Wallas 3200 petroli, tuulettimen ääni lämpöisenä?

JukkaPalmu

Alkoipa kevään veneily ääntelevällä Wallaksella. Vanha uskollinen toimi ensimmäisen yön, mutta seuraavana lämmettyään siitä alkoi kuulua erikoinen ääni. Se muistuttaa mielestäni kuolevan puhaltimen laakerivikaa. Lämpöä tulee siis hyvin, mutta ääntä ei jaksa kyllä kuunnella. Jäähdyttyään laite toimii taas vartin - puoli tuntia kivasti, mutta sitten alkaa ääntely.

Olen laitteen kertaalleen muutama vuosi sitten purkanut ja vaihtanut polttimen huopia yms, enkä varsinaisesti nauttinut operaatiosta. Minkähänlainen jumppa nyt on kyseessä? Pääpuhallin vai paloilmapuhallin? Mahtaakohan noihin saada enää osiakaan.

Pienenä nyanssina, tokana käyttöpäivänä tenavat olivat onnistuneet potkimaan lämpösuuttimet yhtä vaille umpeen, joten varmaan laitteella oli hetken aikaa melkoinen työ puhaltaa 1/3 ulostuloista kaikki lämpö pois. Tänä aikana ääntely ei alkanut, vaan vasta myöhemmin kun olin avannut kaksi umpinaista räppänää. Tiedä sitten onko tällä mitään osuutta asiaan.

Varmaan fiksumpi vaihtaisi diesel-lämmittimeen, mutta minä mieluiten korjaisin jos mahdollista.

Kiitos jo etukäteen avusta!

6

615

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Todennäköisesti vika on paloilmapuhaltimessa. Se ottaa ensimmäisenä kosteahkon ilman ulkoa sisään ja hapettuu. Harvemmin se on pääpuhallin. Niitä ei enää wallakselta saa, ja varsinaisesti tuon lämmittimen tuki on lopetettu, vaikkakin jotain hajanaisia osia saa vielä, niiltä osin, kun ne on yhteneväisiä 1800 ja 2400 mallin kanssa. Laite on helppo purkaa. Päädyt vaan irti, niin koko paska leviää pöydälle, kuin Jokisen eväät. Paloilmapuhallin onkin sitten helposti käsillä. Kasaaminen onnistuneesti on sitten hieman hankalampi juttu...

      Puhaltimen voi kokeilla voidella ja se yleensä on hiljaa hetken aikaa - sen hetken kun sen lämmittimen on saanut autotallin pöydältä takaisin sinne veneeseen.

      Jos onnistut löytämään suunnilleen sopivan moottorin siihen ja varmaan tiukalla hakemisella löytyykin niin sitten testipenkin kautta takaisin veneeseen kiinni, jotta paloarvot saa kohilleen.

      Paras tapa olisi löytää jostain sopiva raato jossa on puhallin ehjä. Niitäkin joskus on.

    • yliamiraali

      Kuullostaa niin tutulta, ensin vaihdatin paloilmapuhaltimen ja teetätin normihuollon, sitten irroitin lämmitysjärjestelmästä Wallaksen ja laitoin tilalle pienemmän Safiren. Toivottavasti nyt toimii kauemmin kun syksyyn asti. Ei mitään Wallaksia vastaan edellinen oli palvellut jo pitkään. Pikku Safire vaan oli helpoin ratkaisu saatavilla olevaan tilaan ja olemassa oleviin putkituksiin.

    • JukkaPalmu

      Kiitoksia. Nalle ainakin lupaili vielä varaosia tuohon laitteeseen. Jospa puran taas itsekseni ja katselen. Arveluttaa vaan, että mistä tunnistan rikki olevan puhaltimen. Luultavasti vaihdan molemmat vuorotellen ja kiukuttelen välissä.

      Tyyppivikana vielä kuulemma lämmönvaihtimen sulaminen (ne alumiiniputket), koska lämmitin on niin tehokas. Viimeksi kun avasin, en huomannut mitään ongelmaa sillä sektorilla, mutta täytyypä tarkastaa sekin.

      • KOYO

        Eikö niihin moottoreihin voi vaihtaa laakereita?


      • Eipä noita oiein ole saatavissa ja sitäpaitsi kuluuhan se akselikin...


      • Asentaja1

        Ei noihin saa laakereita, ne on halvimpia mahdollisia lelumoottoreita. Varaosia ei noin vanhaan saa (ehkä Hanskifixin nurkista voisi löytyä).
        Lämmönvaihtimien alumiiniputkien sulaminen on tosiaan Wallas-tyyppivika. Kun säädöt menevät vähän pieleen, laite ylikuumenee, usein ulisee ja sitten putket sulaa. Vikaa ilmenee sekä diesel- että valopetrolilaitteissa. Kyse ei ole varsinaisesti tehosta, vaan polttoainepumppu syöttää välillä liikaa tai paloilmapuhaltimen toiminta on mitä sattuu.
        Tämän ikäiset Wallakset ovat kyllä yleisesti ottaen huomattavasti toimivampia mitä nykyiset heikkotasoiset tuotteet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      24
      5710
    2. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      162
      4182
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      14
      3747
    4. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      68
      3133
    5. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      45
      3073
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      90
      2987
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      30
      2745
    8. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      157
      2696
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      20
      1815
    10. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      123
      1727
    Aihe