Tarvitaanko Nuorisotaloa?

HarkitsevaVeronmaksaja

Iisalmen Nuorisotalossa tarvitaan laaja ja kallis korjaus, puoli miljoonaa euroa. Korjauskohde on vaativa ja lähes varmaa on, etteivät kustannukset siihen jää. Korjausten yhteydessä löydetään uusia vikapaikkoja, jotka on samalla kertaa korjattava. Myös lähes varmaa on, etteivät ongelmat tähän lopu: muutaman vuoden päästä havaitaan, että tarvitaan taas uusia korjauksia.
Tässä tilanteessa on hyvä paikka miettiä, tarvitaanko nuorisotaloa? Mitä käyttöä sillä oikeasti on? Voidaanko tarve muutoin tyydyttää? Tilat ovat nykyvaatimuksiin nähden epätarkoituksenmukaiset ja huonosti eri tarpeisiin muuntuvia. Ne on rakennettu aivan toisenlaisen maailman aikana oman aikansa tarpeisiin. Mielestäni talon käytön kannalta säilyttämiselle ei ole rationaalisia perusteita.
Entäpä sitten historialliset ja esteettiset arvot? Talolla on toki historiaa, suojeluskunnan talohan se on ollut ja siten osa maamme historiaa. Suojeluskuntia vähättelemättä täytyy kuitenkin kysyä, että tarvitaanko tätä kallista muistomerkkiä iisalmelaisten kustannettavaksi? Minusta talo on aina näyttänyt rumalta. Sellainen rohjake, eikä sitä kauniina voi pitää hyvällä tahdollakaan. Monesti ajatellut myös talon väriä: kuinka kauan se on ollut sininen, alusta lähtien vaiko vasta lateksimaalien keksimisen jälkeen? Tuskin kaupunkikuva huononisi, jos tämä talo poistettaisiin.
Talo näkyy olevan suojeltu asemakaavalla. Asemakaavan muuttamisesta päättää kaupunginvaltuusto. Mielestäni suojelumääräysten poistaminen ja talon purkaminen pitää vaihtoehtona ottaa tarkasteluun.

17

306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toimimattomat.sivut

      JEP ! KUPLAHALLI JA LIIKUTELTAVA SELLAINEN ON NYKYPÄIVÄÄ JA NUORILLE AIVAN IHANTEELLINE. SISÄLLE HALLIIN VOI RAKENTAA VAIKKA MITÄ ERILLISÄ MAAILMOJA - TARPEEN MUKAAN KULLOINKIN! VOI PELATA, KONSERTIT !YM.
      JA KUN TARVE LAKKAA ---- LASKETAAN ILMAT PIHALLE. SIISTII!!!

    • onniinruma

      talo ei ole ruma.mut jos korjauskevoton.voihan sille tontille rakentaa kaunis kerrostalo.heh heh.on niin ruma purkakaa.on niin .

    • kävijä-95-99

      Ei ole tainnut olla nimenmerkityksellä nuorisotalo kaappis peten lähdettyä,ennen oli jytkettä nuorisolle joka toinen viikonloppu nimektäitä bändejä yms...

    • gumbo

      Vuosikausia laiminlyöty huolto maksaa nyt sitten.nollatoleranssia ei ollu peten aikaan.

    • JurppisUuno

      Nyt sitten joku vanaha Heinäkelkka Kangaslammilla kuuluu olevan tulossa korjattavaksi. Mihinkähän tarvitaan? Jos se on ollut joskus kunnalliskotina, niin entiset asiakkaat tuskin ovat vaatimassa talon säilyttämistä nostalgiasyistä: "Olj se niin mukavoo ku minäkii siellä Heenäkelekassa ennen olin!"

      • Hullunhommaa

        Sitäkin tönöä korjattu jatkuvasti, antasivat jo olla. Vaikka eipä tuo uudisrakentaminenkaan hääppöistä ole.
        Onko ne rakentamiset pakko antaa halvimman tarjouksen tehneelle, kun sitten korjailemisiin menee säästöt ja ylikin?


    • Asko007

      Ei oo nuorisotalolla nuoriakin, taitavat olla nykyään seurakunnalla ja Keisarinkulmalla

    • Anonyymi

      Edelleen näkyy Nuorisotalo olevan työn alla, huputettuna. Siis kävi juuri niin kuin aloituksessa totesin, vikapaikkoja on löytynyt lisää ja homma paisunut. Kuinka paljon kustannukset nyt ovat ja mikä on lopullinen hinta? Edelleen olen sitä mieltä, että olisi pitänyt tarkemmin harkita koko remontin tarpeellisuutta.

      • Anonyymi

        Oottakeehan mittee sieltä hupun alta paljastuu.


    • Anonyymi

      Nimi vaihdettaneen eläkeläistaloksi muutaman vuoden sisään.

    • Anonyymi

      Hyvä paikka niin eläkeläisille kuin nuorisolle ”nappi suuhun toiminnalle”. Vihreät oikein suosittavat ja vielä lailliseksi.

      • Anonyymi

        Kaupunki voisi auttaa ongelma nuorisoa ja tehdä nille jonkin harraste paikan ettei tarte salen kulmilla lorvia😉


    • Anonyymi

      Eiköhän täällä oo turhempaakin korjattu.

      • Anonyymi

        Varmasti on turhempaakin korjattu mutta tällä hinnalla ja työmäärällä vastaavia rötisköjä?
        Niin ja mihinkä käyttö tarkoitukseen?
        Kertoisitko yhden esimerkin edes.


    • Anonyymi

      Huvittavinta tässä nuorisotalon remontissa se että, tätä valmiiksi hapannutta rötisköä oikein umpi hupulla säältä suojellaan mutta päiväkoteja kun rakennetaan niin pressut lepattaa ja roikkuu syys sateissa ja myrskyissä miten sattuu...

      • Anonyymi

        Nykyajan pennut ei jaksa "niin kauaksi" kävellä.


    • Anonyymi

      Nuorisotalo on entinen SUOJELUSKUNNANTALO jossa määrättiin
      Työläisiä Ammuttavaksi. Että asiat kuntoon.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6749
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4380
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2793
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1653
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe