ihan kaikilla, että ei väistetä oikealta tulevaa. Ihan selvä sääntö, mutta silti ihmiset kuvittelevat omassa päässään etuajo-oikeutetut väylät parkkipaikoille.
Kyllä, jos parkkipaikoilla on risteviä väyliä, niin silloin väistetään oikealta tulevia, mutta parkkiruudusta väylälle tulevan on katsottava, että siellä väylällä ei ole ketään ajamassa, koska väylällä ajavan on todella vaikea ennakoida sieltä ruudusta eteen tulevaa autoa.
Lisäksi liikennevalot, kivirannantien risteystä lukuunottamatta, joutaisi sammuttaa kokonaan. Näillä ei ole muuta virkaa, kuin aiheuttaa jonoja ja provosoida kuljettajia ajamaan valojen välit todella kovasti, että ehtivät mahdollisimman pitkän matkan kerrallaan.
Niinä päivinä, kun liikennevalot ovat jonkun vian takia olleet keskustassa pois käytöstä, on liikenne ollut todella soljuvaa. Toki, jos halutaan saada kaupunki tuntumaan isommalta(ruuhkaiselta), niin siihen tarkoitukseen nykyisellä tavalla ohjelmoidut valot kyllä soveltuvat.
Keskustan nopeusrajoitukset voisi korottaa takaisin 50:iin, niin silloin tuurillaan saataisiin ajettua siellä 40. Nyt kun rajoitus on 40, niin nippa nappa 30 on se nopeus, jolla ihmiset sakkojen pelossa köröttelevät.
Ehkä vähän liioteltua sanoa että kukaan ei osaa. Kyllä niitä löytyy törppöjä sieltäkin isolta kirkolta. Vaan onneks on nyt saatu valistaja opettamaan meitä osaamattomia? Itse ainakin suurimmaksi osaksi huomannut prisman parkissa ihmisten osaavan ajaa liikennesääntöjen mukaan, Toki usein siellä joku törppö on joka ei ymmärrä ketä väistetään. Samaten korpeaa tuo köröttely keskustassa, varsinkin virransillan kohdalla nopeus putoaa monelta.
Sitä ihmettelen jos ennen risteystä mahtuu kaksi autoa rinnakkain, vasemmalle ja oikealle kääntyvät. Niin minkä logiikan mukaan jotkut ajavat suoraan siitä keskeltä, eikös ajoneuvon paikka ole oikeassa reunassa, jos liikennemerkillä ei toisin määrätä.
Jos, tarkoitat kauppakadun ja pohjolankadun risteystä, siinä raatihuoneen kohdalla, niin siinä ei ole merkitty opasteilla, eikä viivoituksella, että siinä olisi kääntyville ja suoraan meneville omat kaistat. Jostakin syystä siinä on aina ajettu näin, vaikka aika ahdasta siinä on kahden auton olla rinnakkain. Joko kaupungin olisi siihen syytä tehdä merkinnät ja tavittaessa leventää sitä aluetta, tai sitten siinä pitäisi ajaa vain yhtä kaistaa käyttäen.
Eikös vasemmalle kääntyvä ryhmity keskiviivan viereen, ja oikealle kääntyvä ja suoraan ajava ajoradan oikeaan reunaan. Eikös ne ryhmityssäännöt mene näin, ei siinä tarvitse viivoja ja merkkejä.
Juurikin niin, mutta tuossa kohden ei ole kuin yksi kaista, jossa ei ole tarkoitus olla kahta autoa rinnakkain, joten ei ole varmaan merkitystä, miten sen auton siihen sijoittaa.
Ruuhka aikaan ehtii useampi, jos on kaksi rinnakkain. Jono ylettyy pahimmillaan karjalankadun puolelle.
On vain yksi kaista. Ei pidä pakkautua kahta rinnakkain. Jos itse ajaisit rekkaa, tai bussia, ymmärtäisit miksi? Miten Pohjolankadulta etelästä päin tuleva bussi sopii kääntymään oikealle Kauppakadulle, kun sinä tollo toljotat seistä keskellä katua punaisissa valoissa? AJATTELE!! Eli se bussi joutuu pysähtymään, ja odottamaan, kun sinä tollo tulet edestä pois.
