Jos teillä on...

perunaa, sipulia, keittovihanneksia, , tomaattia, koskenlaskijan sulatejuustoa, kananmunaa, jauhelihaa ja maitoa.

Mitä niistä tekisitte?

Itse olen toisinaan kyllästynyt vanhoihin ruokaresepteihin taikka minulla vain jostain syystä tökkii ruuat ja ruokahalu kadoksissa ja vaikeaa keksiä mistä vatsa nyt tykkäisi.

Itselle tuli mieleen rakentaa keitto noista taikkapa tehdä perunat ja jauhelihakastike aineksista.
Munakasrulla myöskin pyöri vaihtoehdoissa...

lopulta päädyin kokeileen jotain ihan omaa, koska kiinnosti kokeilla toimiiko maut ja ruoka-aineet keskenään. Se kiinnostus tietty poiki myös sen että heräsi jonkinlainen ruokahalukin.

Kuorin ja pilkoin perunat perunalastun näköisiksi kiekoiksi.
Kuorin ja kuutioin sipulin, paloittelin tomaatin ja sulatejuuston
Paistoin jauhelihan ja lisäsin joukkoon sipulin ja keittovihannekset,
Maustoin paprikamausteella, mustapippurilla, jauhelihamausteella sekä valkopippurilla
Voitelin uunivuuan ja ladoin ensimmäiseksi pohjalle perunaviipaleita. Päälle laitoin sinne tänne noin neljä sulatejuusto viipaletta, sitten muutaman tomaatti viipaleen. niiden päälle kaadoin sitten jauheliha-sipuli-keittovihannes täytteen.
Tämän jälkeen taas laitoin kerroksen perunaa, muutaman tomaatin ja sulatejuustoviipaleen ja sitten taas jauhelihaa. jne. jne kunnes kaikki ainekset oli uunivuoassa. Viimeiseksi päälle murustelin sulatejuustoa.

sitten tein kananmuna -maito liemen. Maito oli vähissä ja tarttin osan kahvimaidoksi joten kurtistelin hetken kulmiani harmistuneena, mutta sitten äkkäsin maustamattoman jogurtin jääkaapissa ja koin valaistumisen hetken! Jaottelin 2 dl maitoa ja 2 dl maustamatonta jogurttia munamaito seokseeni. Kaadoin vielä sen munamaito seoksen uunivuokaan ja sen jälkeen tämä peruna-jauhelihavuoka uuniin 200 asteeseen 1 tunnin ajaksi.

Hiukka jännitti mitä sain aikaiseksi ja pystyykö minun jääkaappimiksaustani syömään.
Uunista kun sen sain yllätyin ruokahalustani millä sitten ruokaa söin.
46651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Ompas kunnon kokki! Rohkeaa.

Itse seuraan aina ohjetta, kieli keskellä suuta, muuten ei tule niin yhtään mitään syömiskelpoista

Äänestä

Jutut senkun paranee! Pistele poskeen kaikki peräkanaa, ei se sen ihmeellisempää ole! :D

Äänestä
  • Ei pysty, jos ei oo ruokahalua. sitä pitää ns. kosiskella joskus hetki että se sieltä löytyy,

    Vastauksestasi muuten pystyy tekeen tietynlaisen henkilöanalyysin:

    Olet nuori. Haet seikkailuja, elämyksiä ja jännitystä. Haksahdat renttuihin jotka vie sinut jännittävään vuoristorataan. Et etsi vielä mitään vakaata arkea ja parisuhdetta joka kestää pitkään. Haluat kokea elämyksiä, joka taasen johtaa siihen että myöskin koet paljon pettymyksiä ihmissuhteissa ennen kuin vakiinnut pidemmäksi aikaa.

    Tämä tulinta siksi että vastasit "jutut senkun paranee" jonka tulkitsin niin että perus vakaaseen arkeen ja normaaliin ns. perhe ja parisuhde arkeen kuuluva aihepiiri oli sinusta liian tylsä.

    Tämä kertoo siitä että vakiintuneen aikuisen parisuhde ja perhe-elämä ei vielä sinua houkuta perus ruoanlaittoineen, töissä käynteineen ja kotitöineen arkisine raha-asia keskusteluineen ja siivousvuoro keskusteluineen.

    Sinut saa leikkeihin vielä vain kaikki jolla saat adrenaliinisi syöskyyn. eli olet vielä teiniosastoa joka hakee vielä teiniosaston seurustelusuhdetta joka on siis alemman asteen parisuhdemuoto.

    Ylempi aste on se jossa halutaan vakavoitua jakamaan asunto, elämä ja arki yhdessä eikä vaan kokea yhdessä jänniä juttuja.

    Äänestä

  • Aikuisuuden merkki lienee huumorintajuttomuus. Edellinen vastaus siis pullottavaposiki oli ihan hauska läppä.

    Äänestä

  • voiteitää kirjoitti:

    Aikuisuuden merkki lienee huumorintajuttomuus. Edellinen vastaus siis pullottavaposiki oli ihan hauska läppä.

    Minusta ei taida tulla koskaan aikuista. Nyyh. 😢

    Äänestä

  • voiteitää kirjoitti:

    Aikuisuuden merkki lienee huumorintajuttomuus. Edellinen vastaus siis pullottavaposiki oli ihan hauska läppä.

    Missä kohtaa piti nauraa? Hän on helvetin huono vitsin kertoja! Ilmeisesti hörötttää porukassa itse koviten omalle läpälleen kun muut nauraa sille että vittu kun on ääliö ja nauraa vielä itse sille eniten. Tosin se on sitten jo oikeaa huumoria ja tilannekomiikkaa kun saa nauraa toisen röhötykselle joka juontaa huonosta vitsistä jota vain itse pitää hauskana

    Äänestä

  • KunEiOooNälkä kirjoitti:

    Tuo nyt on vaan sun mielipide. Kerropa meille esimerkkisi hyvästä vitsistä, niin tiedetään osaatko yhtään parempia. Vähän epäilen. Sinä taas jos olet seurassa, niin muilla menee hermot loputtomaan yksinpuheluun ja jaaritteluun. Ja siihen, että kuvittelet olevasi aina oikeassa. Mielipiteesi ei ole sen oikeampi kuin kenenkään muunkaan.

    Äänestä

  • eiyhtätotuutta kirjoitti:

    Parhaat on tilannekomiikkaa eli jotain joka ei ole väkisin pierastuja. Ihan huomoimpia on toisia ivaavat ja häpäsevät vitsit. Joku porukassa jollekin ulkonäölle tai vammalle nauramiset on ihan mauttomimpia. Minee rajalle onko se enää edes vitsi vai kiusaamista. Vitsin kuuluisi olla kaikista hauskaa eikä niin että kohde kokee sen nolona taikka kokee häpeää itseään kohtaan

    joku kato mä väännän tähän nyt tällaisen tortun jututkin on aika oksettavia minusta

    Eesim eräskin ihminen luuli olevansa hyväkin vitsailija ja se väänsi todella rajua läppää kehitysvammaisista ja lihavista. Porukka räkätti ryhmässä jollekin henkilölle sen läiheisyydessä ja mua ei henkilökohtaisesti se naurattanut.

    Mulle tuli sen ylipainoisen tai kehitysvammaisen puolesta pahamieli. Yhden ujoudesta ne naureskeli ja veti kaikkee sairasta läppää ja mä katselin sitä miespuolista ihmistä joka yritti olla vitsissä mukana mutta sen eleistä näki että kolahti hänen aralle alueelle ja vitsi ei ollut hänestä hauska vaan hänestä tuntui kiusalliselta että hänelle räkätettiin yhteen ääneen.

