Omien vanhempien teot on jo historiaa ja jäkensä jättänyt. Nykyisille ja tuleville vanhemmille haluan sanoa että antakaa mahdollisuus, kannustakaa ja opastakaa pehmeällä otteella. Lapset tekekevät virheitä. Kaikki tekevät. Kukaan ei osaa mitään automaattisesti. Ja kun menee pieleen niin kannustakaa, älä tuomitse,nolaa ja rankaise. Pahinta ehkä on että lapsi ei uskalla kysyä kun heti torpataan ja vähätellään. Nyt en siis puhu yleisestä kurista ja järjestyksestä joka toki pitää olla. Puhun tekemisestä. Pallon potkimisesta,pyörän korjaamiseta,majan rakentamisesta,onkimisesta. Ja otetaan tähän vielä tietotekniikka. Se on aikuisen vika jos lapsi formatoi isän työkoneen kovalevyn. Isän työkonetta ei anneta lapselle.
Kun teette itse jotain niin ottakaa mukaan. Pienistä käsistä ei välttämättä ole paljon hyötyä,mutta sivusta seuraamalla voi oppia. Pahimmillaan sen että isä on toivoton tunpelo tai asia ei varsinaisesti kiinnosta mikä sinällään on merkittävä tieto tulevaisuutta ajatellen. Se että saa olla mukana vahvistaa tunnesidettä ja saa lapsen tuntememaan itsensä tärkeäksi. Vastuuta annetaan lapsen kykyjen ja taitojen mukaan. Itsenäisisiä projekteja tulee antaa myöskin harkiten.
Arjen perusasioista siivoukseen ja ruuanlaittoon kannattaa panostaa. Jos tottuu siihen että torstaina imuroidaan niin ei siitä haittaakaan ole. Ruuanlaittoa ei liene syytä perustella tarkemmin. Rahan käyttöön ja talouden pitoon kannattaa myös otta mukaan keskustelutasolla. Ei tule sitten 18v ihan kaikki maailman asiat yllätyksenä.
Nyt ei kannata takertua isä-poika äiti-tyttö asetelmiin eikä mihinkään majanrakennukseen. Maailma on täynnä asioita joita lähes kuka tahansa voi tehdä. Antakaa mahdollisuus ja tehkää yhdessä!
Ja koulukiusaamiselle ehdoton ei! Haastakaa rehtoria myöten kaikki käräjille jos ei muu auta. Koulu on pakollinen. Kärsimys ei. Liian monen elämä on mennyt piloille jo alkumetreillä.
Kukaan ei ole seppä syntyessään
male-70
0
104
Luetuimmat keskustelut
- 1941855
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.117977Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo127902En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset210704- 135656
- 60655
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21624Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57602- 38568