Enossa ei kaivata kalastajia!

yhdenvavanmies

Enon kalastuskuntahan meinaakin pistää nyt rahoiksi!

Jokaisen kalastajanhan on luonnollisesti maksettava valtion kalastuksenhoitomaksu, eli kalastuskortti, jonka hinta tänä vuonna on jo 44€ joka sekin alkaa hipoa jo kohtuuttomuuden rajaa.
Tämä kalastuskortti sisältää oikeuden kalastaa yhdellä vavalla, muualla paitsi enossa!

Enon kalastuskunta nimittäin perii vapakalastajilta vielä 30€ ylimääräisen maksun, eli maksat 74€ tai ei ole asiaa uistimen vetoon...

Näinpä se ahneus tappaa maaseudulta hyvät harrastukset kun jo kalastuskin on ylihinnoiteltu pois kaikkien ulottuvilta.

Jos luullaan tämän lisäävän lupamaksujen tuottoa niin erehdys! Melkoisen moni jättää maksut maksamatta ja lupamaksutulot tulevat mahdollisesti jopa pienenemään!

Jos luvan hintaa laskettaisiin niin entistä useampi sen maksaisi ja lupatulotkin näin kasvaisivat.
Itsekin jätän tänä vuonna ensimmäistä kertaa elämässäni kaikki kalastusmaksut maksamatta ja keskityn mato-ongintaan sillä raja se on ryöstämisessäkin.

Muuten, olen kalastanut pielisjoella vapavälineillä 45 vuotta, enkä kertaakaan ole siimani päähän saimaanlohta saanut, haukea ja ahventa kyllä. Vapakalastajia kiusaamalla tehdään haittaa myös kalastonhoidolle koska mm. lohenpoikasia syövät petokalat jäävät nyt vaille harvennusta.

24

3336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HeiHallooo

      LÄHDE?

      • lähteestäjuodaan

        Ei mikään lähde vaan ihan pielisjoki enon kirkonkylän kalastuskunnan alueella. Käy kysymässä luvan myyjiltä, vaikka Vinnin Pertiltä.


    • Umpikela

      Yhdellä vavalla voi kalastaa kun on maksanut kalastuksenhoitomaksun jos kyseessä ei ole erityinen vesialue johon on istutettu pyyntikokoista kalaa.
      Näihinhän törmää tämän tästä kun maaseudulla isännät ovat omineet kalavesiä ja koettavat häätää näitä yhden vavan uistelijoita alueeltaan. Vasta oli tapaus jossa takavarikoidut kalastusvälineet oli toimitettu taklaisin omistajilleen ja masettu vielä sakko laittomasta takavarikosta.

      • lapsenlapselle

        2 kalastuslupaa ollaan ostettu ja kalasteltu Enossa alle 10 kertaa vuosi. Yleensä ei olla saatu mitään, joskus hauki tai pari. No nyt loppuu sekin harrastus ja siirrytään mato-onkeen ahvenia narraamaan,


    • ent.kalastaja

      Juu, pitäkööt tunkkinsa, en takuulla osta enää minkäänlaista lupaa. Kaikesta pitää nykyään ryöstää kansalaisia.

    • yksivapainen

      Jos kalastan yhdellä vavalla ja vieheellä niin eikös silloin riitä tuo valtion kalastuksenhoitomaksu, samoin kuten esim Höytiäisellä? Sitten jo useammalla vavalla, niin maksettava vapalupa. Eikös se noin ole?

      • mato-onki

        Ei ole enon kirkonkylän kalastuskunnan alueella. Siellä perivät lisäksi 30€ lisämaksun, tosin vapojen määrää ei sitten ole rajoitettu.


      • Nyt_nappaa_tai_sitten_ei

        yksivapainen
        22.5.2018 0:03
        Jos kalastan yhdellä vavalla ja vieheellä niin eikös silloin riitä tuo valtion kalastuksenhoitomaksu, samoin kuten esim Höytiäisellä? Sitten jo useammalla vavalla, niin maksettava vapalupa. Eikös se noin ole?
        :
        Löytyisiköhän linkin kautta vastauksia palstankäyttäjien mieltä askarruttaviin kysymyksiin:

        "Heittokalastan, kelaongin tai vetouistelen yhdellä vavalla järvellä tai merellä.
        Jos olet 18–64-vuotias, tarvitset kalastonhoitomaksun. Jos olet alle 18- tai yli 65-vuotias, et tarvitse mitään lupia. "Istuta ja ongi" -järvillä tarvitaan aina vesialueen omistajan lupa kalastajan iästä riippumatta."

        https://www.fishinginfinland.fi/kalastusluvat


      • olkaahan.varovaisia
        Nyt_nappaa_tai_sitten_ei kirjoitti:

        yksivapainen
        22.5.2018 0:03
        Jos kalastan yhdellä vavalla ja vieheellä niin eikös silloin riitä tuo valtion kalastuksenhoitomaksu, samoin kuten esim Höytiäisellä? Sitten jo useammalla vavalla, niin maksettava vapalupa. Eikös se noin ole?
        :
        Löytyisiköhän linkin kautta vastauksia palstankäyttäjien mieltä askarruttaviin kysymyksiin:

        "Heittokalastan, kelaongin tai vetouistelen yhdellä vavalla järvellä tai merellä.
        Jos olet 18–64-vuotias, tarvitset kalastonhoitomaksun. Jos olet alle 18- tai yli 65-vuotias, et tarvitse mitään lupia. "Istuta ja ongi" -järvillä tarvitaan aina vesialueen omistajan lupa kalastajan iästä riippumatta."