    Mä tarkkailin sitä tyyppiä ja havaitsin se epämukavuuden enkä todellakaan sen takia pitänyt vitsiä enää minään vitsinä vaan minä koin sen yhtä henkilöä kohtaan pilkaksi ja kiusaksi jo. Minua säälitti

    Äänestä

  • KunEiOooNälkä kirjoitti:

    Parhaat on tilannekomiikkaa eli jotain joka ei ole väkisin pierastuja. Ihan huomoimpia on toisia ivaavat ja häpäsevät vitsit. Joku porukassa jollekin ulkonäölle tai vammalle nauramiset on ihan mauttomimpia. Minee rajalle onko se enää edes vitsi vai kiusaamista. Vitsin kuuluisi olla kaikista hauskaa eikä niin että kohde kokee sen nolona taikka kokee häpeää itseään kohtaan

    joku kato mä väännän tähän nyt tällaisen tortun jututkin on aika oksettavia minusta

    No tämän jutun pohjalta en ymmärrä lainkaan, miksi reagoit noin kuten reagoit tuohon pullottavan_posken kommenttiin tai myöhemmin saamaasi vastaukseen. Selvästi meni aiemmin ainakin hernepussi keuhkoihin.

    Äänestä

  • makepeacenotwar kirjoitti:

    No tämän jutun pohjalta en ymmärrä lainkaan, miksi reagoit noin kuten reagoit tuohon pullottavan_posken kommenttiin tai myöhemmin saamaasi vastaukseen. Selvästi meni aiemmin ainakin hernepussi keuhkoihin.

    Minusta henkilö joka kommentoi minun kommenttiin joka oli siihen pullo poski juttuun otti herneen nenään.

    Minun kommenttini oli ihan toteamus vailla mitään pahaa tarkoitusta. Joku vain ei ihan tainnut tykätä siitä mitä kirjoitin josta tulkitsi että se oli jotain ilkeilyä.

    Se on vaan fakta että jos ruuanlaitto kuulostaa tylsältä aiheelta niin kokee arjen tylsäksi aiheeksi jolloin hakee elämyksiä eli jänniä juttuja vielä elämään. Itse olin samanlainen elämyshakuinen nuorempana. se kuuluu nuoruuteen

    Jos olette katsoneet napakymppiä siellä järkestäen 19-28 vuotiaat valitsee sen joka vastailee että on "spontaani" ja "vauhdikas" ja sitten oli se eräs pari joista se valittu oli näin vastaillut joka pääse otsikoihin kun mies oli niin renttu että jätti koko matkan väliin ja sulki puhelimet ja katosi kuin pieru saharaan. Semmosta se on kun on vauhdinhurmaa ja jännitystä hakeva nuori joka kavahtaa vielä sellaisia tylsiä arkisia juttuja joissa ei seikkailua ja jännitystä ole.

    Äänestä

  • Itse olisin ehkä nuorempana ollut niistä spontaaneista ja vauhdikkaista ihan että jee jee, mutta nyt kun kokemuspohjaa on nuo sanat minulle tarkoittavat:

    spontaani: ennustamaton, epäluotettava, tuuliviiri, mielipiteet ja suunnitelmat sekä suhteet vaihtuu nopeasti. kykenemätön tekemään pitkänajan suunnitelmia ja pysymään niissä

    Vauhdikas: aina menossa. Bilettää, tuhlailee ei ota vastuuta mistään, holtiton, sitoutumiskyvytön, hillitön ja lapsekas

    Äänestä

  • KunEiOooNälkä kirjoitti:

    Itse olisin ehkä nuorempana ollut niistä spontaaneista ja vauhdikkaista ihan että jee jee, mutta nyt kun kokemuspohjaa on nuo sanat minulle tarkoittavat:

    spontaani: ennustamaton, epäluotettava, tuuliviiri, mielipiteet ja suunnitelmat sekä suhteet vaihtuu nopeasti. kykenemätön tekemään pitkänajan suunnitelmia ja pysymään niissä

    Vauhdikas: aina menossa. Bilettää, tuhlailee ei ota vastuuta mistään, holtiton, sitoutumiskyvytön, hillitön ja lapsekas

    Ja sama saarnaus ja oikeassa oleminen jatkuu. Tähän ei voi muuta enää sanoa kuin jos keskustelet idiootin kanssa pidä huoli ettei hän tee samoin.

    Äänestä

  • poistunkommentoimasta kirjoitti:

    Kiitos. Jos et kestä sitä mitä ajattelen on parempi poistua. Ei kaikki oo tehty kestämään muuta kuin kehuskeluja .