Nyt meni asia kokonaan toiseksi. Tottakai siihen ryhmitytään viivan viereen vasemmalle käännyttäessä, oli tilaa tai ei. Linja-auton kääntyessään ahtaissa tiloissa joutuu pakostakin odottamaan joskus, ei niillä aina mahdu samoin kuin henkilöautoilla. Jos näkee linja-auton kääntymisaikeet, niin pitää jättää tulematta liian lähelle risteys, ei ryhmittymällä väärin.
Alkuperäinen kysyjä tarkoitti sitä, että suoraan ajavat usein ryhmittyvät keskiviivanviereen risteyksen muodon tai muun semmoisen vuoksi. Suoraan ajavan pitäisi ryhmittyä oikealle, niin kuin oikealle kääntyvät ryhmittyvät. Peltosalmella taitaa olla yksi sellainen paikka jossa kaupungista tulevat Ulmalantielle menijät ryhmittyvät usein väärin.
Kyllä ajan ryhmitys säännön mukaan. Se joka tarvitsee vastaantulijan kaistaa odottaa, minä tollo olen siinä missä liikennesäännöt sanoo. Nimimerkin kokemusta_riittävästi, voi kun olisi järkeäkin.
Peltosalmen risteys on asia erikseen, koska sen leveys mahdollistaa vasemmalle kääntyvien ja oikealle/suoraanmenevien olla rinnakkain, tosin sieltäkin puuttuu merkit ja viivoitukset. Viivoituksella tarkoitan 2:den auton risteyksissä olevan kaistanjaon joka myös ilmoittaa, mistä kohden kaistanvaihtoa ei saa enää tehdä. Raatihuoneen risteyksessä kyseessä on yhdelle autolle tarkoitettu kaista, jossa autoilla ei pysty kunnolla ryhmittäytymään ja jos sen tekee, niin se mahdollistaa sen viereen tunkeutujan. Moottoripyörällä asia on toinen, koska sillä tehdään se ryhmittäytyminen, jotta muut tielläliikkujat huomaavat motoristin aikeet ja osaavat ennakoida, mutta senkään viereen ei toinen ajoneuvo saa mennä, vaikka tilaa onkin enemmän.
Peltosalmella tarkoitin sitä, että vasentakaistaa menevät suoraan, ja se on väärin. Tottakai jos mahtuu kaksi rinnan, niin sehän on luonnollista ryhmittyä vierekkäin, vaikkei kaistoja olekaan merkitty.
Iisalmessa on näitä vaarallisia risteyksiä riittävästi. Hyvä esimerkki on kuitenkin Satamakadun ja Riistakadun risteys, nimittäin satamasta tullessaan kaksi autoa mahtu rinnakkain. Vasemmalle kääntyvä ryhmittyy keskiviivan viereen, suoraan ajava ja oikealla kääntyvä ryhmittyy oikealle. Sama homma myös Luuniemeltä tullessaan. Autokoulun ajoneuvot noudattaa kyseisessä risteyksessä liikennesääntöjä hyvin ja myös muutama kuski vielä, mutta kaikki muut eivät. Mistä se johtuu, että liikennesäännöt ovat hukassa?
Satamakadun ja riistakadun risteys satamasta tultaessa on aivan samanlainen, kuin tuo raatihuoneen risteys 1-kaistainen. Tässä risteyksessä on jopa maalattuna 3-kärkinen ajokaistanuoli, joka osoittaa, että ajokaistaa käyttävä saa poistua risteyksestä kolmeen eri suuntaan. Tässäkään ei saa olla kahta autoa rinnakkain, ja tämä on jopa ahtaampi, kuin raatihuoneen risteys. Luuniemeltä tultaessa myös vain yksi kaista. Virransillalta sataman suuntaan mentäessä ja riistakadulta tultaessa on taas tilanne toinen ja niissä onkin viivoituksella merkityt kaksi kaistaa.