        https://www.fishinginfinland.fi/kalastusluvat

        Vielä kerran:
        Ei riitä enon kirkonkylän kalastuskunnan vesillä!
        Et uistele siellä yhdelläkään vavalla laillisesti ellet maksa 30€ lisämaksua kalastuskunnalle, vaikka olisitkin jo maksanut 44€ kalastuksenhoitomaksun joka normaalisti muualla oikeuttaakin yhden vavan kalastuksen.
        Perustelevat tätä saimaanlohella ja virtaavalla vedellä...
        Mutta kun maksat tuon 30€ lisämaksun, saat vetää vaikka 10 vavalla.
        Ihan puhtaasti kalastuskunnan oma bisnes.
        Kannattaa käydä kysymässä asiaa vaikka enon erä-urheilusta ennenkuin menette välineitänne menettämään.


      • Kyllä_tai_ei
        olkaahan.varovaisia kirjoitti:

        Vielä kerran:
        Ei riitä enon kirkonkylän kalastuskunnan vesillä!
        Et uistele siellä yhdelläkään vavalla laillisesti ellet maksa 30€ lisämaksua kalastuskunnalle, vaikka olisitkin jo maksanut 44€ kalastuksenhoitomaksun joka normaalisti muualla oikeuttaakin yhden vavan kalastuksen.
        Perustelevat tätä saimaanlohella ja virtaavalla vedellä...
        Mutta kun maksat tuon 30€ lisämaksun, saat vetää vaikka 10 vavalla.
        Ihan puhtaasti kalastuskunnan oma bisnes.
        Kannattaa käydä kysymässä asiaa vaikka enon erä-urheilusta ennenkuin menette välineitänne menettämään.

        Kai nyt sentään yli 65 vuotiaat voi uistella yhellä vavalla ilman lisäkuluja.. tai mistäpä mie näitä enolaisia tiijän.


    • Ritukkaaa

      Ihan oikein. Lähtee nää Hiltuset rannoilta pyörimästä!

    • hintsunen

      Ritukkaa mikäs vika hiltusissa?eikö ne sulle olutta tarjonnutkaan😆

    • Enon_calastus

      Oon hirveän pettyny Enon kalastukseen. Kerran olin kalalla ja luulin, jotta oon kalalla Enossa. En ollutkaan. Olinkin kalalla Sedässä. Buhahaaaaa, buhahaaa, buhahaa, buhahaaa, buhahaaa, buhaahaa, buhahaaa, buhahaaaa, buhahaaaaa, buhahaaaaaa. Haaaaaa.

    • Paskakylä

      Eikä kalastajat kaipaa Enoa!

    • nuapurinkatiskalla

      Jospa nyt enolaiset rupeekin kalasalastajiks? Silleen siinä välleen käyp jos homma liian kalliiks tehhään. Alotteleva merkonoumihi tietää että tuotto on parempi jos myyvään halavalla enempi kun jotta myyvään vähä tahi ei yhtää kalliilla. Ei ou enolaisista pisnesmiehiks.

    • yksivapainen

      Kai tästä luvasta olisi jotain tietoa tilinumeroineen kaikkineen netissäkin, vai sekoittuuko nyt huhut Pielisjoen viehelupaan 30€/vuosi, joka sekin on helevetin epäselvä.

    • Anonyymi

      Onko tähän tullut muutosta? Mikä meininki v. 2024? Rannalta meinasin virveliä viskellä Enossa, mutta riittääkö pelkkä valtion kalastuksenhoitomaksu?

    • Anonyymi

      Nyt pitää kaikkien 18-69 vuotiaiden maksaa kalstonhoitomaksu. Paljonkohan tuon ikärajan nosto toi tuottoa kun moni lopettaa kalastuksen kokonaan?

    • Anonyymi

      Tuskin mitään

    • Anonyymi

      Hirmu itku jostain 47 euron maksusta. Eihän tuo ole kuin laadukkaan viinipullon hinta :D

      • Anonyymi

        Ei kukaan ole itkenyt 47 euron kalastonhoitomaksusta, joka oikeuttaa kalastamaan yhdellä vavalla.
        Täällä itketään sitä että Enon kirkonkylän kalastuskunta perii tuon päälle vielä 30 euron viehekalastusmaksua, tosin vaparajoitusta ei ole jos tuon 30 euroa maksaa.
        Mutta jos et maksa, et kalasta sillä yhdelläkään vavalla johon kalastonhoitomaksu kuitenkin yleisesti oikeuttaisi.
        Edullinen 10 vavalla vetäville, mutta käsittämätöntä kiristystä yhden vavan kalastajille.


    • Anonyymi

      Mitenkäs sitä tarvii monella vavalla kalastoo, eiköhän sitä omat soppakalat suane yhdelläkin.
      No sittehä pittää ollaa vapoja paljo jos jopa ammatikseen kalastaa, jotta myyntiin riittää.- Jos ei, niin suattasivat epäillä jotta pimmeetä.?

    • Anonyymi

      Vieläkö tuo Enonkirkonkylän vapakalastushinta on voimassa???? Jos on niin En muuta sitten Enoon vaan Kontiolahteen, siellä ei ole noin päättömiä hintoja!!!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1380
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1335
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      289
      1225
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1095
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1031
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      64
      1015
    7. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1009
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      868
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      17
      833
    Aihe