    Ikä tuo kokemusta ja kun tarpeeksi käynyt läpi "jännämiehiä" tietää ettei enää halua sellasita vaan pelkästään sitä tylsyyttä

    Kannattaa meittiä sanojani vaikka nuoruuteen kuuluu myös se ajatus että "vittu noi vanhemmat ihmiset on tyhmiä. ei tajuu ei tiedä mitään. Tidän jo kaikki kun mä oon jo iso"

    Äänestä

  • poistunkommentoimasta kirjoitti:

    Ja sama saarnaus ja oikeassa oleminen jatkuu. Tähän ei voi muuta enää sanoa kuin jos keskustelet idiootin kanssa pidä huoli ettei hän tee samoin.

    Jännästä saa vauhtia ja jännitystä mutta myöskin väkivaltaa ja pettämistä. että että.. tietty silloin ei ole tylsää mutta itkeä ja kärsiä saa paljon eikä myöskään ne suhteet kestä.

    Se on tietysti sellainen valinta asia kumpaa haluaa: turpaan ja petetyksi vai keskustella mitä ruokaa tänään syödään ja kumpi käy kaupassa

    Ajattelemisen aihetta: https://www.is.fi/terveys/art-2000000899386.html

    Äänestä

  • Siis te saatte riidan aikaan ihan mistä tahansa! Nyt te yhdistätte ruonlaitosta tykkäämisen ja kokkailun hyvään kumppaniin parisuhteessa ja arvatenkin naisessa eli jihuu, eipä todellakaan ole mistäön nuorista kyse vaan 50-lukuiset aatteet jyrää eli eläkeikäisiä taitaa suurin osa palstalaisista eli trolleista olla. No, itellä kanssa hyvistä ruoanlaittotaidoista ja pullan leipojista tulee myös tietynlainen ulkoisen ja sisäisen olemuksen kuva, mutta heiii en silti ajattele niin ja itekin tykkään ruoanlaitosta.
    Ja onpa siellä kirjoittajissa ihanan aitoja ihmisiä, kun oikein nauraa toisen jutuille vain ivailumielessä. Jos toisen jutut ei naurata niin älä naura ja miksi ihmeessä itse oot sitten tuppisuuna. Mikset kertoisi omia hauskoja juttujasi. Te olette juuri niitä ihmisiä, jotka aiheuttaa epäaitoa jäykistelyä lähellänne, koska ootte niin helkkarin paljon fiksumpia.

    Äänestä

  • onneavaann kirjoitti:

    Siis te saatte riidan aikaan ihan mistä tahansa! Nyt te yhdistätte ruonlaitosta tykkäämisen ja kokkailun hyvään kumppaniin parisuhteessa ja arvatenkin naisessa eli jihuu, eipä todellakaan ole mistäön nuorista kyse vaan 50-lukuiset aatteet jyrää eli eläkeikäisiä taitaa suurin osa palstalaisista eli trolleista olla. No, itellä kanssa hyvistä ruoanlaittotaidoista ja pullan leipojista tulee myös tietynlainen ulkoisen ja sisäisen olemuksen kuva, mutta heiii en silti ajattele niin ja itekin tykkään ruoanlaitosta.

    Olen ap. puolella. Tämä on ap:n mollaamista

    Pullottava_poski
    16.5.2018 14:37
    UUSI
    Jutut senkun paranee! Pistele poskeen kaikki peräkanaa, ei se sen ihmeellisempää ole! :D

    johon ap vastasi ovelasti, ja sai tuon kirjoittajan suuttumaan!