Miksi helpoista asioista on tehtävä näin vaikeita, seuratkaa vain merkkejä / opasteita ja ajakaa niitten mukaan, niin ongelmia ei ole. Ei ne risteykset ole vaarallisia, vaan ne kuskit, jotka ajelevat niissä miten sattuu.
Kyseessä on siis kaksikaistainen risteys jokaisesta suunnasta, nimittäin CAP autokoulun opettaja oli siitä mieltä ja niin olen minäkin. Monta vuotta sitten siellä oli asfaltille maalattua nuolet, mutta ei enää, niin tässä tapauksessa noudatetaan liikennemerkkejä ja jos niitä ei ole, niin liikennesäännöt on meille jokaiselle tuttuja - vasemmalle kääntyvä ryhmittyy keskiviivan viereen, suoraan ajava ja oikealla kääntyvä ryhmittyy oikealle - helppo. Autokoulun opettajan kyllä tarvittaessa opastaa, kävin itse asia tutkimassa keväällä.
Myös autokoulunopettajat voi olla väärässä. Tässä linkki googlen streerview:iin, josta näkyy tuo nuoli, kun ei ollut vielä niin kulunut kuin nyt on. https://www.google.fi/maps/@63.556096,27.1880538,3a,75y,71.71h,71.95t/data=!3m6!1e1!3m4!1s0t8TFXi-tO41MrrQ22-5lg!2e0!7i13312!8i6656
Tuo 3-kärkinen nuoli tarkoittaa yhtä kaistaa, josta saa poistua kolmeen eri suuntaan. Toivottavasti kaupunki uudelleen maalauttaa nuo merkinnät näihin risteyksiin.
Tällä hetkellä nuoli ei ole enää näkyvillä, niin meillä täytyy katsoa liikennemerkkejä ja jos niitäkään ei ole, noudatetaan liikennesääntöjä ryhmittymisen osalta risteyksessä.
Esimerkiksi kilpivirrantie ja koljonvirrantie on jatkuvasti hämmästystä aiheuttava risteys kaupungissa. Liikennemerkit on uusittu jo monta vuotta sitten, mutta edelleen jengi ei osaa ajaa kyseisessä risteyksessä.
Seuraava paha paikka on kirkkopuistonkatu ilvolankatu ja riistakadun välillä. Yksisuuntainen tie, kadulla saa ajoneuvolla ajaa vain nuolen osoittamaan suuntaan. Vasemmalle kääntyvä ryhmittyy vasemalle ja oikealla kääntyvä ryhmittyy oikealle. Päivittäin näkyy oleva läheltä piti tilanteita aika paljon.
Liikennejärjestelyt Satamakadulla ovat muuttuneet tuon Streetviewin jälkeen. Oikealle puolen katua on lisätty parkkiruutuja Iisan seinustaa pitkin ja näin ollen loppupätkä Satamakatua ennen Riistakadun risteystä on nykyisin kaksikaistainen.
Tuohon Riista- ja Satamakadun risteykseen, ei käy selitykseksi, että nuolet ei enää kunnolla näy. Se on niin kapoinen kohta, että jos autoaan ei aja vastaantulevien kaistalle, niin silloin siihen ei toinen auto viereen mahdu.
Kirkkopuistonkatu on selkeä tapaus, kun on yksisuuntainen, niin silloin vasemmalle kääntyvä ryhmittäytyy tien vasempaan laitaan ja oikealle menevälle jää tien hyvän leveyden vuoksi "toinen kaista" käyttöön. Kilpivirran- ja Koljonvirrantien risteyksessä on taas selkeät yläopasteet, joten sielläkään ei ole mitään epäselvää.
Jos sinulla on ongelmia noin monessa kohdassa ja ahdistaa liikenteessä, niin julkisillakin pääsee kaupunkialueella, eikä silloin tarvitse itse stressata auton ratissa.
"Se on niin kapoinen kohta, että jos autoaan ei aja vastaantulevien kaistalle, niin silloin siihen ei toinen auto viereen mahdu."
Jos et siinä kohtaa sovi Rutinoffillasi toisen auton rinnalle, niin kannattanee jatkossa muutenkin autoilla vain suljetulla alueella missä ei ole muuta liikennettä ollenkaan.
