Lehdissä lukee että Verohallinto häviää isot siirtohinnoittelucaset jatkuvalla syötöllä. Nokian Renkaat, Stocka, Fortum...
Mikä on ongelma? Siirtohinnoittelua on torjuttu/tutkittu systemaattisesti jo n. 10 vuotta, ja jos tulosta tulee niin sitä ei ainakaan mediassa näy. Mikä on homman nimi.
Olin itse aikoinaan allala töissä ja silloin siirtohinnoittelutapaukset yleensä tyssäsivät hallinto-oikeudessa, eli ei KHO juuri edes ottanut niitä. Katsottiin aina verottajan olevan oikeassa. Läpihuutojuttuja. Mutta sitten toiminta muuttui, perustettiin tiimi ja alettiin tekemään siirtohinnoittelua päätoimisesti. Ja kappas, oikeus torppaa kaiken. Herää kyllä epäilys että ne verottajat ovat huonoja , perustelevat päätöksensä huonosti, hakuammuntaa ym. Vai kertooko MSM vaan mitä verottaja häviää, eikä mitä voittavat
Siirtohinnoittelu
max_tan
0
86
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1483583Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta703560Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463342- 532779
- 322046
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘301972Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k431790- 481686
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä961645- 391400