    Äänestä

  • onneavaann kirjoitti:

    Siis te saatte riidan aikaan ihan mistä tahansa! Nyt te yhdistätte ruonlaitosta tykkäämisen ja kokkailun hyvään kumppaniin parisuhteessa ja arvatenkin naisessa eli jihuu, eipä todellakaan ole mistäön nuorista kyse vaan 50-lukuiset aatteet jyrää eli eläkeikäisiä taitaa suurin osa palstalaisista eli trolleista olla. No, itellä kanssa hyvistä ruoanlaittotaidoista ja pullan leipojista tulee myös tietynlainen ulkoisen ja sisäisen olemuksen kuva, mutta heiii en silti ajattele niin ja itekin tykkään ruoanlaitosta.
    Ja onpa siellä kirjoittajissa ihanan aitoja ihmisiä, kun oikein nauraa toisen jutuille vain ivailumielessä. Jos toisen jutut ei naurata niin älä naura ja miksi ihmeessä itse oot sitten tuppisuuna. Mikset kertoisi omia hauskoja juttujasi. Te olette juuri niitä ihmisiä, jotka aiheuttaa epäaitoa jäykistelyä lähellänne, koska ootte niin helkkarin paljon fiksumpia.

    Tuo pullottava_poski suuttui niin ap.n ovelasta vastauksesta hänen mollaus yritykseen että vastasi alle:

    voiteitää
    16.5.2018 20:32
    UUSI
    Mitä itse tekisin, no toi laatikko ja gratiiniehdotus meni jo, joten: alkuruoaksi juustolla höystetty tomaattikeitto, pääruaksi espanjalaistyyppinen perunaa ja jauhelihaa sisältävä munakas ja jälkkäriksi maitokiisseli, mutta jälkkäri täytyy unohtaa, jos maitoa on vähän. Lasten kanssa oppii varioimaan.

    Äänestä

  • Just niin hei joo. Mä kirjoitin niminerkillä voiteitää enkä oo mitään pullottava-poski juttuja kirjoittanut. Mutta oikeesti enpä ymmärrä miten joku tuosta nimimerkistä vetää keittovihsnnekset nenäänsä. Poskethan sitä paitsi yleensä pullottaa ainakin miehillä, jotka paljon ruokaa kerralla suuhunsa mättää. Voi morjes, teidän juttuja.

    Äänestä

  • voiteitää kirjoitti:

    Just niin hei joo. Mä kirjoitin niminerkillä voiteitää enkä oo mitään pullottava-poski juttuja kirjoittanut. Mutta oikeesti enpä ymmärrä miten joku tuosta nimimerkistä vetää keittovihsnnekset nenäänsä. Poskethan sitä paitsi yleensä pullottaa ainakin miehillä, jotka paljon ruokaa kerralla suuhunsa mättää. Voi morjes, teidän juttuja.

    Ap.n vastaus on todella viekas. Taidokasta manipulointia jolla keikautti tilanteen toisinpäin ka taidokkaan asialinjaisesti.
    Hatun nosto tuolle viekkaudelle

    Äänestä

  • nuorissayhtäjoustamattom kirjoitti:

    Kiitos, kun onnistuit diagnosoimaan itsesi, meidän muiden ei sitä onneksi tarvinnut sitä tehdä.

    Hän sai sinut viekkaudella tuntemaan sitä häpeää mitä halusit hänen tuntevan.

    Äänestä

  • Sivusta- kirjoitti:

    Noh, onneksi ei tarvitse olla hänen kaltaisten ihmisten kanssa tämän palstan ulkopuolella tekemisissä. Elämä on kivaa ilman besserwissereitä.

    Äänestä

  • Kennelleköhän vastasit. Sorry, mua ei nää jutut täällä provosoi ja mielummin kirjottelen ihmisten kanssa mukavia.

    Äänestä

  • seuranvoivalitaitse kirjoitti:

    Noh, onneksi ei tarvitse olla hänen kaltaisten ihmisten kanssa tämän palstan ulkopuolella tekemisissä. Elämä on kivaa ilman besserwissereitä.

    Minä arvostan ap.ta. Vaikuttaa aika napakalta ja viisaalta naiselta joka osaapuolustautua ovelasti.

    Sinähän halusit että hän häpeisi omaa aloitustaan!

    Miten hän käänsikään tilanteen taidokkaasti toisinpäin!

    Lisäksi poistui ja sinä edelleen puhkut vihaa!

    Taidokasta näytettä siitä miten koulukiusaajiinkin saada niskalenkki

    En minä ole halunnut, että hän häpeäisi omaa aloitustaan. Hieman taas omaa tulkintaa sinulta. Enkä toisekseen usko sinun olevan sivusta, sama mitä nimimerkkiisi rustaat.