Heh, niin se vain menee toisilla tunteisiin ja järkevä keskustelu käy mahdottomaksi :)
Jos samalla asenteella suhtaudut kanssa-autoilijoihin liikenteessä, niin ei tarvitse ihmetellä jos on autoilu sinulle hankalaa.
Jos niihin risteyksiin ei ole siksi maalattu kahta kaistaa, kun reunassa on parkkiruutuja tai luvallista pysäköidä, koska sitten pitäis olla tilaa kolmelle autolle. Mutta jos autoja ei parkissa miksipä ei ryhmity oikein, sehän nopeuttaa liikkumista ja vastaantuleva/risteävä liikennekin näkee onko joku kääntymässä, kun ei piilottele edessä olevan takana.
Selviäiskö tuosta jotain: http://www.tuulilasi.fi/kysymykset/liikennesaannot-kun-kaistoja-samaan-suuntaan-virallisesti-vain-yksi
Tosi hyvä linkki!
Jep, tuo oli hyvä linkki ja tämä siinä kuvan yläpuolella oleva ammattilaisen kommentti tiivistää, sen hyvin:
"Jos tuossa olisi kolahtanut, sen oikealta ohittaneen olisi kyllä pitänyt keksiä aika hyviä selityksiä, vaikka lopullisestihan tuollaiset tilanteet ratkeavat oikeudessa."
Kaiken lisäksi tuo kuvan kaista on leveämpi, kuin Satama- ja Kauppakadun vastaavat.
Kannattais vaan alkaa ryhmittymään oikein, niin näitä väärinkäsityksiä ei tulisi. Ja kiellettyä ei ole ryhmittyä vierekkäin, vaikkei mitään maalauksia olekaan. No jos joku töröttää keskellä minkäs sille mahtaa, vaikka eppäilen ettei se johdu isosta autosta vaan isosta egosta.
Näissä kahdessa keskustelussa olevassa risteyksessä ei vain kaistan leveys riitä turvalliseen kahden auton vierekkäin olemiseen(eikä lakikaan sitä määrää), vaikka kuin ryhmittyisi, tai se vaatisi ryhmittyvältä autolta keskiviivan ylittämisen, joka taas ei ole sallittua. Se ei vain ole näköjään kaikkien mieleen, teidän ei auta muuta, kuin niellä rattiraivo ja yrittää käyttäytä kohteliaasti liikenteessä, kuten suurin osa tekeekin.
Kyllä minä olen aina sopinut ja huolehtinut myös siitä, että muutkin sopivat.
:D
Ihan vakiintunut tapa ja hyvin toimii. En oo nähny siinä kenenkään raivoavan, enkä ylittävän keskiviivaa, liekkö kolariakaan koskaan sattunut tuon takia, että 1,5 kaistasella ryhmitytään.
Ja pidit varmaan huolen, että myös muut sopivat. :D :D
Mitähän euroopan omistajia tuolla pihlajaharjussa asuu, kun nähny jo useamman auton kääntyvän sinne koljonvirrantieltä ilman vilkkua. Kääntyminen tapahtuu aina yhtään hiljentämättä tai näyttämällä edes ohjaamalla autoa vähän tien reunaa kohti.
Kovia rattimiehiä, kun eivät 90 asteen mutkaan hiljennä. Kertoo vain siitä, että Pihlajaharjussa on parhaat kuskit!
En malta olla minäkään kommentoimatta Iisalmen liikennekulttuuria. Käydessäni siellä viikonloppuna jalankulkijana kiinnitin huomiota siihen, ettei yksikään auto pysähtynyt suojatien edessä, vaan peräti lisäsivät vauhtia, vaikka minun lisäkseni pari muuta odotti pääsyä suojatien yli. Eikä tämä ollut ainut kerta, vaan näköjään yleinen käytäntö. Menkää iisalmelaiset opintomatkalle vaikkapa Joensuuhun, jossa ollaan kohteliaita ja annetaan arvo jalankulkijoillekin.