    Äänestä

  • eimeneläpi kirjoitti:

    En minä ole halunnut, että hän häpeäisi omaa aloitustaan. Hieman taas omaa tulkintaa sinulta. Enkä toisekseen usko sinun olevan sivusta, sama mitä nimimerkkiisi rustaat.

    En muuta selitystä keksi tuolle kuin sen:

    Pullottava_poski
    16.5.2018 14:37
    UUSI
    Jutut senkun paranee! Pistele poskeen kaikki peräkanaa, ei se sen ihmeellisempää ole! :D

    Sinä halusit hänelle jonkinlaista ilkivaltaa tehdä. Ap. Manipuloi sinua

    Äänestä

  • Sivusta- kirjoitti:

    En muuta selitystä keksi tuolle kuin sen:

    Pullottava_poski
    16.5.2018 14:37
    UUSI
    Jutut senkun paranee! Pistele poskeen kaikki peräkanaa, ei se sen ihmeellisempää ole! :D

    Sinä halusit hänelle jonkinlaista ilkivaltaa tehdä. Ap. Manipuloi sinua

    Ei tuo ole minun kirjoittamani, eikä tuossa ole mitään sellaista, josta normi ihminen loukkaantuisi. Ihan ihme tulkinta ap:ltä.

    Äänestä

  • ihansuottamielensäpahoit kirjoitti:

    Tuo oveluus ja viekkaus olisi hyvä opettaa koululaisille.
    Mätäpaiseita on siellä paljon.

    En tuota sinunkaan ajatusta ymmärtänyt että miksi tapella jonkun toiselle osoitetun kommentin takia ap.n kanssa jos se ei sinulle sitä kirjoittanut ?

    Äänestä

  • ihansuottamielensäpahoit kirjoitti:

    Ei tuo ole minun kirjoittamani, eikä tuossa ole mitään sellaista, josta normi ihminen loukkaantuisi. Ihan ihme tulkinta ap:ltä.

    Suututko aina pastalla muiden puolesta sydän juuriasi myöten vaikkei keskustelu liity sinuun?

    Äänestä

syömään sinne sitten.

Äänestä
  • Syömään joo, mutta tuota jaarittelua kestä kukaan.

    Äänestä

kuulostaa lihaperunalaatikolle lukuunottamatta noita vihanneksia. Meillä oli koulussa listalla sitä ja se nautittiin punajuuren kanssa. Ei kuulunut lemppareihini, mutta kilttinä tyttönä söin aina lautasen tyhjäksi. ☺

Äänestä
  • Joo, variaatio perunalaatikosta jota tuunasin soveltumaan minun jääkaappini sisältöön, ettei tartte lähtee heti kauppaan ja saa tavaraa pois kaapeista ennen kuin pilaantumaan alkavat.
    Inhoan heittää ruokaa roskiin. Yritän aina ostaa vain sen verran kuin syön ja käyttää ne pois ennen viim.käyttöpäiviä ennen kuin ostan lisää.

    Äänestä

  • KunEiOooNälkä kirjoitti:

    Joo, variaatio perunalaatikosta jota tuunasin soveltumaan minun jääkaappini sisältöön, ettei tartte lähtee heti kauppaan ja saa tavaraa pois kaapeista ennen kuin pilaantumaan alkavat.
    Inhoan heittää ruokaa roskiin. Yritän aina ostaa vain sen verran kuin syön ja käyttää ne pois ennen viim.käyttöpäiviä ennen kuin ostan lisää.

    nyt oon viime päivinä tyhjentänyt pakastintani ja saanut aikaiseksi herkullisia gourmee-aterioita. Ten usein näin ja menen ruokakauppaan vasta kun en enää saa aikaiseksi kelvollisia ruoka-annoksia.:)

    Äänestä

Olisin tehnyt juustokasvisgratiinia, jauhelihapihvejä ja tomaattisipulusalaatin.

Äänestä
  • Lisää tällaisia ideoita! Haluan jotain uusia reseptejä itselleni

    Äänestä

"perunaa, sipulia, keittovihanneksia, , tomaattia, koskenlaskijan sulatejuustoa, kananmunaa, jauhelihaa ja maitoa."

Ei oo tällä hetkellä mitään muuta noista kuin vajaa tölkillinen maitoa. Pitäis varmaan käydä kaupassa...

Äänestä
  • Tai ranskalaisia pakasteperunoitakin on vähän :)

    Äänestä

Mitä itse tekisin, no toi laatikko ja gratiiniehdotus meni jo, joten: alkuruoaksi juustolla höystetty tomaattikeitto, pääruaksi espanjalaistyyppinen perunaa ja jauhelihaa sisältävä munakas ja jälkkäriksi maitokiisseli, mutta jälkkäri täytyy unohtaa, jos maitoa on vähän. Lasten kanssa oppii varioimaan.

Äänestä

ittellä ollu ruokahalu välillä kadoksissa nyt kun on ollut helteitä , tiedä sitten onko niillä mitään yhteyttä

Äänestä
  • Varmaan helle mullakin syynä. enemmän on tehnyt mieli kaikkee kevyttä. mandariineja ja juotavia

    Äänestä

Mul ei oo koskaa kaapissa koskenlaskijaa joten otan monasti nokareen mieheni esinahan alta.

Äänestä
  • Ja kahvimaidot varmaan rinnoistasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

KunEiOooNälkä kirjoitti:

perunaa, sipulia, keittovihanneksia, , tomaattia, koskenlaskijan sulatejuustoa, kananmunaa, jauhelihaa ja maitoa.

Mitä niistä tekisitte?

Itse olen toisinaan kyllästynyt vanhoihin ruokaresepteihin taikka minulla vain jostain syystä tökkii ruuat ja ruokahalu kadoksissa ja vaikeaa keksiä mistä vatsa nyt tykkäisi.

Itselle tuli mieleen rakentaa keitto noista taikkapa tehdä perunat ja jauhelihakastike aineksista.
Munakasrulla myöskin pyöri vaihtoehdoissa...

lopulta päädyin kokeileen jotain ihan omaa, koska kiinnosti kokeilla toimiiko maut ja ruoka-aineet keskenään. Se kiinnostus tietty poiki myös sen että heräsi jonkinlainen ruokahalukin.

Kuorin ja pilkoin perunat perunalastun näköisiksi kiekoiksi.
Kuorin ja kuutioin sipulin, paloittelin tomaatin ja sulatejuuston
Paistoin jauhelihan ja lisäsin joukkoon sipulin ja keittovihannekset,
Maustoin paprikamausteella, mustapippurilla, jauhelihamausteella sekä valkopippurilla
Voitelin uunivuuan ja ladoin ensimmäiseksi pohjalle perunaviipaleita. Päälle laitoin sinne tänne noin neljä sulatejuusto viipaletta, sitten muutaman tomaatti viipaleen. niiden päälle kaadoin sitten jauheliha-sipuli-keittovihannes täytteen.
Tämän jälkeen taas laitoin kerroksen perunaa, muutaman tomaatin ja sulatejuustoviipaleen ja sitten taas jauhelihaa. jne. jne kunnes kaikki ainekset oli uunivuoassa. Viimeiseksi päälle murustelin sulatejuustoa.

sitten tein kananmuna -maito liemen. Maito oli vähissä ja tarttin osan kahvimaidoksi joten kurtistelin hetken kulmiani harmistuneena, mutta sitten äkkäsin maustamattoman jogurtin jääkaapissa ja koin valaistumisen hetken! Jaottelin 2 dl maitoa ja 2 dl maustamatonta jogurttia munamaito seokseeni. Kaadoin vielä sen munamaito seoksen uunivuokaan ja sen jälkeen tämä peruna-jauhelihavuoka uuniin 200 asteeseen 1 tunnin ajaksi.

Hiukka jännitti mitä sain aikaiseksi ja pystyykö minun jääkaappimiksaustani syömään.
Uunista kun sen sain yllätyin ruokahalustani millä sitten ruokaa söin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu